Talvenkiistäjät

Kuten kaikki hyvin tietävät, ikävin, liukkain ja vaarallisin talvikeli on kuiva ja nihkeä pakkaslumi. Tai ehkä ne eivät tiedä, jotka kulkevat töihin, kouluun ja urheilemaan omin jaloin, polkupyörällä tai potkukelkalla. Mutta näin se vain on, ja siksi teille on pakkaskelillä kylvettävä paljon pieniä teräviä kiviä. Esimerkiksi iljanne eli kaljama on paljon turvallisempi keli, ainakin jos levitettävän sepelin määristä voi jotakin päätellä.

On myös todettu, että mummut ja papat hakeutuvat mielellään tien pehmeille laidoille kaatuilemaan. Siksi ensinnäkin penkat työnnetään mahdollisimman kauas, mielellään ainakin puolitoista metriä varsinaisen väylän reunojen ulkopuolelle, ja toiseksi myös lumipenkat sepelöidään huolellisesti. Tähän tarkoitukseen kaupunki on hankkinut huipputehokkaita sepelilinkoja.

Linkomiehet vihaavat paitsi pulkan ja potkukelkan käyttäjiä, myös kansanhiihtäjiä. Ajaessaan kohdasta, jossa latu risteää kävelytien kanssa, he lisäävät sepelin syöttöä ja vääntävät lingon kierrokset täysille.

Täällä Helsingin perällä, Suomen syrjäseudulla, talvea pidetään onnettomuutena tai ainakin häiriönä, jolla ei voi olla minkäänlaisia myönteisiä vaikutuksia. Ei ole olemassa esimerkiksi mitään lumen ja jään mahdollistamia reippaita ja hauskoja liikkumiskeinoja, ei ainakaan saisi olla. Joka tapauksessa sellaiset pitää pyrkiä estämään tai ainakin eristämään aidatuille alueille, mieluimmin sisähalleihin.

Haluaisin muistuttaa, että Suomeen sattuu talvi lähes joka vuosi. Liittyminen Euroopan unioniin 1995 ei lopettanut talvea, vaikka jotkut tuntuvatkin luulevan, että ”Eurooppaan meneminen” tarkoittaa maan siirtymistä alemmille leveysasteille.

Kyllähän tänne ennen pitkää saadaan lumettomat talvet ja neljän kuukauden pimeä marraskuu, muttei toivottavasti niin pian, että minun pitäisi olla sitä todistamassa.

Täällä mennään jukuripäisesti läpi harmaan kiven, murskataan se ja sirotellaan lumelle. Suosisin ehkä kuitenkin vähemmän totalitaristista elämäntapaa, jossa oloja myötäillen vaikeudet käännetään voitoksi ja vastuksissa nähdään erilaisen toiminnan mahdollisuus.


Posted

in

,

by

Comments

2 vastausta artikkeliin “Talvenkiistäjät”

  1. Nappiin osuneita huomioita.

    On se nahkea, mukavasti nariseva pakkaslumi vaan niin kauhean petollista, että pitäähän siihen kylvää rikottua peruskalliota. Samoin kylvöä tehdään pehmeään lumeen, jonne sirpaleet vain katoavat. Mutta ei niistä mitään idä, eivät ne anna, ottavat vain. Keväällä pitää raskain moottorivoimin siivota ja kuljettaa kaatopaikalle se sotku, mikä yhtä raskain moottorivoimin murskattiin, kuljetettiin ja levitettiin aiemmin.

    Talvipyöräilijällä on täysi työ yrittää hakea ajolinjoja, joilla voisi välttää sepelisirpaleet. Pistosuojatut renkaat ovat valttia.

    Joissain olosuhteissa, tietyissä paikoin ja tietyissä määrin sepeli on hyvä juttu. Tolkullista maalaisjärkeä ja tilannetajua käyttäen voitaisiin varmasti vähentää 80 prosenttia hiekoitussepelin käytöstä ja saada silti hiekoituksesta asianmukainen hyöty. Mutta jollekin sepeli on bisnes ja kukapa virkaansa juurtunut sitä paitsi lähtisi ”turvallisuuden” pyhää lehmää tönimään.

  2. K

    Keski-Suomessa jätetään toinen puoli pyörätiestä hiekottamatta jotta esim lapsia voi kuljettaa pulkassa päiväkotiin. Suksetkin olisi ihan kelpo kulkuväline lumessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *