Kansanretkeilijällä ei ole juuri kuvia itsestään, mutta Nathalie lähetti yhden. Kuva on melkein kakkosleiristä, toisen jääjyrkänteen päältä. Seitsemän tonnia on juuri mennyt rikki, kansanretkeilijä on siis korkeammalla kuin koskaan ennen. Tähän loppuvat kiinteät köydet, ja ennen irrottautumista pitää vähän vetää henkeä. Tässä on jo loivaa, mutta kakkoseen on vielä jonkin verran kömpimistä.
Kuvassa näkyy hyvin jääjyrkänteiden välisellä jalkapallokentällä oleva 1,5-leiri, jossa onkin useampia telttoja kuin muistin. Ykkönen on harjanteella ruskean rinteen päällä ja perusleiri kaukana jäätikön mutkassa.
Hirveästä hotellista oli ilo päästä pois. Aamiaispöydän ympärille ryntäsivät rahanvaihtajat, joten Kiinan valuutan sai pois taskuista kummittelemasta vaivattomasti. Eilisillä maastoautoilla ajettiin vielä hieman lähemmäksi rajaa, sitten odoteltiin, jonotettiin, odoteltiin, käveltiin ystävällisten rynnäkkökiväärimiesten ohi Nepalin puolelle siltaa, mentiin ravintolaan odottelemaan tavaroita ja uutta kuljetusta.
Nepalin puoleisen kylän nimi on Kodari. Jätehuolto toimii täällä siten, että tavarat heitetään kätevästi rotkoon. Yllä näkymä ravintolan terassilta.
Taloudellista matkustamista
Joku oli ilmeisesti säästänyt kuljetuskustannuksissa (ehkä omaan taskuunsa?) ja tilannut pikkubussin ja kuorma-auton sijasta pelkän pikkubussin. Perällä olivat retkikunnan isot tavarat ja retkeilijöiden isot kassit, retkeilijät ja sherpat mahduttautuivat istuimiin, ja heidän päälleen ja keskikäytävälle kasattiin lisää reppuja. Sitten matkaan.
Sirkka
Tiet olivat paremmassa kunnossa kuin menomatkalla. Maanvyörymät oli saatu raivattua eikä teillä tulvinut. Matkan varrella pusikossa kävijää tervehtivät värikkäät sirkat. Kathmandussa oltiin meluisan ja pölyisän matkan jälkeen myöhään iltapäivällä. Retkikunnan tavarat vietiin varastoon, sitten mutkiteltiin vielä jonkin aikaa kaupungin sokkeloisia katuja, kunnes päästiin hotelliin. Seurasi ennen pitkää suihku, ruokailu ja rentoa oleskelua. Tässä Maxin raportti ja kuva. Paikka on muistaakseni Everest Steakhouse.
Viimeinen päivä koitti tuulisena ja aurinkoisena. Lumi pölisi Cho Oyun huipulla aivan kuin eilenkin. Jakit ajajineen tulivat leiriin, ja alkoi kauhea tohina. Tavaroita pakattiin ja lajiteltiin, telttoja purettiin, jakinajajat kävivät viime hetken kiivasta kauppaa retkeilijöiden kanssa: vaihda juomapullo rannekoruun, makuualusta kilisevään kelloon, anna ylimääräinen ruokapussi ilmaiseksi. No, mitäs sitä turhaa painoa enää Eurooppaan asti kuljettamaan.
Jakkikaravaanin mukana ylös oli tullut nyt myös naisia ja lapsia, ja kaikki puuhasivat tai ainakin olivat puuhaavinaan jotakin. Sherpat pakkasivat käyttämättä jääneet happipullot tynnyreihin, laskivat keittimet, lajittelivat säkit ja tynnyrit ja pinosivat ne ruokailuteltan eteen, ja pian itse ruokailutelttakin oli maan tasalla ja rullalla. Keltainen keittiöteltta lysähtää kasaan, ylempänä Amicalin ryhmän tavarat ovat jo siististi tynnyreissä.
Jakit odottavat.
Kolmosleirin tasolla 7400 metrissä käyneet Nathalie ja Rolf palasivat väsyneinä leiriin purkutöiden jo alettua. Saivat he sentään ruokaa, ja heidän omat telttansa olivat vielä pystyssä. Kylmää ja tuulista oli ylhäällä ollut, lumikin vaikuttanut irtonaiselta.
Retkeilijät pakkasivat reppuihinsa paluumatkalla tarvittavat vaatteet ja eväät ja jättivät isot säkkinsä jakkien selkään lastattaviksi. Sitten alkoi kotimatka. Leiri oli kovasti harventunut ja alakuloisen hiljainen. Jalka heilahti toisen eteen rivakasti, ja pian jäi tuttu kotipihan maisema jäätikön mutkan taakse. Alkumatkasta piti vielä pysähtyä kuvaamaan Dzapowa-jäätikön panoraama.
Koko matka ei suinkaan ollut alamäkeä. Nousuissa Dzapowa Rin alarinteen louhikossa sai tosissaan ponnistella, ja Palung-jäätikön moreeniröykkiöillä kävi vuorelta päin hirmuisesti pölisevä hiekkamyrsky.
Välileirissä pysähdyttiin odottamaan, että joukko ehtii koolle. Sitten odotettiin autokyytiä. Kansanretkeilijä oli pannut Pringlesinsä jakoon jo perusleirissä, mutta nyt ne olisivat maittaneet. Onneksi toverit tarjosivat. Leiriin saapui kaksi maastoautoa ja kuorma-auto, joihin retkeilijät ja heidän tavaransa lastattiin. Alkoi hurja kyyti moreenikumpujen lomassa mutkittelevaa kivistä tietä pitkin. Kiinalaisessa perusleirissä pysähdyttiin vielä hetkeksi, ja sitten jatkettiin suoraa paahtoa Tingriin. Kiinalainen perusleirikin oli autio. Kukaan ei yövy siellä enää paluumatkalla, kun on kiire kyliin lihapatojen ääreen.
Kiinalainen perusleiri on autio.
Tingrissä pysähdyttiin syömään ja ostamaan kaupasta evästä ja juotavaa automatkalle. Sitten hypättiin samoihin maastoautoihin ja suunnattiin keula erinomaisesti asfaltoidulla Tiibetin valtatiellä kohti Nepalia. Tielle näkyivät Everestin ja Cho Oyun lumiset pohjoisrinteet. Kuinka ne saattoivatkaan hallita maisemaa kymmenien kilometrien päähän. Iltapäivä kääntyi illaksi, ja aurinko ehti laskea ennen kuin Shishapangma ilmestyi maisemaan. Vuori seurasi kulkijoita tummenevana varjona monen kymmenen kilometrin matkan.
Loppumatka ajettiin pimeässä. Loputon laskeutuminen pitkin pohjattomien kuilujen partaalla kiemurtelevia kilometristen vesiputousten kastelemia serpentiiniteitä kohti rajakaupunkia oli huolestuttavaa. Nopeasti lisääntyvä ilmanpaine tukki korvat.
Lopulta oltiin rajakaupunki Zhangmussa. Hotellisänkyä ja suihkua oli odotettu. Ja saatiin odottaa vielä seuraavaan päivään. Hotelli oli ankea ja likainen, suihkuja ei edes ollut. Kuulemma hotellissa oli (ainakin ollut) yksi siisti kerros, mutta se oli ilmeisesti nyt täynnä. Ruokailu, sitten vaatteet päällä nukkumaan. Onneksi väsymys oli niin kova, ettei unta tarvinnut odotella.
Tuuli hulmutti lumihuivia Cho Oyun huipulla. Kuvassa näkyy kakkosesta kolmoseen johtava polku, ja jos oikein tarkkaan katsoo, voi kuvitella Nathalien ja Rolfin nousemassa jonkin matkaa kakkosen yläpuolella, alaosassa rinnettä.
Leiri oli hiljainen, ylöspäin menijöitä oli enää joku hassu (no ei tämä leirissämme usein vieraillut ecuadorilainen pieni mies hullulta vaikuttanut, pikemmin tinkimättömältä ja sinnikkäältä).
Innostuin kuvaamaan monivalotuksia, kolme kuvaa kahden aukon välein nopeasti sarjatulella rätkäistynä. Kun valotukset yhdistetään, saadaan kuva, jossa sekä pimeät että valoisat kohdat erottuvat: jälkimmäinen telttakuva on tyypillinen esimerkki, sillä vuori ei ole palanut puhki eikä sisälläkään ole umpimustaa. Myös vuorikuvassa on käytetty samaa tekniikkaa, mutta lopputulos ei ole niin radikaali.
Max on koneen ääressä, mutta tältä päivältä ei ole raporttia, joten hän tekee jotakin muuta. Michael juo teetä ja oleskelee.
Tämä lienee Totuuden ensimmäinen video ja siten hieman kokellinen tapahtuma: kaivoin vihdoin pokkarikamerasta kansanretkellä ottamani elävät kuvat. Tässä juhlintaa kiinalaisten leirissä. Tapauksesta kerrottiin pari päivää sitten. Videosta ei näköjään tule automaattisesti esikatselukuvaa, enkä sellaista osaa käsin tehdä.
Muutettu 20.6.2011: video on nyt Youtubessa, ja esikatselukuvankin pitäisi olla kunnossa.
Paikoin polku perusleirin ja ykkösen välillä oli helppoa, liuskekivillä laatoitettua jalkakäytävää. Välillä näkyi vieressä muistutus siitä, että koko ajan liikuttiin jäätikön päällä.
Michael ja kansanretkeilijä laskeutuivat viimeisen kerran alas perusleiriin, ja Nathalie ja Rolf lähtivät tavoittelemaan kolmosleirin korkeutta. Ykkösleirin teltoista oli jo puolet poissa, tilalla lumeen sulaneita kaarevia kuoppia. Nyt ilma näytti jatkuvan hyvänä, ajankohta vain oli pari viikkoa liian myöhään. Vastaan käveli, kumma kyllä, iso ryhmä kiinalaisia. Heillä ilmeisesti oli vielä aikaa ja varusteita myöhäistä huippuyritystä varten.
Perusleirin yläpuolisilla moreenikummuilla oli meitä vastassa tiibetiläinen keittiöapulaisemme termoskannu täynnä teetä. Se oli ilahduttavaa ja jopa hieman hämmentävää: hän oli kävellyt leiristä vuorelle päin melkein puolen tunnin matkan ja istuskeli kivellä kaikessa rauhassa meitä odotellen!
Perusleiristäkin oli parin vuorokauden aikana hävinnyt suuri määrä telttoja ja väkeä. Leirin ylin osa oli jo lähes autio.
Aamulla Nathalie, Rolf, Michael ja kansanretkeilijä lähtivät vielä kerran perusleiristä jäätikköä pitkin ylöspäin. Tarkoitus oli nousta kahdessa päivässä kakkosleiriin ja yrittää kolmantena päivänä kohti kolmosta niin pitkälle kuin voimat riittävät tai lumiolot sallivat. Kansanretkeilijän korkeusennätys paranisi hieman kakkosleirin korkeudesta (noin 7000 metriä) toisin kuin Nathalien ja Rolfin, jotka olivat nousseet Mustagatalle (Mustag Ata, Mustagh Ata, 7546 metriä). Michaelin ennätys saattaisi myös parantua, sillä hän oli aikaisemmin käynyt Baruntsella (7129 m). Sherpat lähtivät samalla purkamaan ylimääräisiä telttoja yläleireistä.
Gyabrag-jäätikön taivallus olisi sujunut jo vaikka silmät kiinni. Kauhean sorarinteen alla kerättiin taas voimia. Tässä kuvassa näkyy selvästi se sarvi, jota kakkosleirin panoraamassa katseltiin ylhäältäpäin. Myös tämä panoraama on tältä päivältä, sorarinteen yläosasta. Siinä sveitsiläisemme ovat jo kovaa vauhtia poistumassa kuvasta istuskeltuaan levähdyspaikalla meitä muita odotellen.
Kansanretkeilijä oli tähän asti ollut ryhmän nopeimpia kulkijoita, mutta nyt oli puhti poissa. Sorarinteessä vauhti oli surkea, Nathalie ja Rolf pötkivät leikiten karkuun ja Michaelkin melkein saavutti. Kunto oli ollut hyvä, ruoka maittanut ja pysynyt aina sisällä eikä mitään ruumiinvaivoja ollut ilmennyt. Syy taisikin olla henkimaailman puolella. Kun huipulle pääsystä oli jouduttu luopumaan, oli vire ja into kadonnut. Kun vasiten kokeili, nousi jalka toisen eteen yhtä rivakasti kuin ennen ilman, että kulkija joutui henkihieveriin. Mutta kun tahdonvoima oli kadoksissa, ei tahtia jaksanut pitää kauan yllä.
Jo ennen ykkösleiriin tuloa ajatus kypsyi valmiiksi: yöksi ykköseen ja sitten lopullisesti alas. Kun leirissä uskalsin sanoa asian ääneen, kävi ilmi että Michaelin ajatukset olivat olleet samansuuntaiset. Nathalie ja Rolf saisivat jatkaa ylös kahdestaan. He eivät olleet yllättyneitä, kun kuulivat suunnitelmastamme.
Väsynyt kansanretkeilijä ykkösessä
Maxin tämän päivän raportti Summitclimbin sivulla.
Retkikunnan johto tuli mietinnässään siihen tulokseen, että yhteiset yritykset huipulle lopetetaan. Minkään retkikunnan sherpat eivät enää olleet halukkaita yrittämään reitin rakentamista kolmosleiriin ja huipulle, ja tämän kuten varmaan useimpien muidenkin retkikuntien jäsenet olivat kirjallisesti sitoutuneet olemaan sooloilematta. Tilanne oli samantapainen kaikissa joukkueissa, joitakin ryhmiä oli jo lähdössä kotimatkalle.
Niinpä kiinalaiset järjestivät yhteiset läksiäisjuhlat koko perusleirin väelle eli useammalle sadalle ihmiselle. Sähkövalot oli viritetty kiinalaisten leirin tasaisen keskusaukion ylle, pöydät notkuivat olutta ja virvokkeita ja ihmiset vaelsivat alempaa leiristä kohti juhla-aluetta. Aurinko laski, Cho Oyun huippu hehkui aikansa ja sitten tuli pimeää. Kansainvälinen puheensorina täytti kentän, tölkit sihahtelivat ja salamavalot välähtelivät. Joku yritti panna mekaanista musiikkia soimaan, mutta se hiljeni pian: alkoi tiibetiläis-kansainvälinen yhteislaulu ja -tanssi. Sävel tuntui olevan hoilaava ja yksinkertainen ja tanssikin vaikutti aika suoraviivaiselta: seisottiin rivissä käsivarret vierustoverin olalla ja liikuttiin eteen- ja taaksepäin.
Kylmenevästä illasta huolimatta juhla kesti pari, kolme tuntia ellei kauemminkin. Kansanretkeilijä kyllä vetäytyi telttaansa hyvissä ajoin, sillä untuvatakkikaan ei estänyt vilua tulemasta.
Dean, joka oli päättänyt jääjyrkänteen ruuhkaa ja huolestuttavaa lumitilannetta katseltuaan lopettaa yrityksensä, lähti päivällä kotimatkalle. Rolf ja Nathalie halusivat vielä kerran yrittää kiivetä kakkosesta niin pitkälle ylöspäin kuin mahdollista. Michael ja kansanretkeilijä päättivät liittyä yritykseen.
Maxin tämän päivän raportti Summitclimbin sivulla.
Kylläpäs tämä teetti töitä, eikä silti tullut täydellistä. Kokeilin ensin satunnaisesti ja sitten järjestelmällisesti Huginin kolmea eri kohdistusmenetelmää. Tässä on vähiten huono tulos. Panoraamankoostin ei taida tykätä siitä, että kuvan etualalla on selkeitä linjoja. Niinpä muutama teltta on melko vinksahtanut (tosiasiassahan seitsemässä kilometrissä puhaltavat rajut tuulenpuuskat ovat murjoneet teltat tällaisiksi).
Valotustilanne on tietenkin myös melko mahdoton. Aurinkoiset vuoret palavat puhki ja etuala jää pimeäksi. Onneksi kuvankäsittelyllä pystyy kaivamaan ääripäistä vähän sävyjä esiin. Mutta suunnilleen tällaiselta näyttää Cho Oyun kakkosleirissä aamulla vähän ennen kahdeksaa. On siellä näköjään pari muutakin nukkumiseen kyllästynyttä jo jalkeilla, ja tietenkin se porukka, joka oli jo melkein puolivälissä matkalla kolmosleiriin. Muuta kuinkahan monessa teltassa loppujen lopuksi on asukkaita? Illalla leirissä oli melko hiljaista.
Keskellä horisonttia on jälleen Shishapangma. Lähiympäristön huiput alkavat jäädä alapuolelle. Oikealla lienee Palung Ri ja reppuaan pakkaavan miehen suunnassa Jobo Rabzang. Keskellä on pyöreä Nupche Kang, ja vasemmalla Nangpai Gosumin länsihuippu on vielä hieman tätä leiriä korkeammalla. Siitä hieman oikealla, etummaisen vuorijonon takana, lienee Lunag Ri terävine huippuineen. Terävä sarvi, joka erottuu hyvin selvänä piirteenä huipusta alaoikealla esimerkiksi sorarinnettä noustaessa, näkyy tässä pienenä väkäsenä varjoisassa rinteessä vasten kirkkaan valkoisina hohtavia huippuja.
Tuttua puuhailua perusleirissä: suihku, pyykki, maleksimista teltan edessä vuorelle tähyillen, istumista ruokailuteltassa iltamyöhään (seitsemään–kahdeksaan), kunnes vilu ajaa omaan telttaan ja makuupussiin. Päivällä seurattiin venäläisiksi arvellun ryhmän yritystä nousta kolmoseen. Ilmeisesti he kääntyivät takaisin.
Paulia odoteltiin leiriin koko päivä. Viiden maissa hän tulikin Paldenin saattamana, meni suoraan telttaansa ja elpyi siellä vielä seuraavankin päivän. Ruoka kannettiin hänelle telttaan. Max ei tullut tänäänkään alas, en muista viivyttelikö hän vielä kakkosessa vai oliko jo laskeutunut ykköseen.
Ruokailuteltan iltoja pidentämään saatiin nestekaasulämmitin. Sen hehkussa paistattelevat Lhakpa ja Rolf. Sormet taitavat olla Nathalien. Jostain varastoteltan kätköistä löytyi myös tiibetiläistä olutta, joka oli aivan kelvollisen makuista. Teltan nurkassa on kirjojen vaihtopöytä, joka sisältää mm. useita ruotsalaisia dekkareita.
Tähän juttuun piti tulla myös tavanmukainen maisemakuva. Yritin koota panoraamaa kakkosleiristä. Huginista tuli uusi versio, jossa on sisäänrakennettu toiminto kuvien kohdistuspisteiden hakemiseen – edellisissä versioissa tätä varten piti asentaa erilliset liitännäiset. Natiivi toiminto ei taida kuitenkaan olla vielä yhtä hyvä kuin vanhat, enkä saanut kunnollista panoraamaa aikaan. Meni sähläämiseksi ja aika loppui kesken. Esimerkiksi äskettäinen kansanhiihtokuva on koottu uudella toiminnolla ja sisältää joitakin törkeitä virheitä. Panoraamoja tullee siis lisää pienen opiskelu- ja säätörupeaman jälkeen.
Yö kakkosleirissä oli pitkä ja kylmä. Kun makuupussissa rupesi tärisyttämään, kansanretkeilijä puki vielä untavatakin päällensä. Sekään ei ollut aivan hyvä, sillä nyt jalkopäässä oli vähemmän eristystä ja jalat palelivat. Naamankaan ympärille ei voinut kasata tolkuttomasti vaatteita, sillä ne kostuivat hengitysilmasta ja jäätyivät koviksi. Ehkä olisi pitänyt panna vielä untuvahousut jalkaan, jotta eristys olisi ollut tasainen.
Nukkumisesta tuli katkonaista, ja kansanretkeilijä heräsi heti kun tuli valoisaa eli kuuden maissa. Veden keittoa, syömistä, pakkaamista, ulkona käynti, odottelua. Muissa teltoissa oli vielä hiljaista. Illalla ei ollut sovittu aamun aikataulusta. Aurinko oli vielä kauan vuoren toisella puolella eikä lämmittänyt. Vasta kun auringon säteet alkoivat osua leiriin, muissa teltoissa olijat alkoivat liikehtiä. Kansanretkeilijä oli ehtinyt valokuvailla ja palella kotvan aikaa.
Joukko kiipeilijöitä oli lähtenyt yrittämään kolmosleiriin. He olivat jo korkealla, kun kansanretkeilijä huomasi ja kuvasi heidät hieman ennen kello kahdeksaa. Tässäkin rinteessä näkyy vyöryjen jälkiä.
Alas lähdettiin kymmenen maissa, ja kävellessä tuli vihdoinkin lämmin. Max jäi jostakin syystä kakkosleiriin päiväksi ja seuraavaksi yöksi, ehkä totutellakseen ilmaan tai tutkiakseen reittiä, taikka saadakseen olla hetken rauhassa joidenkin retkikuntalaisten jatkuvalta puheelta ja kyselyiltä.
Paluumatka sujui rivakasti. Suunnilleen samaa tahtia laskeutuivat Raj ja Paul, mutta Paul jäi vähitellen jälkeen. Hän laskeutui köydellä kaikki jyrkät paikat, kun taas kansanretkeilijä liu’utti köyttä käsivarren ympärillä ja käveli alas naama menosuuntaan.
Alempi jääjyrkänne oli pakko laskeutua köydessä roikkumalla. Siinä kuluikin tuokio ihmetellessä, kun ylöspäin kävi koko ajan vilkas liikenne. Hetken empimisen jälkeen kansanretkeilijä laskeutui erillistä laskeutumisköyttä pitkin. Pystysuoran osuuden jälkeen köysi ristesi nousuköyden kanssa, ja siinä piti soveltaa käytäntöön jäätikköharjoituksissa opeteltua esteen ohittamista. Toisessa kuvassa punapukuinen Paul on juuri köysien risteyskohdassa. Tässä pitäisi vaihtaa kiinnitys vaakasuoraan punaiseen köyteen, kulkea vähän matkaa poikittain ja tulla lopuksi alas etualalla näkyvää punaista köyttä. Kansanretkeilijä sähläsi sen verran, että lähti kävelemään nousevia kiipeilijöitä vastaan väistäen heitä yläpuolelta. Lumessa taitavat näkyä väistämisen jäljet.
Paul laskeutuu jääseinämää
Paul sen sijaan sähläsi vielä enemmän. Hän jäi risteyskohtaan roikkumaan loputtoman pitkäksi ajaksi eikä millään saanut vaihdetuksi poikittaisköyteen. Alapuolella jono kasvoi, näkyypä siinä yksi punapukuinen ottavan rennosti nokoset. Ilmeisesti joidenkin alapuolelta tulevien auttamana Paul pääsi lopulta jatkamaan matkaa, mutta tämä rimpuilu väsytti hänet pahanpäiväisesti.
Tässä kohdassa näkyy samanlaisia laattavyöryjen lohkeamisjälkiä kuin Zangrillin kuvassa. Nämä vyöryt ovat tapahtuneet ensimmäisen jääseinämän alla käynnin jälkeen, katsottakoon vaikka kuvaa 18:nnelta päivältä.
Kansanretkeilijä riensi ykkösleiriin, söi evästä ja kevensi varusteita ja jatkoi pian matkaa alamäkeen. Uupunut Paul pääsi myös lopulta ykköseen ja ilmoitti jäävänsä lepäämään yöksi. Tutuksi käyneet sorarinne ja jäätikkö veivät tällä kertaa aikaa kaksi ja puoli tuntia.
Tässä lisää näkymiä matkalta ykkösleiristäkakkoseen. Ensimmäisessä kuvassa ovat Nathalie ja Max ensimmäisen jääjyrkänteen päällä. Ykkösen teltat näkyvät alhaalla harjanteella, ja myös perusleirin telttojen väriläiskiä voi erottaa Nathalien takaraivon ja makuualustan puolivälissä. Perusleiriin on linnuntietä melkein neljä kilometriä. Oletamme siis että lintu lentää suoraan, mutta käytännössä linnut taitavat jonkin verran seurailla kiipeilijöiden reittejä ruuan toivossa. Täällä ylhäällä viihtyvät isot korpit, alhaalla on myös paljon naakan tapaisia lintuja. Nämä pienemmät linnut muistuttavat väriltään meikäläistä varista, mutta kooltaan ja muodoltaan enemmän naakkaa. Niiden ääni on kimeä kiljahdus, melkeinpä piipitys, joka tapauksessa ei kovinkaan arvovaltainen ääni verrattuna suomalaiseen varikseen tai edes naakkaan.
Toinen kuva on otettu jääjyrkänteiden väliseltä tasangolta, jossa siis oli jonkin retkikunnan 1,5-leiri. Rinteen alla on kuusi kiipeilijää, joista erottuvat keltatakkiset Nathalie ja Rolf. Jäärinnettä on nousemassa kolme kiipeilijää. Rinne alkaa loivana, mutta jyrkkenee pian, ja reitti kääntyy oikealle. Jyrkin kohta taitaa olla siinä, missä keskimmäinen kiipeilijä on menossa. Ylin kiipeilijä on jo selviytynyt pahimmasta noususta, mutta hänellä on edessään vielä pitkä loiva kaarros kakkosleiriin. Kakkonen on jokseenkin huipun suunnassa jyrkän jääseinämän päällä.
Rinteessä on pienten vyöryjen jälkiä. Vasemmassa reunassa on lumi lohjennut aika siististi. Fabrizio, joka vieraili usein meidän leirissämme, kävi katsomassa tällaista leikkausta vähän lähempää.
Nousu ykkösestäkakkoseen lienee Cho Oyun perusreitin leirien väleistä raskain. Ykkösen yläpuolella kapeahkolla harjanteella on aika jyrkkiä paikkoja, joissa kiipeilijät ovat kiinni kiinteissä köysissä. Suunnilleen puolimatkassa on hyvin jyrkkä jääseinämä, sen yläpuolella jonkin matkaa tasaista ja sitten uusi, loivempi mutta korkeampi jäärinne. Loppumatka on loivempaa, mutta toisen jäärinteen päältä on vielä uuvuttavan pitkä nousu kakkosleiriin.
Ykkösen ja ensimmäisen jääseinämän välillä kävi melkoinen viima. Tämä etelätuuli ei ollut lämmin, vaan piiskasi naamaa terävillä lumikiteillä, jäädytti sormet ja heitti kiipeilijän kumoon, jos tämä ei osannut ennakoida puuskaa ja kyykistyä ajoissa. Retkikunta lähti matkaan yhtenä joukkona, mutta jääseinämän juurelta kääntyivät takaisin Julie, Calin ja Dean.
Jääseinämän alla hieman jonotettiin ja sitten kömmittiin ylös toisella kädellä kiinteästä köydestä kiskoen ja lyömällä hakkua jäähän toisella kädellä. Kansanretkeilijä auttoi edessään nousevaa Paulia asettelemalla tämän saappaita sopiviin koloihin ja työntämällä perästä. Seinämän päällä istahdettiin levähtämään ja odotettiin, että koko ryhmä selviytyi tästä reitin vaikeimmasta teknisestä esteestä. Tuulikin rauhoittui, ja kansanretkeilijä otti kameran esiin.
Shishapangma, kaukana
Länsiluoteessa 88 kilometrin päässä kohosi Shishapangma (8013 metriä), matalin kahdeksatuhantinen ja ainoa, joka on kokonaan Tiibetin puolella. Kuinka paljon ruskeita kukkuloita, laaksoja ja matalampia vuoria tähänkin väliin mahtuu!
Seurasi laakea jalkapallokenttä, jonka keskelle jokin ryhmä oli pystyttänyt pari telttaa puolitoista-leiriksi. Tässä kansanretkeilijä oli jo melko puhki ja harkitsi vakavasti takaisin kääntymistä. Michael tuli perässä ja yhdessä syötiin eväitä ja juotiin teetä melkoinen tovi. Michael jäi paikalle vielä kansanretkeilijän jatkaessa matkaa ja päätti lopulta palata alas.
Toinen jäärinne oli hyvässä kunnossa, sillä siinä oli nyt paljon lunta. Joinakin kausina se saattaa olla huomattavasti hankalampi, jäinen ja jyrkkä. Köysien kiinnittämiseen käytetyt jääruuvit eivät näyttäneet pomminvarmoilta, joten kansanretkeilijä pyrki pitämään painonsa jäärautojensa ja hakkunsa varassa. Jyrkänteen päältä kakkoseen asti kuljettiin yhtä matkaa Rolfin ja Nathalien kanssa. Ennen kakkosleiriä vastaan kävelivät retkikunnan sherpat, jotka olivat käyneet pystyttämässä teltat ja varustaneet ne keittimin ja nuudelipussein.
Kakkosleirin maasto on tasainen. Alla on jyrkkä jäälouhos, yläpuolella rinne kohoaa tasaisena kohti kolmosleiriä ja huippua. Kakkoseen saavuttua kömmittiin nopeasti telttaan lämmittelemään ja pantiin keittimet tohisemaan. Tuuli yltyi, mutta siitä huolimatta piti käydä ulkona ihailemassa auringonlaskua. Laaksot olivat jääneet pilvien peittoon, mutta Shishapangman siluetti kohosi yhä niiden yläpuolelle.
Kakkoseen pääsivät kaikki neljä hapetonta kiipeilijää, ja ne, joiden tarkoitus oli käyttää happea kolmosesta huipulle, kääntyivät kaikki takaisin. Mistähän tämä kertoo, vai kertooko? Henkisestä voimasta kenties?
Noustiin hyvässä säässä ykköseen, aikoen seuraavana päivänä kakkoseen. Jäätiköllä kuvattu järjetön panoraama on tältä päivältä. Kauhean sorarinteen nousu oli raskaampi kuin edellisillä kerroilla, vaikka polku oli hyvässä kunnossa. Kuvassa Michael ja Paul elpyvät teltassaan nousun jälkeen.
Ympäröivät huiput kylpivät kultaisessa auringonlaskussa. Pääsköön tällä kertaa esiin Nangpai Gosumin keskihuippu, onhan se sentään 7296 metriä korkea. (Eilen mainitun kartan mukaan. Kielkowskin mukaan korkeudet ovat länsi- 7351 ja keskihuippu 7350 metriä, kartassa vastaavasti 7352 ja 7296 metriä. Silmillä katsomalla jälkimmäinen korkeusero näyttää todellisemmalta.)
Elpyminen
Deanin raportti tältä päivältä Summitclimbin sivulla.
Taas levättiin perusleirissä, käytiin suihkussa, maleksittiin auringossa ruokailuteltan edessä, ihailtiin maisemia ja kuvattiin uusia pilvivariaatioita ympäröivistä huipuista. Tällä kertaa pilvet olivat irrottaneet Cho Oyun huipun läntisistä alarinteistä.
Nangpa Lassa näkyi ihmisiä. Aamulla neljä kulkijaa kävi kiertämässä solan keskellä olevan luodon, ja myöhemmin päivällä solassa liikkui isompi joukko. Tapahtumahetkellä oli vaikea havaita, keitä liikkujat olivat, mutta valokuvia tutkiessa selvisi, että jäljet tulivat perusleiristä päin, jostain lähempänä jäätikköä olevasta leiristä. Mahtoivatko olla kiinalaisia? En tiedä millaisia lupia rajalla pyörähtäminen vaatii, mutta ulkopaikkakuntalaisena en ehkä paikan maineen tuntien uskaltaisi ihan rajalle asti kävellä.
Nangpa Lan takana Nepalin puolella seisovalle jyrkälle vuoriryhmälle löytyi lopulta nimi: se on Lunag-massiivi, jonka korkein huippu Lunag Ri yltää 6907 metriin. Koko ryhmä näkyy esimerkiksi tässä panoraamassa. Yllä olevassa kuvassa taustana on huippu 6477. Korkeudet ovat kartasta Khumbu Himal 1:50000 (Nepal-Kartenwerk der Arbeitsgemeinschaft für vergleichende Hochgebirgsforschung Nr. 2, 1988). Kiitos Juhalle pitkäaikaisesta lainasta.
Säätiedotukset kuulostivat suotuisilta: tiedossa ei enää ollut lunta, ainoastaan tuulta. Lepo jäisi päivän mittaiseksi, sillä huomenna lähdettäisiin yrittämään viimeistä akklimatisoitumisnousua kakkoseen, yli seitsemään kilometriin. Sitten tultaisiin vielä kerran alas, sillä lokakuun 3. päivän tienoille ennustettiin sääikkunaa, josta voisi pujahtaa huipulle.
Panoraama Dzapowa-jäätiköstä, jota ympäröivät Dzapowa Ri 3, 1 ja 2. Paluumatka perusleiristä sujuu rivakasti, ilma on kirkas, vain korkeimmilla huipuilla käy raikas tuuli (Cho Oyun huipun pilvi pilkistää Dzapova Rin kakkoshuipun takaa). Kohta tämän kuvan ottamisen jälkeen retkikunta joutui tosin kunnon hiekkapuhallukseen kuvan vasemman reunan kukkuloiden tienoilla.
Jäätikön reuna näyttää hienolta paikalta harjoitella jääkiipeilyä. Tai ei ehkä sittenkään, kun katsoo paria etummaista tornia…
