Joka väittää, että ennen kaikki oli paremmin, on väärässä. Nykyään on paremmin: maailma on ihmiselle lempeämpi paikka, kun se ennen oli tyly ja raaka.
Ajatellaanpa vaikka puhetapoja, kun toiselta ihmiseltä pyydetään tai hänen toivotaan tekevän jotakin. Ennen vanhaan murjaistiin töykeästi: Lue läksysi! Pese kädet! Aja oikealla!
Nykyään osataan ottaa kuulijan tunteet huomioon ja järjestää kieleen turvallisia tiloja. Ymmärretään, että voi pyytää pehmeämmin: Käytäthän naamaria koko matkan ajan. Varothan ohi pyyhältävää junaa. Ethän kiusaa pienempiäsi välitunnilla.
Paljon hyvää on saavutettu, mutta vähintään yhtä paljon on vielä tehtävää. Vanhat, jyräävät puhetavat ahdistelevat ihmisiä moniaalla.
Avaapa – anteeksi, avaathan – vaikka keittokirjan. Siellä hyökätään joka sivulla ruoanlaittajan itsemääräämisoikeutta vastaan: paloittele sipuli, kuumenna öljy rätiseväksi, heitä potaatit kiehuvaan veteen. Kuka kirjan tekijä oikein luulee olevansa? Hänelläkö on oikeus kylmästi sanella, miten ruokaa laitetaan? Missä on kotikokin valinnanvapaus?
Uusi keittokirja on lempeä: otathan pakastevihannekset ajoissa sulamaan, ethän polta puuroa pohjaan. Ystävällisesti valmistettu ruoka maistuukin paremmalta.
Entäs hengellinen elämä? Yhtä röyhkeää vaatimista: anna meille meidän jokapäiväinen leipämme, anna meille meidän syntimme anteeksi, äläkä saata meitä kiusaukseen. Eihän Jumalaa sentään voi käskeä! Ei häntä voi ajaa selkä seinää vasten, ei saa olla ehdoton, vaan aina on oltava mahdollisuus valita: päästäthän meidät pahasta.
Ja kymmenen käskyä: muinaisen paimentolaiskansan karmeaa patriarkaalista julmuutta. Pyhitä lepopäivä! Kunnioita isääsi ja äitiäsi! Sivistyneeseen nykyaikaan sopii paremmin kymmenen pyyntöä: Ethän tapa. Ethän tee aviorikosta. Ethän varasta.