
Helsingin kaupunki jakaa vuosittain joka kotiin kaavoituskatsauksen, jonka ensimmäisiltä sivuilta on hyvä tarkistaa kiireellisimmät lähiretkeilykohteet. Ne on merkitty vihreällä yleiskaavoituskarttaan, mikä merkitsee, että tulevina vuosina alueet saattavat kokea suuria mullistuksia. Uusimmassa katsauksessa tällaisia paikkoja Helsingin itäisellä puolella ovat Kivinokka, Vartiosaari, Meri-Rastilan länsiranta ja valtava Östersundomin alue.
Helsingin Vanhankaupunginlahden ympärille syntyi 1900-luvun alkupuolella työläisten kesänviettopaikkoja Kivinokalle ja Lammassaareen. Kesäisin siellä yövyttiin teltoissa ja lautamajoissa, jotka purettiin talveksi. Sota-ajasta lähtien ruvettiin rakentamaan pysyviä mökkejä. Nykyisin Kivinokassa on 600 pientä kesämajaa ja lisäksi viereisessä Herttoniemen siirtolapuutarhassa parisataa.
Itäisen Helsingin metromatkan kohokohta on Vanhankaupunginselän vaihtuvien valaistusten ja vuodenaikojen mukaan elävän maiseman tarkastelu Kulosaaren sillalta. Tähän maisemaan kuuluvat talvisin rohkeat pilkkijät, jotka ilmestyvät Kivinokan ja vanhan satama-alueen välille heti, kun jää on sentin paksuista, ja poistuvat huhtikuussa paria päivää ennen jäiden lähtöä.
Nyt Sörnäisten sataman paikalle nousee kovaa vauhtia uusi Kalasataman kaupunginosa. Merihaka on jo jäänyt uusien talojen taakse, mahtaneeko Tuomiokirkostakaan jäädä muuta kuin kupoli näkyviin?
Uimarannalla on talven korkeiden vesien tuoma ruoko- ja rojumatto. Lämmin huhtikuun päivä houkuttelee kävelijöitä, jotka istahtavat penkille ja kääntävät kasvonsa kohti aurinkoa. Lapset tekevät rantahiekalta jännittäviä löytöjä: pulloposteja, toisista maanosista ajelehtineita kenkiä ja muinaisten purjelaivojen mastonkappaleita.
Vastarannalla on Leposaari, jossa on Kulosaaren hautausmaa ja kappeli, sen takana Kulosaari ja Itäväylän ja metron lakkaamaton liikenne. Täällä on ihmeen rauhallista, ainakin näin alkukevään sunnuntaina. Jonkin verran on liikenteen kohinaa, mutta se taitaa tulla yläilmoista.
Mökeillä ei ole monta neliömetriä omaa pihaa. Kunhan puihin tulee lehdet, maisema vähän pehmenee ja mökit saavat näkösuojaa.
Selän länsirannalla on Arabianrannan uusi värikäs asuinalue osittain mereltä vallatulla maalla.
Kivinokan terävään länsikärkeen, kapeaan niemennokkaan, johtaa hieno tervaleppäkuja. Sulan veden aikaan kalamiehet eivät pääse tätä pidemmälle, vaan joutuvat tyytymään rantakiviltä onkimiseen.
Meditoija on viettänyt lammikon äärelle polvistuneena niin kauan aikaa, että on muuttunut suolapatsaaksi. Tässä on muinoin sijainnut tanssilava, ja kiveen kiinnitetty laatta kertoo, että kuuluisa Dallapé-tanssiorkesteri on perustettu 1920-luvulla juuri täällä.
Nokan koillisosa on sankkaa kuusikkoa. Siellä on esteetön luontopolku ja lahden rannassa tolppien päällä lintulava, josta sopii tarkkailla vesilintuliikennettä. Herttoniemen puolella on kiinnostava vanha talo.
Kivinokalle laaditaan nyt osayleiskaavaa, eikä virkistysalueena säilyminen ole itsestään selvää. Asutuksen rakentamistakin on ehdotettu. Kaupunkisuunnitteluvirasto kerää kansalaisten ehdotuksia alueen tulevaisuudesta.
Vastaa