Kotijääputous

Talviurheilua suosivat ilmat jatkuvat, ja lopputalvi tuo vielä ylimääräisiä iloisia yllätyksiä. Alkutalven pakkasethan olivat niin kovia ja äkillisiä, että monet jääputoukset eivät ennättäneet kunnolla muodostua, kun vesi jäätyi maaperään kalliojyrkänteiden yläpuolelle. Mutta nyt maaliskuussa aurinko sulattelee noita vesiä päivisin, ja öisin pakkanen jäädyttää vedestä puikkoja jyrkänteisiin.

Kansanretkeilijän kotijääboulderikin on muodostunut pitkästä aikaa Mustikkamäen varjoisalle reunalle, joten vaihtelua päivittäiseen kansanhiihtoon tuo rimpuilu pystysuoralla jääpinnalla. Kolmen metrin seinällä saa juuri jalat irti maasta ja hakut vielä kiinni puikkojen yläpäähän, ja sitten mennään vasemmalle ja oikealle edestakaisin viiden metrin radalla. Poikittain liikkuminen on muuten vaikeampaa kuin suoraan ylöspäin nouseminen.

Jää kuluu äkkiä puhki, mutta uutta kasvaa tilalle. Täytyy vain toivoa pitkään jatkuvia yöpakkasia. Tänään näytti siltä, että jopa Humikkalantien leikkauksen köysireittikin saisi alas asti yltävän ohuen jääkerroksen, ikään kuin talven joutsenlauluna täällä Suomen äärimmäisellä reunalla.

Senkka nenästä pojat!

Kansanretkeilijän paluu jääkiipeilyn pariin tapahtui mukavassa ja taitavassa seurassa Valkealan Lintojalla. Voimia ja kestävyyskuntoa tuntuu olevan enemmän kuin aikoihin, rohkeuttakin riittävästi ja eiköhän taidoistakin ruvenne pian ruoste ropisemaan.

Kyllä luminen metsä on hieno paikka.

Hakuniskusta irronnut jääpala kolahti kansanretkeilijän naamaan ja teki silmälasien välityksellä pienen reiän nenänvarteen. Visiirin hankkiminen tuli oitis vakavasti harkittavaksi.

(Kuvaaja Adrian Pollard)

Kainuun rotkolaaksot 1

Kansanretkeilijä otti joulupäivän tehtäväkseen Kainuun jääkiipeilymahdollisuuksien tiedustelemisen. Puolangan Hepoköngäs oli tietysti vanha tuttu, myös talviasussaan, mutta kansanretkeilijältä vielä kiipeämätön. Joulun aikaan putous ei välttämättä ole aina kunnolla jäässä, joten tilanne piti käydä tarkastamassa paikan päällä. Retkeä suunnitellessa tuli tutkituksi karttaa ja pannuksi merkille, että myös alempana jokilaaksossa on ainakin yksi kohta, jossa kostean maaston vedet valuvat jyrkänteeltä alas rotkoon. Mitä todennäköisin jääpaikka talvella siis.

Köngäs oli hyvässä jäässä. Alapuolinen suvanto jäätyy tuskin koskaan kokonaan, mutta kiipeily lienee  varmistettavissa ylhäältä putouksen niskalta. Varmistaja voi kiinnittää itsensä näköalakorokkeen vieressä kasvaviin puihin, ja kiipeilijän pitää laskeutua köydellä putouksen juurelle. Reitin voi valita jyrkintä tietä suoraan keskeltä tai hieman loivemmin sivulta kaartaen.

Jäätynyt Hepoköngäs

Könkään alapuolella joki virtaa vuolaasti hämyisessä laaksossa. Molemmin puolin kalliot kohoavat jyrkästi ja korkeat kuuset varjostavat mustaa vettä. Ja muutaman sadan metrin päästä laakson pohjoisreunalta löytyi ennustettu jääputous. Sen korkeus lienee kahdeksisen metriä, alin pystysuora puikko on ehkä viisimetrinen.

Salainen jääputous

Pakkasta oli kolmekymmentä astetta, päivän valoisat tunnit hupenivat ja mukaan pakotetun ensikertalaisen varmistajan sormet alkoivat jäätyä. Köyden piteleminen tunnottomin käsin alkoi vaikuttaa kohtuuttomalta riskiltä, joten kansanretkeilijä tyytyi iskemään hakkunsa kerran jääpuikon alaosaan ja poseeraamaan reippaan näköisenä. Mutta nyt on ainakin tiedossa, että helmi–maaliskuun valoisampina päivinä ja paksummilla jäillä täällä olisi tekemistä, jos on asiaa Kainuuseen ja väkeä riittää köyden molempiin päihin.

Kansanretkeilijä teeskentelee kiipeilijää. Kuvaaja Antti Sunell