Täällä ovat paikallissijat. Sisäpaikallissijat ovat kivessä, menevät kiveen ja lähtevät kivestä, ulkopaikallissijat ovat kivellä, tulevat kivelle tai ovat juuri lähdössä kiveltä, tuolta pehmeältä sammalpeitteeltä.
Kivi piilee hämärässä kuusikossa, jokusen kymmenen metrin päässä metsänreunasta. Rajalta alkaa nuorempi metsä, ja rajaa pitkin menee polku, talvella latu.
Vähän matkaa asutukseen päin, Palokankaan ja Vimpelinvaaran välisessä notkossa, on sijamuotojen alku. Siellä ovat nominatiivi, genetiivi ja partitiivi järjestyksessä, kun kuljetaan notkon pohjan polkua ja käännytään vasemmalle Vimpeliin päin. Essiivi leijuu vähän epämääräisesti näiden vaiheilla. Akkusatiivi liikkuu nominatiivin ja genetiivin välillä eikä tiedä mihin jäisi. Translatiivi on jo selvästi mutkasta eteenpäin, kuusimetsän reunassa.
Sitten kuljetaankin läheltä paikallissijakiveä, mutta ei poiketa sen luo enää. Jatketaan vanhan metsän reunaa loivasti ylämäkeen, kunnes metsänraja kääntyy vasemmalle ja puusto tihenee. Siellä ovat abessiivi, komitatiivi ja instruktiivi, kymmenmetristen haapojen luona. Maasto on jo vähän oudompaa, ollaan melko kaukana kotoa.
Kuusimetsä on yhä suunnilleen samanlainen kuin vuosikymmeniä sitten, kun sijamuodot sieltä löysin. Nykyisen nuoren metsän kohdalla oli avoimempaa, se oli juuri umpeenkasvunsa aloittanutta vanhaa peltoa tai hakkuuaukkoa. Mutta sijamuodot ovat siellä yhä, tosin mielikuvissani muinaisen puuston mukaisesti.
Jotkin muutkin kielioppiasiat sijaitsevat tietyissä paikoissa. Persoona- ja demonstraviivipronominit ovat hajallaan aukealla alueella, joka on Kasarminkadun ja Keskuskadun risteyksen ympärillä. Ne häilyvät siellä epämääräisesti eivätkä ole kiinni missään tarkassa kohdassa.
On tunnettu muistitekniikka sijoittaa opeteltavia asioita kuljettavan reitin varrelle, josta ne voi tarvittaessa poimia mukaansa mielessään polkua pitkin kulkien. Mutta sijamuotoja ja pronomineja en ole noihin paikkoihinsa tietoisesti vienyt, vaan ne ovat menneet sinne aivan itsestään. Sijamuodot on helppo ymmärtää. Kuljin tuolloin pienenä koululaisena Palokankaan ja Vimpelin metsiä koko ajan, kävellen tai hiihdellen. Samoihin aikoihin koulussa opetellut sijamuodot sijoittuivat luontevasti tuttuun maastoon.
Pronominien paikka lienee myöhäisempää perua ja syntynyt sattumanvaraisemmin – siitä ehkä sijaintien epämääräisyys. Olen tuolloin asunut jo toisessa paikassa, mutta mainittu risteys ei ollut silloinkaan vakituisten kulkureittieni varrella.
Ehkä olen vain sattunut ajattelemaan kielioppiasioita, kun olen kulkenut paikan ohi, tai pronominit ja risteys ovat liikkuneet ajatuksissani samoihin aikoihin. Tai sitten niiden muistipaikat aivoissa ovat vierekkäin ja tietoa vuotaa solujen välillä.
Seuraavissa tapauksissa näin on pakko olla, sillä en mitenkään ole voinut liikkua paikoissa silloin, kun niihin liittyvä asia on tallentunut muistiini.
Esimerkiksi Emacs-tekstieditorin komentoja löytyy Sotkamontien ja Rinnekadun risteyksen seudulta, risteyksestä vähän Sotkamon suuntaan ja Rouvankankaan viereiseltä entiseltä pellolta. En oikein tiedä, onko Prikaatintien alku näissä mielikuvissa jo siirretty nykyiseen paikkaansa samaan risteykseen. Voi olla, että tien siirto ja mielikuvien synty ovat tapahtuneet samoihin aikoihin, kun olen asunut jo muualla.
Nykyisin Emacs-komentoja tahtoo kuitenkin olla vaikea erottaa maastosta, sillä päädyin loppujen lopuksi opettelemaan Vimin. Mutta jostakin syystä aina kun ajattelen AWKia, olen tuolla tien viereisellä pellolla. Siinä on tosin nykyisin pyörätie, jota pitkin kesäaamuisin poljetaan Hoikanlammelle uimaan.
Kun matkaa jatketaan prikaatille, tullaan paikoille, joihin liittyy Zappa. Tämä on kummallista, sillä niistä ajoista, kun viimeisiä kertoja liikuin prikaatin maastossa, tuli kulumaan vielä ainakin viisi vuotta siihen, kun ensi kerran kuulin Zappasta. Prikaatin uimahallissa käytiin uimassa, kun kaupungilla ei vielä ollut omaa uimahallia, ja pikkupoikina pyöräilimme usein prikaatin alueen läpi sen takaisiin metsiin. Nykyisinhän alue on paljon tiukemmin vartioitu ja aidattu.
Mutta siinä risteyksessä, jossa tie haarautuu suoraan sotilasalueelle ja vasemmalle asuinalueelle, puomista ja vartiokopista vähän asuinalueelle päin, ovat levyt Over-Nite Sensation ja Apostrophe (‘). Itse Apostrophe (’) -kappale soi tien reunassa tai männikössä ennen ensimmäisiä asuintaloja, lähellä tuolloista upseerikerhoa.
One Size Fits All -levy on matkalla uimahalliin ja sotilaskotiin, kun tie nousee loivasti juuri ennen kuin käännytään vasemmalle uimahallin parkkipaikalle. Inca Roads on jossain uimahallin ja lähimmän kasarmirakennuksen välillä ilmassa. King Kongin teema on jostakin syystä samoilla seuduin, ehkä männikössä, kun katsotaan kaupungin suuntaan. Uncle Meat on kasarmin kohdalla.
Näillä paikoilla liikkumisen ja Zappaan tutustumisen välillä ehti siis kulua monta vuotta. Mutta merkillistä on, että mainitut levyt tehtiin suunnilleen silloin, kun siellä liikuin. Vanhemmat ja uudemmat Zappan levyt eivät sijaitse prikaatilla eivätkä oikeastaan missään tietyssä paikassa. Paitsi kappale Brown Shoes Don’t Make It, joka on jostakin syystä Vuokatissa, entisessä VR:n lomakylässä.
Varmaankin jokin edellä mainituista Zappan levyistä on ensimmäisenä kiinnittynyt prikaatin maastoon ja vetänyt myöhemmin muita mukaansa. Ihan varmasti YCDTOSA-sarjan ensimmäinen, keltainen levy on sijoittunut lähimmän kasarmin tienoille Sofan vetämänä – Sofahan on One Size Fits Allilla ja keltaisella levyllä ja sijoittuu maastossa uimahallilta urheilukentälle laskevaan rinteeseen – ja sarjan muut osat myöhemmin epämääräisesti kasarmien taakse, jonnekin sinne, mistä kuljettiin pienen lammen takana olleelle kuntoilupaikalle ja esteradalle.
Ja siellä, lähellä Valkeajärvi-nimistä lampea on jopa otteita Zappan postuumeista levyistä ja Nicolas Slonimskyn sävellystekniikoista – ja ihmeellisellä tavalla myös Ruth Underwoodin marimba.