Kaikkihan alkoi tieteellisestä tutkimuksesta. Kun tutkitaan 1970- ja 1980-luvulla tehdyn popin sointia, pitää tietenkin kuunnella sitä ääntä, joka lähtee tuon ajan tallenteesta, ei CD-kopiota eikä varsinkaan mitään turboahdettua remasteria. Aloin hankkia käytettyjä LP-levyjä ja harmittelin, ettei aikanaan tullut ostetuksi uutena kuin aivan muutama vinyyli (kirjastosta lainattiin tosin valtavat määrät). Kun astuin käytettyjen levyjen kauppaan, koin valaistumisen: nämä levyt ovat koko ajan olleet olemassa, vaikka meille on yritetty uskotella, että maa nieli LP-levyt 80-luvun lopussa! Elämys oli samankaltainen kuin silloin, kun astuu ensimmäistä kertaa suureen kirjastoon tai taidemuseoon ja tajuaa, että kaikki tämä tieto ja elämys on nyt tässä, käden ulottuvilla, todellisena, eikä elämä ehkä riitä kaiken kiinnostavan vastaanottamiseen.
En ole omistanut omaa vinyylisoitinta maailmalle lähdettyäni, mutta nyt otin käyttöön levysoittimen, jolla aloitin kuuntelu-urakkani noin vuonna 1981. Laitoin siihen uuden vetohihnan ja äänirasian, säädin painot kohdalleen ja panin levyn pyörimään. Kyllä kuulostaa hyvältä. Kokemus on eheyttävä, kuin jonkin puuttuvan, kauan kadoksissa ja melkein unohduksissa olleen ja vain unissa aavemaisena näyttäytyneen asian löytyminen.
Nostalgian vaara on ilmeinen. Terveellisiä todellisuusmuistutuksia kuitenkin riittää: LP-levyjä ei enää juuri valmisteta, vaan minun on hankittava jonkun toisen aikanaan omistamia levyjä. En voi palata ajassa taaksepäin ostamaan niitä uutena. On siedettävä napsut, ritinät, sormenjäljet ja kuluneet kannet. En suostu maksamaan useita kymmeniä euroja keräilykappaleista. Kesällä 1975 ruotsalaisen tavaratalon levyosasto oli täynnä Abban ABBA-levyjä, mutta nyt tuo näky on vain unta.
En oikeastaan uskonut, että vinyylilevy voisi kuulostaa näin hyvältä, mutta eipä aikoinaan tullutkaan kuunneltua Geneleceillä. Eivät levyt täydellisiltä kuulosta, mutta erilaisilta. Tulee kiinnitettyä huomiota erilaisiin soinnillisiin asioihin. Dynamiikka ei ole samanlainen kuin digitaaliäänessä. Absoluuttista hiljaisuutta ei ole, vaan mekaanisessa levyssä on pohjajyrinänsä, mutta korva oppii suodattamaan sen pois. CD sopii institutionaalisen taidemusiikin äänitteisiin, enkä aio hankkia niitä vinyylinä, vaan keskityn rokkiin ja poppiin.
LP-levy on CD:tä parempi seuraavissa seikoissa:
Kahdenkymmenen minuutin levynpuolisko on sopiva aika, jonka pystyy keskittymään intensiivisesti musiikin kuunteluun. Kun kuuntelua haluaa jatkaa, pitää kääntää levy. Näin säilyy aktiivinen ote. CD on yleensä liian pitkä yhteen menoon kuunneltavaksi, ja yli tunnin levyille on yleensä väkisin keksitty musiikkia, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin levyn täyttäminen. Tietokone ja muut muistilaitteet ovat tässä suhteessa vielä pahempia, kun ne voivat toistaa musiikkia loputtomasti, jolloin musiikista tulee jatkuvaa virtaa ja ajan täytettä. Levysoittimen neulan siirtäminen vaatii vaivannäköä, joten kappaleissa ei tule hypittyä holtittomasti sinne tänne, vaan kuunnellaan kokonaisuuksia. Levyn kuuntelun kokemukseen kuuluu olennaisesti se, että tietää mikä kappale tulee seuraavaksi ja osaa valmiiksi hyräillä sitä oikeassa sävellajissa.
Levyn soittaminen on fyysinen tapahtuma. Levyn pyörimistä on mukava katsella. Onko CD-soittimen numeroita muka hauska katsella, tai tietokoneen ruudulla venyvää mittaria? Yksinäiselle kuuntelijalle levysoitin on melkein elävä seuralainen, kuin takkatuli tai kynttilä.
Kaikki ovat aina tienneet, että CD:n pieni pakkaus on yksi hirvittävimmistä rikoksista ihmisyyttä vastaan. LP:n kanteen ja sisäpussiin mahtuu kunnollisen kokoiset kuvat ja riittävästi tekstiä. Joskus levyn etikettiin on painettu sellaista tietoa, jota kannessa tai pussissa ei ole, mikä tuottaa löytämisen iloa. Esimerkiksi joissakin Abban levyissä tieto äänittäjästä ja studiosta on vain etiketissä. Verkkopalveluissa kuten iTunesissa tai Spotifyssa musiikin tekijätiedot ovat hyvin niukkoja tai niitä ei ole ollenkaan.
Olen ostanut näköjään Francesco Zappa -levyn 66 markalla noin vuonna 1985. Siihen nähden kymmenen euron hinta käytetystä vinyylistä ei ole kohtuuton, kunhan levy ei kauheasti ritise.
Vastaa