Tämä juttu vaatiikin kaksi kuvaa samasta aiheesta, jotta mittakaava valkenee. Paluumatkalla huipulta ja vielä yläleirissäkin saatiin 15.6. seurata Tocllarajun (6034) länsiseinämää nousevia köysistöjä. En nyt muista ovatko tässä kuvassa iloiset etelätirolilaiset vai jotkut muut, sillä länsiseinämän yrittäjiä oli tänä päivänä useampia. Reitti kulkee rinteen poikki viistoon vasemmalta oikealle. En tiedä onko lähtökohta siinä missä reunarailo tekee mutkan ylös vai alempana ja enemmän oikealla, mutta joka tapauksessa se päätyy kahden kallioisen alueen välistä lumisemmalle osuudelle ja siitä suoraan ylös huippuharjanteelle. Rinne on alempana niin jäinen, ettei siinä tahdo erottaa jalanjälkiä.
Kansanretkeilijän seurueen kulkua perusreitillä tulikin jo selostettua paikkakunnalla ollessa. Vaativinta siinä oli jaksaminen: köysistössä parempikuntoisen vauhdissa tahtoisi pysyä, vaikka henki meinaa loppua, eikä millään itse haluaisi olla se joka huutaa levähdystauon. Onneksi joku muu aina huusi, tai johtaja itse ehdotti. Ei tahtoisi myöskään rikkoa tahtia vaatimalla valokuvaustaukoja, vaikka tuntisi aavistavansa kuvaukselliset paikat ja otollisen valon paremmin kuin köysistön johtaja. Edgar otti taskukamerallaan kuvia ja videoita vauhdissa.
Kiipeilyllisesti kohottavia paikkoja oli siis pari, ja niistä pystysuoraa jääkiipeilyä vain pari metriä. Tällaiset seikathan vaihtelevat vuodesta toiseen ja varmasti myös kauden mittaan, koska vuorten yläosat ovat paksun jään ja lumen peittämät. Kaikilla nousemillamme huipuilla oli se hauska yhteinen ominaisuus, että jyrkin kohta tai pisin jyrkkä kohta oli juuri ennen huippua.
Kansanretkeilijä oli kameraa reppuun sulloessaan huomaamattaan napsauttanut automaattitarkennuksen pois päältä ja luuli huipulla, että kamera on rikki. Kaiken kukkuraksi pilvet sakenivat äkkiä, joten kovin monta kelvollista kuvaa huipulta ei tullut. Ehkä yksi panoraama kuitenkin on odotettavissa.
Vastaa