Skatanniemi

Skatanniemen kalliot

Ehdin asua ja liikkua vuosikymmeniä Itä-Helsingissä siinä luulossa, että Vuosaaren Uutelan Skatanniemen kärkeen ei pääse maitse, koska joutuisi kulkemaan huvilatonttien läpi. Sitten eräs ystävällinen Totuuden lukija kertoi asioiden oikean laidan: niemen kärkeen johtava kapea tie ja polku ovat kaupungin maata ja kulku aivan luvallista.

Menin heti. Perille pääsee helposti ja paikka on hieno.

Skatanluoto Skatanniemen kärjestä

Vakituinen näköalapaikkani on tähän asti ollut Skatanluoto hieman koillisempana. Nyt siellä ei enää tarvitse käydä muuten kuin laguunien sammakoita keväisin morjestamassa, sillä Skatanniemi on paljon parempi. Se on korkeampi, jylhempi ja pistää pidemmälle mereen.

Paikalla oli viileänä huhtikuun sunnuntaina muutama ihminen. Kuulemma väkeä voi olla enemmänkin, mutta luotan siihen, ettei kukaan lue tätä kirjoitusta eikä ainakaan kerro lukemastaan eteenpäin, niin ettei tämä blogeeraus ainakaan lisää kävijämääriä.

Katson aina uudelle rannalle tullessani, näkyykö Söderskär. Ei näy tänne, jää välissä olevien saarten taakse piiloon. Tunnistan kyllä taas Musta- ja Kuiva-Hevosen, Eestiluodon ja Itä-Villingin. Pienempien saarien nimiä en koskaan muista paikalla, vaan koetan jälkikäteen tankata niitä päähäni kartasta.

Maisema on vielä mustavalkoinen, mutta värejä on lupailtu toukokuuksi. Pitänee tulla vappuna tarkistamaan tilanne värifilmin kanssa.

Itätuuli on kylmänlainen, mutta lännessä suojan puolella tarkenee. Niemen keskikohdalla on sata vuotta vanhoja tykkipattereita, joihin pääsee sisälle. Niiden luota on myös hyvät näkymät Hagströmin huvilalle.

Villa Vuosanta
Hagström on kuollut. Joku muu omistaa nyt huvilan.

Kangastukset liikkeellä

Käyn ehtimiseen hengittämässä tuulista meri-ilmaa Itä-Helsingin Vuosaaren Uutelassa niemennokassa, jonka nimi on Skatanluoto.

Koetin pyydystää Suomen syrjäisen eteläreunan alkutalven harmaata valoa kameran kennoon. Nappasin pari kuvaa etelään päin, jonnekin Kuivan-Hevosen ja Itä-Villingin välivesille. Kangastukset olivat siellä liikkeellä. Kuvien ottamisen välillä kului 20 sekuntia, ja huomasin erot leijailevien saarien koossa ja määrässä vasta kehityksessä.

Nämä ovat osasuurennoksia, klikkaa ne isommiksi. Tämän jutun otsikkokuvana on ensimmäinen kuva kokonaisena.

Kangastelevia saaria marraskuisella Suomenlahdella
Kangastelevia saaria marraskuisella Suomenlahdella

Hagströmin huvila

Arvottomat-elokuvassa gangsteri Hagströmin huvilaa esittää Itä-Helsingin Vuosaaren Uutelassa sijaitseva Villa Vuosanta, entinen Villa Karstén (23.3.2019: tämä ei aivan pidä paikkaansa: lue kommentista Henrik Karstenin oikaisu). Vuonna 1900 valmistuneen jugendhuvilan arkkitehdit ovat maineikkaat Gesellius, Lindgren ja Saarinen. Nykyään kiinteistön omistaa Helsingin kaupunki, ja yksityinen yrittäjä vuokraa sitä juhla- ja kokouskäyttöön.

–Sä et siis halua mua mukaan? –En.

Olen muutaman kerran käynyt portilla kurkkimassa, mutta en ole uskaltautunut peremmälle, kun en ole oikein tiennyt miten yksityistä aluetta paikka on. Jos siellä vaikka asuukin talonmies tai meneillään on juhlat. Tällä kertaa portti oli auki ja talo vaikutti hiljaiselta, joten kävelin rauhallisesti pihaan valmiina selittämään kulttuurimatkailuni luonteen.

–Kis kis, Manu! Onko Manu mersun alla, onko, Manu?

Harri jää Volgaan odottamaan, kun Manne hiipii salaa huvilaan aikeenaan kaapata taulu takaisin. Sattumoisin meneillään on vakava neuvottelu Hagströmin ja hänen paremmin menestyneen kollegansa välillä. Manne suorastaan kerjää kiinnijäämistä kolistelemalla pimeässä keittiössä ja jättämällä savukkeen käryämään yläkerran huoneen tuhkakuppiin, juuri kun Hagström tulee käymään kassakaapilla. Lopuksi hän hyppää räystäältä salin ikkunan editse taulu kädessään vain sekuntia myöhemmin kun pomo on kääntynyt pois ikkunasta.

–Minua pyydettiin varoittamaan sinua. Nyt olen sen tehnyt, siinä kaikki.

Hyppykuvan ottaminen ei onnistuisi nykyään, sillä suoraan ikkunan ja tikkaiden edessä kasvaa tuuhea poppeli. Tai ehkä laajakulmalla aivan puun juuresta.

Manne pääsee häipymään huomaamatta ja esittelee taulua seuraavana päivänä kahdelle biljardihaille Vallilassa.

Hagströmin hiekkaranta, Vuosanta

Mahtoiko Hagström useinkaan ehtiä nauttimaan upeasta merimaisemasta? Ehkä kymmenen vuotta aiemmin, mutta kymmenen vuotta on pitkä aika.

Vakavia kokouksia pidettiin myös vuonna 1982.

Tuuli, tuuleskeli

Skatanluodollekin riitti pieniä pärskeitä

Maailmalla on tänään ollut tuulesta kovasti harmia, mutta täällä Suomen syrjäisellä eteläreunalla on saatu nauttia virkistävästä kuuden, seitsemän boforin länsituulosesta. Ehdottomasti syksyn paras ilma tähän mennessä.

Kansanretkeilijä lähti etsimään länteen antavia niemiä ja avoimia selkiä, joiden rannoilla puhalluksesta pääsisi parhaiten nauttimaan. Hectorin Tuulisina öinä alkoi soida päässä, niin kuin aina tällaisella ilmalla, vaikka olisi päiväkin. Erittäin hieno kappale.

Veteen pääsee suoraan pukuhuoneen portailta.

Kallvikissa meri oli noussut hiekkarannalle. Surffaajat olivat jo vauhdissa, ja lisää reippaita miehiä neopreenipuvuissaan riensi paikalle. Tällä kertaa ei kengät jalassa ollut asiaa avoveden äärelle, joten on tyydyttävä vuoden takaisiin kuviin

Kahlattava tie

Vesi peitti myös alavan rantaniityn ja teki Kuningattaresta jälleen saaren. Hetken harkitsin kenkien riisumista ja lahkeiden käärimistä, mutta tähänkin reippauden päivään pääsi jostakin tirahtamaan pieni pisara laiskuutta, joka vesitti aikeen.

Uutelassa roiskahtelee vienosti.

Uutelan puolella boforit jäivät vaatimattomiksi, mutta vastavalopärskähdyksiä näki, kun pysähtyi hetkeksi odottelemaan.

Vesijuoksua tarjolla

Kunnon talvimyrskyillä Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti voivat nousta niin paljon, että Vuosaaresta tulee nimensä mukaisesti saari, niin kuin se on muinoin ollutkin. Vaatimattomampia tulvia, sellaisia että vesi tulee rannan kävelyteille, on joka vuosi. Maastopyörän polkimet muuten ylettyvät alle vaaksan päähän maasta, mikä kannattaa muistaa, kun punnitsee kiertotien ja vesiajon välillä. Mutta jos matka on jo kotiinpäin, suosittelen riskin ottamista.

Otsikko on Huoviselta, muistaakseni Puukansan tarinasta.

Alppi, Horisontti ja vastavalo

Itä-Euroopan kesäaika ennätti keikahtaa sunnuntain puolelle, kun kansanretkeilijä hieman väkinäisesti pakertaen sai työnnettyä edellisen artikkelin julkaisuputkeen. Seuraavallekin päivälle oli varattu tila kunnon jutulle, ennen kuin lakkaamattomat kuva-arvoitukset taas pääsisivät vallalle. Harkinnassa oli Sipoonkorpikin, mutta lopulta kansanretkeilijä päätti kuvata auringonnousun Vuosaarenalpilta, jos heräisi ajoissa ilman pakkokeinoja. Nyt auringonnousuja voi nähdä vielä nukuttuaan kohtuullisen yöunen, mutta kesemmällä niitä täytyy lähestyä toisesta suunnasta valvomalla yön läpi.

Ja kun henkimaailma on mukana, hereille havahtuminen tapahtuu itsestään naksahtaen. Kansanretkeilijän polkiessa alpin huipulle aurinko oli oman mittansa verran metsänreunan yläpuolella, joten Canon sai kiireesti ruveta laulamaan suvivirttä. Onneksi ei ollut vaarana käydä niin kuin jouluna Vuokatilla.

Vasta töllöttimen ruudulta katsottaessa yllä olevasta kuvasta paljastui auringosta lähestyvä valkoposkien aura. Muutamassa sekunnissa se ylitti alpin huipun:

Suunta länteen

Nousevan auringon valaisemasta satamasta syntyi myös panoraama.

Joulutähti onkin idässä

Myös satamamuurin kärjestä voisi kuvata melkein auringonnousun, jos ei turhaan viivyttelisi. Suorin reitti edellyttää maastopyöräilyä ja pyörän nostelua polun poikki kaatuneiden puunrunkojen yli. Joulutähti kohosi parhaillaan Granön yläpuolella. Puolisen tuntia näyttää kuluneen näiden kuvien välillä. Tuli muistutus siitä, että pienellä aukolla vastavaloon kuvatessa suljin muotoilee valonlähteistä tähtiä.

Auringonnousunranta

Sataman itäreunalle on annettu nimeksi Auringonnousunranta. Kala- ja harmaalokit, tiirat ja meriharakat pyrähtelevät lentoon polulta ja penkereeltä pyöräilijän kiitäessä lähemmäksi. Viereinen Kalkkisaari on vilkas ja meluisa lintuluoto. Muuriin olisi pitänyt rakentaa asuntoja, vaikkapa opiskelijoille. Pihalla olisi kiva polttaa kokkoa ja mekastaa.

Protector

Yllättäen satamassa ei näkynyt ainuttakaan laivaa. Hinaaja Protectorin masto kohosi näköalatasanteen viereen.

Ongintaa Kappelikivellä

Uutelan Särkkäniemessä aamuvirkut kalamiehet onkivat Kappelikiven luona.

Tervaleppä vartioi

Näistä vastavaloharjoitelmista aiheutui iltatöiksi varsinaista taivaanrannanmaalausta, kun poistin retussilla pölytäpliä ja linssiheijastuksia kuvista.

Särkkäniemen luonnonsuojelualueella saa liikkua vain polkua pitkin. Kävelin kyllä poluilla, mutta olisikohan pitänyt pysytellä vain virallisella luontopolulla? No, näiden kuvien perusteella minua voi tulla tarvittaessa sakottamaan.

Tässä on sitten panoraamassa se flada eli maan kohotessa vähitellen kuiville jäävä merenlahti.

Flada

Konnia ja kontteja

Vuosi sitten pääsin kuuntelemaan tavallisia sammakoita, mutta rupikonnat menivät sivu suun. Onneksi sain tuolloin vihjeen ajasta ja paikasta, ja tämän vuoden vappuaamuna olin konnalammikon rannalla vakoilemassa rupikonnien vappujuhlaa.

Me kans!

Konnat asustavat vanhassa vedellä täyttyneessä louhoksessa, joka on kaislikkoisen merenlahden äärellä vähän merenpintaa ylempänä. Ne olivat kokoontuneet peuhaamaan lammikon varjoisaan päähän, ruokojen, puunkappaleiden ja roskien sekaan. Kevätriehan osanottajia oli vähintään kymmeniä.

Valtava naaras

Tästä kuvasta näkee, että konnanaaras on valtava. Pienemmät koiraat ovat kerääntyneet sen ympärille yhdeksi möykyksi. Tämä näky tulee mieleen, kun seuraavan kerran poimin kaupassa suolakurkkuja tynnyristä.

Konnien ääntely lienee tältä keväältä ohi. Ainoat kuuluneet ränkätykset ja kuraukset taisivat tulla lahdella uivilta sorsalinnuilta. Uusi yritys äänittimen kanssa ensi keväänä. Valokuvauksessa tarvittaisiin 200-millistä putkea. Näistä kuvista ensimmäinen on sellainen kuin 85-millisellä objektiivilla ja 1,6-kertaistavalla kennolla tulee, loput ovat rajauksia.

Alppi ja melumuuri

Sitten satamaan. Kolea pohjoistuuli puhalsi Vuosaarenalpin yli satamamuurin kärjen näköalapaikalle. Kuvasta erottaa, että alpin huippua on kuluneenkin talven aikana myllerretty. Lahdella oleskeli koskeloita, tiiroja ja lokkeja.

Helsinki–Travemünde all night long
F-musiikin laivoja

Finnsun tulee, Finnmaid purkautuu. Vappu ei ole satamassa vapaapäivä.

Skatanluoto vasta-auringossa
Särkkäniemen kluuvi

Uutelan laguuneissa oli hiljaista, ilmeisesti sammakoiden kevätrieha oli ohi.

Näillä lammikoilla on ihan erityiset nimityksensäkin. Mereen yhteydessä oleva laguunilahti on flada, erkautuneet lammikot ovat kluuveja.

Kansanhiihtoa suksitta

Kansanhiihtäjä käyttäytyi hieman vastoin luontoaan jättäessään sukset kotiin. Kieltämättä tuntui kummalta kävellä ohi vastahöylättyjen latujen, kun ilma oli mitä mainioin – pakkastakaan ei ollut kovin paljon kymmentä astetta enempää – ja sepeliosasto vietti lepopäivää. Mutta tämänpäiväinen tehtävä vaati liikkumista reiteillä, joilla retkikenkä toimi paremmin kuin suksi.

Reitti vei Vuosaaren poikki Uutelan rannoille ja Särkkäniemen kallioiseen kärkeen, jonka nimi on oikeasti Skatanluoto. Siitä paluumatkalle metsän halki, sataman reunoitse ja vielä Vuosaarenalpin huipun kautta. Statiivi oli repussa painona, mutta niin hämärää ei ehtinyt tulla, että sitä olisi tarvittu sekuntien mittaisiin tunnelmointivalotuksiin. Sataman keinovalomeren kuvaaminen muurin kärjestä jäi johonkin tulevaan arki-iltaan.

Meri on jo umpijäässä ja lumen kattama, mutta pysyttelin kuitenkin rannoilla. Jäällä oli kyllä liikkujia. Tuntenevat sitten varmaan turvalliset reitit. Meri jäätyi tosin vasta viikko sitten, ja silloin olisi pitänyt olla paikalla, jos olisi halunnut saada talteen mosaiikkigrafiikat. Tänäänkään en sattunut vastatusten tutun kuvaajan kanssa, vaikka näköjään yhtä aikaa oltiin liikkeellä.