27. syyskuuta: alas kakkosesta

kakkosleirissä oli pitkä ja kylmä. Kun makuupussissa rupesi tärisyttämään, kansanretkeilijä puki vielä untavatakin päällensä. Sekään ei ollut aivan hyvä, sillä nyt jalkopäässä oli vähemmän eristystä ja jalat palelivat. Naamankaan ympärille ei voinut kasata tolkuttomasti vaatteita, sillä ne kostuivat hengitysilmasta ja jäätyivät koviksi. Ehkä olisi pitänyt panna vielä untuvahousut jalkaan, jotta eristys olisi ollut tasainen.

Nukkumisesta tuli katkonaista, ja kansanretkeilijä heräsi heti kun tuli valoisaa eli kuuden maissa. Veden keittoa, syömistä, pakkaamista, ulkona käynti, odottelua. Muissa teltoissa oli vielä hiljaista. Illalla ei ollut sovittu aamun aikataulusta. Aurinko oli vielä kauan vuoren toisella puolella eikä lämmittänyt. Vasta kun auringon säteet alkoivat osua leiriin, muissa teltoissa olijat alkoivat liikehtiä. Kansanretkeilijä oli ehtinyt valokuvailla ja palella kotvan aikaa.

Joukko kiipeilijöitä oli lähtenyt yrittämään kolmosleiriin. He olivat jo korkealla, kun kansanretkeilijä huomasi ja kuvasi heidät hieman ennen kello kahdeksaa. Tässäkin rinteessä näkyy vyöryjen jälkiä.

Alas lähdettiin kymmenen maissa, ja kävellessä tuli vihdoinkin lämmin. Max jäi jostakin syystä kakkosleiriin päiväksi ja seuraavaksi yöksi, ehkä totutellakseen ilmaan tai tutkiakseen reittiä, taikka saadakseen olla hetken rauhassa joidenkin retkikuntalaisten jatkuvalta puheelta ja kyselyiltä.

Paluumatka sujui rivakasti. Suunnilleen samaa tahtia laskeutuivat Raj ja Paul, mutta Paul jäi vähitellen jälkeen. Hän laskeutui köydellä kaikki jyrkät paikat, kun taas kansanretkeilijä liu’utti köyttä käsivarren ympärillä ja käveli alas naama menosuuntaan.

Alempi jääjyrkänne oli pakko laskeutua köydessä roikkumalla. Siinä kuluikin tuokio ihmetellessä, kun ylöspäin kävi koko ajan vilkas liikenne. Hetken empimisen jälkeen kansanretkeilijä laskeutui erillistä laskeutumisköyttä pitkin. Pystysuoran osuuden jälkeen köysi ristesi nousuköyden kanssa, ja siinä piti soveltaa käytäntöön jäätikköharjoituksissa opeteltua esteen ohittamista. Toisessa kuvassa punapukuinen Paul on juuri köysien risteyskohdassa. Tässä pitäisi vaihtaa kiinnitys vaakasuoraan punaiseen köyteen, kulkea vähän matkaa poikittain ja tulla lopuksi alas etualalla näkyvää punaista köyttä. Kansanretkeilijä sähläsi sen verran, että lähti kävelemään nousevia kiipeilijöitä vastaan väistäen heitä yläpuolelta. Lumessa taitavat näkyä väistämisen jäljet.

Paul laskeutuu jääseinämää

Paul sen sijaan sähläsi vielä enemmän. Hän jäi risteyskohtaan roikkumaan loputtoman pitkäksi ajaksi eikä millään saanut vaihdetuksi poikittaisköyteen. Alapuolella jono kasvoi, näkyypä siinä yksi punapukuinen ottavan rennosti nokoset. Ilmeisesti joidenkin alapuolelta tulevien auttamana Paul pääsi lopulta jatkamaan matkaa, mutta tämä rimpuilu väsytti hänet pahanpäiväisesti.

Tässä kohdassa näkyy samanlaisia laattavyöryjen lohkeamisjälkiä kuin Zangrillin kuvassa. Nämä vyöryt ovat tapahtuneet ensimmäisen jääseinämän alla käynnin jälkeen, katsottakoon vaikka kuvaa 18:nnelta päivältä.

Kansanretkeilijä riensi ykkösleiriin, söi evästä ja kevensi varusteita ja jatkoi pian matkaa alamäkeen. Uupunut Paul pääsi myös lopulta ykköseen ja ilmoitti jäävänsä lepäämään yöksi. Tutuksi käyneet sorarinne ja jäätikkö veivät tällä kertaa aikaa kaksi ja puoli tuntia.

Seuraava jakso: Taas lepäillään

Edellinen jakso: Panoraama kakkosleiristä

26. syyskuuta: matkalla kakkoseen

Tässä lisää näkymiä matkalta ykkösleiristä kakkoseen. Ensimmäisessä kuvassa ovat Nathalie ja Max ensimmäisen jääjyrkänteen päällä. Ykkösen teltat näkyvät alhaalla harjanteella, ja myös perusleirin telttojen väriläiskiä voi erottaa Nathalien takaraivon ja makuualustan puolivälissä. Perusleiriin on linnuntietä melkein neljä kilometriä. Oletamme siis että lintu lentää suoraan, mutta käytännössä linnut taitavat jonkin verran seurailla kiipeilijöiden reittejä ruuan toivossa. Täällä ylhäällä viihtyvät isot korpit, alhaalla on myös paljon naakan tapaisia lintuja. Nämä pienemmät linnut muistuttavat väriltään meikäläistä varista, mutta kooltaan ja muodoltaan enemmän naakkaa. Niiden ääni on kimeä kiljahdus, melkeinpä piipitys, joka tapauksessa ei kovinkaan arvovaltainen ääni verrattuna suomalaiseen varikseen tai edes naakkaan.

Toinen kuva on otettu jääjyrkänteiden väliseltä tasangolta, jossa siis oli jonkin retkikunnan 1,5-leiri. Rinteen alla on kuusi kiipeilijää, joista erottuvat keltatakkiset Nathalie ja Rolf. Jäärinnettä on nousemassa kolme kiipeilijää. Rinne alkaa loivana, mutta jyrkkenee pian, ja reitti kääntyy oikealle. Jyrkin kohta taitaa olla siinä, missä keskimmäinen kiipeilijä on menossa. Ylin kiipeilijä on jo selviytynyt pahimmasta noususta, mutta hänellä on edessään vielä pitkä loiva kaarros kakkosleiriin. Kakkonen on jokseenkin huipun suunnassa jyrkän jääseinämän päällä.

Rinteessä on pienten vyöryjen jälkiä. Vasemmassa reunassa on lumi lohjennut aika siististi. Fabrizio, joka vieraili usein meidän leirissämme, kävi katsomassa tällaista leikkausta vähän lähempää.

Jalkapallokenttä eli leiri 1,5

Seuraava jakso: Seitsemässä tonnissa

Edellinen jakso: Vihdoinkin kakkoseen

26. syyskuuta: vihdoinkin kakkoseen

Nousu ykkösestä kakkoseen lienee Cho Oyun perusreitin leirien väleistä raskain. Ykkösen yläpuolella kapeahkolla harjanteella on aika jyrkkiä paikkoja, joissa kiipeilijät ovat kiinni kiinteissä köysissä. Suunnilleen puolimatkassa on hyvin jyrkkä jääseinämä, sen yläpuolella jonkin matkaa tasaista ja sitten uusi, loivempi mutta korkeampi jäärinne. Loppumatka on loivempaa, mutta toisen jäärinteen päältä on vielä uuvuttavan pitkä nousu kakkosleiriin.

Ykkösen ja ensimmäisen jääseinämän välillä kävi melkoinen viima. Tämä etelätuuli ei ollut lämmin, vaan piiskasi naamaa terävillä lumikiteillä, jäädytti sormet ja heitti kiipeilijän kumoon, jos tämä ei osannut ennakoida puuskaa ja kyykistyä ajoissa. Retkikunta lähti matkaan yhtenä joukkona, mutta jääseinämän juurelta kääntyivät takaisin Julie, Calin ja Dean.

Jääseinämän alla hieman jonotettiin ja sitten kömmittiin ylös toisella kädellä kiinteästä köydestä kiskoen ja lyömällä hakkua jäähän toisella kädellä. Kansanretkeilijä auttoi edessään nousevaa Paulia asettelemalla tämän saappaita sopiviin koloihin ja työntämällä perästä. Seinämän päällä istahdettiin levähtämään ja odotettiin, että koko ryhmä selviytyi tästä reitin vaikeimmasta teknisestä esteestä. Tuulikin rauhoittui, ja kansanretkeilijä otti kameran esiin.

Shishapangma, kaukana

Länsiluoteessa 88 kilometrin päässä kohosi Shishapangma (8013 metriä), matalin kahdeksatuhantinen ja ainoa, joka on kokonaan Tiibetin puolella. Kuinka paljon ruskeita kukkuloita, laaksoja ja matalampia vuoria tähänkin väliin mahtuu!

Seurasi laakea jalkapallokenttä, jonka keskelle jokin ryhmä oli pystyttänyt pari telttaa puolitoista-leiriksi. Tässä kansanretkeilijä oli jo melko puhki ja harkitsi vakavasti takaisin kääntymistä. Michael tuli perässä ja yhdessä syötiin eväitä ja juotiin teetä melkoinen tovi. Michael jäi paikalle vielä kansanretkeilijän jatkaessa matkaa ja päätti lopulta palata alas.

Toinen jäärinne oli hyvässä kunnossa, sillä siinä oli nyt paljon lunta. Joinakin kausina se saattaa olla huomattavasti hankalampi, jäinen ja jyrkkä. Köysien kiinnittämiseen käytetyt jääruuvit eivät näyttäneet pomminvarmoilta, joten kansanretkeilijä pyrki pitämään painonsa jäärautojensa ja hakkunsa varassa. Jyrkänteen päältä kakkoseen asti kuljettiin yhtä matkaa Rolfin ja Nathalien kanssa. Ennen kakkosleiriä vastaan kävelivät retkikunnan sherpat, jotka olivat käyneet pystyttämässä teltat ja varustaneet ne keittimin ja nuudelipussein.

Kakkosleirin maasto on tasainen. Alla on jyrkkä jäälouhos, yläpuolella rinne kohoaa tasaisena kohti kolmosleiriä ja huippua. Kakkoseen saavuttua kömmittiin nopeasti telttaan lämmittelemään ja pantiin keittimet tohisemaan. Tuuli yltyi, mutta siitä huolimatta piti käydä ulkona ihailemassa auringonlaskua. Laaksot olivat jääneet pilvien peittoon, mutta Shishapangman siluetti kohosi yhä niiden yläpuolelle.

Kakkoseen pääsivät kaikki neljä hapetonta kiipeilijää, ja ne, joiden tarkoitus oli käyttää happea kolmosesta huipulle, kääntyivät kaikki takaisin. Mistähän tämä kertoo, vai kertooko? Henkisestä voimasta kenties?

Seuraava jakso: Matkalla kakkoseen

Edellinen jakso: Ykköseen ja sitten ylemmäs

25. syyskuuta: ykköseen ja sitten ylemmäs

Noustiin hyvässä säässä ykköseen, aikoen seuraavana päivänä kakkoseen. Jäätiköllä kuvattu järjetön panoraama on tältä päivältä. Kauhean sorarinteen nousu oli raskaampi kuin edellisillä kerroilla, vaikka polku oli hyvässä kunnossa. Kuvassa Michael ja Paul elpyvät teltassaan nousun jälkeen.

Ympäröivät huiput kylpivät kultaisessa auringonlaskussa. Pääsköön tällä kertaa esiin Nangpai Gosumin keskihuippu, onhan se sentään 7296 metriä korkea. (Eilen mainitun kartan mukaan. Kielkowskin mukaan korkeudet ovat länsi- 7351 ja keskihuippu 7350 metriä, kartassa vastaavasti 7352 ja 7296 metriä. Silmillä katsomalla jälkimmäinen korkeusero näyttää todellisemmalta.)

Elpyminen

Deanin raportti tältä päivältä Summitclimbin sivulla.

Seuraava jakso: Vihdoinkin kakkoseen

Edellinen jakso: Jäätiköllä

24. syyskuuta: lepoa perusleirissä – taas

Taas levättiin perusleirissä, käytiin suihkussa, maleksittiin auringossa ruokailuteltan edessä, ihailtiin maisemia ja kuvattiin uusia pilvivariaatioita ympäröivistä huipuista. Tällä kertaa pilvet olivat irrottaneet Cho Oyun huipun läntisistä alarinteistä.

Nangpa Lassa näkyi ihmisiä. Aamulla neljä kulkijaa kävi kiertämässä solan keskellä olevan luodon, ja myöhemmin päivällä solassa liikkui isompi joukko. Tapahtumahetkellä oli vaikea havaita, keitä liikkujat olivat, mutta valokuvia tutkiessa selvisi, että jäljet tulivat perusleiristä päin, jostain lähempänä jäätikköä olevasta leiristä. Mahtoivatko olla kiinalaisia? En tiedä millaisia lupia rajalla pyörähtäminen vaatii, mutta ulkopaikkakuntalaisena en ehkä paikan maineen tuntien uskaltaisi ihan rajalle asti kävellä.

Nangpa Lan takana Nepalin puolella seisovalle jyrkälle vuoriryhmälle löytyi lopulta nimi: se on Lunag-massiivi, jonka korkein huippu Lunag Ri yltää 6907 metriin. Koko ryhmä näkyy esimerkiksi tässä panoraamassa. Yllä olevassa kuvassa taustana on huippu 6477. Korkeudet ovat kartasta Khumbu Himal 1:50000 (Nepal-Kartenwerk der Arbeitsgemeinschaft für vergleichende Hochgebirgsforschung Nr. 2, 1988). Kiitos Juhalle pitkäaikaisesta lainasta.

Säätiedotukset kuulostivat suotuisilta: tiedossa ei enää ollut lunta, ainoastaan tuulta. Lepo jäisi päivän mittaiseksi, sillä huomenna lähdettäisiin yrittämään viimeistä akklimatisoitumisnousua kakkoseen, yli seitsemään kilometriin. Sitten tultaisiin vielä kerran alas, sillä lokakuun 3. päivän tienoille ennustettiin sääikkunaa, josta voisi pujahtaa huipulle.

Seuraava jakso: Jäätiköllä

Edellinen jakso: Alas – taas

Dzapowa-jäätikkö

Panoraama Dzapowa-jäätiköstä, jota ympäröivät Dzapowa Ri 3, 1 ja 2. Paluumatka perusleiristä sujuu rivakasti, ilma on kirkas, vain korkeimmilla huipuilla käy raikas tuuli (Cho Oyun huipun pilvi pilkistää Dzapova Rin kakkoshuipun takaa). Kohta tämän kuvan ottamisen jälkeen retkikunta joutui tosin kunnon hiekkapuhallukseen kuvan vasemman reunan kukkuloiden tienoilla.

Jäätikön reuna näyttää hienolta paikalta harjoitella jääkiipeilyä. Tai ei ehkä sittenkään, kun katsoo paria etummaista tornia…

Iso kuva (2152×1200)

Seuraava jakso: Kathmanduun

Edellinen jakso: Lähtö

Nangpa La aamusumussa

Sitten maltillisempi panoraama. Nangpa Lan Nepalin puoleiset terävät huiput tuottivat kansanretkeilijälle paljon iloa esiintyessään mitä vaihtelevimmissa valaistuksissa ja pilviverhoiluissa. Aiheesta tulee tänne aikanaan aivan oma juttunsa.

Tämä kuva on koottu vain seitsemästä valotuksesta. Hugin suoriutuu tehtävästä leikiten, eikä ohjelman työskennellessä ehdi edes teetä laittaa kiehumaan, niin kuin fotarin kanssa (no joo, muisti on sittemmin tuplattu 8 gigaan).

Kuvaa käsitellessä piti kuunnella hyvin pitkästä aikaa tämä kappale. Hyräilin sitä levyhyllyä kaivaessani ja huomasi muistavani sävellajin. Sen verran taajaan tämä taisi tuolloin neljännesvuosisata sitten soida.

Iso kuva (2620×1200)

Seuraava jakso: Puja

Edellinen jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Jäätiköllä

Tämä yltiöpanoraama on jo niin epärealistinen, etten kehdannut laittaa sitä Panoramioon, nimestä huolimatta. Kuvan laajuus on jotakuinkin 270 astetta: vasemmalla on suurin piirtein etelä, keskivaiheilla länsi ja oikeassa reunassa itä. Se on koottu 18 eri otoksesta, jotka Hugin yhdisti automaattitoiminnolla, käsin koskematta, enkä minä ole löytänyt kompositiosta virheitä.

Kuva on otettu jäätikön mutkasta, puolivälistä matkaa perusleiristä (ABC) kauhean sorarinteen alkuun. Perusleiri on istuvien retkeilijöiden suunnassa soraharjujen takana, kauhea sorarinne alkaa kävelevien retkeilijöiden suunnassa laskeutuvan harjanteen takaa. Kuvan kummassakin laidassa näkyy itse Cho Oyun rinteen alaosaa. Olisihan sen täydestä ympyrästä puuttuvan neljänneksenkin voinut kuvata. Vuoren huippu ei olisi ollut näkyvissä, vaan maisema olisi näyttänyt suunnilleen tältä.

Kuva on neljännen nousun alkutaipaleelta (25.9.). Tällä kertaa matka ylsi jo kakkosleiriin.

Vuorenhuiput vasemmalta lukien: Nangpai Gosumin keski– ja länsihuippu, Dzasampa Kang, Nupche Kang, Nangpa La -solan toisella puolella olevat huiput 6470 ja 6186, Jobo Rabzang, perusleiriä sylissään pitävä Dzapowa Ri 2, Dzapowa Ri 1 ja Palung Ri. Viimeksi mainitun editse jäätikön haara johtaa Palung La -solaan (6517 m) Cho Oyun pohjoispuolelle.

Iso kuva (5000×1077)

Seuraava jakso: Ykköseen ja sitten ylemmäs

Edellinen jakso: Lepoa perusleirissä – taas

23. syyskuuta: alas – taas

Lumisateisen päivän jälkeen tuli pakkasyö, ja maisema pysyi valkaistuna seuraavankin päivän. Oli siis päätetty laskeutua ykkösestä perusleiriin odottelemaan. Nyt suunnitelmaksi tuli se, että jos on pari kolme poutapäivää, voidaan yrittää akklimatisoitumisnousua kakkoseen. Puhuttiin myös lokakuun 3:nnen päivän kohdalle osuvasta sääikkunasta, jolloin olisi mahdollista yrittää huipulle.

Kansanretkeilijä lähti kohti perusleiriä Paldenin kanssa. Sorarinne oli lumisena sen verran liukas, ettei sitä aivan juosten uskaltanut laskeutua. Askel tahtoi yltyä kuitenkin sen verran rivakaksi, että Palden jarrutteli: slowly, carefully… Oikeassahan hän oli, miksi katkaista jalkansa tässä vaiheessa retkeä, kun huipulle pääsystäkään ei ollut vielä mitään tietoa. Ehtiihän sitä sitten vaikka paluumarssilla. Kahdessa ja puolessa tunnissa päästiin kuitenkin perusleiriin – viettämään pitkää ja lumisateista päivää.

Matkalla tuli kuvattua Cho Oyun länsiharjanteen alarinteitä. Näiltäkin seuduin menee jokin reitti ykköseen.

Maxin raportti tältä päivältä Summitclimbin sivuilla.

Seuraava jakso: Lepoa perusleirissä – taas

Edellinen jakso: Saunassa

22. syyskuuta: saunassa

Lumentulo jatkui yöllä ykkösleirissä. Aamun valjetessa kiipeilijät alkavat kömpiä teltoistaan ja pudotella lumia. Kiirettä ei tunnu olevan, sillä taivas on pilvessä, näkyvyys kehno ja lunta saattaa hyvinkin tulla lisää. Kukapa sitä väkisin tyrkyttäytyisi matkaan ensimmäisenä polkua avaamaan, kenties vyöryjä uhmaamaan.

Tänään oli tarkoitus jatkaa matkaa kakkosleiriin, mutta päätettiin hieman odotella. Jos ilma selkenisi, niin että pystyisi tähystämään lumitilannetta ylempänä, ja jos useammasta ryhmästä lähtisi väkeä ylös, että polku vähän aukeaisi, sitten olisi helpompaa. Päätettiin lopulta odottaa seuraavaan päivään.

Kansanretkeilijä huomasi kaksi puutetta varusteissaan. Mukaan oli jäänyt ottamatta kirja ja vasta (vihta). Ykkösessä ei ollut kerrassaan mitään tekemistä, kun maisemiakaan ei näkynyt. Ei ollut telttakaveria, jonka kanssa jutella tyhjänpäiväisyyksiä, kun Max oli jäänyt alas. Kirjan olisi voinut lukea.

Keskipäivällä tuli perhanallis-saakelillisen kuuma. Ilma seisoi, aurinko lämmitti pilvipeittoa, joka lepäsi liikkumattomana vuorenharjanteessa kiinni. Kävellä ei jaksanut, hyvä että jaksoi läkähtymättä istua paikallaan. Siinä olisi voinut saunoa, kun löyly oli valmiina ilmassa, ja lumeen olisi päässyt välillä vilvoittelemaan.

Iltapäivemmällä Raj päätti, ettei kakkoseen yritetä tällä kertaa. Ylhäällä reitillä oli vyöryjä. Sinniteltäisiin vielä yö ykkösessä ja mentäisiin sitten alas.

Illansuussa selkeni pikkuisen. Useimmat retkikunnat olivat saaneet telttansa pudisteltua. Auringon laskiessa pakasti.

Maxin tämän päivän raportti Summitclimbin sivulla.

Seuraava jakso: Alas – taas

Edellinen jakso: Ykköseen kolmannen kerran