Ylen hiekkaa jalostettakoon

Kapinoin periaatteessa sitä vastaan, että erilaisia tietoverkon palveluja piilotetaan tarpeettomasti käyttäjätunnusten taakse. Tunnuksia on maailmassa nyt jo liikaa, puolet pitäisi heti saada pois. Käyttäjän yksityisyyden suojaamisen ja palvelun personoimisen mahdollistavat tunnukset toki hyväksyn.

Kun pitkän kiukuttelun jälkeen suostuin tekemään itselleni Yle-tunnuksen ja kirjautumaan sillä Areenaan, minulla on nyt luonnollisesti enemmän otsaa vaatia myönnytykselleni vastinetta. En onnistunut löytämään Areenan ohjesivuilta semmoista koottua esitystä, jossa olisi kuuntelijoiden toivomuksia listattuna ja varustettuna kehittäjien kommenteilla. Kirjoitan siis omani sekä palautelomakkeeseen että tähän julkisesti reposteltaviksi.

Yleisesti ottaen haluaisin käyttää Areenaa kuin podcast-kuuntelinta. Käyttöliittymässä – sekä vepissä että taskutieturiohjelmassa – pitäisi olla seuraavat ominaisuudet:

  • Ohjelmasarjan jaksojen listaus valittavissa uusimmasta vanhimpaan tai vanhimmasta uusimpaan. Katkeamaton toisto molempiin suuntiin (välttämätön lyhyissä ohjelmissa).
  • Katkeamattomassa kuuntelussa hyppy osittain toistetun jakson keskeytyskohtaan ja kokonaan toistetun jakson yli.
  • Suosikeiksi merkittyjen ohjelmien jaksojen listaus ja toisto kiireellisyysjärjestyksessä (siinä järjestyksessä kuin ne ovat poistumassa Areenasta).
  • Eri ohjelmasarjoja sisältävät omat soittolistat, joissa edellä mainitut ominaisuudet.
  • Haku kaikista osastoista nimen, osittaisen nimen ja asiasanan perusteella.
  • Televisio-ohjelmien toisto selaimessa niin, että täyskuva ja äänenvoimakkuus säilyvät jaksosta toiseen siirryttäessä.
  • Ilmoitukset myös veppiin.
  • Kirjautumisen jälkeen henkilökohtainen näkymä, josta kaikki mainitut listaukset saa helposti näkyviin.

Ja niin edelleen. Kirjoitan lisää sitä mukaa kun keksin.

Ohjelmatarjonnaltaanhan Yleisradio on loistava. En ole kaivannut kaupallisia palveluita, päinvastoin tuskittelen, kuinka paljon aarteita on ajanpuutteen takia pakko päästää menemään ohi.

Pääseekö äänesi näkyviin?

Radion Julkinen sana -ohjelman otsikkona oli ”Sananvapauden myytit ja ideologiat”. Viestintätutkija Kari Karppinen muun muassa selvitti, miten erilaiset yhteiskunnan äänet pääsevät julkisuudessa näkyviin. Arkijärjellä luulisi, että hankalasti, sillä yleensähän äänet kuuluvat.

Mutta minäpä tiedän. Ääntä on visualisoitu huviksi ja hyödyksi iät ja ajat, ja tietokoneella voidaan nykyään piirtää hienoja kuvia, jotka havainnollistavat äänen voimakkuutta ja taajuussisältöä. Yllä on voimakkuuden kuvaaja ja sonogrammi viestintätutkijan sanoista ”miten julkisuudes pääsee erilaiset äänet näkyviin ja”.

Elektronisen musiikin historia

Radiossa alkoi viikko sitten elektronisen musiikin historia Avaruusromun jäljillä. Suosittelen sitä jyrkästi kaikille. Jukka Mikkola on koonnut kolmeentoista tunnin pituiseen ohjelmaan elektronisen musiikin merkittäviä teoksia viisikymmenluvun alusta tähän päivään.

Ensimmäinen jakso on jälkikuunneltavissa vielä tämän illan (12.6.), sillä tänään tulee radiosta toinen osa.

Ensimmäisessä jaksossa soivat itsestäänselvät viisikymmenluvun perusteokset. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota Raymond Scottiin, joka keksi nykyisin turhan suositun silmukka- eli luuppipohjaisen sävellystavan jo 1950-luvun puolivälissä. Toki nauhalenkkien käyttö on aina ollut tärkeä nauhamusiikin tekniikka, mutta Scott käytti toisteisten kuvioiden toteuttamiseen itse rakentamiaan soittokoneita.

Jos (tahtoo sanoa kun) käytettävissä on kunnon äänentoisto, kannattaa kuunnella, miten hiillos paitsi risahtelee, myös jysähtelee erittäin matalilla taajuuksilla Xenakisin kappaleessa Concret PH.

Toisessa jaksossa tullaan kuusikymmenluvulle ja tietokonemusiikin alkuun. Ensimmäisenä kappaleena on luvassa tietokonemusiikin perustajan, hiljattain edesmenneen Max Mathewsin Bicycle Built for Two, tunnettu myös eräästä kuuluisasta elokuvakohtauksesta.

Kappaleet soivat yhteen menoon ilman kuulutuksia. Mikkola on tosin mennyt mielestäni hieman liian pitkälle, sillä kappaleet käytännössä häivytetään ristiin ja levykestoista puuttuu järjestään pari kolme sekuntia. Kaiken kukkuraksi ensimmäisessä jaksossa Ussachevskyn ja Ligetin kappaleet soivat pitkän aikaa päällekkäin! Tällaisesta remiksauksesta pitäisi kyllä kertoa kuulijalle.

Ligetin Artikulationista on muuten tehty kuuntelupartituuri.

On onni, että Avaruusromu tulee nykyään yleisohjelmasta. Sen lähetys nimittäin on kuunneltavissa neteitse hyvälaatuisena äänenä. Muiden kanavien suorat lähetykset ja Areenan tallenteet ovat vain 128-kilobittistä mp-kolmosta. Näin ollen ohjelma kannattaa kuunnella silloin kun se tulee, ihan vanhan ajan tyyliin istumalla vastaanottimen ääreen ja rauhoittumalla kuuntelemaan.

Toinen ohjelma, jonka kuulumisesta yleisohjelman puolelta meidän on syytä olla kiitollisia, on Osmo Tapio Räihälän progeohjelma Karmiininpunaisen kuninkaan hovi. Senkin uusin jakso on aina viikon verran Areenassa, mutta parhaasta äänestä (suoran lähetyksen ohella) saa nauttia, kun katsoo kappaleet luettelosta ja käy hakemassa levyt kirjastosta.

Kun suositeltavista musiikkiohjelmista puhutaan, täytyy mainita vielä uusi sarja Hitin kaava. Se tosin tulee rinnakkaisohjelman puolelta, ja ainakaan ensimmäisessä osassa kappaletta ei soitettu kokonaan. Kannattaa siis kuunnella puheena oleva kappale etukäteen levyltä tai vaikka Spotifysta.

Tosiaan, radiotahan voi kuunnella myös ihan perinteisen analogisesti ULA-vastaanottimella.

Videotaidetta radiossa

Radio tarjoaa nettikuuntelijan riemuksi silloin tällöin taideyllätyksiä. Tällä kertaa oli vuorossa tiedeohjelma Kvanthopp. Se on tavallisesti puolen tunnin puheohjelma, mutta nyt tuli podcastiin neljän minuutin video. Sen ääniraita oli ote viimekertaisesta Otaniemen ydinreaktoria käsitelleestä jutusta, ja video-osuus oli kokeellinen: se kaappasi työpöydän taustakuvan ja lomitti sen jännittävällä tavalla iTunesin ikkunan sisällön kanssa.

Lisää videotaidetta radioon!

Podcastien dynamiikkaa

Veivasin yhden jakson kaikista tilauksessa olevista podcasteistani TT Dynamic range meterin läpi. Se mittaa äänitiedoston keskimääräisen äänekkyyden (RMS) ja huipputason ja antaa äänitteelle DR-arvon, joka ilmoittaa sen mikrodynaamisen skaalan desibeleinä. Tallensin mittaustulokset taulukoksi Google-dokumenttiin.

Mittari on kehitetty välineeksi musiikin äänekkyyssodan vastaiseen taisteluun. Jos mittaamani tiedostot olisivat olleet musiikkikappaleita, niiden DR-arvot olisivat oikein hyviä. Puheohjelmien kannalta tilanne on kuitenkin hieman toinen, sillä puheen pitää ennen kaikkea olla ymmärrettävää. Ja pääasia tässä tapauksessa on, niin kuin eilen totesin, että ohjelmien väliset voimakkuuserot ovat tolkuttomia.

Äänekkäimmän ja hiljaisimman ohjelman ero on huikeat 18 desibeliä. Peräti yhdeksän ohjelmaa neljästäkymmenestä ylittää digitaalisen nollatason eli suomeksi sanottuna menee ruvelle. Toisaalta ohjelmista hyvinkin puolet sijoittuu 3–4 desibelin sisään tuonne –20 dB:n hujakoille, joten siirtymät näiden ohjelmien välillä eivät kuulijaa pahemmin hätkäytä.

Tänne on kerätty kiinnostava tietokanta DR-mittarilla mitatuista levyistä.

Parempaa äänitarkkailua radioon

Kuuntelen aika paljon radiota – yleensä aina kun puuhailen jotakin käytännöllistä, siis sellaista, joka ei ole työntekoa, keskittynyttä musiikinkuuntelua, lukemista, kirjoittamista tai jookaamista. Yleensä kuuntelen Yleisohjelmaa, vai mikä Yle radio 1 se nykyään lienee. Mutta kanavaan ei yleensä tule kiinnitetyksi huomiota, sillä en kuuntele ohjelmia radiovastaanottimen kautta, vaan neteitse podcastina ja joskus areenasta. Minulla on kyllä hyllyssä vanha romanialaistyyppinen vastaanotin, jonka kanavanvalitsin on juotettu virallisen kanavan kohdalle, mutta käytän laitetta vain levysoittimen vahvistimena. (En ole vielä onnistunut hankkimaan pohjoiskorealaista radiovastaanotinta, jota ei voi laittaa pois päältä.)

Tilaan podcastit iTunes-ohjelmaan ja kuuntelen ne siinä järjestyksessä kuin kulloinkin sattuu huvittamaan. Muutaman kerran vuodessa Yleisradio tosin rikkoo podcast-palvelunsa, ja ohjelmat joutuu tilaamaan uudestaan. Tästä urakasta on se hyöty, että samalla yleensä löytää uusia mielenkiintoisia ohjelmia. Niitä kertyy lopulta niin paljon, että varastossa on viikkokausiksi kuunneltavaa, eikä silloin auta muu kuin kylmästi poistaa sellaiset, joita ei sittenkään tullut kuunneltua.

Kun kuuntelee erillisiä ohjelmia äänitiedostoista, tulee huomanneeksi sellaisia asioita, joita ei radiolähetystä kuunnellessa havaitse. Lähetyksessä kaikki ohjelmat prosessoidaan samalla tavalla: dynamiikka kompressoidaan ja limitoidaan niin, että lähetyksessä ei ole suuria äänenvoimakkuuden vaihteluja. Podcastina jaeltavissa tiedostoissa sen sijaan on valtavia voimakkuusvaihteluja, paitsi ohjelmien kesken, myös ohjelmien sisällä. Näyttää siltä, että jotkin tiedostot tallennetaan ajastetusti prosessoidusta lähetyssignaalista ja muut tehdään käsin ja toimitetaan podcast-palveluun sitten kun tekijä muistaa.

Tässä on esimerkkinä äänenvoimakkuuden kuvaajat kahdesta ohjelmasta: ensin Huvudstadsregionens nyheter ja sitten Historiasarjoja samassa mittakaavassa.

Huvudstadsregionens nyheter
Historiasarjoja

Kuuntelin ensin hiljaista Kultakuumeen kolumnia, ja kun se loppui ja Huvudstadsregionens nyheter alkoi, talossa helisivät ikkunat ja naapuri putosi tuoliltaan. Selvästi edellinen on otettu lähetyssignaalista, mutta taitaa olla Vegassa ja Yleisohjelmassa myös vähän erilaiset säädöt äänipöydissä. Edes Ykkösaamu ei tule yhtä kovaa, vaikka on kuuntelemistani Yleisohjelman podcasteista äänekkäin.

Ehkä ruotsin kielen asemaa edistetään lähettämällä ruotsinkielisellä kanavalla ohjelmat kovemmalla äänellä?

Olen dynaamisen musiikin ystävä, mutta radion puheohjelmien kuuntelua helpottaisi, jos voimakkuutta voisi jotenkin ennakoida. Pitääkö ruveta käyttämään omaa dynamiikkaprosessointia täällä vastaanottopäässä?

Onkohan kaikissa ohjelmissa äänitarkkailijaa laisinkaan? Joissakin keskusteluohjelmissa pitäisi kuuntelijan käden olla jatkuvasti voimakkuussäätimellä, kun joku keskustelija tuntuu istuvan studion nurkassa ja toisella on mikrofoni suussaan. Tällaista on tapahtunut Pop-talkissa ja Markku Heikkisessä. Ennen maailmassa äänitarkkailijan kuului huolehtia tasapainosta, nyt tehtävä lienee ulkoistettu kuuntelijalle.

Toinen esimerkki ohjelman sisäisestä shokkivaihtelusta on Sadan vuoden sykkeen alussa:

Sadan vuoden syke

Ensin tulee kaupallisradiosävyisen miesäänen puhuma ohjelman tunnus (jonka alku kuulostaa muutetun muotoon ”Tämä on Yle podcast”: pyrkiikö Yleisradio tekemään nimensä lyhennetystä muodosta suomen kielen taivutuksesta irrallisen koodisanan?). Sitten alkaa varsinainen ohjelma. Myös Kvanthoppin puheosuuksien ja äänitehosteiden voimakkuuserot ovat kohtuuttomat.

Lienee niin, että toimittajat itse äänittävät ja editoivat ohjelmansa, ja dynamiikan tarkkailu jätetään herran haltuun eli lähettämöön, jossa kaikki voimakkuuserot puristetaan pois. Ongelma vain on siinä, että yhä useammat radion kuuntelijat kuuntelevat muuta kuin radiolähetystä: siis podcasteja tai areenan tallenteita, ja näiden dynamiikka sitten on mitä sattuu. Jokin yhtenäinen käytäntö pitäisi saada. Pienempi paha on kompressoitu lähetyssignaali. Parasta olisi kuitenkin, että äänitarkkailun taito palautettaisiin kunniaan ja ohjelmille saataisiin vakioitu voimakkuustaso.

Seuraavassa jaksossa mittaustuloksia radio-ohjelmien dynamiikasta.

”Julkista” palvelua

Selkärankani katkesi ja päätin sittenkin vilkaista, voisiko Pekingin sirkushuveista nähdä suoraa lähetystä maailmanlaajuisen seitin välityksellä. Siispä suuntasin kansallisen julkisen palvelun yleisradioyhtiön veppisivulle, ja siellähän jo luvattiinkin: Kisoja voi seurata netissä myös suorina videolähetyksinä. Katso tästä miten. Ohjeen mukaan suunnistin EBUn ”olympiaporttaaliin” (miksei ”olymppiaporttaaliin”?).

Pientä odottelua, avajaisethan ovat juuri alkaneet ja palvelussa on varmaankin ruuhkaa. Jonkinlainen taustagrafiikka latautuu, mutta ei vielä tekstiä, kuvia tai linkkejä. Isken uudelleenlatausnappulaa, ja kohta vilahtaakin jo jotain videoikkunan tapaista sekunnin murto-osan ajan, mutta sitten ilmoitetaan tylysti: To view Beijing Olympics 2008, you must have browser Cookies enabled, Macromedia Flash Player, and a supported Browser/Operating System/Media Player configuration. Linkin kautta löytyy lisätietoja: vain Microsoftin tuotteita käyttävät saavat luvan nauttia tästä Euroopan yleisradioyhtiöiden palvelusta.

Yleisradion pitäisikin muuttaa edellä siteeraamani teksti muotoon: ”Kisoja voivat seurata netissä suorina videolähetyksinä Microsoft-veronsa maksaneet kunnon ihmiset. Roskaväki painukoon metsään lenkkeilemään.”