Llamacorral-leirissä herättiin 28.6. siihen, että kantajat olivat leirissä ja keittelivät aamuteetä. Olivatkohan tulleet yöllä vai yöpyneet matkan varrella, ei tullut kysyttyä. Kun avasin teltan idänpuoleisen oven, näin kirkkaassa vastavalossa sinisenä solisevan virran äärellä laiduntavia hevosia.
Retkikunta pieneni taas kahdella hengellä, sillä Katy oli tullut kipeäksi ja teltasta kömmittyään lähti takaisin kohti alavampia maita. Gregorio lähti hänen kanssaan alas kyliin ja otti kantaakseen kaksi reppua.
Päivämatkan ensimmäiset kolme neljännestä olivat tasaista käveltävää avaran laakson pohjalla: ruohoisia laitumia, joenvarsia, järvenrantoja. Ensimmäinen järvi kasvoi ruskeaa ruokoa ja oli täynnä vesilintuja, jotka olivat kuin väärennettyjä versioita pohjolan linnuista: mustaksi värjätty isokuovi, luonnottoman suuri naurulokki, oudon värisiä sorsia. Nokikanan näköinen lintu oli sentään tutun oloinen.
Toinen järvi oli tuttua smaragdityyppiä, eikä siinä juuri näkynyt lintuja.
Laakson perällä Taulliraju tuli ensin suuremmaksi, mutta alkoi sitten jäädä edessä olevan harjanteen taakse. Välillä ison päälaakson reunan katkaisi korkea sivulaakso, jonka perällä kohosi lumihuippu: ensin oikealla Carás, sitten vasemmalla Quitaraju. Tällaisesta laaksosta kohisi yleensä alas valkoisena vaahtoava vesiputous.
Päivämatkan viimeinen osuus alkoi jyrkällä nousulla siihen sivulaaksoon, jonka perukassa on Quitaraju– (6040), Alpamayo– (5947) ja Pucahirca (6011) -vuorten ympäröimä Alpamayon perusleiri. Vasta tästä laaksosta näkyi kunnolla Artesonrajun (6025) pyramidi vastakkaisella puolella päälaaksoa.
Vastaa