Retkikunnan johto tuli mietinnässään siihen tulokseen, että yhteiset yritykset huipulle lopetetaan. Minkään retkikunnan sherpat eivät enää olleet halukkaita yrittämään reitin rakentamista kolmosleiriin ja huipulle, ja tämän kuten varmaan useimpien muidenkin retkikuntien jäsenet olivat kirjallisesti sitoutuneet olemaan sooloilematta. Tilanne oli samantapainen kaikissa joukkueissa, joitakin ryhmiä oli jo lähdössä kotimatkalle.
Niinpä kiinalaiset järjestivät yhteiset läksiäisjuhlat koko perusleirin väelle eli useammalle sadalle ihmiselle. Sähkövalot oli viritetty kiinalaisten leirin tasaisen keskusaukion ylle, pöydät notkuivat olutta ja virvokkeita ja ihmiset vaelsivat alempaa leiristä kohti juhla-aluetta. Aurinko laski, Cho Oyun huippu hehkui aikansa ja sitten tuli pimeää. Kansainvälinen puheensorina täytti kentän, tölkit sihahtelivat ja salamavalot välähtelivät. Joku yritti panna mekaanista musiikkia soimaan, mutta se hiljeni pian: alkoi tiibetiläis-kansainvälinen yhteislaulu ja -tanssi. Sävel tuntui olevan hoilaava ja yksinkertainen ja tanssikin vaikutti aika suoraviivaiselta: seisottiin rivissä käsivarret vierustoverin olalla ja liikuttiin eteen- ja taaksepäin.
Kylmenevästä illasta huolimatta juhla kesti pari, kolme tuntia ellei kauemminkin. Kansanretkeilijä kyllä vetäytyi telttaansa hyvissä ajoin, sillä untuvatakkikaan ei estänyt vilua tulemasta.
Dean, joka oli päättänyt jääjyrkänteen ruuhkaa ja huolestuttavaa lumitilannetta katseltuaan lopettaa yrityksensä, lähti päivällä kotimatkalle. Rolf ja Nathalie halusivat vielä kerran yrittää kiivetä kakkosesta niin pitkälle ylöspäin kuin mahdollista. Michael ja kansanretkeilijä päättivät liittyä yritykseen.
Maxin tämän päivän raportti Summitclimbin sivulla.
Seuraava jakso: Läksiäisjuhlintaa
Edellinen jakso: Taas lepäillään
Vastaa