Kuukausi: heinäkuu 2010

  • Perunkirjoitus: Odottelua Mushossa

    Perunkirjoitus: Odottelua Mushossa

    Ishincan retken jälkeen retkikunta oli sopeutunut kuuden kilometrin korkeuteen, joten yhden kaupunkipäivän jälkeen oltiin 19.6. valmiita aloittamaan Huascaránin nousuyritys. Välipäivänä Huarazissa retkikuntaan liittyivät Ecuadorista tulleet Edgar-oppaan puoliso Katy ja opastoveri Stalin. Tällä laajennetulla joukkueella lähdettiin yritykseen. Suunnitelman yhteenveto selostettiin tämän jutun lopussa, ja se mitä sitten tapahtuikaan täällä.

    Mushoon saapumisen hetkellä oli tämän liikenneasema-ravintola-tietotuvan edustalla vilskettä, kun retkikunnat siirsivät varusteitaan autoista aasien selkään. Kuvan keskellä seisoskeleva ranskalainen herrasmies sinipaitaisine oppaineen oli viimeinen, joka sai tavaroilleen aasikuljetuksen. Me jäimme odottelemaan ja kulutimme päivää aterioimalla ja valokuvaamalla kylän lapsia. Beate pakotettiin pyörittämään tyttöjä ilmassa ja minut kuvaamaan pyöritystä, ja joka pyörityksen jälkeen rynnättiin katsomaan kuvia kameran pikkuiselta ruudulta.

    Vuori pysytteli pilvihupussa, ja reippaasta lumentulosta oli tieto jo retken alkupäivistä lähtien. Kun sitten vielä vuorelta pois tulevilta puolalaisilta kuultiin huonosta kelistä, kypsyi päätös vuoren vaihtamisesta. Seuraavaksi päiväksi tilattiin uusi kuljetus, ja iltapäivä kulutettiin kävelemällä kappaleen matkaa ylös Huascaránille vievää polkua ja ilta osallistumalla kylien väliseen jalkapallo-otteluun. Yöpymään päästiin ihan oikeisiin sänkyihin.

    Ranskalainen ei päässyt ylös asti, eikä kai noina päivinä kukaan muukaan. Kun Chopicalquilta palattuamme vietimme juhannusta henkilökuntamme kotikylässä, tuli paikkakuntalaisilta oppailta isännillemme tieto, että lumivyöry olisi 24.6. vienyt hengen kolmelta tai neljältä saksalaiselta ykkös- ja kakkoleirin välillä. Tieto pysyi kumman epämääräisenä, eikä siihen saatu retken aikana mitään virallista vahvistusta.

  • Perunkirjoitus: Paluu ensimmäiseltä retkeltä

    Perunkirjoitus: Paluu ensimmäiseltä retkeltä

    17.6. käveltiin reippaasti Ishincan perusleiristä tien päähän Cochapampaan, heitettiin tavarat aasien ja hevosten selästä Hiaceen ja ajettiin Huaraziin. Ei tainnut kukaan asioida kioskilla, omat vesipullot vain juotiin tyhjiksi ja ajateltiin kaupungissa odottavaa ravintolaillallista.

    Huascarán oli pilvien peitossa, ja kahden päivän päästä piti sinne jo suunnattaman. Ilman kirkastumista myös tuolla ylhäällä taidettiin toivoa, jotta liiat lumet pääsisivät vyörymään pois ja loput kovettumaan sen verran että ylös uskallettaisiin yrittää.

  • Perunkirjoitus: Lepopäivä perusleirissä

    Perunkirjoitus: Lepopäivä perusleirissä

    Tocllarajun jälkeinen lepopäivä (16.6.) Ishincan perusleirissä. Korkea keskipäivän aurinko paistaa suoraan pohjoisesta Ishincan päältä ja häikäisevän valkoinen Tocllaraju hallitsee maisemaa. Leiri vaihteeksi hiljenee: keskimmäisellä ruohokentällä majaillut retkikunta on pakannut tavaransa ja häipynyt matkoihinsa. Ajurien päämies tarkistaa, ettei paikalle unohdu mitään, ja ajaa viimeiset juhdat matkaan. Varsa kulkee emänsä mukana ja oppii tulevan työnsä. Edgar kuvailee, Antonio tiskailee. Meidän leirimme: retkeilijöiden omat teltat, ruokailuteltta, keittiö (jossa henkilökunta myös nukkuu) ja se neliömetriä pienempi sininen teltta. Takakentällä on parin retkikunnan yhteistelttoja, niiden jäsenet lienevät pikkutelttoineen ylhäällä vuorilla.

    Heti vasemmalla siitä, missä Tocllarajun vasen lumiharjanne laskeutuu näkyvistä, on täältä katsoen matala tumma kalliokohouma. Siellä on Tocllarajun yläleiri. Oikealle nouseva polku vie kohti Ishincaa ja Ranrapalcaa. Kuva-alan ulkopuolelle vasemmalle jää Ishincan kämppä eli majatalo.

    Laakson perää hallitsee valtava haljennut moreeni. Tocllarajun ja Palcarajun jäätiköt ovat sen kasanneet, ja sen takana on pari kolme vihreävetistä jäätikköjärveä. Joskus siellä on täytynyt olla vielä suurempi järvi, joka jossakin vaiheessa on murtanut reunansa ja tulvinut rymisten ja kohisten laaksoon. Tuollainen neliökilometrin laajuinen kivikko ei voi syntyä vähittäisen virtauksen vaikutuksesta, vaan purkauksen on täytynyt olla äkillinen. Oikealla puolella näkyy vanha, jo vihreän peitteen saanut lasku-uoma, jonka voi ajatella syntyneen hitaasti kulumalla. Valitettavasti en tullut tarkistaneeksi historiaa paikkakuntalaisilta.

  • Perunkirjoitus: Tocllaraju

    Perunkirjoitus: Tocllaraju

    Tämä juttu vaatiikin kaksi kuvaa samasta aiheesta, jotta mittakaava valkenee. Paluumatkalla huipulta ja vielä yläleirissäkin saatiin 15.6. seurata Tocllarajun (6034) länsiseinämää nousevia köysistöjä. En nyt muista ovatko tässä kuvassa iloiset etelätirolilaiset vai jotkut muut, sillä länsiseinämän yrittäjiä oli tänä päivänä useampia. Reitti kulkee rinteen poikki viistoon vasemmalta oikealle. En tiedä onko lähtökohta siinä missä reunarailo tekee mutkan ylös vai alempana ja enemmän oikealla, mutta joka tapauksessa se päätyy kahden kallioisen alueen välistä lumisemmalle osuudelle ja siitä suoraan ylös huippuharjanteelle. Rinne on alempana niin jäinen, ettei siinä tahdo erottaa jalanjälkiä.

    Kansanretkeilijän seurueen kulkua perusreitillä tulikin jo selostettua paikkakunnalla ollessa. Vaativinta siinä oli jaksaminen: köysistössä parempikuntoisen vauhdissa tahtoisi pysyä, vaikka henki meinaa loppua, eikä millään itse haluaisi olla se joka huutaa levähdystauon. Onneksi joku muu aina huusi, tai johtaja itse ehdotti. Ei tahtoisi myöskään rikkoa tahtia vaatimalla valokuvaustaukoja, vaikka tuntisi aavistavansa kuvaukselliset paikat ja otollisen valon paremmin kuin köysistön johtaja. Edgar otti taskukamerallaan kuvia ja videoita vauhdissa.

    Kiipeilyllisesti kohottavia paikkoja oli siis pari, ja niistä pystysuoraa jääkiipeilyä vain pari metriä. Tällaiset seikathan vaihtelevat vuodesta toiseen ja varmasti myös kauden mittaan, koska vuorten yläosat ovat paksun jään ja lumen peittämät. Kaikilla nousemillamme huipuilla oli se hauska yhteinen ominaisuus, että jyrkin kohta tai pisin jyrkkä kohta oli juuri ennen huippua.

    Kansanretkeilijä oli kameraa reppuun sulloessaan huomaamattaan napsauttanut automaattitarkennuksen pois päältä ja luuli huipulla, että kamera on rikki. Kaiken kukkuraksi pilvet sakenivat äkkiä, joten kovin monta kelvollista kuvaa huipulta ei tullut. Ehkä yksi panoraama kuitenkin on odotettavissa.

    Tocllarajun länsiseinä
  • Perunkirjoitus: Tocllarajun yläleiri

    Perunkirjoitus: Tocllarajun yläleiri

    Tocllarajun kiipeämiseen valmistauduttiin nousemalla sen yläleiriin 14.6. Leiri sijaitsee Ishincan laakson perimmäisellä hyllyllä aivan jäätikön reunalla. Raudat voi siis laittaa jalkaan heti lähdettäessä aamuyöstä varsinaiseen kiipeilyyn. Hyllyn reunalta on melko pudotus laakson perälle, johon Tocllarajun länsipuolen jäätikkö valuu, halkeilee, rysähtelee ja sulaa.

    Yläleirissä tapasimme ensi kerran pari ryhmää, joista tuli retken kuluessa tuttuja: iloiset etelätirolilaiset puuseppä ja omenatarhuri (keltaisen teltan asukkaat kuvan keskellä), jotka kiipesivät Tocllarajun länsiseinää, sekä sinisen teltan asukkaat, kaksi nuorta meksikolaista. Meksikolaiset kiipesivät sittemmin kanssamme Chopicalquilla.

    Antonio seurasi meitä (oikeammin: juoksi ohitsemme) yläleiriin isoine vesipannuineen ja kattiloineen, joten täälläkin pysyimme kunnon ruuassa ja teetä riitti. Ja radiosta tuli jalkapalloa.

    Missä tällaisissa paikoissa on vessa? Ensinnäkin juomaveden alapuolella eli ei ainakaan jäätikön suunnassa. Tässä tapauksessa se oli kuvaajan selän takana, näkösuojassa pienen kalliokohouman takana, niin lähellä hyllyn reunaa kuin kävijä uskalsi mennä. Mukavintahan olisi, jos suoli olisi sillä tavalla yhteistyöhaluinen, ettei asiaa tarvitsisi kalseissa yläleirioloissa ajatella, mutta kaukomatkailussa ja vuoriston rasituksissa rauhallinen suoli on pikemminkin poikkeus.

  • Perunkirjoitus: Ishinca

    Perunkirjoitus: Ishinca

    Ishinca (5530) oli kansanretkeilijän ensimmäinen lumihuippu tällä retkellä (13.6.). Se on Piscon tapaan mahtavien kuusitonnisten ympäröimä matala ja helppokulkuinen näköalaparveke. Huippu on kapea lumiharja: koillispuolella on mukavat nojatuoli-istuimet ja lounaispuoli on pystysuora. Edgar ja Violetta taitavat osoittaa seuraavaa kohdetta Tocllarajua, joka sijaitsee kuvaa hallitsevan massiivisen Palcarajun (6274) vasemmalla eli luoteispuolella. Oikeanpuoleinen vuori on luultavasti Pucaranra (6147).

    Matkaa Ishincan perusleiristä kaakkoon on linnuntietä vain runsaat kolme kilometriä, mutkitellen nousevaa polkua ja moreenia sekä jäätikköä pitkin tietenkin paljon enemmän. Matkan varrella on pari leiripaikkaa niille, jotka haluavat lyhyen huippupäivän tai ovat kiipeämässä viereiselle paljon vaikeammalle Ranrapalcalle. Jäätikkö on loiva ja vähärailoinen, mutta jäätikölle päästäkseen on noustava ensin moreenilta kymmeniä metrejä ylös jyrkkää kalliota, tasapainoteltava kapealla polulla ja laskeuduttava taas jyrkästi jään reunaan.

    Täällä olivat myös suurimmat irtolohkareet, jotka kansanretkeilijä on toistaiseksi nähnyt. Usein lohkareita tai jäämuodostelmia sanotaan huolimattomasti kerrostalon kokoisiksi, mutta näistä Ranrapalcan pohjoisseinämästä irronneista ja jään reunalle killumaan jääneistä louhista suurin tosiaankin oli kooltaan K. E. Nymanin 1970-luvulla rakentamien kolmikerroksisten talojen luokkaa.

    Ishincalla jalassa olivat pitkästä aikaa vanhat Lowan kovat kengät. Ne eivät olleet enää alkuunkaan sopivat, vaan tekivät jalkaan hiertymät, jotka eivät parantuneet koko retken aikana (ovat nyt miltei parantuneet), ja pakottivat etsimään väliaikaiset sijaiskengät (vanhat Scarpat). Tätä retkeä varten tilatut uudet kengäthän saapuivat liikkeeseen parahiksi päivän maastapoistumiseni jälkeen.

  • Perunkirjoitus: Elpymistä perusleirissä

    Perunkirjoitus: Elpymistä perusleirissä

    Kun muu ryhmä lähti ensimmäiselle huippuretkelle Ishincan perusleirin vieressä kohoavalle Urus-vuorelle, kansanretkeilijä jäi lepäilemään leiriin, nousi päivän valjettua rehkimättä ympäristön polkuja sadan metrin korkeuteen, kuvaili maisemia ja kukkasia ja oleskeli. Olo parani ja voimat palautuivat. Kameran tähtäimeen sattuivat huipulta palaavat ja juuri jäätikköä laskeutuvat retkitoverit. Näillä oli jäätiköltä päästyä vielä tunnin, parin laskeutuminen yli kallioiden ja pitkän moreeniharjanteen päästä päähän.

    Tässä jutussa on linkkejä Google Earth -ohjelman paikkamerkkeihin. Jos teillä on koneessanne tämä ohjelma, linkkien seuraamisen pitäisi lennättää teidät paikan päälle. Kokeilkaahan.

  • Perunkirjoitus: Kunnolla retkeilemään

    Perunkirjoitus: Kunnolla retkeilemään

    Kirkkaalla säällä Huascarán, joka on pohjoisessa 45 kilometrin päässä, näkyy hyvin Huarazin pääkadulle. Sen takana vasemmalla näkyy kolme Huandoyn neljästä huipusta ja oikealla puolella Chopicalqui.

    Viidessä tonnissa käynti tuotti kansanretkeilijälle samana iltana mojovan päänsäryn. Yksi lepopäivä kaupungissa (3000 metriä) olisi ollut tarpeen Limasta siirtymisen jälkeen. Retkikunnan naisilla ei ollut korkeusvaivoja, mutta he käyvätkin ehtimiseen Alpeilla kolmessa kilometrissä. Kansanretkeilijän edellinen käynti vastaavissa korkeuksissa sen sijaan oli marraskuulta 2008.

    Kahden päiväretken jälkeen lähdettiin 11.6. kunnolla maastoon, alkoi siis oikea retkikuntatoiminta. Hiaceen pakattiin retkeläisten ja heidän henkilökohtaisten varusteidensa lisäksi laatikoittain ruokaa, keittiövälineitä, retkituoleja ja kaksi isoa telttaa (sekä yksi alle neliömetrin kokoinen teltta). Kyytiin hyppäsivät apulaisopas ja leiriasioista vastaava Carlitos sekä Antonio ja Gregorio, joista edellinen toimi pääasiassa kokkina ja jälkimmäinen kantajana ja perusleirin yleismiehenä.

    Ajettiin päätietä pohjoiseen ja sitten ylös kukkuloille paikkaan nimeltä Cochapampa. Siellä taakat siirrettiin aasien selkään ja retkeläiset lähtivät kevein päivärepuin kohti Ishincan laaksoa ja tulevien kiipeilyjen perusleiriä. Kansanretkeilijä oli hieman huonovointinen, ja alle tunnin kävelyn jälkeen piti tyhjentää vatsa kauniisti kumpuilevassa viljelys- ja laidunmaisemassa. Äänitys unohtui, valitettavasti.

    Kävelymatka oli alle kymmenen kilometriä, joten voimia oli sentään jäljellä Ishincan perusleiriin saavuttaessa. Lieneekö ollut vielä akklimatisoitumisongelmia vai vatsatautia, ilta-aterialla ruokahalu oli lähinnä käänteinen ja ruokaa piti kierrättää. Kansanretkeilijä päätti jättää seuraavan päivän kiipeilyn väliin ja vetäytyi makuupussiin ennen muita.

  • Perunkirjoitus: Rimaa korotetaan

    Perunkirjoitus: Rimaa korotetaan

    Seuraavana päivänä 10.6. kansanretkeilijä ja toverit köröttelivät Hiacella samalle suunnalle mutta hieman korkeammalle. Neljästä tonnista aloitettiin kapuaminen kiviselle mäelle, joka oli retkikunnan ensimmäinen viiteen tonniin yltävä kukkula. Sieltä jo rupesikin näkymään ihan oikeita vuoria. Syvemmällä tässä maisemassa retkeiltiinkin sitten seuraavina päivinä, kun tehtiin ensimmäiset nousut lumihuipuille. Etualan erottaa muusta maisemasta Cojup-laakso. Keskellä oleva vuori on Ranrapalca (6162) ja oikealla sen takana Palcaraju (6274). Niiden välissä piilottelee pikkuinen viisitonninen Ishinca, joka esiintyy seuraavissa jaksoissa (samoin kuin Ranrapalcan hurja pohjoisseinämä). Sitä lähestyttiin Ishincan laaksosta, siis Ranrapalcan takaa vasemmalta, kaksi laaksoa tästä pohjoiseen.

  • Perunkirjoitus: Harjoittelua

    Perunkirjoitus: Harjoittelua

    Löytyisiköhän kustakin kansanretkipäivästä yksi edustava kuva tänne ikään kuin jälkikertomukseksi?

    Retken ensimmäinen päivä oli lento toiselle puolelle maapalloa ja toinen päivä matka linja-autolla Limasta Huaraziin. Ensimmäinen varsinainen retkeily 9.6. suuntautui Huarazin itäpuolisille kukkuloille, missä totuteltiin vajaan neljän kilometrin korkeuteen ja harjoiteltiin seinämällä käyttäytymistä tämän lohkareen päällä. Lopuksi myös hieman kiipeiltiin yläköydellä.

    Edgar neuvoo Beatelle köysien käsittelyä ankkuripisteessä, Violetta seuraa alhaalta ja Carlos (joka hetkeä aiemmin aikansa kuluksi soolosi köydessä roikkujien ohi louhen päälle) ylhäältä.

    Tähän ja tuleviin kuviin sisältyy paikkatieto. Ainakin Applen Esikatselu (Preview) osaa näyttää kuvan sijainnin Googlen kartalla, kun kuvan tallentaa työpöydälle, avaa Esikatselulla, etsii tietoikkunasta GPS-osaston ja painaa Etsi-nappia. Jos joku keksii helpomman keinon, saa neuvoa. Tämä kuva oli helppo sijoittaa kartalle, sillä louhi näkyy Google Earthissa mainiosti.

    Taustan vuori lienee Churup (5496).