Huarazissa taas, ensimmäisen lumisilla vuorilla vietetyn viikon jälkeen. Kuvia ei taida vieläkään olla luvassa, kun en minä eikä tämän nettikuppilan pitäjä tiedä miten tämän vanhan XP:n saisi havaitsemaan kameran sisällön.
Kansanretkeilyn terveysvaikutukset on käyty limittäisessä järjestyksessä: ensin akklimatisaatio mainitun päänsäryn ja pienen pahoinvoinnin kera, pahoinvoinnin jatkuminen ruuansulatuksen puolella oksetuksen ja arvaamattoman suolen kanssa (yrjöjä yhteensä kolme), ja edellisten jo hoiduttua rakkoutuvat jalat.
Korkeuteen sopeutuminen tuli kuntoon Ishincan perusleirissä, josta käsin tehtiin nousuja ympäröiville huipuille. Ensimmäinen päiväretki Urus-vuorelle piti tosin jättää väliin vielä huteran olon takia, mutta seuraavana päivänä Ishincalla koneisto oli täysin kunnossa. Sisäisiä vaivoja ei enää käytännössä ollut, kun noustiin ensimmäisen kuusitonnisen Tocllarajun yläleiriin.
Suomalais-puolalais-itävaltalaisesta retkueesta on pidetty hyvää huolta: ecuadorilaisen oppaamme Edgarin lisäksi meistä on huolehtinut perusleiripalvelujen päällikkö ja toinen opas, täkäläinen Carlitos kahden sukulaismiehensä kanssa. Carlitos tuntee nämä vuoret hyvin ja osaa toimia korkeuksissa: hän valehtelematta juoksee ylös 50-asteista lumiseinää kuudessa tonnissa. Kovakuntoista on koko henkilökuntamme: matkalla yläleiriin teltat ja keittiökalusto selässään he juoksevat meidän turistien ohi, vaikka ovat lähteneet matkaan puoli tuntia myöhemmin ja rupatelleet matkalla puoli tuntia kollegoidensa kanssa, ja kantavat kulkiessaan matkaradiota, josta kuuntelevat jalkapalloa.
Tocllaraju olisi kansanretkeilijälle vielä liian raju vuori omin päin yritettäväksi. Vaikka kiipeäminen sujuu, reitin löytäminen ja varmistamis- ja laskeutumisrutiinien hoitaminen vaatisivat muutaman vuoden lisää kokemusta. Reitti kulkee yläleiristä lähtien kokonaan lumen peittämällä jäätiköllä. Se seurailee luoteisharjannetta ja kiertelee railoja ja jyrkänteitä monin mutkin. Jyrkkyys vaihtelee tasaisen ja viidenkymmenen asteen välillä, yhdessä paikassa on lyhyt pystysuora jääkiipeilypätkä, ja juuri ennen huippua kuudessa tonnissa on kuusikymmentä metriä jyrkkää neljän raajan lumikiipeilyä, ja alas tullessa paikka laskeudutaan köydellä. Huippu on aika tilava, toisin kuin Ishincan, joka oli ohut lumiharja.
Tocllarajun huipulta tultiin alas perusleiriin samana päivänä, matkalla vain otettiin yläleirin tavarat mukaan. Louhikossa könyäminen alkoi tulla aika epämiellyttäväksi hiertävien muovikenkien kanssa. Kansanretkeilijän alati levenevä räpylä ei enää oikein viihdy vanhoissa Lowan kengissä, vaan vasemman jalkaterän reinoihin tulee ikävät rakot. Onneksi sairaanhoitaja-retkikumppani Beaten lääkintälaukusta löytyi hieman paremmat sidetarpeet kuin kansanretkeilijän omasta paketista.
Yhdestä Huarazin retkeilykaupasta löytyi paremmin jalkaan sopivat Scarpan monot, joten oli helppo tehdä päätös: kahden viikon vuokraksi Scarpoista Lowat, jotka saavat täten jäädä Etelä-Amerikkaan, ja kotilennolla tavarat painavat kolme kiloa vähemmän.
Vuorien yllä on tällä hetkellä pilviä, mutta huomiseksi toivotaan selkenevää, sillä silloin lähdetään yrittämään Huascaránille. Päivät menevät kaiken onnistuessa näin: 1. ajaen ja kävellen perusleiriin, 2. ykköseen, 3. kakkoseen, 4. huipulle ja alas kakkoseen sekä 5. kakkosesta suoraan pois vuorelta. Kovin moni ei ole vuorella viime aikoina käynyt, ja tiedot oloista poikkeavat kertojasta toiseen.
Vastaa