Kategoria: Kirjat

Berliini – avoin kaupunki

Gitte Lauströer (1943–2016) asui Berliinissä 70-luvun puolivälistä lähtien ja toimi Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtajana viime vuosiin asti. Tätä kirjoittaessani huomasin, että hän kuoli äskettäin, ennen kuin ehdin tutustua hänen teksteihinsä.

Tästäkin kirjasta (kirjoitettu 1982) jää päällimmäisenä mieleen harmaa ja sekasortoinen maailmanlopun tunnelma, mutta arkiset ja jokseenkin normaalit asiat ovat myös läsnä.

Länsi-Berliinin kummallinen erikoisasema tulee hyvin selväksi. Kaupunginpuolikasta pitävät suurin kustannuksin yllä Liittotasavallasta tulevat huoltosuonet. Elämistä leimaa epävarmuus ja väliaikaisuus, siirtolaisten asuttama Kreuzberg rähjääntyy, Euroopan ulkopuolelta tulevien kohtaama vieroksunta tuntuu pahaenteisen tutulta.

Länsiberliiniläiset itsekin haluavat säännöllisesti paeta kaupungistaan, mutta eivät kuitenkaan osaa asua missään muualla. Berliiniläiseksi tullaan, ei synnytä. Syntyperäisiä voi olla jopa vaikea löytää.

Jos on DDR:n rajavartijoiden käytös sadistisen nöyryyttävää, eivät lännen maahanmuuttovirkailijatkaan juuri ystävällisemmiltä vaikuta. Virallisen systeemin epäkohtelias kalseus hämmästyttää nykylukijaa.

Monet haluavat paeta idästä länteen, mutta kaikki eivät välttämättä sopeudu läntiseen elämäntapaan. Idässä kasvaneet ovat luonteeltaan erilaisia, heille läntinen puheliaisuus on teennäisyyttä, elämä muutoinkin liian räikeää. DDR:stä karkotettu kirjailija ei halua tavata haastattelijoita eikä kommentoida systeemien eroja, vaan hakeutuu mieluummin konkreettiseen yhteiskunnalliseen työhön auttamaan tavallisia ihmisiä. Joidenkin loikkareiden muutos on taas liioiteltu, heistä tulee 120-prosenttisia länsimaalaisia, joille aineellinen menestys on kaikki kaikessa.

Kirja loppuu toiveikkaisiin tunnelmiin. Otetaan vastaan vuotta 1982. Länsiberliiniläiset kokoontuvat Teufelsbergin mäelle ampumaan raketteja ja nauttimaan samppanjaa. Läntinen puoli erottuu valoisana idästä, jossa yksityinen ilotulittaminen on kiellettyä (hyvä!). Lopuksi juhlitaan aamuun asti ystävien kesken tutun originellin kirjailija-kapakoitsijan paikassa.

Gitte Lauströer: Berliini – avoin kaupunki. Suomentanut Juha Siltanen. Helsinki, Kirjayhtymä 1984

He halusivat vain itseään

Poden nostalgiaa 1970- ja 80-luvun Länsi-Berliiniä kohtaan. Eristetyssä kaupungissa on aina harmaa ja sateinen lokakuu. Rakennukset rappeutuvat, taloja vallataan, alakulttuurit kukoistavat. Radikaaleimmista on tullut terroristeja. Baarit ovat aina auki, elämä tapahtuu yöllä. Huimausaineita kuluu, äärimmäinen seksuaalinen vapaus vallitsee. Muurin takana on tyly työläisten ja talonpoikien valtio, jossa on vähintään yhtä harmaata mutta mainosvalojen puutteessa öisin vielä pimeämpää.

Olen sen ikäinen, että periaatteessa olisin päässyt tuosta osalliseksi, jos olisin koulusta päästyäni lähtenyt Berliiniin. Mutta mitä minä siellä olisin tehnyt? Opiskellut, työskennellyt? Vallannut taloja, soittanut teollisuusmusiikkia, kirjoittanut eksistentialistisia novelleja tai vihervasemmistolaisia pamfletteja?

Ei minusta sellaiseen olisi ollut. Nostalgia on huono isäntä, lieneekö kummoinen renkikään.

Walter de Campin kertoja oleskelee 1980-luvun Länsi-Berliinissä, elää öisin, käy baarissa. Hän pohtii yksilöllisyyttä, ihmissuhteita, seksiä, kulttuuria, taidetta. Sitaatteja on paljon ja ne ovat niin pitkiä, että välillä joutuu selaamaan taaksepäin ja tarkastamaan, kuka puhuu. Kirja on kuitenkin ohut, yhdessä illassa luettava.

Walter de Camp: He halusivat vain itseään. Muistelmia privaatin aikakaudelta. Helsinki, Odessa 1988

Berliini. Kirjailijan kaupunki

Vuosi sitten työmaaruokalassa kollega kyseli, mitä kirjoja olin lukenut kesällä. Minulla oli vaikeuksia luetella niitä, vaikka olin lukenut useita vain parin viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Yhden muistin, mutta se tuntui liian viihteelliseltä tullakseen mainituksi ensimmäisenä. Niinpä pinnistelin tovin ja sain kuin sainkin palautetuksi aktiiviseen mieleeni pari kirjaa, jotka kehtaisin mainita ennen sitä viihteellistä.

Tämä muistamattomuus on omituista. Kirjat kyllä uppoavat jonnekin ja tulevat itsestään mieleen sopivassa asiayhteydessä, mutta eivät mitenkään kysyttäessä. Niin kai se on kuten sanotaan: ei kukko laula käskien eikä Ismo ilman rahaa.

Elokuvien kanssa oli aikoinaan vähän sama juttu. Kun tulin Helsinkiin, katsoin usein kolme elokuvaa illassa, ja joskus oli viimeisen filmin jälkeen melkein mahdotonta muistaa, mikä oli ollut illan ensimmäinen.

Olen ajoittain yrittänyt pitää kirjoista muistilistaa. Löysinkin juuri yhden, mutta sen merkinnät näkyvät päättyneen kaksi vuotta sitten.

Mutta jos kirjoittaisin jotain kaikkien nähtäville? Joutuisin siten vastuuseen lukemisistani, ja luettua olisi pakko hieman prosessoida, jotta siitä pystyisi sanomaan jotakin. Siten se olisi epäilemättä helpompi myös palauttaa mieleen. Ajattelin ensin Twitteriä: olisi sinänsä hyvää harjoitusta yrittää puristaa sanottava sataan merkkiin (kun kirjan tiedot vievät jo kolmanneksen tilasta). Mutta tiivistyksestä tulee helposti yksipuolinen kärjistys.

Kirjoitan siis tänne, ja lähinnä itseäni varten. En yritä esitellä teoksia kattavasti enkä varsinkaan arvostella. Jos erityistä kehuttavaa tai moitittavaa on, sen toki sanon. Mutta nämä ovat huomioita ja vaikutelmia, pohdintojakin jos niitä on tullakseen.

Ja joka tapauksessa lyhyempiä kuin tämä johdanto.

Berliini. Kirjailijan kaupunki on sitaattivalikoima suomalaisten kirjoittajien Berliini-aiheisia tekstejä. Kirjan luvut on järjestetty alkupuolella historiallisesti ja loppupuolella aiheenmukaisesti. Kukin luku etenee aikajärjestyksessä, ja lainausten pituus vaihtelee yhdestä kappaleesta puoleentoista sivuun.

Tekstit ulottuvat 1840-luvulta (Snellman) vuosisadan vaihteen (Leino), 20-luvun tulenkantajien ja 30-luvun natsien ihailijoiden kautta sotaan, viisikymmenluvun ankeuteen (Donner), 70- ja 80-lukujen harmaaseen itään ja dekadenttiin länteen ja vihdoin yhdistymiseen ja yhteenkasvamiseen. Uusimmat otteet ovat 2000-luvun ensi vuosilta.

Kirja toimii suomalaisen Berliini-kirjallisuuden aloitusteoksena. Kirjallisuusluettelo on hyvin laadittu, joten kiinnostavan otteen löydettyään lukija pääsee äkkiä kokonaisen teoksen jäljille.

Berliini. Kirjailijan kaupunki. Toimittanut Ritva Hapuli. Helsinki, SKS 2004