Autolla ajoa öiseen aikaan

Sebastian Schipperin huima yhden oton Berliini-jännäri Victoria (2015) tuli taas Teemalta. Koska tehtäväkseni on langennut selvittää sekä Arvottomien että Berliinissä tapahtuvien enkeliaiheisten ja yhden oton elokuvien kuvauspaikat, esitän tässä väliraporttini. Kuvat tulevat sitten, kun seuraavan kerran pääsen käymään paikan päällä.

Elokuva tapahtuu reaaliajassa, joten kuvauspaikkojen on pakko sijaita pienellä alueella, tässä tapauksessa Berliinin Mittessä ja Kreuzbergissa. Verkosta löytyy helposti juttuja, joissa kerrotaan ilmiselvimmät kohteet: Charlottenstraßen varastokellariin lavastettu disko ja Friedrichstraßen varrella sijaitsevat Späti eli elintarvikekioski, josta varastetaan kaljaa, kerrostalo, jonka katolle kiivetään ryypiskelemään ja Victorian kahvila. Mutta kun lähdetään ajamaan pimeitä katuja autolla, jonka lasit ovat huurussa, paikkojen tunnistaminen ei enää olekaan niin helppoa. Aiemmat kirjoittajat ovat lyöneet tässä vaiheessa hanskat tiskiin, joten itsehän tämä piti tehdä. Kartat, street view, elokuvan lähiluku ja oma Berliinin tuntemus siis peliin.

Ensimmäinen automatka alkaa kahvilan luota Fredan ja Hedemanninkadun kulmasta ja päättyy pysäköintihalliin, jossa gangsterit odottavat. Halli on suuren terassitalon Kötheninkadun puoleisessa siivessä, osoitteessa Köthener Straße 32. Ajo kestää tasan kolme minuuttia, ja reitti on Friedrichstraße–Puttkamerstraße – Anhalter Straße – Stresemannstraße – Bernburger Straße – Köthener Straße.

Hallista lähdetään ryöstämään pankkia. Ajetaan Kötheninkadun päähän, josta käännytään oikealle Stresemanninkadulle. Blinker romahtaa, ja häntä pysähdytään virvoittamaan Stresemannstraße 121:n porttikäytävään. Jatkamaan päästyä ajetaan Niederkirchnerstraße-Zimmerstraße lähes päästä päähän, ja pankki on osoitteessa Zimmerstraße 54 melkein Springerin tornitaloa vastapäätä. Reitti: Köthener Straße – Stresemannstraße–Niederkirchnerstraße–Zimmerstraße.

Pakomatka ryöstöpaikalta kestää kaksi ja puoli minuuttia, ja reitti on Zimmerstraße–Markgrafenstraße–Besselstraße–Charlottenstraße. Markgrafenstraßelta ollaan jo kääntymässä matalan rakennuksen sisäpihaan, mutta peruutetaankin takaisin kadulle ja kierretään Besselstraßen kautta Charlottenstraßen puolelle. Lopuksi ajetaan aivan maanalaisen diskon vierestä saman talon eteläiseen sisäpihaan ja pysähdytään lastauslaiturin viereen.

Lopussa otetaan taksi Hedemanninkadulta, ajetaan Fredaa pohjoiseen ja käännytään Behrenstraßelle Westin Grand -hotellin eteen.

Tässä muutaman tunnin pikaisen tutkimisen tulokset. Toivottavasti jompi kumpi lukijoistani vielä viitsii tarkistaa kirjoituksen faktat.

Siunattu teknologia – puhelin Arvottomissa

Palovartiotornin huippu taivasta vasten

Eikö elämä ole vähän tylsää, kun mitään tietoa ei tarvitse enää odottaa? Kun kannamme mukanamme viestilaitteita, joilla saamme heti paitsi puheyhteyden minne tahansa, myös kaiken nykymaailman hälinän silmillemme ja korvillemme?

Mistä saadaan elokuvaan odottamisen, epätietoisuuden ja sattumanvaraisten kohtaamisten draamaa, kun kaikki kertovat toisilleen koko ajan, missä ovat ja mitä tekevät? Tai ehkä draama syntyykin nykyään loputtomasta kommunikaatiosta – en tiedä, kun en semmoisia elokuvia juuri näe.

Mika Kaurismäen Arvottomat (1982) ei voisi tapahtua nykyajassa. Sen ihmiset liikkuvat pitkin Suomea yksin, yhdessä, välillä eroten, sitten taas yllättävästi kohdaten. Kun tarvitaan yhteys muualle, pitää mennä puhelimen luo ja pitää vielä käydä niin, että langan toisessa päässä olevan puhelimen lähettyvillä on joku vastaamassa. Puhelimia on kotona, työpaikalla, puhelinkopeissa, syrjäisissä kyläkaupoissa ja jopa palovartiotorneissa keskellä korpea, mutta niiden välillä ihmiset voi tavoittaa vain sattumalta.

Valmistellessaan Arvottomia Mika ja Aki Kaurismäki lähtivät kiertämään Suomea samalla Volgalla, jolla elokuvan sankarit liikkuvat. He etsivät laitamia, katoamassa olevia paikkoja, sellaisia joihin elokuvan yhteiskunnan laidalle ajautuvat päähenkilöt todennäköisesti kulkeutuisivat. Näihin paikkoihin he kirjoittivat tie-elokuvan juonen.

Sittemmin moni elokuvan tapahtumapaikoista katosi tai muuttui tunnistamattomaksi. Jotkin säilyivät. Tapa, jolla ihmiset viestivät keskenään, mullistui noin viisitoista vuotta elokuvan jälkeen. Aineellisen ympäristön muuttumisen saattoi kahdeksankymmentäluvulla ennustaa, mutta kommunikaatioympäristön muutosta aavisti tuskin kukaan.

Haloo

(1.28) Elokuvan ensimmäinen ääni on puhelimen pirinä ja ensimmäinen vuorosana ”Haloo”. Manne herää hitaasti Harrin soittoon. Harri kutsuu Mannen samaksi illaksi iltamiin maalle. Arvottomien dialogi on puhelinkeskusteluissa vieläkin tyylitellympää kuin muu puhe, täynnä nokkeluuksia, sitaatteja ja nasakoita lopetuksia.

Manne lopettaa puhelun ”Noni”, siis jokseenkin ytimekkäämmin kuin nykyään on tapana. Nythän puhelujen viimeinen neljännesminuutti hoetaan ”moi, kiitos, no niin, joo, hei hei, moooi”, ennen kuin jompi kumpi uskaltaa painaa punaista nappia. Lähipiirissäni Mannen lopetusta ruvettiin tietenkin käyttämään, mutta muistan myös kömmähtäneeni: kerran en tajunnut veljeni noni-lopetusta lopetukseksi, vaan puhuin vielä kun kuulin naksahduksen luuristani.

Harrin numero on 2026. Epäilenpä, että Arvottomien puhelinnumerot ovat myös sitaatteja – joku saisi selvittää, mistä.

American Express – se olen minä

(9.33) Manne soittaa BaariBarista Harrille ja ilmoittaa tulevansa iltamiin. Tämä keskustelu on koko elokuvan tyylitellyin ja varmasti myös siteeratuin. Auf Wienerschnitzel.

Minulta meni viime yönä asunto

(12.23) Ravintolan keittiö: Tiina on puhelimessa, mutta emme kuule mitä puhutaan. Ilme on huolestunut. Myöhemmin käy ilmi, että hänet on jätetty eikä hänellä ole paikkaa minne mennä.

Noni

(13.03) Mannen tiskaaminen ravintolan keittiössä keskeytyy, kun tarjoilija kantaa hänelle puhelimen:
–Kuka se on?
–Mitä se minulle kuuluu?
–Olet oikeassa. Eipä kuulukaan.

Seuraa elokuvan ensimmäinen ikävä käänne. Mannen vastattua tutuilla sanoilla iloinen työmusiikki vaihtuu uhkaavaksi jyrinäksi. Mitään muuta ei sanota, ja sanomattomuuden vahvistukseksi Manne suihkuttaa luurin ja sitten koko puhelimen vedellä ja työntää ne lopuksi astioiden mukana tiskikoneeseen. Soittajaksi paljastuu synkeä nahkatakkiin ja nahkahanskoihin pukeutunut mies hämärtyvän teollisuusalueen puhelinkopissa. Hän hämmästelee kuulokkeesta tulevaa omituista ääntä ja lyö luurin ripustimeen. Sitten hän tulee ulos kopista ja kurvaa paikalta kahden muun gangsterin kanssa.

V niinkuin Verneri, A niin kuin Aatos. Kiitos.

(38.14) Gangsterit ovat pahoinpidelleet Ville Alfaa ja vieneet taulun. Ville aikoo poistua maasta, ja Manne varaa hänelle lennon Pariisiin.

Se on Tampereella

(49.09) Manne näyttää taulua kahdelle biljardihaille. Toinen heistä kirjoittaa taululle ostajan puhelinnumeron 36139. Tämä ottaa taulun kyselemättä.

Pysyisit kotona!

(1.10.44) Moottoripyöräpoliisi on pysäyttänyt matkalaiset tukkirantaan. Hän aikoo ottaa Veeran kiinni, mutta Harri pysäyttää hänet aseella uhaten. Manne repii johdot moottoripyörän sytytystulpista ja radiopuhelimesta.

Kello on puoli yhdeksän

(1.25.08) Manne on tilannut hotellihuoneeseensa herätyksen. Puhelimen pirinä herättää hänet omituisesta unesta, jossa hän kävelee aukealla paikalla Veeran kanssa.

Kuka Harri? Hän on kuollut

(1.34.41) Harri on haavoittunut ammuskelussa. Manne soittaa syrjäisen kyläkaupan puhelimesta sairaalaan tiedustellakseen hänen vointiaan. Uutiset ovat pahoja.

Siunattu teknologia!

(1.38.25) Kohtaus on hieno ja syystä kuuluisa. Manne ja Veera ovat paenneet poliisia ja gangstereita metsien keskelle autiotaloon, jonka vieressä seisoo palovartiotorni. Paikka on todellisuudessakin niin kaukana, ettei syrjäisempää löydy Lapin eteläpuolelta. Se on Kuhmon Juntinvaara, jonne päästäkseen pitää ajaa runsaat neljäkymmentä kilometriä itään Kuhmon keskustasta ja sitten vielä kahdeksantoista kilometriä metsätietä pohjoiseen. Itärajalle on kymmenen kilometriä, ja siinä välissä on Elimyssalo: koskematonta ikimetsää, soita ja lampia.

Laajoja metsäalueita valvottiin ennen kesäaikaan palovartiotorneista. Kun tornit rakennettiin korkeille paikoille, niistä näkyi joka suuntaan kymmenien kilometrien päähän. Palovartija saattoi siten havaita alkavan metsäpalon savun hyvissä ajoin ja hälyttää sammutusväen. Sitä varten tornissa tietenkin oli puhelin.

Manne huomaa torniin johtavan puhelinlangan, kiipeää ylös – ja siellähän puhelin on. Hän haluaa tilata puhelun Pariisiin, mutta saa kuulla, että sinne pääsee nykyään suoraan: siunattu teknologia!

Puhelin soi Villen hotellihuoneessa Pariisissa, ja kurkien huudot vaihtuvat suurkaupungin liikenteen huminaan. Vastakohta ei voisi suurempi, varsinkaan kun Villellä ei ole aavistusta, mistä Manne soittaa. Puhelu menee taas pian elämänfilosofiseksi väittelyksi, mutta sitten poliisihelikopteri ilmestyy pörisemään tornin viereen. ”Nähdään pian”, Manne lopettaa.

Sinä olet vielä mukana

(1.45.13) Manne istuu baaritiskillä ja soittaa Mitjalle tiedustellakseen, missä Hagström on.

Kiitos viimeisestä

Hagström on kaksi kertaa aikeissa soittaa puhelimella, mutta kumpikin yritys keskeytyy Mannen hyökkäykseen. Ensimmäisellä kerralla (41.40) hän lentää hautakiviliikkeeseen syöksyvän Mannen iskusta komeasti kirjoituspöydän yli luuri kädessään ja puhelin perässään. Tämä on hieno toimintakohtaus, jonka suosittelen katsomaan hidastettuna tai ruutu ruudulta!

Toinen yritys (1.46.54) on Hagströmin viimeinen teko. Hän istuu hotellihuoneessaan, laskee konjakkilasin pöydälle ja tutkii puhelinluetteloa. Manne työntää liukuoven sivuun, astuu huoneeseen, ja neljä laukausta kajahtaa.

Ajat ovat DVD-version mukaan.

Tummanvihreää havumetsää ja vaaleanvihreää suota korkealta nähtynä
Elimyssalo

Lastikultti

On jo aika lopettaa rahan kaataminen Talvivaaran monttuun ja tunnustaa, että sinne menivät. Jos hankkeen tekohengittäminen maksaa vuodessa sen minkä maksaisi kaivoksen kertakaikkinen sulkeminen ja haavojen hoitaminen, pitää ehdottomasti valita jälkimmäinen.

Katastrofialueen jälkihoito täytyy suunnitella nyt ja toteuttaa viisaasti. Alkuperäistä luontoa ei saa takaisin vuosisatoihin, on siis otettava se mitä nyt on ja revittävä siitä ilo ja hyöty.

Tarjoan tässä pari ehdotustani valtavan kaivos- ja teollisuusalueen tulevaksi käytöksi. Jos – ja kun – jokin niistä tunnustetaan toteuttamisen arvoiseksi, katson olevani oikeutettu sudeettikainuulaisten kenraalimajurin arvonimeen.

Ampuma-alue

Talvivaarasta pitää tehdä subarktisen pommitusharjoittelun eksoottinen vetonaula. Laaja alue ja syrjäinen sijainti mahdollistavat hyvät turvaetäisyydet. Usan ja Venäjän hävittäjät kutsutaan Pohjois-Suomen tukikohtiin, kaukopommittajat ja ohjukset voivat operoida myös maan rajojen ulkopuolelta.

Uusi isänmaallisten matkailijoiden aalto pommittajavaltioista elvyttää Kainuun turismin.

Vuokatin huipulle rakennetaan näköalaravintoloita ja ylellisiä lomamökkejä, joista voi mukavasti seurata metsien takana riehuvaa leiskuntaa ja pauketta sekä hävittäjien uljasta kiitoa ja risteilyohjusten ujellusta. Vaaravyöhykkeen liepeille järjestetään seikkailumatkoja aitoja elämyksiä etsiville.

Dystopiaelokuvien kuvauspaikka

Sivilisaation tuhon tai ydinkatastrofin jälkeistä aikaa käsittelevät elokuvat tapahtuvat usein autioissa maisemissa: hiekka-aavikolla, arktisella tundralla, epämääräisillä joutomailla tai hylättyjen teollisuuslaitosten valtavissa raunioissa. Ihmiskunnan rippeet ovat jakautuneet toisiaan vastaan tappeleviksi heimoiksi, modernin tekniikan jäänteet ja alkukantaiset elinkeinot ovat käytössä rinnakkain.

Taiteellisesti vakuuttavimpia postapokalypsielokuvia ovat sellaiset, joissa on koko ajan pilvistä ja sateista, henkilöt kahlaavat lammikoissa ja vesi valuu läpi rakennuksien katoista. Ajatellaanpa vain Tarkovskia.

Talvivaarassa vettä riittää, ja sitä saadaan aina taivaalta lisää, seutuhan on tunnetusti sateinen. Vesi on varmasti helposti johdettavissa myös rakennuksiin.

Valtavalla alueella on runsaasti tilaa eksoottisilla ajoneuvoilla käytäville takaa-ajo- ja taistelukohtauksille. Avolouhoksessa voidaan kuvata näyttäviä rotkoonsyöksymisiä ja räjähdyksiä.

Pommitukset ja elokuvanteko voivat toki myös vuorotella ja toimia yhdessä. Räjähdykset muokkaavat maisemaa ja ohjusten jäänteet ovat ilmaista lavastusta.

Vuokatti tarjoaa suurten kuvausryhmien majoituspalvelut ja saa uutta hohtoa kansainvälisten filmitähtien vierailuista.

Kuvitellaanpa tyypillinen Talvivaarassa kuvattu murheellinen loppukohtaus:

Marraskuun aamu valkenee vain vaivoin siniharmaana. Aamuyöstä satanut uusi lumi peittää uraanilaitoksen pihamaan, mutta on sulanut siellä täällä lojuvien repaleisten ja vielä haaleiden vainajien päältä. Vesi lorisee sortuneista altaista, poltettujen asumusten hiilloksista nousee vielä silloin tällöin korkeampi liekki.

Vihollisheimo on surmannut viimeisen teollisuusraunioissa piileskelleen perheen ja karauttanut tiehensä mönkijöillään ja moottoripyörillään. Ydinräjähdykset värjäävät läntisen taivaanrannan keltaiseksi.

Itäisistä erämaista on vaeltanut susilauma, kaksi aikuista ja kolme nuorukaista. Johdossa kulkeva vanha naaras nousee liotuskasan päälle ja komentaa takana tulevat pysähtymään. Näemme sen arvokkaana siluettina taivasta vasten, kun se haistelee tuulta ja arvioi tilannetta. Sitten se johtaa laumansa alas hiljaiselle taistelutanterelle.

Hagströmin huvila

Arvottomat-elokuvassa gangsteri Hagströmin huvilaa esittää Itä-Helsingin Vuosaaren Uutelassa sijaitseva Villa Vuosanta, entinen Villa Karstén (23.3.2019: tämä ei aivan pidä paikkaansa: lue kommentista Henrik Karstenin oikaisu). Vuonna 1900 valmistuneen jugendhuvilan arkkitehdit ovat maineikkaat Gesellius, Lindgren ja Saarinen. Nykyään kiinteistön omistaa Helsingin kaupunki, ja yksityinen yrittäjä vuokraa sitä juhla- ja kokouskäyttöön.

–Sä et siis halua mua mukaan? –En.
–Sä et siis halua mua mukaan?
–En.

Olen muutaman kerran käynyt portilla kurkkimassa, mutta en ole uskaltautunut peremmälle, kun en ole oikein tiennyt miten yksityistä aluetta paikka on. Jos siellä vaikka asuukin talonmies tai meneillään on juhlat. Tällä kertaa portti oli auki ja talo vaikutti hiljaiselta, joten kävelin rauhallisesti pihaan valmiina selittämään kulttuurimatkailuni luonteen.

–Kis kis, Manu! Onko Manu mersun alla, onko, Manu?
–Kis kis, Manu! Onko Manu mersun alla, onko, Manu?

Harri jää Volgaan odottamaan, kun Manne hiipii salaa huvilaan aikeenaan kaapata taulu takaisin. Sattumoisin meneillään on vakava neuvottelu Hagströmin ja hänen paremmin menestyneen kollegansa välillä. Manne suorastaan kerjää kiinnijäämistä kolistelemalla pimeässä keittiössä ja jättämällä savukkeen käryämään yläkerran huoneen tuhkakuppiin, juuri kun Hagström tulee käymään kassakaapilla. Lopuksi hän hyppää räystäältä salin ikkunan editse taulu kädessään vain sekuntia myöhemmin kun pomo on kääntynyt pois ikkunasta.

–Minua pyydettiin varoittamaan sinua, nyt olen sen tehnyt. Siinä kaikki.
–Minua pyydettiin varoittamaan sinua. Nyt olen sen tehnyt, siinä kaikki.

Hyppykuvan ottaminen ei onnistuisi nykyään, sillä suoraan ikkunan ja tikkaiden edessä kasvaa tuuhea poppeli. Tai ehkä laajakulmalla aivan puun juuresta.

Manne pääsee häipymään huomaamatta ja esittelee taulua seuraavana päivänä kahdelle biljardihaille Vallilassa.

Hagströmin hiekkaranta
Hagströmin hiekkaranta, Vuosanta

Mahtoiko Hagström useinkaan ehtiä nauttimaan upeasta merimaisemasta? Ehkä kymmenen vuotta aiemmin, mutta kymmenen vuotta on pitkä aika.

Vakavia kokouksia pidettiin myös vuonna 1982.
Vakavia kokouksia pidettiin myös vuonna 1982.

Kontiomäki

Olen ottanut kuvan Kontiomäen asemalla kesällä 1982 ilmeisesti odotellessani työtoverieni kyytiä metsänmittaushommiin. Mitä saattaa päätellä ajankohdasta, paikasta ja kuvan keskellä häämöttävästä kulkuneuvosta? Paljonkin!

Tuona kesänä kuvattiin Kainuussa Arvottomat-elokuvaa, ja tämä kuva saattaa kytkeä minut sensaatiomaisella tavalla elokuvan tapahtumiin. Olen aikaisemmin kirjoittanut Arvottomien junista ja erään tärkeän seisakkeen nykytilasta. Melkein elokuvan lopussa Manne hyvästelee Veeran tuolla seisakkeella lähtiessään viimeisen kerran tapaamaan Hagströmiä.

Tässä kuvassa on  aamupäivä, ja etelän suunnasta saapuu asemalle lättähattu, joka on matkallaan Pohjois-Karjalasta Kainuuseen pysähtynyt Juurikkalahdessa. Ja erittäin mahdollisesti ottanut sieltä kyytiinsä Veeran.

Donner Puhoksella

Itäväylä, pellot ja Puotinharju

Jörn Donnerin elokuvassa Hellyys (1972) seikkailtiin itähelsinkiläisessä Puotinharjun ostokeskuksessa Puhoksessa (punaiset valokirjaimet tosiaan sanovat ”Ostokeskus”). Ympäröivän pellon avara maisema hätkäytti.

Lähestytään ostolaa idästä
Lähestytään ostolaa idästä

Näille pelloille rakennettiin 1980-luvulla Itäkeskuksen ostohelvetti, jota sittemmin vielä pariin otteeseen laajennettiin. Kuvan etualan joutomaan puhkaisee nyt metroradan leikkaus.

Jos joku moittii 1960-luvun lähiörakentamista siitä, että tehtiin valtavia kerrostaloja keskelle peltoa kauas toisistaan, hän on väärässä. Ainakin Itä-Helsingin lähiöt Puotinharju, Myllypuro, Kontula ja Vuosaari rakennettiin metsiin ja kallioille. Ympäröivät männiköt pehmensivät valkeiden kolossien ääriviivoja, suurten talojen väliin jätettiin kallioita, metsää ja hengitysilmaa.

Vasta seuraavat vuosikymmenet toivat peltorakentamisen: ostohelvetti kaalipellolle, sen taakse viivasuoran kadun varteen yksitoikkoiset nelikerroksiset umpikorttelit.

Olen itse kuvannut Puotinharjua täällä, ja tietenkin Esoteerinen maantiede on tehnyt aiheesta hienon jutun. Ostolasta on kirjoittanut myös Ostarin helmi. Niinpä seuraavassa vain lyhykäisiä huomioita.

Puistopiha ja Suomen ensimmäiset ulkoliukuportaat
Puistopiha ja Suomen ensimmäiset ulkoliukuportaat

Ostola oli alun perin viuhkamainen. Keskuspihalla oli suihkulähde, liikkeet olivat kahdessa kerroksessa säteittäisten käytävien varrella.

Valoisa näköalakahvila
Valoisa näköalakahvila

Toisen kerroksen kahvilasta oli avarat näkymät pellolle ja puistopihalle.

Piha on täydennetty pyöreäksi, kahvilan paikalla Puotinkrouvi
Piha on täydennetty pyöreäksi, kahvilan paikalla Puotinkrouvi

Laajennuksessa piha suljettiin ympyräksi. Saumakohdassa näkyy pahaenteisen kahdeksankymmenlukulainen kaari. Kahvilan tilalla on Puotinkrouvi, joka taitaa olla ostolan nykyisistä liikkeistä pitkäikäisin. Näköalaikkunat on teipattu umpeen, yritteliäät vietnamilaiset myyvät 2,50 euron olutta päiväkaljalaisille.

Vastakuva edelliselle. Kolosseista on lyhyt matka ostolaan.
Vastakuva edelliselle. Kolosseista on lyhyt matka ostolaan.

Ostolan vanhan osan käytävistä on tullut erikoinen periferia aivan Itäkeskuksen ostohelvetin kylkeen. Valtaväestö harjoittaa kulutususkoaan kivenheiton päässä, näillä hämärillä kujilla sijaitsevat liikkeet, yhdistykset ja yhteisöt palvelevat lähinnä muualta muuttaneita.

Uskonto valtaa alaa lähiömetsältä
Uskonto valtaa alaa lähiömetsältä

Venäläisortodoksit rakennuttavat kirkkoa luterilaisen Matteuksenkirkon ja vanhassa ostolassa toimivan moskeijan väliin. Kuvan ulkopuolelle vasemmalle jää seudun ainoa sivistyslaitos, kirjasto.

Kolossit kalliolla, kukkulalla
Kolossit kalliolla, kukkulalla
Siipisulkien ja käpälien jälkiä hangella
Kolossin parvekkeelta voi seurata lähikalliolla jatkuvasti esitettävää luonnon näytelmää.
Mies seisoo ympärilleen katsellen ostolan ulkokäytävän päässä
Jotta otsikko yhtään vastaisi jutun sisältöä, tässä vielä Donner.

Lopuksi suosittelen jyrkästi Simo ja Eeva Ristan valokuvia näistä maisemista vuoden 1970 paikkeilta.

Arvottomat: pysäköintiluola ja gangsterit

Tuli tänään asiaa Itä-Pasilan virastoihin. Oli siinä hiukan aikaa sekä ennen että jälkeen asioinnin, joten katselin vähän ympärilleni.

Ihan vieressä näytti olevan Opastinsilta, jonka katukilpi vilahtaa Arvottomien kohdassa 10.55 Mannen ajaessa Volgansa työpaikan pysäköintihalliin. Opastinsilta on oikeastaan ylätason kävelykatu, eikä  autojen alamaailmassa ole varsinaisesti samannimistä katua. On vain kiinteistöjen kellareihin johtavia ajoramppeja. Maanpäällinen poikkikatu, jolta Arvottomien kohtaukseen ajetaan, on Kirjurinkatu. Luolan sisäänkäynnin katukilpeä ei enää ole.

Noustaas hiukka rauhallisesti ylös

Tasanne, johon työhöntulokohtauksen autolla ajo päättyy (11.11) ja jossa myöhemmin (15.47–19.20) Hagström apureineen uhkailee ja pahoinpitelee Mannea, sijaitsee jättimäisen harmaan Pasilan virastokeskuksen alla. Tätä kautta kulkee rakennuskompleksin huoltoajo, ja tasanteelta lähtee useita ajoluiskia vieläkin alempana sijaitseviin halleihin.

Ei taida tänään löytyä banaaneja

Tajusin vasta nyt, kun tarkastin kuvakulmia uudestaan elokuvasta, että gangsterikohtauksessa Mannen Volga on tämän kopin edessä nokka kuvan vasempaan laitaan päin ja Hagströmin auto (NC-97) tulee kuvan katsomissuunnasta alas halliin ja pysähtyy Volgan tälle puolelle. Suuri osa kohtauksesta on kuvattu kopin edestä ylös ajotien suuntaan eikä päinvastoin, niin kuin olin muistellut.

Ensi kerralla emme ole yhtä ystävällisiä

Jos olisin mennyt kopin eteen kuvaamaan ajotietä, olisin saanut saman kuvakulman kuin elokuvassa. Täältä saapuvat Hagström ja Mitja (16.17), tänne gangsterit myös häipyvät jätettyään Mannen virumaan Volgan konepellille (19.06).

Kohtauksessa on käytetty noin neljää pääasiallista kuvakulmaa, niiden variaatioita ja lähikuvia. Yhteensä kamera on ollut ehkä vajaassa kymmenkunnassa paikassa.

Pasilan virastokeskus, huoltoajo

Lopuksi vielä paikan sisäänkäynti ulkoa päin. Tämä näkymä ei esiinny elokuvassa. Mutta kuka tietää, mikä ääniefekti on elokuvan kohdassa 15.59, heti veitsen napsahduksen jälkeen?

Juusto

Luomuedam katosi. Kävin monessa kaupassa ja tutkin juustohyllyn päästä päähän useampaan kertaan, mutta kun en löytänyt Valion luomuedamia edes Itä-Helsingin vankilasta, aloin vähitellen uskoa, että se on kokenut luonnollisen poistuman.

Yllättäen löysin kuitenkin luomu-Oltermannia 13,89 euron kilohintaan. Onkohan Valion tilanne niin tukala, että sillä on varaa valmistaa vain yhdenlaista luomujuustoa kerrallaan?

Ostin siis kokeeksi Oltermannia, vaikka tarjolla olisi ollut myös Ruotsissa tehtyä Arlan luomujuustoa. Jos hylätään kansallismielisyys, lienee kokonaistaloudellisesti samantekevää, ostanko Ruotsista vai Haapavedeltä Helsinkiin rekka-autolla rahdattua juustoa. Luomulehmien elo lienee kuitenkin samanlaista molemmissa maissa. Ehkä ajattelin, että Haapaveden juustoon käytetään kuitenkin pohjoissuomalaista, ehkä jopa kainuulaista maitoa, joten valinnalle saattaisi olla kotiseutu-uskollisia perusteita.

Taiteellisista syistä voisi tosin suosia Arlaa. Tekihän mestari Roy Andersson tässä taannoin sille televisiomainoksia, jotka kuulemma olivat hyvin suosittuja.

Ennen vegaaniksi ryhtymistäni pyrin käyttämään luomumaitotuotteita, koska olen siinä luulossa, että luomulehmiä rääkätään vähemmän kuin tavallisia. Juuston tosin väitetään olevan tolkuttomasti luonnonvaroja kuluttava elintarvike, mutta en ole vielä löytänyt sitä laskelmaa, jossa asia osoitetaan.

Arla-Ingman on muuten nyt saanut myyntiin luomumaidon, joka on pakattu Hämeenlinnan osuusmeijerissä. Itä-Helsingin vankilassa litran hinta on 1,38 euroa. Valio (1,45) jäikin sitten hyllyyn.

Luomumaito

Eikä tässä tölkissä ole oksettavia runoja.

Tyttöjen elokuvia

Ensimmäisten kesätauon jälkeisten elokuvailtojen ohjelma paljastaa, että olenkin aikamoinen lälläri.

Ensimmäisenä tiistaina olisi ollut tarjolla vielä Truffaut’ta, mutta periaatteideni vastaisesti totesin, ettei makeaa mahan täydeltä.

Avausillan yleisömenestys Orionissa oli kova: sali oli käytännöllisesti katsoen täynnä. Osasin ounastella otsikon mukaista katsojakoostumusta, enkä erehtynyt: ensimmäisen näytöksen yleisöstä huomattava osa näytti olevan 15–30-vuotiaita naisia. Se ei ole epämiellyttävä asia.

The Virgin Suicides (suomeksi Virgin Suicides) melkein vastasi odotuksia. Kun en etukäteen mitään tiennyt, odotin tosin enemmän Peter Weirin elokuvan Huviretki hirttopaikalle (1975) tyylistä mysteeriä.

Manhattan on suosikkielokuvani, vaikkei se olekaan maailman eikä edes Allenin paras. Katsojan kuuluu liikuttua jo alkukuvien aikana, kun Rhapsody in Blue huipentuu ilotulitukseen ja rakettien väläykset osuvat yhteen lautasten iskujen kanssa juuri niin täydellisesti, ettei se tunnu lainkaan keinotekoiselta.

Suosittelen molempia sarjoja. Sofia Coppolan kaikki elokuvat ehtii vielä nähdä, eikä niitä ole onneksi vielä kovin paljon.

Sommitelma

Totuudessa ei ole viime aikoina arvuuteltu. Muinoin soitettiin outoja ambiensseja, mutta kuva-arvoituksia ei liene koskaan ollut.

Kuvat ovat kahdesta vuonna 1975 ilmestyneestä filmistä. Onkohan jompi kumpi ottanut vaikutteita, vai oliko tämä yleisempikin muoti tuolloin?

Lisäys 27.6.: Vai olisikohan sittenkin yhteinen alkuperä yhdeksää vuotta aikaisemmassa jumalansanassa?

Elämä

Elämä on aidoimmillaan elokuvissa. Hyvin valitut elokuvat voivat ilmeisesti tyydyttää ihmisen syvien tunteiden ja elämysten tarpeen.

Orion

Helsingin hienoin kulttuurilaitos on elokuva-arkiston (kuulemma nykyään Kansallinen audiovisuaalinen arkisto) teatteri Orion. Katsokaa vaikka tämän kauden ohjelmaa. Tai katsokaa se.

Orionin elokuvat ovat oikeastaan ainoa syy, jonka takia Helsingistä olisi hankala muuttaa pois. Konserteissa käyn yleensä silloin, kun soitan niissä itse. Teatterien ohjelmistosta kuulen muualla Suomessa asuvilta ihmisiltä, jotka suunnittelevat teatterimatkaa Helsinkiin. Erikoistapahtumiin voisi aivan hyvin pistäytyä muualta päiväksi pariksi. Mutta mahdollisuudesta nähdä laatuelokuvia kunnon teatterissa olisi arveluttavaa luopua.

Kajaanin elokuvakerhon kasvattamana tulin Helsinkiin ja arvelin, että täällä olisi ehkä mahdollista nähdä kaikki maailman elokuvat. Lähenin tavoitetta kovaa vauhtia: ensimmäisenä vuonna näin varmasti satoja elokuvia, parhaimmillaan kolme päivässä. Orionissa istuin lähes joka ilta tässä, kolmannen rivin keskellä:

Suomen parhaat istuimet

Istuimet ovat Suomen parhaat (ennen ne olivat tummansiniset) ja jalkatila ruhtinaallinen.

Elokuvien katsominen taisi hidastaa opiskelua, enkä aina muistanut kolmannen elokuvan jälkeen, mikä oli ollut illan ensimmäinen. Monista filmeistä muistoni ovat hatarat tai olemattomat, vähän niin kuin koko 1980-luvusta. Muistan kuitenkin, että kävelin kesken ulos jostakin Godardin 1960-luvun lopun tai 70-luvun alun äärimmäisen vaikeaselkoisesta pätkästä.

Tulin ottaneeksi ammatin, jossa töitä tehdään iltapäivisin ja iltaisin, joten elokuvien katsominen teatterissa on jäänyt viime vuosina hunningolle. Olisikohan tässä ryhdistäytymisen ja suuren tavoitteen paikka: hanki kunniallinen päivätyö ja asunto Helsingin keskustasta, jotta pääset elokuviin useamman kerran viikossa.

Orionin elokuvat ovat naurettavan halpoja: lippu maksaa 4,50 euroa, kun omistaa 4 euron hintaisen ja puoli vuotta voimassa olevan klubikortin (ennen sitä sanottiin kantakortiksi). Kaupallisten elokuvien arki-illan lippu maksaa 12 euroa, joten yhdellä Orionin käynnillä säästää 7,50 euroa. Ajatellaanpa, että ahkera filmihullu kävisi elokuvissa neljä kertaa viikossa, jolloin viikoittainen säästö olisi jo 30 euroa. Päästäkseen kätevästi Orioniin hän ostaisi asunnon Eerikinkadulta. Nyt siellä näyttää olevan myynnissä kaksio hintaan 221 000 euroa. Orionissa käymällä säästäisi kaksion hinnan jo 7367 viikossa eli runsaassa 141 vuodessa.

Take the money and run

Juurikkalahti

Pohjoiseen

Käytöstä poistetut rautatieseisakkeet eivät ole juuri minkään näköisiä. Viitat ja nimikilvet on viety pois ja laiturit kaivettu kaivinkoneella ylös, niin että niiden muinaista sijaintia saa arvailla. Koivikko peittää maisemaa, ja itse ratapenkkakin työntää heinää ja männyntaimia. Täällä tosin tienreunat on niitetty: entisen seisakkeen kautta kuljetaan rannassa oleville mökeille ja laitureille. Toinen raide on purettu, joten puutavaran lastaus lienee päättynyt lopullisesti. Sisääntuloteiden haarassa on jätekeräilypiste, jota valvoo videokamera.

Ilma on lattean pilvinen, joten valokuvaajan on yritettävä taikoa kuviin eloa värikylläisyys- ja kontrastinappuloilla. Paikan oma taika on näkymättömissä, mutta asiantunteva kulkija tietää, miten sitä voi yrittää manata esiin. Niinpä resitoin ulkomuistista ääneen: ”Juna tulee aivan kohta. Onko sinulla rahaa?” ”On riittävästi. Mikset sä voi ottaa mua mukaan?” ”Tämä on sellainen asia, joka minun täytyy hoitaa yksin. Mutta odotan sinua Pariisissa, pohjoisella rautatieasemalla, kesäkuun viimeisenä päivänä kello 18. Tuletko?” ”Yritän.”

Resitointi näyttää onnistuvan, sillä pilvet rakoilevat ja aurinko valaisee maisemaa synnyttäen varjoja ja kirkastaen värejä. Popliinitakkinen ja huivikaulainen Matti Pellonpään haamu ilmestyy radan reunaan ja tähyää ääneti pohjoiseen kaartuvaa rataa. Olen kuulevinani kiskobussin moottorin äänen ja taidan myös haistaa dieselin katkun. Tuntuu sopimattomalta jatkaa kuvaamista, joten pakkaan kameran reppuun ja lähden polkemaan kohti pohjoista.

Etelään
Etelään

Tässä vielä paikan sijainti Kansalaisen karttapaikassa ja Googlen kartoissa.

Pohjoinen vasemmalla, etelä oikealla
Pohjoinen vasemmalla, etelä oikealla

Arvottomien junat ja rautatiet

Arvottomissa liikutaan yleensä henkilöautolla, mutta junalla matkustetaan silloin, kun henkilö poistuu kuvasta väliaikaisesti ja jäämme odottamaan hänen paluutaan jossakin tulevassa kohtauksessa. Junakohtaukset ovat myös huomionosoitus katoavalle Suomelle: rautateiden paikallisliikennettä vähennettiin 1960-luvulta lähtien ja suuresta osasta maata se hävitettiin viimeistään 1980-luvulla. Dm7-kiskobussit lopettivat säännöllisen liikenteen vuonna 1988, ja vain toinen Arvottomien 1982 kuvatuista lättähattukohtauksista on aidosta tilanteesta.

Alun ilmakuvassa nähdään Helsingin länsisatama ja sen moniaalle haarautuvat raiteet täynnä tavaravaunuja. Tarkkaan katsoen erottuu vanhoja mustia ja ruosteenruskeita vaunuja, joita ei ole näkynyt radoilla enää vuosiin. Itse Jätkäsaaren tavarasatamakin on lakannut juuri äskettäin olemasta, ja satamaratakin on purettu. Hietalahden altaan kääntösillasta ajoin itsekin museoajelulla vielä taannoin:

Lättäajelulla 16.6.2005
Lättäajelulla 16.6.2005

Elokuva sisältää myös muita kuin kuvallisia viittauksia rautateihin. Mannen työpaikan osoite on Opastinsilta (kohdassa 10.56) Itä-Pasilassa, missä kadunnimet ovat rautatieaiheisia. Eldorado-sirkuksen johtaja Carlos kertoo syntyneensä idän pikajunassa Bombayn ja Delhin välillä (59.42).

Mannen ystävä Ville Alfa asuu Linnunlaulussa talossa, jonka ohitse kulkee junia alati. Molemmat Villen luona tapahtuvat kohtaukset alkavat junan ohiajolla. Talvikohtauksessa, jossa gangsterien hakkaama Manne tulee Villen luokse katsomaan tämän hankkimaa taulua, talon ohittaa Helsinkiin päin matkalla oleva M-juna, jossa on etummaisena Sm2 ja takimmaisena Sm1. Ääniraidalla kuullaan junan torven tööttäys, vaikka eivät junat tuossa kohdin oikeasti huutele. Siinähän kävisi jatkuva soitto muuten.

Toisen kerran Manne tulee käymään Linnunlaulussa (35.55) keväällä juuri sinä päivänä, kun Harrin on määrä saapua. Edellisessä kohtauksessa Harri on juuri lähtenyt matkaan, ja kuva siirtyy Helsinkiin tyylikkäästi junien välityksellä. Samalla talon ohittaa Dr14 numero 1853 (Lokomon valmistetta vuodelta 1970) perässään muutamia avovaunuja, ilmeisesti matkalla vaihtotöihin satamaradalle. Kaksi junamiestä istuu etummaisessa vaunussa.

Elokuvan loppupuolellakin nähdään vielä tavaravaunuja. Manne tähyilee apatiittikaivoksen jätevuoren päältä, ja kaukana alhaalla raiteilla seisoo kemikaalivaunuja (1.17.39).

Harri sanoo iltamissa (30.24): ”Hyvä on. Minä saavun toukokuun 20. aamujunalla.” Niinpä hän nousee Dm7 numero 4149:ään Parkanon asemalla (35.01). 4149:n päät on maalattu keltaisella huomiovärillä, mutta parina oleva tunnistamaton lättä on perinteisen sinivalkoinen. Junasta jää yksi ihminen ja siihen nousee neljä. Sähköistetyllä ratapihalla on irtotavaravaunuja ja laiturilla pieni sympaattinen sininen laituriauto. Konduktööri viheltää pilliinsä ja juna lähtee, mutta suuntaakin sähköistämättömälle sorapohjaiselle radalle. Seuraavassa kuvassa nimittäin lättä ja avolava-Transit ajavat vierekkäin Käenkosken sillalla vanhalla Porin radalla. Tämä paljastaakin kohtauksen keksityksi, sillä henkilöliikenne Porin ja Haapamäen välillä lopetettiin jo 1981. Ja kun tarkemmin katsoo, huomaa muitakin kavaltavia yksityiskohtia: junan reittikilpi on peitetty mustalla jätesäkillä (eikö sitä ole saatu irti?), ja sillalla joku kuvausryhmän jäsenistä roikkuu liian pitkään lätän oviaukossa ja tarttuu filmille. Sitä paitsi Harrin ei olisi pitänyt nousta Porin junaan, jos hän oli menossa Helsinkiin. 4149 rakennettiin 1959 ja se oli käytössä lättähattuajan loppuun, vuoteen 1988.

Toinen lättähattukohtaus on lähellä elokuvan loppua. Manne ja Veera ovat paenneet gangstereita ja poliiseja ja eroavat Juurikkalahden seisakkeella (1.43.47). Veera nousee junaan ja Manne lähtee tapaamaan Hagströmiä viimeisen kerran. He sopivat tapaamisen Pariisiin: ”Mutta odotan sinua Pariisissa pohjoisella rautatieasemalla, kesäkuun viimeinen päivä kello 18. Tuletko?” ”Yritän.” Veera nousee Dm7 4189:n (1961–1988) vetämään EFiab-liitevaunuun 11642, ja juna lähtee kohti Kontiomäkeä, jonka juuri ja juuri ehtii erottaa linjakilvestä. Junassa kolmantena vaununa oleva Dm7 jää tuntemattomaksi.

Kuvausvuonna 1982 Joensuu–Kontiomäki-radalla oli oikeasti kiskobussiliikennettä, joten kohtaus lienee todellisesta tilanteesta. Henkilöliikenne Nurmeksen ja Kontiomäen väliltä lopetettiin vasta 1993, ja lättähattujakin siis kulki vuoteen 1988 asti.

Arvottomissa useimmat paikkakunnat on jätetty nimettömiksi ja nimet ja tunnistettavat symbolit on mahdollisuuksien mukaan rajattu kuvista pois. Niinpä Juurikkalahden kohtauksessakin seisakkeen nimikyltti vain vilahtaa alareunastaan, ja tutkija raapii päätään harmissaan. Mutta tässä tulee siunattu teknologia avuksi: DVD-elokuvaa on mahdollista katsella hidastettuna ja pysäytettynä. Olin tosin jo karttojen ja pysäkkiluetteloiden avulla selvittänyt paikan, mutta lopullinen vahvistus tuli, kun tajusin katsoa kuvassa muutakin kuin Mannen vangitsevia kasvoja. Ja tähän uskallan laittaa kuvakaappauksen:

ithalakkiruuJ
ithalakkiruuJ

Nimi näkyy heijastuksena lätän ikkunoista.

Viimeistä edellinen kohtaus tapahtuu Pariisin pohjoisella rautatieasemalla (1.48.49). Raiteilla näyttää olevan pelkästään sähkömoottorijunia. Manne odottelee. Aikataulujen vieressä oleva kello on ensin 17.57, sitten 18.02 ja 18.15 Manne luovuttaa ja kääntyy pois. Mutta juuri silloin Veera tuleekin. Onkohan juna ollut myöhässä?

Arvottomien kronologia

Arvottomat kestää tunnin ja 52 minuuttia, mutta kuinka kuinka pitkästä ajanjaksosta sen juoni kertoo? Mietipä, filmihullu, tätä hetkinen, ennen kuin jatkat lukemista.

Tapahtumapaikkoja olen käsitellyt muualla tässä blogissa. Selostan juonta vain niukasti, koska oletan lukijan nähneen elokuvan. Kaikki seuraava pohdinta lähtee siitä, että elokuva tapahtuu 1982, jolloin se on kuvattu.

Tarinassa on kolme erillistä tapahtuma-aikaa: talvi, alkukesä ja loppukohtaus Pariisissa. Talvijakso kestää 34 minuuttia, kesä tunnin ja 14 minuuttia ja Pariisi viimeiset neljä minuuttia. Mikan haastattelun mukaan talvea kuvattiin pari viikkoa ja kesää 5–6 viikkoa, ja käsikirjoitus kesää varten kirjoitettiin lopullisesti vasta talven kuvausten jälkeen.

Talvijakso tapahtuu yhden päivän aikana. On ehkä helmikuu: lunta on paljon, meri jäässä. Taivas Helsingin yllä on sumean harmaa. Kun Manne herää kotonaan Harrin puhelinsoittoon, on jo täysin valoisaa. Hänen työaikansa ei siis ala ainakaan kahdeksalta. Lähtö kotoa, takaa-ajo ja eksytys tapahtuvat lähes reaaliajassa.

Seuraavat tapahtumat ovat tarinan puitteissa mahdollisia, mutta aika kiire tulee, jos ne sijoitetaan oikeisiin kuvauspaikkoihin. Manne ehtii yhyttää Veeran kadulta ja kyyditä hänet jonnekin. Koska Veeran pitää päästä illaksi Tampereelle eikä juna käy, Manne lupaa viedä hänet ja pyytää hänet kuudeksi BaariBariin. Sitten hän ajaa itse BaariBariin tavatakseen Villen. Seinällä oleva kello näyttää puolta kymmentä. Manne soittaa Harrille ilmoittaakseen tulostaan, ja tässä on pieni jatkuvuusvirhe: Harrin rannekello on varttia vaille viisi.

Manne ehtii lopulta töihinkin. Aamupäivä on jo pitkällä, mutta hän tervehtii Tiinaa: ”Huomenta, Tiina.” Työpäivä kuluu, ja iltapäivällä gangsterit soittavat. Ulkona puhelinkopin luona hämärtää, joten kello lienee neljän paikkeilla. Manne lähtee töistä, ja autohallissa on ikävä tapaaminen gangsterien kanssa. Kolhittuna hän ajaa Villen luo, viipyy hetken ja ehättää sitten kuudeksi BaariBariin, mutta Veera ei ole siellä.

Manne lähtee ajamaan yksi kohti Tamperetta ja saa Veeran kyytiinsä bensa-asemalta. Kauankohan kestää matka Helsingistä Tampereelle talvella, pimeällä, Volgalla vuonna 1982? Kaksi tuntia ei riitä mitenkään. Olkaamme kuitenkin suvaitsevaisia, sillä heitettyään Veeran Hämeenkadulle Mannen pitää vielä ehtiä Harrin luo iltamiin. Kuvitellaan, että iltamatalo ei ole oikeassa kuvauspaikassa Karviassa, jonne on linnuntietä matkaa vielä 90 kilometriä, vaan jossakin lähempänä. Mannen saapuessa ohjelmaosuus on juuri loppumassa Harrin lausumaan Viitaan, ja tanssit alkavat saman tien. Mihin kellonaikaan iltamissa yleensä alkaa tanssi?

Seuraavassa keskustelussa saadaan vihje tulevien tapahtumien ajoituksesta. Harri aikoo lähteä Helsinkiin: ”Hyvä on. Minä saavun toukokuun 20. aamujunalla.” Talvijakso päättyy ystävysten lähtöön iltamatalosta, puoliltaöin varmaankin. Kadun varrella on ilmoitus: ”Suuri jääshow pe 26.2. klo 19.30” (vai 12.30?). Viikonpäivä pitää paikkansa vuonna 1982. Iltamat ovat siis ehkä edellisenä perjantaina eli 19.2.1982.

Seuraavassa kuvassa onkin kevät, ja Harri on lähdössä. Toukokuun 20. oli vuonna 1982 torstai, mikä pantakoon muistiin tulevaa varten. Parkanon asemalla liehuu Suomen lippu. Liputuspäiviä olivat 9.5. (äitienpäivä) 12.5. (Snellmanin päivä) tai 16.5. (kaatuneitten muistopäivä). Koivunlehdet ovat tosin maalla isommat kuin Helsingin kuvissa, joten luultavimmin kohtaus on kuvattu myöhemmin kuin saman päivän tapahtumat Helsingissä, ehkä 4.6. (militaaripäivä). Tai sitten lippu on vedetty tankoon muuten vain.

Päivän tapahtumat Helsingissä etenevät seuraavasti: Gangsterit vievät taulun. Manne tulee heti sen jälkeen Linnunlauluun ja vie Villen Pariisin-koneeseen. Lentoa tilattaessa herätyskello Villen pöydällä on 8.40. Manne ajaa BaariBariin ja tapaa Harrin, joka on tällä välin saapunut Helsinkiin. Matkalla Mannen luo törmätään gangstereihin, ja seuraa tappelu hautaustoimistossa. Perillä Fredalla Tiina on lähdössä.

Seuraavassa kohtauksessa on myöhäinen ilta. Sijoitan sen nyt samaan vuorokauteen tulevien tapahtumien takia. Manne sieppaa taulun Hagströmin huvilasta.

Seuraavana päivänä (21.5.) Manne on näyttämässä taulua biljardimiehille, joilta hän saa kuulla, että Pehr-Olof Sirén Tampereella ostaisi sen kyselemättä. Manne poistuu takakautta, mutta saa silti gangsterit peräänsä. Hän pääsee karkuun, mutta tuskin jää viivyttelemään, vaan lähtee Harrin kanssa Tampereelle saman tien. Hän saa taulun myydyksi, ja samaan aikaan Harri tapaa Kauppahallin kellarikahvilassa Veeran. Manne ja Veera kävelevät sopivasti ristiin, ja pojat lähtevät rahatukun kanssa ajelemaan.

Rengas puhkeaa, sirkuksenjohtaja Carlos sattuu paikalle ja hinaa auton Eldoradoon. Illan näytöksen jälkeen Veera, tietenkin, hyppää kohdalle pysähtyvästä liikemiesten autosta. Lähdetään taas matkaan, nyt kolmistaan.

Seuraavana päivänä (lauantai 22.5.) käydään kaupoissa, nimetön paikkakunta on Karttula. Koska Manne käy Alkossa, tämä päivä ei voi olla sunnuntai. Mutta olivatko Alkot lauantaisin kiinni vuonna 1982? Silloin asiat mutkistuisivat, ja tarvitsisimme välipäiviä, jotta saisimme tämän päivän seuraavaksi maanantaiksi. Ehkäpä Alkot olivat kiinni lauantaisin vain kesäkuukausina, ja nythän on vielä toukokuu. Illaksi ajetaan hylätyn tanssilavan luo, missä myös yövytään.

Sunnuntaina 23.5. moottoripyöräpoliisi pysäyttää seurueen. Poliisi jätetään rannalle ja ajetaan seuraavaan nimettömään kaupunkiin (Jyväskylä). Harri ryyppää ja Manne ja Veera seurustelevat.

Veera kävelee linja-autoasemalle aikaisin seuraavana aamuna (24.5.). Harri ja Manne riitelevät, ja Harri jää lopulta Seura-tupaan pelaamaan flipperiä, kun Manne jatkaa yksin matkaa. Per Vers, runoilijan soidessa Manne kiertelee yksin Volgallaan. Kuviin mahtuu kolme yötä ja kaksi päivää, mutta tähän väliin voi tarvittaessa sijoittaa ylimääräisiä vuorokausia, jotta tulevat saadaan tasapainoon. Sijoitan yhden, sillä Kuopiossa pitää olla sunnuntaina.

Perjantaiaamuna 28.5. Manne nuokkuu Volgan ratissa Siilinjärven valkoisilla vuorilla. Hän laskeutuu Piskosen mökille. Hän nukkuu vintillä ja hänet herätetään tulituksen alkaessa. Jos hän nukkuu seuraavaan päivään, ylimääräistä Per Vers -vuorokautta ei tarvita. Mutta oletan, että hän nukkuu vain iltapäivään.

Manne pakenee tulitusta, ostaa valkoista maalia, panee Villelle rahaa kuoreen, maalaa Volgan, ajaa Kuopioon, postittaa rahat ja majoittuu hotelliin, jossa Veera, kas kummaa, on siivoojana. Hän nukkuu iltaan asti, menee baariin ja yllättää Veeran. Illalla kävellään satamassa höyrylaivojen keskellä.

Seuraavana päivänä, lauantaina 29.5., Manne tapaa Harrin biljardisalissa ja koko porukka on taas koossa. Illalla on Baddingin keikka ja Harrilla käy sekä ruletti- että naisonni.

Onni jää lyhyeksi, sillä aamulla gangsterit ovat taas paikalla. Nyt tiedämme varmasti, että on sunnuntai (30.5.), sillä kuuluu kirkonkellojen soittoa ja radiosta tulee ortodoksinen jumalanpalvelus. Hagström ampuu Harrin, ja Manne ja Veera pakenevat.

Manne soittaa kyläkaupasta sairaalaan ja saa kuulla huonot uutiset. Matka jatkuu yhä syrjäisemmälle seudulle, missä ajetaan poliisin tiesulun läpi. Illalla löydetään autio talo, johon jäädään yöksi.

Aamulla (maanantai 31.5.) Manne soittaa tornista Villelle Pariisiin. Sitten paetaan poliisin helikopteria. Manne saattaa Veeran junaan, ja laiturilla sovitaan tapaamisesta Pariisissa 30.6. kello 18. Manne ajaa Sotkamoon ja ampuu Hagströmin. Matka jatkuu liftaten lentokentälle.

Viimeinen kohtaus tapahtuu Pariisissa kesäkuun viimeisen illan aikana. Manne odottaa Veeraa asemalla. Kello näyttää 17.57, 18.02 ja 18.15. Manne luovuttaa ja lähtee, ja samassa Veera juoksee hänen peräänsä. Kävellään Edistys-kahvilaan, missä Ville odottaa.

Tämä aikataulu edustaa ns. suppeata tulkintaa, missä tapahtumat on sijoitettu mahdollisimman tiiviisti peräkkäin. Pakottavia seikkoja ovat Harrin saapumispäivä 20.5., Kuopion surmapäivä sunnuntai ja Alkon aukiolo. Kesäisen matkan lomaan voi sijoittaa lisää vuorokausia, joista elokuva ei kerro, kunhan mainitut ehdot täyttyvät. Jos esimerkiksi taulun haku Hagströmin huvilasta tapahtuu vasta 21.5., pitää vastaavasti sijoittaa yksi vuorokausi joko ennen tai jälkeen Eldoradon, jotta Alkoon päästään maanantaina. Tällöin päädytään helposti siihen, että Per Vers -jaksoon ja muuallekin pitää sijoittaa useampi päivä, jotta Kuopiossa ollaan sunnuntaina. Tällöin sunnuntai olisi 6. kesäkuuta. Mahdollisuuksia on kyllä. Miettikää tätä, filmihullut.

Arvottomien jäljillä Suomessa

Kiitos Internetin, Arvottomien tapahtumapaikkoja on mahdollista jäljittää melko pitkälle työpöydän äärestä poistumatta. Hakupalveluita käyttämällä saa vihjeitä paikkakunnista, ja Kansalaisen karttapaikan avulla voi etsiä elokuvan teitä, rakennuksia ja maastonmuotoja. Joitakin vihjeitä saa Mikan haastattelusta, joka on elokuvan oheismateriaalina DVD:llä.

Tampereen Hämeenkatu ja kauppahalli lienevät kaikille itsestään selviä.

Ensimmäinen pienempi paikkakunta on Karvia, jonka Mika mainitsee haastattelussa. Harri on valmistelemassa iltamia Karvian nuorisoseuran talossa, joka näkyy kokonaan kohdassa 9.54. Nykyään se on punainen. Manne saapuu Volgalla (26.01) ja tapaa Juipin lauleskelemassa oikeanpuoleisilla rappusilla.

Iltamien jälkeisessä kohtauksessa on kevät, ja Harri on lähdössä Helsinkiin (34.26). Hän noutaa saattajikseen Anna-Kaarinan ja Juipin lopetetun bensa-aseman baarista, jota nämä ilmeisesti pitävät. Juippi lausuu elokuvan avainsanat ”tärkeintä on lähteminen”, kun pariskunta kävelee Harrin autolle. Juippi sanoo: ”Minä ajan!” (Vertaa kohtaan 33.43, jossa hän iltamista lähdettäessä huudahtaa: ”Missäs auto on? Minä ajan!”) Harrin auto on entinen Postin avolava-Transit (ED-434), jonka Mika lienee ostanut samasta Postin huutokaupasta kuin Volgan (oranssi maali näkyy Volgan ovenpielessä kohdassa 1.05.26).

Ajetaan Parkanon asemalle (35.02), jossa Harri nousee Dm7-lättähattuun numero 4149. Seuraavassa kuvassa juna ajaa sorapohjaista sähköistämätöntä rataa ja Juippi huristaa Fordilla vieressä kulkevaa tietä. Paikka saattaisi olla tämä. Mutta jos Harri oli menossa Helsinkiin, miksi hän hyppäsi Porin junaan? Parkanoon samoin kuin pariin muuhun paikkaan sain vihjeen täältä.

Eldorado-sirkuksessa kaikki kolme päähenkilöä lopulta päätyvät yhteen. Seuraava kylä, jossa käydään ostoksilla (ja kasettivarkaissa) on Karttula (1.04.50). Löysin paikan kunnantalon seinässä olevan vaakunan avulla.

Seuraava kaupunki lienee Jyväskylä. Ainakin Veera kävelee aamulla Jyväskylän vanhalle linja-autoasemalle (1.13.12). Joku saisi tutkia 1.10.59 alkavan kohtauksen maisemat. Itse en tunne Jyväskylää kovin hyvin.

Missähän on se Seura-tupa (1.14.42), jossa Manne ja Harri eroavat? Manne panee levyautomaatista soimaan Per Vers, runoilija -kappaleen, ja sen soidessa nähdään hienoja kuvia katoavasta Suomesta: suljettu lossilaituri, vanha Esson bensa-asema, vielä toimiva lossi, mäkisiä sorateitä uskomattoman kauniissa maisemissa.

Manne ajaa Volgan Siilinjärven apatiittikaivoksen kuonavuoren päälle (1.17.11), nuokahtaa ja herää tööttäykseen. Vuoren juurella on vastassa Paavo Piskonen konepistooleineen. Kartasta tosin on vaikea päätellä, mikä noista kasoista on kysymyksessä. Kaivos on sittemmin laajentunut, ja Piskosen talo on varmaan jo jäänyt vuoren alle.

Manne maalaa Volgan valkoiseksi (Kuka? Juuri me!) ja ajaa Kuopioon (1.23.22). Hän majoittuu Kaupunginhotelliin Maaherrankadulle. Talo purettiin 80-luvulla. Manne ja Veera kävelevät myös satamassa höyrylaivat taustanaan.

Dramaattisten tapahtumien jälkeen Manne ja Veera pakenevat yhä syrjäisemmille seuduille. Maalaistalo, jonka vieressä on palovartiotorni (josta Manne soittaa Villelle Pariisiin) on kaukana Kuhmon perukoilla (1.36.58).

Helikopteritakaa-ajon jälkeen Manne saattaa Veeran junaan Juurikkalahden seisakkeelle Sotkamoon (1.43.47). Veera nousee Dm7 numero 4189:n vetämään liitevaunuun 11642, ja juna lähtee kohti Kontiomäkeä. Sitten Manne lähtee tapaamaan Hagströmiä Sotkamoon.

Manne ajaa kylään jostakin syystä itäkautta (1.46.15). Hän tap(p)aa Hagströmin upouudessa hotelli Tuliketussa, poistuu paikalta kävellen ja saa kyydin lentoasemalle.

Sitten ollaankin jo Pariisissa pohjoisella rautatieasemalla. Mutta kuka etsisi loput Arvottomien tapahtumapaikat: Hagströmin huvila, Eldorado-sirkuksen paikka, vanha tanssilava, moottoripyöräpoliisin ranta, Seura-tupa, katukahvila (jossa Manne juo punaviiniä 1982!), Esso, lossit, baarit? Kauppa, josta Manne soittaa tiedustellakseen Harrin vointia? Poliisin tiesulku (lukeeko tienviitassa Salonen vai Seilonen vai jotain muuta)? Onko Volgan piilolato jo romahtanut? Lukemattomia maantiekilometrejä lienee turha yrittääkään löytää. Pariisia en tunne.

Lisäys 8.6.: Seura-tupa on Rutalahden kylässä, Joutsan kunnassa Päijänteen itäpuolella. Baari mainitaan Suomen kuvalehden artikkelissa (pdf). Se siis toimii yhä, nimi on nykyään Old Lady.

Lisäys 11.2.2018: Esso, jossa Manne yksinäisellä retkellään tankkaa, oli Tervossa. Tässä sijainti Karttapaikalla sadan metrin tarkkuudella. Kansallisfilmografian tieto (Kuhmo) ei siis pidä paikkaansa.

Tieto on Pekka Miettiseltä. Hän oli töissä karttulalaisella huoltoasemalla, kun kauppakohtausta (kasetti, kaljakori, viskitasapainottelu, mankka) kuvattiin Karttulan kirkonkylässä. Filmiryhmä kävi kysymässä lupaa tankkauskohtauksen kuvaamiseen, taisi sen saadakin muttei lopulta kuvannutkaan sitä Karttulassa. Tervosta taisi löytyä elokuvan henkeen paremmin sopiva miljöö.

Kuhmon tiesulku on Seilosen tien risteyksessä. Taitaa olla kartalla tässä, siinä on sopiva suora.

Arvottomien jäljillä — 27 vuotta myöhemmin

Mika Kaurismäen Arvottomia kuvattiin talvella ja alkukesällä 1982 Helsingissä ja Itä-Suomessa. Kävin katsomassa, miltä Helsingin kuvauspaikat näyttävät nykyisin. Löysin melkein kaikki. Maisemat eivät olleet muuttuneet tavattomasti, vaikka siellä täällä oli uusia rakennuksia vanhojen tilalla. Tämän toukokuisen iltapäivän jyrkkä valaistus sen sijaan poikkesi elokuvan talven harmaudesta.

Pääkaupunkiseudun karttapalvelu ei anna linkittää, joten käytän tässäkin kansalaisen karttapaikkaa. Karttalinkkien nuolet jäävät näkyviin, joten jos seuraat niitä kaikkia, voi lopuksi loitontaa karttanäkymää ja tarkastella tapahtumapaikkojen kokonaisuutta.

En saanut käyttööni helikopteria, joten en voinut toistaa alun ilma-ajoa mereltä Helsingin kantakaupungin ylle. Mainittavimmat muutokset maisemassa ovat satamatoiminnan loppuminen Jätkäsaaressa sekä Hietalahden kirjapainotalon vaihtuminen harmaaseen elementtimassaan, Koffin panimon alueen täydellinen mullistus ja Lönnrotinkadun sillan häviäminen.

Manne asuu Fredrikinkadun ja Lönnrotinkadun kulmassa vihreän talon ylimmässä kerroksessa (2.57). Nähtyään gangsterien auton kadunkulmassa Manne lähtee kotoaan takatietä: hän tulee Lönnrotinkadulle (4.11) nykyisen Omenahotellin kohdalta ja noutaa autonsa Seston parkkipaikalta, jonka paikalla on nyt uusi rakennus.

Manne ajaa Lönnrotinkatua alaspäin, ja gangsterit lähtevät perään Fredalta. Kulmassa oleva liike on nimeltään Nahkateos. Opiskeluaikanani siinä oli kahvila Schubert, jossa join kahvia satoja kupillisia.

Gansterit kyttäsivät Fredan kulmassa.
Gansterit kyttäsivät Fredan kulmassa.
Manne sai rosvot peräänsä Lönnrotinkadulle.
Manne sai rosvot peräänsä Lönnrotinkadulle.

Manne kääntyy Lönkalta Abrahaminkadulle ja heti seuraavasta risteyksestä vasemmalle Kalevankadulle.  Hagström miehineen seuraa. Abrahaminkatu on nykyään kaksisuuntainen:

Lönnrotinkadulta Abrahaminkadulle.
Lönnrotinkadulta Abrahaminkadulle.
Abrahaminkatu, seuraavasta vasemmalle Kalevankadulle.
Abrahaminkatu, seuraavasta vasemmalle Kalevankadulle.

Sitten seuraa nokkela eksytys (5.05). Manne kurvaa yllättäen luiskaa väärään suuntaan Kalevankadulta Köydenpunojankadulle, ja gansterit jäävät jumiin, kun vastaan tulee auto. Tässä kulmassa on rakennus vaihtunut, samoin Köydenpunojankadulle on tullut vasemmalle puolelle uusi talo:

Eksytysluiska Kalevankadun loppupäässä.
Eksytysluiska Kalevankadun loppupäässä.
Köydenpunojankatu, nosturi on samassa paikassa kuin aina.
Köydenpunojankatu, nosturi on samassa paikassa kuin aina.

Seuraavassa hetkessä Manne onkin Vallilassa Nilsiänkadulla, jossa Veera aivan sattumalta kävelee. Manne ottaa Veeran kyytiin:

Minne sinä olet matkalla kynnet lakattuina tähän aikaan aamusta?
Minne sinä olet matkalla kynnet lakattuina tähän aikaan aamusta?
Mistäs itse olet tulossa?
Mistäs itse olet tulossa?

Heitettyään Veeran jonnekin Manne kurvaa BaariBarin eteen (6.52). Tämä paikka oli vaikein löytää. Vihjeenä olivat raitiokiskot, talon alaosan ovet ja koristeet sekä vastapäisen talon ikkunoiden malli. Löytyihän se lopulta Sörnäisistä Hämeentie 37:stä. Baarin paikalla on islamilainen kulttuurikeskus:

Tule kuudeksi BaariBariin. Minä vien sinut.
Tule kuudeksi BaariBariin. Minä vien sinut.
Vieläköhän täältä saisi calvadosta?
Vieläköhän täältä saisi calvadosta?

Mannen työpaikkaa ja sinne johtavaa tunnelia en edes yrittänyt löytää. Vihjeenä voisi käyttää sisääntuloaukon yläpuolella vilahtavaa Yhdyspankkia (10.55). Ja kun nyt uudemman kerran katson tuota kuvaa, siinähän onkin kadunnimikyltti viemäriputken takana. Olisiko Opastinsilta, siis Itä-Pasila?

Gangsterit soittavat Mannelle töihin puhelinkopista Vallilan Elimäenkadulta. Valitettavasti kuvasin kadun väärästä kohdasta, joten kuva jää puuttumaan toistaiseksi.

Ville Alfa asuu Linnulaulun huvilassa, joka on tuttu jokaiselle Helsinkiin junalla saapuneelle. Kun elokuvassa talvi on vaihtunut toukokuuksi, tehdään hieno junasiirtymä (35.47) siitä, kun Harri lähtee kotiseudultaan lättähatulla, siihen, kun Dr14-veturi ajaa Linnunlaulun ratakuilussa. Huvilan edestä on louhittu kalliota pari metriä lisää kaupunkiradan rakennustöissä 90-luvulla, mutta koivut ovat kasvaneet pituutta ja tuuheutta:

Linnunlaulu
Linnunlaulu

Manne tapaa Harrin BaariBarissa, ja miehet lähtevät ajamaan Mannen luo (41.02). Kolmannella linjalla Manne huomaa gangsterien auton hautaustoimiston edessä, ja seuraa väkivaltainen kohtaus:

Jumalauta, siihen tuli lommo!
Jumalauta, siihen tuli lommo!
Hakatkaa se, ja heittäkää ulos!
Hakatkaa se, ja heittäkää ulos!

Seuraavaksi Manne käy sieppaamassa taulun Hagströmin talosta (45.08), joka on suuri meren rannalla seisova huvila. Kukahan tunnistaisi talon? Sitten ollaan biljardimiesten luona jälleen Vallilassa. Koska vainolaiset ovat jälleen kannoilla, Manne poistuu takakautta paloportaita (49.37). Portaat laskeutuvat Pälkäneentiellä olevan talon sisäpihalle ja näkyvät Elimäenkadulle:

Hyvä on. Mene sitten takakautta ulos.
Hyvä on. Mene sitten takakautta ulos.

Mitja ja Väyry saavuttavat Mannen Pälkäneentiellä. Manne juoksee pakoon ja kiipeää Ladan katon kautta aidan yli ylätasanteelle. Jos Mitja tuntisi seudun, hän kurvaisi äkkiä Nilsiänkadun puolelle Mannea vastaan. Tien mutkassa seisovat talot ovat uusia. Pylväät ovat nykyään eri paikoissa, joten kuvasin vähän väärästä kohdasta. Maasturi on eri kohdassa kuin Lada. Manne kiipesi suunnilleen siitä kohdasta, joka näkyy Land Roverin takakulman kohdalla.

Mako
Mako
Pälkäneentie
Pälkäneentie
Minusta tuntuu että olemme joutuneet eri puolille aitaa.
Minusta tuntuu että olemme joutuneet eri puolille aitaa.

Sitten ollaankin jo Tampereella, jonne en tällä haavaa jaksanut pyöräillä. Muita paikkakuntia voisi tutkia sitten kun sattuu liikkumaan seuduilla, tai voisi lähteä varta vasten kesälomalla tekemään tutkimusta. Tunnistaminen voi olla vaikeaa, jos ei tunne paikkoja entuudestaan. Kuvista on tahallaan rajattu nimikyltit ja muut vastaavat johtolangat pois. Muistammehan rautatieseisakkeen elokuvan lopusta: nimestä näkyy vahingossa pieni siivu alareunasta, mutta kahta ensimmäistä kirjainta saa silti arvailla, eikä loppuja näy ollenkaan. Epäilen sen olevan Joensuu—Kontiomäki-rataosan seisake, sillä lättähatun kyltissä lukee melko varmasti Kontiomäki. En silti tunnistanut sitä edes pysäkkiluettelon ja kartan avulla.

Katsotaan sitä sitten.