Kylla kansanretkeilijan kulttuurimatkailuinto on nyt aika vahissa. Pakolliset temppelivierailut on tehty seka hindu-, buddha- etta apinatemppeliin. Hindutemppelialueella joen rannassa karytettiin lihaa ja varikkaasti maalatut pyhat miehet esiintyivat turistien kameroille. Buddhan puolella oli jotenkin siistimpi ja kaupallisempi meininki. Kaikki on tietty tuhansia vuosia vanhaa, ja paikat ja tavat nykyaan aivan samat kuin silloin kun kainuulaiset vasta laskeutuivat puista. Rasittavan kansanretken jalkeen tuntuu vain olevan vaikeaa innostua ja haltioitua. Taitaisi olla parempi tulla paikkakunnalle muutamaa paivaa ennen seuraavaa kansanretkea ja katsella paikkoja hieman etukateen valmistautuneena.
Kathmandun turistialue on kavelty ja ulkoa opittu ja kavelyretkien piiria vaha vahalta laajennettu ymparistoon. En tieda voiko tasta kaupungista oppia pitamaan, nyt ei ainakaan vaikuta silta. Melu ja tungos hermostuttavat, samoin kaupustelijat, jotka jostakin syysta eivat ymmarra sanaa ”ei”, vaan kuvittelevat, etta kun turistin perassa tarpeeksi kauan kavelee, kehuu tavaraa ja alentaa sen hinnan lopulta naurettavan pieneksi (ja tekee itsestaan samalla naurettavan), niin turisti muka sitten suostuukin kauppaan.
Aika ajoin taivaalta kuuluu kansanretkeilijan mielta rauhoittava aani, nousevan lentokoneen kohina, ja muistuttaa pian koittavasta kotimatkasta.
Edellinen jakso: Paluu
Vastaa