Retkikunta ei halunnut lojua retken viimeisiä päiviä kaupungissa, joten päätettiin tehdä pikaretki vielä yhdelle vuorelle. Juha varoitti aiemmassa kommentissaan piscon pahuudesta, mutta ryhmä valitsi silti kohteekseen Piscon, joka on helppo 5700 metriä korkea vuori Cordillera Blancan sydämessä, suurten kuusitonnisten keskellä. Tosin tämäkin Pisco sai lopulta pienen happaman sivumaun.
Retki päätettiin tehdä kevyesti ja nopeasti runsaassa vuorokaudessa: aamulla Huarazista Llanganuco-järven yläpäähän autolla, muutaman tunnin kävely kämpälle, illallinen ja iltayön unenpätkä kämpässä, puoliltaöin liikkeelle tavoitteena huippu aamunkoitteessa, alas, loput varusteet mukaan kämpältä, ripeästi polkua pitkin tienvarteen ja autolla takaisin kaupunkiin iltapäiväksi. Melkein näin tapahtuikin.
Piscon ja Huandoyn kiipeilijöitä palveleva Refugio Peru ei kyllä oikeastaan ole mikään kämppä vaan erittäin hyvin varusteltu ja siisti majatalo: sisävessat, suihku, siistit makuusalit ja hieno tupa-ruokasali. Paikka on Italian alppiyhdistyksen omistama ja ylläpitämä, yö ruokineen maksaa runsaat neljäkymmentä taalaa hengeltä. Illallinen taisi olla paras mitä tällä retkellä on tullut nautittua (anteeksi vain, Patrick). ”Aamupala” katetaan valmiiksi lähtöä varten ja termokset täytetään.
Ennen kuin kämpältä päästään kunnolla vuorelle, täytyy ylittää saatanallis-perkeleellinen louhikko. Huandoyn kaakkoisrinteen jäätikkö on vetäytynyt merkeistä päätellen hurjaa vauhtia ja jättänyt jälkeensä kilometrin levyisen sekamelskan kaikenkokoisia kiviä murikasta liiterin kokoiseen, soraa ja hienoa irtohiekkaa, joka tekee jalansijoista liukkaita. Tämän sokkelon poikki suunnistaminen keskiyöllä otsalampun valossa ei kuulu vuoristokiipeilyn nautinnollisimpiin puoliin.
Jäätikölle päästyä reitti on helppo, yksinkertainen ja melko loiva, vaikka tietysti voimia kuluttava. Edgarilla oli tapansa mukaan taas kiire, joten huipulle tultiin tuntia liian aikaisin. Pakkasta ei ollut paljon, mutta sen verran kylmä viima kävi, ettei tehnyt mieli jäädä odottelemaan auringonnousua. Niin jäivät ottamatta kuvat tältä seudun parhaaksi näköalapaikaksi mainostetulta mäeltä. Muutama lohtukuva aamunkoitosta Huandoyn ja Piscon välisestä solasta kuitenkin saatiin. Kuvissa Huandoyn etelähuippu (otsikkokuva, vasemmalla taustalla Huascaranin pohjoisseinä) ja näkymä koilliseen Artesonrajun suuntaan.
Matka tienvarteen sujui suunnitellusti, mutta sovittua autokyytiä ei sitten kuulunutkaan. Yksi paikalla olleista kyyditsijöistä onneksi lupasi ajaa meidät kylille, sillä hänen omat asiakkaansa tulisivat maastosta vasta myöhään iltapäivällä.
Llanganuco-järven rannassa tielle oli mätkähtänyt kohtuullisen suuri louhi. Sitä kammettin tunkkien avulla ja kivillä kiilaten, kunnes se saatiin kallistumaan sen verran, että liikenne pääsi sujumaan yhtä kaistaa pitkin.
Seuraavaksi tilapäiskyyditsijämme Hiacesta hajosi oikeanpuoleisen pyörän ohjaus, mikä ei ole miellyttävä asia vuoristotiellä. Hän onnistui tekemään jonkinlaisen hätäkorjauksen, ja matka Yungayhin köröteltiin juoksuvauhtia. Onneksi jarrut pysyivät kunnossa. Yungayssa metsästettiin taksia, joka veisi meidät Huaraziin, ja lopulta löytyikin hurjastelija, joka isolla Toyotallaan (ei Corolla, niin kuin yleensä kaikki taksit täällä) ajoi sataa ja teki muutaman järjettömän ohituksen.
Matkalla Huarazista pohjoiseen sijaitseville vuorille on ohitettu moneen kertaan Yungayn kaupunki, joka on aivan Huascaranin juurella. Vuonna 1970 maanjäristys irrotti Huascaranin pohjoishuipun rinteestä suunnattoman jää- ja maamassan, joka hautasi alleen koko kaupungin ja tuhansia ihmisiä. Vain ne pelastuivat, jotka ehtivät juosta turvaan kylän korkeimmalle kukkulalle. Paikalle on rakennettu valtava muistomerkkialue.
Tänään pakataan, huomenna matkustetaan Limaan ja sitä seuraavana päivänä Kelmin olisi tarkoitus kuljettaa retkeläiset Euroopan puolelle.
