Perunkirjoitus: Kohti Alpamayoa

Toisena kaupunkipäivänä Beate lähti kotimatkalle Salzburgiin. Myös Stalin jätti retkikunnan: hän oli tullut vain Huascaránin takia, joka sekin sitten vaihtui Chopicalquiksi.

Seuraavana päivänä (27.6.) alkoi pienentyneen ryhmän matka kohti Alpamayoa. Matkaan lähdettiin kevyemmällä varustuksella: emme enää nauttineet täyden palvelun leirielämästä, vaan tuttu kolmikko oli mukana vain kantajina, Carlos myös toisena oppaana mahdollisessa Alpamayon kiipeilyssä. Ja olikos sitten paljonkaan kantamista, kun tavarat kulkivat perusleiriin asti taas aasien selässä.

Ajettiin koko retken pisin matka pohjoiseen: Melkein kilometriä alemmaksi Carazin kaupunkiin ja sieltä taas ylös kylään nimeltä Cashapampa. Sieltä lähtee suosittu Santa Cruzin retkeilyreitti, jonka polkua seuraten matka kohti Alpamayon perusleiriä alkoi.

Santa Cruzin laakso oli vähintään yhtä jylhä kuin Ishincan ja Llanganucon laaksotkin. Käytiin sisään juhlavasta portista, jonka tummat reunat kohosivat jyrkästi satoja metrejä. Lumiset huiput olivat koko alkumatkan piilossa näiden kalliojyrkänteiden yläpuolella. Laakson pohjalla kohiseva joki muodosti monin paikoin ihmeellisiä suvantoidyllejä.

Ensimmäisenä päivänä käveltiin hyvin kohtuullinen matka Llamacorral-leiriin. Täällä laakso ei ollut enää rotkomainen, vaan leveni laajoiksi ruohokentiksi, joiden halki joki virtasi hajoten useiksi pikku uomiksi. Hevoset, aasit ja lehmät käyskentelivät vihreillä laitumilla. Laakson toisessa päässä kohosi kiintopisteenä jyrkkä Taulliraju (5830), joka hallitsi näkymää myös lähes koko seuraavan päivän.

Kiipeilijöiden lisäksi leiriä asuttivat Santa Cruzin reittiä kiertävät retkeilijät. He nauttivat täydestä palvelusta: keittiö, ruokailuteltta ja henkilökohtaiset teltat kulkivat aasin selässä, itse tarvitsi kantaa vain päiväreppu. Kokki teki ruoan valmiiksi ja kantoi sen ruokailuteltan pöytään. Ihan niin kuin meillä kahdessa edellisessä perusleirissä. Tuollaiselle vaellukselle voisi kansanretkeilijä vanhoilla päivillään lähteä mukaan.

Henkilökuntamme tehtävät olivat siis tällä kertaa vähäisemmät. Niinpä iltaan mennessä leiriin saapui vain aasinkuljettaja, kantajat kai jäivät jonnekin matkalle lepäilemään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *