Avainsana: Kiina
-
1. lokakuuta: viimeisen kerran alas
Paikoin polku perusleirin ja ykkösen välillä oli helppoa, liuskekivillä laatoitettua jalkakäytävää. Välillä näkyi vieressä muistutus siitä, että koko ajan liikuttiin jäätikön päällä. Michael ja kansanretkeilijä laskeutuivat viimeisen kerran alas perusleiriin, ja Nathalie ja Rolf lähtivät tavoittelemaan kolmosleirin korkeutta. Ykkösleirin teltoista oli jo puolet poissa, tilalla lumeen sulaneita kaarevia kuoppia. Nyt ilma näytti jatkuvan hyvänä, ajankohta…
-
30. syyskuuta: vielä kerran ylös
Aamulla Nathalie, Rolf, Michael ja kansanretkeilijä lähtivät vielä kerran perusleiristä jäätikköä pitkin ylöspäin. Tarkoitus oli nousta kahdessa päivässä kakkosleiriin ja yrittää kolmantena päivänä kohti kolmosta niin pitkälle kuin voimat riittävät tai lumiolot sallivat. Kansanretkeilijän korkeusennätys paranisi hieman kakkosleirin korkeudesta (noin 7000 metriä) toisin kuin Nathalien ja Rolfin, jotka olivat nousseet Mustagatalle (Mustag Ata, Mustagh Ata,…
-
29. syyskuuta: päättäjäisjuhlat
Retkikunnan johto tuli mietinnässään siihen tulokseen, että yhteiset yritykset huipulle lopetetaan. Minkään retkikunnan sherpat eivät enää olleet halukkaita yrittämään reitin rakentamista kolmosleiriin ja huipulle, ja tämän kuten varmaan useimpien muidenkin retkikuntien jäsenet olivat kirjallisesti sitoutuneet olemaan sooloilematta. Tilanne oli samantapainen kaikissa joukkueissa, joitakin ryhmiä oli jo lähdössä kotimatkalle. Niinpä kiinalaiset järjestivät yhteiset läksiäisjuhlat koko perusleirin…
-
Panoraama kakkosleiristä
Kylläpäs tämä teetti töitä, eikä silti tullut täydellistä. Kokeilin ensin satunnaisesti ja sitten järjestelmällisesti Huginin kolmea eri kohdistusmenetelmää. Tässä on vähiten huono tulos. Panoraamankoostin ei taida tykätä siitä, että kuvan etualalla on selkeitä linjoja. Niinpä muutama teltta on melko vinksahtanut (tosiasiassahan seitsemässä kilometrissä puhaltavat rajut tuulenpuuskat ovat murjoneet teltat tällaisiksi). Valotustilanne on tietenkin myös melko…
-
28. syyskuuta: taas lepäillään
Tuttua puuhailua perusleirissä: suihku, pyykki, maleksimista teltan edessä vuorelle tähyillen, istumista ruokailuteltassa iltamyöhään (seitsemään–kahdeksaan), kunnes vilu ajaa omaan telttaan ja makuupussiin. Päivällä seurattiin venäläisiksi arvellun ryhmän yritystä nousta kolmoseen. Ilmeisesti he kääntyivät takaisin. Paulia odoteltiin leiriin koko päivä. Viiden maissa hän tulikin Paldenin saattamana, meni suoraan telttaansa ja elpyi siellä vielä seuraavankin päivän. Ruoka kannettiin…
-
27. syyskuuta: alas kakkosesta
Yö kakkosleirissä oli pitkä ja kylmä. Kun makuupussissa rupesi tärisyttämään, kansanretkeilijä puki vielä untavatakin päällensä. Sekään ei ollut aivan hyvä, sillä nyt jalkopäässä oli vähemmän eristystä ja jalat palelivat. Naamankaan ympärille ei voinut kasata tolkuttomasti vaatteita, sillä ne kostuivat hengitysilmasta ja jäätyivät koviksi. Ehkä olisi pitänyt panna vielä untuvahousut jalkaan, jotta eristys olisi ollut tasainen.…
-
26. syyskuuta: matkalla kakkoseen
Tässä lisää näkymiä matkalta ykkösleiristä kakkoseen. Ensimmäisessä kuvassa ovat Nathalie ja Max ensimmäisen jääjyrkänteen päällä. Ykkösen teltat näkyvät alhaalla harjanteella, ja myös perusleirin telttojen väriläiskiä voi erottaa Nathalien takaraivon ja makuualustan puolivälissä. Perusleiriin on linnuntietä melkein neljä kilometriä. Oletamme siis että lintu lentää suoraan, mutta käytännössä linnut taitavat jonkin verran seurailla kiipeilijöiden reittejä ruuan toivossa.…
-
26. syyskuuta: vihdoinkin kakkoseen
Nousu ykkösestä kakkoseen lienee Cho Oyun perusreitin leirien väleistä raskain. Ykkösen yläpuolella kapeahkolla harjanteella on aika jyrkkiä paikkoja, joissa kiipeilijät ovat kiinni kiinteissä köysissä. Suunnilleen puolimatkassa on hyvin jyrkkä jääseinämä, sen yläpuolella jonkin matkaa tasaista ja sitten uusi, loivempi mutta korkeampi jäärinne. Loppumatka on loivempaa, mutta toisen jäärinteen päältä on vielä uuvuttavan pitkä nousu kakkosleiriin.…
-
25. syyskuuta: ykköseen ja sitten ylemmäs
Noustiin hyvässä säässä ykköseen, aikoen seuraavana päivänä kakkoseen. Jäätiköllä kuvattu järjetön panoraama on tältä päivältä. Kauhean sorarinteen nousu oli raskaampi kuin edellisillä kerroilla, vaikka polku oli hyvässä kunnossa. Kuvassa Michael ja Paul elpyvät teltassaan nousun jälkeen. Ympäröivät huiput kylpivät kultaisessa auringonlaskussa. Pääsköön tällä kertaa esiin Nangpai Gosumin keskihuippu, onhan se sentään 7296 metriä korkea. (Eilen…
-
24. syyskuuta: lepoa perusleirissä – taas
Taas levättiin perusleirissä, käytiin suihkussa, maleksittiin auringossa ruokailuteltan edessä, ihailtiin maisemia ja kuvattiin uusia pilvivariaatioita ympäröivistä huipuista. Tällä kertaa pilvet olivat irrottaneet Cho Oyun huipun läntisistä alarinteistä. Nangpa Lassa näkyi ihmisiä. Aamulla neljä kulkijaa kävi kiertämässä solan keskellä olevan luodon, ja myöhemmin päivällä solassa liikkui isompi joukko. Tapahtumahetkellä oli vaikea havaita, keitä liikkujat olivat, mutta…
-
Dzapowa-jäätikkö
Panoraama Dzapowa-jäätiköstä, jota ympäröivät Dzapowa Ri 3, 1 ja 2. Paluumatka perusleiristä sujuu rivakasti, ilma on kirkas, vain korkeimmilla huipuilla käy raikas tuuli (Cho Oyun huipun pilvi pilkistää Dzapova Rin kakkoshuipun takaa). Kohta tämän kuvan ottamisen jälkeen retkikunta joutui tosin kunnon hiekkapuhallukseen kuvan vasemman reunan kukkuloiden tienoilla. Jäätikön reuna näyttää hienolta paikalta harjoitella jääkiipeilyä. Tai…
-
Nangpa La aamusumussa
Sitten maltillisempi panoraama. Nangpa Lan Nepalin puoleiset terävät huiput tuottivat kansanretkeilijälle paljon iloa esiintyessään mitä vaihtelevimmissa valaistuksissa ja pilviverhoiluissa. Aiheesta tulee tänne aikanaan aivan oma juttunsa. Tämä kuva on koottu vain seitsemästä valotuksesta. Hugin suoriutuu tehtävästä leikiten, eikä ohjelman työskennellessä ehdi edes teetä laittaa kiehumaan, niin kuin fotarin kanssa (no joo, muisti on sittemmin tuplattu…
-
Jäätiköllä
Tämä yltiöpanoraama on jo niin epärealistinen, etten kehdannut laittaa sitä Panoramioon, nimestä huolimatta. Kuvan laajuus on jotakuinkin 270 astetta: vasemmalla on suurin piirtein etelä, keskivaiheilla länsi ja oikeassa reunassa itä. Se on koottu 18 eri otoksesta, jotka Hugin yhdisti automaattitoiminnolla, käsin koskematta, enkä minä ole löytänyt kompositiosta virheitä. Kuva on otettu jäätikön mutkasta, puolivälistä matkaa…
-
23. syyskuuta: alas – taas
Lumisateisen päivän jälkeen tuli pakkasyö, ja maisema pysyi valkaistuna seuraavankin päivän. Oli siis päätetty laskeutua ykkösestä perusleiriin odottelemaan. Nyt suunnitelmaksi tuli se, että jos on pari kolme poutapäivää, voidaan yrittää akklimatisoitumisnousua kakkoseen. Puhuttiin myös lokakuun 3:nnen päivän kohdalle osuvasta sääikkunasta, jolloin olisi mahdollista yrittää huipulle. Kansanretkeilijä lähti kohti perusleiriä Paldenin kanssa. Sorarinne oli lumisena sen…
-
22. syyskuuta: saunassa
Lumentulo jatkui yöllä ykkösleirissä. Aamun valjetessa kiipeilijät alkavat kömpiä teltoistaan ja pudotella lumia. Kiirettä ei tunnu olevan, sillä taivas on pilvessä, näkyvyys kehno ja lunta saattaa hyvinkin tulla lisää. Kukapa sitä väkisin tyrkyttäytyisi matkaan ensimmäisenä polkua avaamaan, kenties vyöryjä uhmaamaan. Tänään oli tarkoitus jatkaa matkaa kakkosleiriin, mutta päätettiin hieman odotella. Jos ilma selkenisi, niin että…
-
21. syyskuuta: ykköseen kolmannen kerran
Yöllä oli tullut lunta, ja jäätornit olivat saaneet uuden valkaisevan peitteen vanhan jään päälle. Jäätikölläkin oli reitin löytäminen helppoa, kun monet kymmenet kulkijat olivat tehneet polun näkyväksi. Tosin sinne oli syntynyt myös vääriä polkuja, mutta vaaraan ne eivät johtaneet. Lievään ärsytykseen kylläkin: kulkiessaan jonkin matkaa väärällä polulla likellä jäätorneja parin japanilaisen kiipeilijän perässä kansanretkeilijä sai…
-
20. syyskuuta: perusleirin maisemia
Toinen peräkkäinen lepopäivä perusleirissä. Ilma on kirkas, joten ympäröiviä maisemia tulee kuvattua reippaasti. Kuvaan muun muassa perusleiripanoraaman, joka päätyi jo Kainuun Sanomiinkin. Vasta illalla, kuutamokuvan oton jälkeen, alkaa pilvistyä ja vuori peittyy harsoon. Perusleirissä Max ”viihdyttää” väkeä valmistautumalla vetämään suustaan tongeilla lohjenneen ja kipeän hampaan. Onneksi hän luopui aikeestaan, ja kipu saatiin lievemmäksi särkylääkkeellä. Seuraava…
-
19. syyskuuta: suihku ja pyykki
Kun perusleirissä on aurinkoista ja lämmintä, on hyvä pitää huoltopäivä. Keittiöpoikia pyydetään täyttämään letkulla ja suihkusuuttimella varustettu muovisäkki lämpimällä vedellä. Säkki ripustetaan suihkuteltan kattoon ja sitten suihkutellaan. Vaihdetaan puhtaat alusvaatteet ja seuraavaksi haetaan keittiöstä vadillinen vettä. Pestään pyykkiä ja ripustetaan vaatteet narulle. Sitten voi höylätä vielä leuan. Kylläpäs tulee mukava olo. Eipä paljon haittaa, vaikka…