Avainsana: purku

Purkuvimma ei laannu

Totta se on: joka käyntikerralla synnyinkaupungista löytyy uutta purettavaa. 1960- ja 70-lukujen Kajaani häviää melkoista vauhtia. Edellisen purkuvimman ajan rakennukset – nekö tosiaan suunniteltiin kestämään vain 50 vuotta? Tuon ajan asuintaloja en tosin ole havainnut vielä puretun, onneksi. Palokankaan purku – mikä painajaismainen ajatus!

Vuoden 2020 helmikuussa on hävinnyt Raatihuoneentorin varrelta edistyksellisen osuuskauppaliikkeen Centrum-tavaratalo – vai mikä S-market se nyt viimeksi on ollut, sen jälkeen kun vanha kunnon vastakkainasettelu äskettäin hävisi osuuskauppa-alalta.

Ottikohan E-liike tavaratalojensa nimen DDR:stä? Siellähän oli aikoinaan Centrum-tavarataloja.

Ennen tuhoutumistaan S-market pääsi Mikko-Pekka Heikkisen Betoniporsaaseen: autioituneen pikkukaupungin metsästysseura harjoitti siellä omalaatuista ruoanhankintaa.

S-marketissa kävin muistaakseni vain kerran, Centrumissa harvakseltaan. Mutta osuuskaupan ravintolassa opiskelin 1980-luvun alussa päihteiden käyttöä valvotuissa oloissa. Ja isäni taisi ostaa 1974 neuvostoliittolaisen kestoauton tavaratalon pohjakerroksen autoliikkeestä.

Centrum avattiin 1971. Sitä ennen paikalla olleista osuuskaupan rakennuksista muistan kaksi kohtausta.

Erään kerran olin mukana, kun korttelin sisäosissa sijainneesta leipomosta tai eineskeittiöstä haettiin jotakin juhlaa varten voileipäkakku. Tuolloin opin, että on olemassa voileipäkakkuja.

Isäni kanssa kävin toisella kertaa raatihuonetta lähinnä olleessa myymälässä, josta minulle ostettiin pikkuauto. Autoa valittaessa isä sanoi eräästä linja-autosta: ”Tämä on koulubussi. Koululaiset viedään bussilla kouluun.” Ihmettelin, miksi lapset laitetaan pusseihin. Vietäisiinkö minutkin säkissä kouluun? Siitä lähtien olen sanonut bussia säkiksi.

Purkuvimma

Viimeinen nurkka menossa 20. helmikuuta 2019: alhaalla ruokasali ja yläkerrassa fysiikan luokka.

Käymistäni kouluista kolme neljästä on purettu: Hauhola, Lehtikangas ja Vuohengin lukio. Jos lasketaan kouluissa viettämäni aika, yksitoista kahdestatoista kouluvuodesta on menettänyt rakennuksensa. Jäljellä on vain Keskuskoulu, jossa kävin kuudennen luokan. Ammattikoulukin on revitty. Hyppyrimäki räjäytettiin ja 1970-luvun uimahalli purettiin.

Purkuvimma pyyhkii nyt niitä taloja, joita pystytettiin edellisen vimman aikana 1960- ja 1970-luvulla. Tuolloin hävitettiin Kajaanin vanha puutalokaupunki, ensin keskusta ja sitten Yläkaupunki. Kauppakadun joen puoleinen reuna rakennettiin suurimmaksi osaksi uusiksi jo 40- ja 50-luvulla, tuloksena tyylikäs funkistalojen rivi. Mutta myöhemmin, 70- ja 80-luvulla nousseet uudisrakennukset eivät aina ylennä mieltä.

Jo hyljätty Lehtikankaan koulu heinäkuussa 2017

Osmo Sillmanin kuusikymmenluvun alussa suunnittelemat Lehtikankaan koulurakennukset sopeutuivat matalina hyvin maisemaan. Vuosikymmenen lopussa vanhan lyseon lisäkkeeksi rakennettu lukio oli pelkistetympi ja ruutukaavaan istutettuna jopa tylyhkö.

Vietin ensimmäiset elinvuoteni keskikaupungilla ja pääsin osallistumaan purkuvimmaan sen riehuessa kiivaimmillaan. Heti kun opin kävelemään, karkasin kotoa ja riensin seuraamaan, kun Jussi-kaivinkoneet riistivät maahan puutalojen kattoja ja seinähirsiä. Avustin purkajia omalla pienellä punakeltaisella kaivinkoneellani. Poliiseista tuli harmia, he kun nappasivat minut kesken kaiken autoonsa ja palauttivat kotiin.

Nyt on lähdössä kaksi leipomoa: Välikadun Pekka Heikkisen leipomo, joka on Eino Pitkäsen kynästä samoin kuin kuvassa taustalla näkyvä kerrostalo, ja Palokankaan vanha ostola, jossa on viime aikoina toiminut kukkoleipomo. Kummassakin sattui vastikään tulipalo, ja purkuhankkeita perustellaankin sillä, että rakennukset ovat palaneet korjauskelvottomaan kuntoon. Näinköhän on?

Pekka Heikkisen leipomo
Palokankaan ostola edestä…

Pidän Palokangasta ihanteellisena kerrostaloalueena – sattuneesta syystä olen tietenkin puolueellinen. Se on kuin inhimillisen koon pienoismalli samoihin aikoihin rakennetuista isojen kaupunkien metsälähiöistä. Talot ovat enintään nelikerroksisia ja sopivan harvassa jotta lapset mahtuvat riehumaan pihoilla ja männiköissä. Alue on pieni ja suoraan pihasta pääsee metsään hiihtämään.

Ostoskeskus oli viiden minuutin kävelymatkan päässä asuinalueen kaukaisimmastakin talosta. Ostoskeskusko, yhden nykymarketin kokoinen rakennus? Kyllä, niin julkisivussa luki, ja olihan talossa kaksi ruokakauppaa, kampaamo ja posti eli kaikki päivittäin tarvittava.

…ja takaa

Yllä olevaan kuvaan sisältyy kolme tapausta. Päädyn postissa kävin avaamassa ensimmäisen tilini. Nurkalla sattui kiivaan ympäriajon päätteeksi railakas yhteentörmäys, jossa uuden Velamos-pyöräni runko taittui melkein poikki (se saatiin kuntoon hitsaamalla ja lisäämällä liitoskohtaan vahvistava putki). Kaupan varaston portailla ihailin kaverini Esan kanssa eräänä sunnuntaina täyteleistä ääntä, joka syntyy kun tyhjä limsapullo lyödään rautaportaaseen. Ääninautiskelu keskeytyi muutaman pullon jälkeen, kun kauppias yllättäen ilmestyi takaovelle

Sortuvat koulut

Puoliksi purettu koulun voimistelusali ja kaksi kaivinkonetta

Kainuussa koulut eivät toistaiseksi romahtele itsekseen, vaan ne revitään alas isoilla koneilla. Ensimmäisen kouluni Hauholan, ammattikoulun ja Lehtikankaan koulun jälkeen on vuorossa viimeinen kouluni.

Kävin tässä lukioni 1980-luvun alussa. Koulun nimi oli tuolloin Vuohengin lukio. Lukio toimi matalassa Osmo Sillmanin suunnittelemassa siipirakennuksessa, joka rakennettiin 1968 lyseon jatkeeksi. Vanhassa päärakennuksessa (Selim Savonius 1924) oli lukioaikanani yläaste, tuolloin Väinämöisen koulun, nykyään taas Kajaanin lyseon nimisenä.

Korkeasta saliosasta on jo puolet poissa. Artikkeli Kajaanin rakennushistoriallisesti arvokkaat kohteet kertoo: ”Vanha päärakennus yhdessä modernismin muotokieltä edustavan laajennusosan kanssa muodostavat mielenkiintoisen kaupunkikuvallisen kokonaisuuden.”

Näyttämön kehykset ovat jäljellä puoliksi puretussa koulun voimistelusalissa.

Olen todistanut ainakin seuraavien yhtyeiden esiintymistä tällä lavalla: Pelle Miljoona & Avoimet ovet, Hanoi Rocks, Bluesounds, Hassisen kone, Crazy Cavan & the Rhythm Rockers ja Piirpauke. Sekä tietysti Kajaanin big bandin, Kajaani-kvartetin ja lukuisien vaihtelevantasoisten kajaanilaisten rokkibändien.

Koripallokori puoliksi revityssä voimistelusalissa.

Olenkohan monenakaan hetkenä nauttinut koripallon heittämisestä? En ole joukkuepelaaja, vaikka koulussa sellaista piti yrittää teeskennellä. Onneksi tulin aikuiseksi ja saan vapaasti olla yksilöurheilija: kansanhiihtäjä ja -retkeilijä.

Koulurakennus on ympäröity aidalla kadun puolelta.

Koulurakennus on ympäröity aidoin kadun puolelta. Kohta rytisee.

Vastapäinen linja-autoasema pääsi jo häviämään.

Matkahuollon valomainokset on nostettu pystyyn purkuroinan keskelle.

Ammattikoulu

Ammattikoulutus romahti Kainuussa.

Kehittyvien maakuntien kotiseutumatkailija löytää näköjään liki joka käynnillä uutta purtavaa. Edellisillä kerroilla ovat sortuneet uimahalli ja Hauholan koulu. Nyt katoaa vanha (1966) ammattikoulun päärakennus. Opinahjo oli alun perin nimeltään Kainuun keskusammattikoulu, nykyään Kainuun ammattiopisto.

Vanha päärakennus murtuu, käärmeasuntola säilyy.

Kävin lukion, joten vierailuni tässä talossa jäivät satunnaisiksi: sekalaisia tapahtumia ja näyttelyitä, ehkä peräti koira-. Jälkiviisaasti ajatellen merkittävin saattoi olla Radion sinfoniaorkesterin vierailu joskus 1970-luvun puolivälissä. Orkesteri soitti Okko Kamun johdolla ammattikoulun voimistelusalissa, joka silloin tuntui tavattoman suurelta. Nyt raunioita silmäillessä on vaikea ajatella, että tuohon olisi kovin jättimäinen sali mahtunut.

Kovaa peliä keittiössä.

Viereinen, matalampi, metallipajoja sisältävä rakennus lähtee seuraavaksi. En tiedä, mitä tilalle tulee, ehkä uusia koulurakennuksia. Uimahallin paikalle on jo noussut keilahalli, ja Hauholassa on valtava monitoimitalon työmaa.

Viimeinen sulkee oven.