WordPress säpsäytti blogin ylläpitäjää kesken huoltopuuhien. Tietoturvasta on muistettava huolehtia myös henkimaailman puolella!
Tekijä: Matti Sunell
-
Maito
Olen jokseenkin lopettanut muiden eläinten ruumiinosien syömisen, mutta maitotuotteita vedän yhä. Panen kahviin maitoa, leivän päälle juustoa ja syön välipalaksi yoghurttia, johon upotan kotimaisia marjoja.
Ostan luomutuotteita, koska olen siinä luulossa, että luomulehmillä on siedettävämmät oltavat kuin tavallisilla (koska muuten olette viimeksi nähneet lehmiä laitumella?). Luomulehmätkin tosin kai loppujen lopuksi syödään, joten tulen kuitenkin epäsuorasti edistäneeksi lihansyöntiä.
Valio tekee luomumaitoa, -yoghurttia ja edamjuustoa. Tuotteiden myyntiä se ei kuitenkaan uskalla edistää faktoilla: osta luomua, sillä luomulehmiä ei kiusata niin paljon kuin tavallisia. Samallahan tultaisiin sanoneeksi, että tavallisilla lehmillä ei ole yhtä hyvät oltavat. Sen sijaan maitotölkkiin on painettu hellyttävä kuva emolehmästä ja vasikasta sekä muutama hämärä runosäe. Myös yoghurttitölkissä on lyriikkaa.
Koetan kuvitella, kuinka maidonjuoja rauhoittuu ateriansa ääreen ja herkistyy runonsäkeille, löytäen niistä joka päivä uusia ulottuvuuksia ja oivalluksia. Vaikeaa se on. Entä sitten yoghurttitölkin heinikossa hiipivä kerttunen? Ei siellä heinikossa mitään lintuja ole, ne menivät säilörehusilppurin läpi ja syötettiin lehmille.
Keneen Valio kuvittelee tekotaiteilulla vetoavansa? Onko sittenkin kyseessä juoni, jolla luomutuotteiden kysyntä halutaan pitää pienenä? Ettei kukaan tavallisen maidon ostaja vahingossakaan tulisi kokeilleeksi luomua? Ne, jotka joka tapauksessa ostavat luomua, tekevät sen runoilusta huolimatta. He oppivat olemaan havaitsematta tölkin yksityiskohtia, aivan niin kuin lehteä lukeva ihminen kehittää mainossokeuden.
Luomunsyöjä maksaa vapaaehtoisesti kovemman hinnan ruuastaan, mutta sen lisäksi hän joutuu maksamaan ääliön (vai häikäilemättömän) mainosrunoilijan palkan. Myös kauppa (etenkin K-) osaa käyttää luomutietoista ostajaa hyväkseen: kun tämä suostuu joka tapauksessa maksamaan kalliimman hinnan, siihen voi kauppias ujuttaa vielä oman lisänsä.
Onneksi luomuyoghurttia voi nykyään ostaa ihan asiallisesti, ilman höpötyksiä. S-kauppa myy Juvan luomun valmistamaa maustamatonta yoghurttia Rainbow-nimellä hintaan 2,15 € (2,87 €/kg). Samaa tavaraa saa Pirkka-merkkisenä K-kaupasta 1,99 eurolla (2,65 €/kg). Valio teetti ennen luomuyoghurttinsa Juvalla, mutta nyt tavara näkyy tulevan Riihimäeltä. Jos haluaa yhä uudelleen tunnelmoida kerttusten ja tuulen parissa, voi ostaa Valion yoghurttia S-kaupasta hintaan 2,33 € (3,11 €/kg) tai K-kaupasta 2,44 eurolla (3,25 €/kg). Hinnat ovat Kontulan kirkonkylän kaupoista. Maidon joutuu valitettavasti vielä hankkimaan Valion tölkissä (S 1,39 €, K 1,52 €).
Kömpelöä luontolyriikkaa ja pilkkuvirhe yoghurttitölkissä -
Seitsemässä tonnissa
Kuvaaja Nathalie Virag
Kansanretkeilijällä ei ole juuri kuvia itsestään, mutta Nathalie lähetti yhden. Kuva on melkein kakkosleiristä, toisen jääjyrkänteen päältä. Seitsemän tonnia on juuri mennyt rikki, kansanretkeilijä on siis korkeammalla kuin koskaan ennen. Tähän loppuvat kiinteät köydet, ja ennen irrottautumista pitää vähän vetää henkeä. Tässä on jo loivaa, mutta kakkoseen on vielä jonkin verran kömpimistä.
Kuvassa näkyy hyvin jääjyrkänteiden välisellä jalkapallokentällä oleva 1,5-leiri, jossa onkin useampia telttoja kuin muistin. Ykkönen on harjanteella ruskean rinteen päällä ja perusleiri kaukana jäätikön mutkassa.
Seuraava jakso: Panoraama kakkosleiristä
Edellinen jakso: Matkalla kakkoseen
-
Nukkuva hirviö
Ostin netistä Sielun veljien uuden kappaleen eurolla. Sen voi kuunnella ilmaiseksikin, mutta päätin kannattaa uusia käteviä musiikinkaupustelutapoja. Osto tapahtui Equal dreams -nimisen palvelun kautta, maksu hoitui verkkopankissa ja kappaleen sai saman tien imuroida flac- ja mp3-tiedostona. Equal dreamsissa tekijöille menee näköjään 85 prosenttia myyntituotosta. Tässä tapauksessa siis Fullsteam-levy-yhtiölle, joka jakaa tulot yhtiön, esittäjien ja tekijöiden kesken miten sitten jakaakin.
Osuuspankki otti tosin maksutapahtumasta 34 senttiä eli neljänneksen siitä, mitä minä lopulta maksoin. Muut pankit olisivat hoitaneet rahaliikenteen 12 sentillä. Kummallista.
Kuten tunnettua, musiikkiteollisuus heräsi kehittämään toimivia musiikin verkkomyyntipalveluja 15 vuotta liian myöhään, ja tämä laiminlyönti kostautui laittomana levityksenä. Isot levy-yhtiöt tekijänoikeusjärjestöjen välityksellä jaksavat vielä ajaa velkavankeustuomioita pelotellakseen laittomia levittäjiä. Tämä toiminta on niin halveksittavaa, että toisinaan harkitsen eroamista Teostosta ja Gramexista.
Onneksi on tällaisia toimivia levittäjiä, eikä kaiken tarvitse mennä keskusvaltaisten suurfirmojen kuten Applen järjestelmien kautta. Mainontakin hoitui ja tiedon levystä sain sotilaallisessa mediassa.
Vertailin taas piruuttani äänitiedostojen desibelejä. Väänsin dynamiikkamittarin läpi ostamani flac- ja mp3-tiedostot ja lisäksi verkosta suoraan kuunneltavan äänitteen, joka sijaitsee Soundcloudin palvelussa.
DR Peak RMS Filename DR6 -0.10 dB -7.23 dB 01-Nukkuvahirvio-flac.wav DR6 over -7.23 dB 01-Nukkuvahirvio-mp3.wav DR7 -1.87 dB -9.69 dB 01-Nukkuvahirvio-sc.wav
Suorakuunteluversio on siis hiljaisin ja dynaamisin, mp3 meluisin. Suosittelen musiikinystäville flac-koodattua musiikkia. Flac on häviötön ja patenteista vapaa pakkausmenetelmä. iTunesiin flac-tiedostot saa Fluke-ohjelman avulla.
-
Podcastien dynamiikkaa
Veivasin yhden jakson kaikista tilauksessa olevista podcasteistani TT Dynamic range meterin läpi. Se mittaa äänitiedoston keskimääräisen äänekkyyden (RMS) ja huipputason ja antaa äänitteelle DR-arvon, joka ilmoittaa sen mikrodynaamisen skaalan desibeleinä. Tallensin mittaustulokset taulukoksi Google-dokumenttiin.
Mittari on kehitetty välineeksi musiikin äänekkyyssodan vastaiseen taisteluun. Jos mittaamani tiedostot olisivat olleet musiikkikappaleita, niiden DR-arvot olisivat oikein hyviä. Puheohjelmien kannalta tilanne on kuitenkin hieman toinen, sillä puheen pitää ennen kaikkea olla ymmärrettävää. Ja pääasia tässä tapauksessa on, niin kuin eilen totesin, että ohjelmien väliset voimakkuuserot ovat tolkuttomia.
Äänekkäimmän ja hiljaisimman ohjelman ero on huikeat 18 desibeliä. Peräti yhdeksän ohjelmaa neljästäkymmenestä ylittää digitaalisen nollatason eli suomeksi sanottuna menee ruvelle. Toisaalta ohjelmista hyvinkin puolet sijoittuu 3–4 desibelin sisään tuonne –20 dB:n hujakoille, joten siirtymät näiden ohjelmien välillä eivät kuulijaa pahemmin hätkäytä.
Tänne on kerätty kiinnostava tietokanta DR-mittarilla mitatuista levyistä.
-
Parempaa äänitarkkailua radioon
Kuuntelen aika paljon radiota – yleensä aina kun puuhailen jotakin käytännöllistä, siis sellaista, joka ei ole työntekoa, keskittynyttä musiikinkuuntelua, lukemista, kirjoittamista tai jookaamista. Yleensä kuuntelen Yleisohjelmaa, vai mikä Yle radio 1 se nykyään lienee. Mutta kanavaan ei yleensä tule kiinnitetyksi huomiota, sillä en kuuntele ohjelmia radiovastaanottimen kautta, vaan neteitse podcastina ja joskus areenasta. Minulla on kyllä hyllyssä vanha romanialaistyyppinen vastaanotin, jonka kanavanvalitsin on juotettu virallisen kanavan kohdalle, mutta käytän laitetta vain levysoittimen vahvistimena. (En ole vielä onnistunut hankkimaan pohjoiskorealaista radiovastaanotinta, jota ei voi laittaa pois päältä.)
Tilaan podcastit iTunes-ohjelmaan ja kuuntelen ne siinä järjestyksessä kuin kulloinkin sattuu huvittamaan. Muutaman kerran vuodessa Yleisradio tosin rikkoo podcast-palvelunsa, ja ohjelmat joutuu tilaamaan uudestaan. Tästä urakasta on se hyöty, että samalla yleensä löytää uusia mielenkiintoisia ohjelmia. Niitä kertyy lopulta niin paljon, että varastossa on viikkokausiksi kuunneltavaa, eikä silloin auta muu kuin kylmästi poistaa sellaiset, joita ei sittenkään tullut kuunneltua.
Kun kuuntelee erillisiä ohjelmia äänitiedostoista, tulee huomanneeksi sellaisia asioita, joita ei radiolähetystä kuunnellessa havaitse. Lähetyksessä kaikki ohjelmat prosessoidaan samalla tavalla: dynamiikka kompressoidaan ja limitoidaan niin, että lähetyksessä ei ole suuria äänenvoimakkuuden vaihteluja. Podcastina jaeltavissa tiedostoissa sen sijaan on valtavia voimakkuusvaihteluja, paitsi ohjelmien kesken, myös ohjelmien sisällä. Näyttää siltä, että jotkin tiedostot tallennetaan ajastetusti prosessoidusta lähetyssignaalista ja muut tehdään käsin ja toimitetaan podcast-palveluun sitten kun tekijä muistaa.
Tässä on esimerkkinä äänenvoimakkuuden kuvaajat kahdesta ohjelmasta: ensin Huvudstadsregionens nyheter ja sitten Historiasarjoja samassa mittakaavassa.
Huvudstadsregionens nyheter 
Historiasarjoja Kuuntelin ensin hiljaista Kultakuumeen kolumnia, ja kun se loppui ja Huvudstadsregionens nyheter alkoi, talossa helisivät ikkunat ja naapuri putosi tuoliltaan. Selvästi edellinen on otettu lähetyssignaalista, mutta taitaa olla Vegassa ja Yleisohjelmassa myös vähän erilaiset säädöt äänipöydissä. Edes Ykkösaamu ei tule yhtä kovaa, vaikka on kuuntelemistani Yleisohjelman podcasteista äänekkäin.
Ehkä ruotsin kielen asemaa edistetään lähettämällä ruotsinkielisellä kanavalla ohjelmat kovemmalla äänellä?
Olen dynaamisen musiikin ystävä, mutta radion puheohjelmien kuuntelua helpottaisi, jos voimakkuutta voisi jotenkin ennakoida. Pitääkö ruveta käyttämään omaa dynamiikkaprosessointia täällä vastaanottopäässä?
Onkohan kaikissa ohjelmissa äänitarkkailijaa laisinkaan? Joissakin keskusteluohjelmissa pitäisi kuuntelijan käden olla jatkuvasti voimakkuussäätimellä, kun joku keskustelija tuntuu istuvan studion nurkassa ja toisella on mikrofoni suussaan. Tällaista on tapahtunut Pop-talkissa ja Markku Heikkisessä. Ennen maailmassa äänitarkkailijan kuului huolehtia tasapainosta, nyt tehtävä lienee ulkoistettu kuuntelijalle.
Toinen esimerkki ohjelman sisäisestä shokkivaihtelusta on Sadan vuoden sykkeen alussa:
Sadan vuoden syke Ensin tulee kaupallisradiosävyisen miesäänen puhuma ohjelman tunnus (jonka alku kuulostaa muutetun muotoon ”Tämä on Yle podcast”: pyrkiikö Yleisradio tekemään nimensä lyhennetystä muodosta suomen kielen taivutuksesta irrallisen koodisanan?). Sitten alkaa varsinainen ohjelma. Myös Kvanthoppin puheosuuksien ja äänitehosteiden voimakkuuserot ovat kohtuuttomat.
Lienee niin, että toimittajat itse äänittävät ja editoivat ohjelmansa, ja dynamiikan tarkkailu jätetään herran haltuun eli lähettämöön, jossa kaikki voimakkuuserot puristetaan pois. Ongelma vain on siinä, että yhä useammat radion kuuntelijat kuuntelevat muuta kuin radiolähetystä: siis podcasteja tai areenan tallenteita, ja näiden dynamiikka sitten on mitä sattuu. Jokin yhtenäinen käytäntö pitäisi saada. Pienempi paha on kompressoitu lähetyssignaali. Parasta olisi kuitenkin, että äänitarkkailun taito palautettaisiin kunniaan ja ohjelmille saataisiin vakioitu voimakkuustaso.
Seuraavassa jaksossa mittaustuloksia radio-ohjelmien dynamiikasta.
-
4. lokakuuta: Kathmanduun
Hirveästä hotellista oli ilo päästä pois. Aamiaispöydän ympärille ryntäsivät rahanvaihtajat, joten Kiinan valuutan sai pois taskuista kummittelemasta vaivattomasti. Eilisillä maastoautoilla ajettiin vielä hieman lähemmäksi rajaa, sitten odoteltiin, jonotettiin, odoteltiin, käveltiin ystävällisten rynnäkkökiväärimiesten ohi Nepalin puolelle siltaa, mentiin ravintolaan odottelemaan tavaroita ja uutta kuljetusta.
Nepalin puoleisen kylän nimi on Kodari. Jätehuolto toimii täällä siten, että tavarat heitetään kätevästi rotkoon. Yllä näkymä ravintolan terassilta.
Taloudellista matkustamista Joku oli ilmeisesti säästänyt kuljetuskustannuksissa (ehkä omaan taskuunsa?) ja tilannut pikkubussin ja kuorma-auton sijasta pelkän pikkubussin. Perällä olivat retkikunnan isot tavarat ja retkeilijöiden isot kassit, retkeilijät ja sherpat mahduttautuivat istuimiin, ja heidän päälleen ja keskikäytävälle kasattiin lisää reppuja. Sitten matkaan.
Sirkka Tiet olivat paremmassa kunnossa kuin menomatkalla. Maanvyörymät oli saatu raivattua eikä teillä tulvinut. Matkan varrella pusikossa kävijää tervehtivät värikkäät sirkat. Kathmandussa oltiin meluisan ja pölyisän matkan jälkeen myöhään iltapäivällä. Retkikunnan tavarat vietiin varastoon, sitten mutkiteltiin vielä jonkin aikaa kaupungin sokkeloisia katuja, kunnes päästiin hotelliin. Seurasi ennen pitkää suihku, ruokailu ja rentoa oleskelua. Tässä Maxin raportti ja kuva. Paikka on muistaakseni Everest Steakhouse.
Everest-olutta Seuraava jakso: Paluu
Edellinen jakso: Dzapova-jäätikkö
-
3. lokakuuta: lähtö
Viimeinen päivä koitti tuulisena ja aurinkoisena. Lumi pölisi Cho Oyun huipulla aivan kuin eilenkin. Jakit ajajineen tulivat leiriin, ja alkoi kauhea tohina. Tavaroita pakattiin ja lajiteltiin, telttoja purettiin, jakinajajat kävivät viime hetken kiivasta kauppaa retkeilijöiden kanssa: vaihda juomapullo rannekoruun, makuualusta kilisevään kelloon, anna ylimääräinen ruokapussi ilmaiseksi. No, mitäs sitä turhaa painoa enää Eurooppaan asti kuljettamaan.
Jakkikaravaanin mukana ylös oli tullut nyt myös naisia ja lapsia, ja kaikki puuhasivat tai ainakin olivat puuhaavinaan jotakin. Sherpat pakkasivat käyttämättä jääneet happipullot tynnyreihin, laskivat keittimet, lajittelivat säkit ja tynnyrit ja pinosivat ne ruokailuteltan eteen, ja pian itse ruokailutelttakin oli maan tasalla ja rullalla. Keltainen keittiöteltta lysähtää kasaan, ylempänä Amicalin ryhmän tavarat ovat jo siististi tynnyreissä.
Jakit odottavat. Kolmosleirin tasolla 7400 metrissä käyneet Nathalie ja Rolf palasivat väsyneinä leiriin purkutöiden jo alettua. Saivat he sentään ruokaa, ja heidän omat telttansa olivat vielä pystyssä. Kylmää ja tuulista oli ylhäällä ollut, lumikin vaikuttanut irtonaiselta.
Retkeilijät pakkasivat reppuihinsa paluumatkalla tarvittavat vaatteet ja eväät ja jättivät isot säkkinsä jakkien selkään lastattaviksi. Sitten alkoi kotimatka. Leiri oli kovasti harventunut ja alakuloisen hiljainen. Jalka heilahti toisen eteen rivakasti, ja pian jäi tuttu kotipihan maisema jäätikön mutkan taakse. Alkumatkasta piti vielä pysähtyä kuvaamaan Dzapowa-jäätikön panoraama.
Koko matka ei suinkaan ollut alamäkeä. Nousuissa Dzapowa Rin alarinteen louhikossa sai tosissaan ponnistella, ja Palung-jäätikön moreeniröykkiöillä kävi vuorelta päin hirmuisesti pölisevä hiekkamyrsky.
Välileirissä pysähdyttiin odottamaan, että joukko ehtii koolle. Sitten odotettiin autokyytiä. Kansanretkeilijä oli pannut Pringlesinsä jakoon jo perusleirissä, mutta nyt ne olisivat maittaneet. Onneksi toverit tarjosivat. Leiriin saapui kaksi maastoautoa ja kuorma-auto, joihin retkeilijät ja heidän tavaransa lastattiin. Alkoi hurja kyyti moreenikumpujen lomassa mutkittelevaa kivistä tietä pitkin. Kiinalaisessa perusleirissä pysähdyttiin vielä hetkeksi, ja sitten jatkettiin suoraa paahtoa Tingriin. Kiinalainen perusleirikin oli autio. Kukaan ei yövy siellä enää paluumatkalla, kun on kiire kyliin lihapatojen ääreen.
Kiinalainen perusleiri on autio. Tingrissä pysähdyttiin syömään ja ostamaan kaupasta evästä ja juotavaa automatkalle. Sitten hypättiin samoihin maastoautoihin ja suunnattiin keula erinomaisesti asfaltoidulla Tiibetin valtatiellä kohti Nepalia. Tielle näkyivät Everestin ja Cho Oyun lumiset pohjoisrinteet. Kuinka ne saattoivatkaan hallita maisemaa kymmenien kilometrien päähän. Iltapäivä kääntyi illaksi, ja aurinko ehti laskea ennen kuin Shishapangma ilmestyi maisemaan. Vuori seurasi kulkijoita tummenevana varjona monen kymmenen kilometrin matkan.
Loppumatka ajettiin pimeässä. Loputon laskeutuminen pitkin pohjattomien kuilujen partaalla kiemurtelevia kilometristen vesiputousten kastelemia serpentiiniteitä kohti rajakaupunkia oli huolestuttavaa. Nopeasti lisääntyvä ilmanpaine tukki korvat.
Lopulta oltiin rajakaupunki Zhangmussa. Hotellisänkyä ja suihkua oli odotettu. Ja saatiin odottaa vielä seuraavaan päivään. Hotelli oli ankea ja likainen, suihkuja ei edes ollut. Kuulemma hotellissa oli (ainakin ollut) yksi siisti kerros, mutta se oli ilmeisesti nyt täynnä. Ruokailu, sitten vaatteet päällä nukkumaan. Onneksi väsymys oli niin kova, ettei unta tarvinnut odotella.
Seuraava jakso: Dzapowa-jäätikkö
Edellinen jakso: Hiljaiseloa perusleirissä
-
2. lokakuuta: hiljaiseloa perusleirissä
Tuuli hulmutti lumihuivia Cho Oyun huipulla. Kuvassa näkyy kakkosesta kolmoseen johtava polku, ja jos oikein tarkkaan katsoo, voi kuvitella Nathalien ja Rolfin nousemassa jonkin matkaa kakkosen yläpuolella, alaosassa rinnettä.
Leiri oli hiljainen, ylöspäin menijöitä oli enää joku hassu (no ei tämä leirissämme usein vieraillut ecuadorilainen pieni mies hullulta vaikuttanut, pikemmin tinkimättömältä ja sinnikkäältä).
Innostuin kuvaamaan monivalotuksia, kolme kuvaa kahden aukon välein nopeasti sarjatulella rätkäistynä. Kun valotukset yhdistetään, saadaan kuva, jossa sekä pimeät että valoisat kohdat erottuvat: jälkimmäinen telttakuva on tyypillinen esimerkki, sillä vuori ei ole palanut puhki eikä sisälläkään ole umpimustaa. Myös vuorikuvassa on käytetty samaa tekniikkaa, mutta lopputulos ei ole niin radikaali.
Max on koneen ääressä, mutta tältä päivältä ei ole raporttia, joten hän tekee jotakin muuta. Michael juo teetä ja oleskelee.
Ruokailuteltassa oleskellaan Seuraava jakso: Lähtö
Edellinen jakso: Viimeisen kerran alas
-
Video: läksiäisjuhlintaa
Tämä lienee Totuuden ensimmäinen video ja siten hieman kokellinen tapahtuma: kaivoin vihdoin pokkarikamerasta kansanretkellä ottamani elävät kuvat. Tässä juhlintaa kiinalaisten leirissä. Tapauksesta kerrottiin pari päivää sitten. Videosta ei näköjään tule automaattisesti esikatselukuvaa, enkä sellaista osaa käsin tehdä.
Muutettu 20.6.2011: video on nyt Youtubessa, ja esikatselukuvankin pitäisi olla kunnossa.
Seuraava jakso: Vielä kerran ylös
Edellinen jakso: Päättäjäisjuhlat