lentokoneet – Totuus

Laulu jossa on tunnelma

Mikä on tuo suriseva g-sävel, joka kuuluu lähestyvän Mustikkamäen ja kirkonkylän suunnalta? Onko se pommikonelaivue, joka lentää käymälän yli? Ei, vaan Finnairin Airbus A340, joka lentää Kontulan yli.

Surina voimistuu nopeasti. Muutamassa sekunnissa kone on suoraan yläpuolella, sävel laskeutuu kokoaskelen ja sitten suriseva ääni vaihtuukin puhalluksen kohinaan. Kohina voimistuu vielä hieman ja häipyy sitten hitaasti väreillen.

Neljän moottorin sointi on juhlallista kuunneltavaa verrattuna ärsyttävästi uliseviin kaksimoottorisiin pikkubusseihin, noihin ilmojen Toyota Corolloihin. Kaikkein täyteläisin klangi on kuitenkin kolmimoottorisessa MD-11:ssä, jota tapaa enää rahtikoneena. Ilmeisesti ison pyrstömoottorin ansiosta siinä on mitä muhevimmat bassot. Kaksimoottorisista melko jykevästi soi Boeing 757 isoine moottoreineen (ja varmasti myös 767 ja 777, mutta niitä en ole päässyt kuulemaan alhaalta).

Kun usea samanlainen äänilähde soi samalla sävelkorkeudella, tuloksena on niin sanottu chorus-ilmiö, joka tekee soinnista rikkaan ja täyteläisen. Tämä johtuu pienen pienistä eroista sävelkorkeudessa ja ääniaaltojen keskinäisissä vaiheissa (eri lähteiden äänet saapuvat korvaan hieman eri kohdassa värähtelysykliään). Tämän ilmiön hyväksikäyttöön perustuu se, että orkesterissa on monta viulua soittamassa samaa säveltä, tai se, että Michael Tretow äänitti eräiden laulajattarien osuudet levylle useaan kertaan päällekkäin.

Lentokoneiden tapauksessa ääntä moduloivat lisäksi väreilevät ja virtailevat ilmakerrokset, ja tällöin voidaankin usein puhua flanger-efektistä.

LS-10-taskuäänittimen mikrofonit eivät valitettavasti kyenneet nappaamaan syvimpiä bassoja. Jahka saadaan kunnon mikit takaisin studiosta, selvitetään lentoasemalta koneiden noususuunta, pystytetään stereopari pihalle, pelotellaan räkättirastaat loitolle ja ruvetaan levyttämään.

Kansanretki 8000

Keskiviikkoaamuna 1.9. nousee Helsingin maalaiskunnan lentokentältä Sassin MD-80 kyydissään kansanretkeilijä. Arlandassa kone vaihtuu Qatarin A330:een, joka suuntaa Persianlahden rannalle Dohaan. Muutaman tunnin öisen odottelun jälkeen toinen samanlainen kone ottaa ja kyyditsee retkeilijän Kathmandun Tribhuvanin lentokentälle. Siellä pitäisi olla portilla vastassa Everest Parivar Expeditionin työntekijän, joka saattaa matkustajan Beijing-hotelliin.

Hotellissa retkeilijä odottaa tapaavansa Summitclimbin Cho Oyu -retkikunnan johtajat Dan Mazurin ja Max Kauschin ja muita retkikunnan jäseniä, joita tällä tietoa on yhteensä kymmenen. Seuraa tutustumista, koulutusta, varusteiden ja ruuan ostamista ja samalla ehkä hieman kaupunkiin tutustumistakin. Parin päivän kuluttua hypätään pikkubussiin ja lähdetään ajamaan kohti Tiibetiä. Retkikunta pyrkii Cho Oyun (8201) huipulle Tiibetin puoleista perusreittiä eli Tichyn reittiä pitkin.

Moni varusteasia tuli hoidetuksi kuntoon jo Kansanretki 6000:ta valmistellessa, mutta jotakin uutta on vielä hankittu: tärkeimpänä uusi alppireppu, joka on hieman kevyempi, tilavampi ja kätevämmin pakattava kuin vanha. Tämäkin menee käsimatkatavarana, kun ottaa jäykisteen pois. Lisäksi muutama vaatekappale, sulkurenkaita, nauhalenkkejä, lisää muistia valokuville, aurinkolataukseen sopiva laturi kameran akuille, siteitä ja laastareita vaivaisenluun varalle, nerokas pissapullo.

Seuraa pakkaamista, punnintaa ja uudelleenpakkaamista. Onneksi telttoja ja köysiä ei tarvitse kuljettaa kotoa asti, ja Kathmandun ruokakaupoista saa retkelle sopivaa evästä.

Kuvassa Alpinist-monot tuuraavat Everest-monoja ja toimivat myös punninnassa sijaiskenkinä. Everest-töppöset tulevat mukaan Kathmandusta, samoin kuin untuvahousut. Kansanretkeilijä soitti jokin aika sitten sikäläiselle untuvapukujen valmistajalle ja varmisti, että housut ovat valmiina retkelle lähdettäessä. Siunattu teknologia! Toivotaan, että asia tuli puhelimessa selväksi.

Retkikunnan uutissivu on jo olemassa! Totuus raportoi ennen ja jälkeen retken, mutta ajankohtaiset kuulumiset vuorelta sopii tarkastaa tuolta.

Seuraava jakso: Kathmandu

Viihdettä Kivikossa

Itä-Helsingissä nykyisen Kivikon asuinalueen laidalla sijaitsi ennen muinoin kallioinen mäki, jonka päälle joskus jouduin juoksulenkeilläni, kun harrastin sauvajuoksua vuoristokengät jalassa ylös alas Kontulan takaisien outojen metsien kallioita. Sitten mäki murskattiin ja vietiin jonnekin maanrakennusaineeksi, ja minä lakkasin juoksemasta siellä päin, kun metsään rakennettiin uusi lähiö (kaukio).

Entisen kallion paikalle on näemmä sittemmin ajettu toisenlaista maata, ja paikalla on taas mäki, yhtä korkea ellei korkeampikin kuin entinen. Sen mäen päälle oli tänään kerääntynyt monikymmenpäinen joukko paikkakuntalaisia seuraamaan Malmin lentonäytöstä.

Hävittäjien aiheuttama tunne on hyvin erikoinen, outo ja ristiriitainen. Suorastaan haltioidun lentokoneen voimasta ja nopeudesta enkä voi olla ihailematta lentäjän taitavuutta. Äänimaailma on sananmukaisesti järisyttävä. Kun vertaan kahta viime päivien taide-elämystä, on pakko myöntää, että Hornetin lentonäytös suorassa lyhytaikaisessa vaikuttavuudessaan voittaa Kraftwerkin konsertin. Mutta kymmenen minuuttia riittää hävittäjän esitykseen, Kraftwerk taas tuottaa matalammalla intensiteettitasolla riittävästi vaihtelua, jotta sitä jaksaa seurata puolitoista tuntia.

Näytöstä ihaillessani kuitenkin koko ajan tiedän ja tunnen, että nämä sotakoneet ovat perkeleestä. Arvelen myös, etteivät Gazan ja Groznyin lapset esittäisi eriävää mielipidettä. Koneiden hankinta myös vaurioittaa vakavasti kansantalouksia ja kasaa rikkauksia poppareiden kanssa seurusteleville asekauppiaille.

Viihdettä Kontulassa

Kontulalaiset saivat nauttia audiovisuaalisesta viihteestä: ilma-akrobatiaa Malmin taivaalla suorittivat havukat ja herhiläinen, ja taustamusiikkia soitti Iiro Rantalan uusi trio.

Keskiyön havukat poistuvat Kontulan kautta

Viidakosta kotiin

Aurinko laskee sademetsän tulvajärven ison puun taakse.

Kansanretkeilijä meni retken viime päivinä niin vetelään kuntoon, että viimeinen raportti, jonka piti tulla Quitosta, jäi kirjoittamatta. Paluu Lago Agrion rajaseutukaupungista Quitoon tapahtui VIP-yhtiön Dornier 328:lla, ja Lago Agrion lentokenttävirkailijat taisivat pihistää Harryn repusta kameran. Seuraavana päivänä lennettiin Quitosta AA:n B757:llä Miamin simputusjonoihin seisomaan, sieltä Pariisiin AA:n B767:llä (molemmat egyptiläisten ja saudiarabialaisten lento-opiskelijoiden suosikkeja) ja Pariisista vihdoin Helsinkiin Finnairin A321:llä, joka sattui olemaan sama OH-LZE, joka vei meidät Lontooseen kolme viikkoa aikaisemmin. Etenkin Atlantin ylitys oli tukala, ja sitä kuvaamaan sopivat Paulin sanat

Flew in from Miami Beach BOAC, didn’t get to bed last night. On the way the paper bag was on my knee, man I had a dreadful flight.

Ripuleja tuli useita, joista yhden kanssa myös yrjö. Euroopan maaperälle päästyä olo hieman helpotti. Täällä eivät seisota niin paljon jonossa eivätkä kysele paikkalippua viittä kertaa kymmenen metrin matkalla.

Viidakko on ensikertalaiselle hämmentävä, jopa hieman painostava kokemus. Vaikka olisi lukenut kirjoja, nähnyt kuvia ja siten periaatteessa tietäisi jotakin etukäteen, itse paikalla on silti vaikea tajuta, että jotakin tällaista on todella olemassa. On kuuma, ruskea joki jatkuu samanlaisena loputtomiin mutkitellen, vihreä läpitunkematon lehvästö molemmilla puolilla, jättiläispuita ja köynnöksiä, puulajeja ei auta ruveta laskemaan. Värikkäitä lintuja ja valtavia perhosia lentelee ympärillä, ja lintujen, hyönteisten, sammakoiden ja apinoiden äänet ovat käsittämättömiä.

Kansanretkeilijän seurue vietti neljä päivää Cuyabeno-joella lähellä Kolumbian rajaa. Viidakon keskellä olevasta majatalosta tehtiin päivä- ja iltaretkiä ympäristöön. Liikkeelle lähdettiin aina vesitse pitkällä moottorikanootilla, jossakin vaiheessa rantauduttiin ja käveltiin polkukierros. Viidakko-oppaamme Lenin löysi kiinnostavat kasvit ja eläimet aina oikeasta paikasta. Hänen tarkoituksensa oli ilmeisesti tehdä meistä biologian kandeja tehokurssilla, niin loppumatonta, suorastaan uuvuttavaa hänen selostuksensa oli. Kaimaanien punaisia silmiä haettiin yötä myöten tulvajärven rantatiheiköistä.

On silti aika hienoa hypätä keskelle järveä pysäytetystä kanootista uimaan tyyneen ja lämpimään veteen vaaleanpunaisten jokidelfiinien pyörähdellessä muutaman kymmenen metrin päässä.

Tämän jutun kuvat tulevat yhtenäisyyden vuoksi edellisten tapaan dogmana eli suoraan kamerasta pienimpänä 50D:n tuottamana jpeginä. Raakakuvien kehittämiseen päästäneen lähiviikkoina. Aperturen kokeilulisenssi oli harmillisesti tullut aktivoitua joskus koneen oston aikoihin, joten nyt ovat suositukset kyseisestä ohjelmasta tai vastaavista tervetulleita.

Quito

Kansanretkeilijä saapui pitkällisen lentämisen jälkeen Quitoon lauantai-iltana. Matkavälineena oli Helsingistä Lontooseen Finnairin A321, Lontoosta Miamiin American Airlinesin B777 ja Miamista Quitoon AA:n B757. Hiemän taisi väsyttää, mutta sisäinen kello on vielä sellaisessa rytmissä, että tänä aamuna tuli herätyksi ennen seitsemää. Tänään otetaan kevyesti ja totutellaan korkeahkoon ilmanalaan: Quito on noin 2700 metrissä, ja matkatavaroiden kanssa ponnistelu aiheutti pientä hengästymistä. Tänä aamuna hengästyskohtaukset ovat ohi, mutta aavistuksenomainen päänsärky on merkkinä siitä, etta on tultu äkkiä merenpinnan tasolta selvästi ylemmäs. Nyt aamuyhdeksältä vedetään aamiaista ja sitten lähdetään tutustumaan kaupunkiin. Vakavampaa retkeilyä on odotettavissa huomisesta lähtien.

Hotelli Sierra Nevada on retkeilijöiden oma pieni kodikas majapaikka. Quiton sää on kuin Suomen syksyä, pilvistä ja lämpöä ehkä kymmenkunta astetta. Lämmintä täällä päiväntasaajalla.