Nangpa La aamusumussa

Sitten maltillisempi panoraama. Nangpa Lan Nepalin puoleiset terävät huiput tuottivat kansanretkeilijälle paljon iloa esiintyessään mitä vaihtelevimmissa valaistuksissa ja pilviverhoiluissa. Aiheesta tulee tänne aikanaan aivan oma juttunsa.

Tämä kuva on koottu vain seitsemästä valotuksesta. Hugin suoriutuu tehtävästä leikiten, eikä ohjelman työskennellessä ehdi edes teetä laittaa kiehumaan, niin kuin fotarin kanssa (no joo, muisti on sittemmin tuplattu 8 gigaan).

Kuvaa käsitellessä piti kuunnella hyvin pitkästä aikaa tämä kappale. Hyräilin sitä levyhyllyä kaivaessani ja huomasi muistavani sävellajin. Sen verran taajaan tämä taisi tuolloin neljännesvuosisata sitten soida.

Seuraava jakso: Puja

Edellinen jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Jäätiköllä

Tämä yltiöpanoraama on jo niin epärealistinen, etten kehdannut laittaa sitä Panoramioon, nimestä huolimatta. Kuvan laajuus on jotakuinkin 270 astetta: vasemmalla on suurin piirtein etelä, keskivaiheilla länsi ja oikeassa reunassa itä. Se on koottu 18 eri otoksesta, jotka Hugin yhdisti automaattitoiminnolla, käsin koskematta, enkä minä ole löytänyt kompositiosta virheitä.

Kuva on otettu jäätikön mutkasta, puolivälistä matkaa perusleiristä (ABC) kauhean sorarinteen alkuun. Perusleiri on istuvien retkeilijöiden suunnassa soraharjujen takana, kauhea sorarinne alkaa kävelevien retkeilijöiden suunnassa laskeutuvan harjanteen takaa. Kuvan kummassakin laidassa näkyy itse Cho Oyun rinteen alaosaa. Olisihan sen täydestä ympyrästä puuttuvan neljänneksenkin voinut kuvata. Vuoren huippu ei olisi ollut näkyvissä, vaan maisema olisi näyttänyt suunnilleen tältä.

Kuva on neljännen nousun alkutaipaleelta (25.9.). Tällä kertaa matka ylsi jo kakkosleiriin.

Vuorenhuiput vasemmalta lukien: Nangpai Gosumin keski– ja länsihuippu, Dzasampa Kang, Nupche Kang, Nangpa La -solan toisella puolella olevat huiput 6470 ja 6186, Jobo Rabzang, perusleiriä sylissään pitävä Dzapowa Ri 2, Dzapowa Ri 1 ja Palung Ri. Viimeksi mainitun editse jäätikön haara johtaa Palung La -solaan (6517 m) Cho Oyun pohjoispuolelle.

Seuraava jakso: Ykköseen ja sitten ylemmäs

Edellinen jakso: Lepoa perusleirissä – taas

23. syyskuuta: alas – taas

Lumisateisen päivän jälkeen tuli pakkasyö, ja maisema pysyi valkaistuna seuraavankin päivän. Oli siis päätetty laskeutua ykkösestä perusleiriin odottelemaan. Nyt suunnitelmaksi tuli se, että jos on pari kolme poutapäivää, voidaan yrittää akklimatisoitumisnousua kakkoseen. Puhuttiin myös lokakuun 3:nnen päivän kohdalle osuvasta sääikkunasta, jolloin olisi mahdollista yrittää huipulle.

Kansanretkeilijä lähti kohti perusleiriä Paldenin kanssa. Sorarinne oli lumisena sen verran liukas, ettei sitä aivan juosten uskaltanut laskeutua. Askel tahtoi yltyä kuitenkin sen verran rivakaksi, että Palden jarrutteli: slowly, carefully… Oikeassahan hän oli, miksi katkaista jalkansa tässä vaiheessa retkeä, kun huipulle pääsystäkään ei ollut vielä mitään tietoa. Ehtiihän sitä sitten vaikka paluumarssilla. Kahdessa ja puolessa tunnissa päästiin kuitenkin perusleiriin – viettämään pitkää ja lumisateista päivää.

Matkalla tuli kuvattua Cho Oyun länsiharjanteen alarinteitä. Näiltäkin seuduin menee jokin reitti ykköseen.

Maxin raportti tältä päivältä Summitclimbin sivuilla.

Seuraava jakso: Lepoa perusleirissä – taas

Edellinen jakso: Saunassa

22. syyskuuta: saunassa

Lumentulo jatkui yöllä ykkösleirissä. Aamun valjetessa kiipeilijät alkavat kömpiä teltoistaan ja pudotella lumia. Kiirettä ei tunnu olevan, sillä taivas on pilvessä, näkyvyys kehno ja lunta saattaa hyvinkin tulla lisää. Kukapa sitä väkisin tyrkyttäytyisi matkaan ensimmäisenä polkua avaamaan, kenties vyöryjä uhmaamaan.

Tänään oli tarkoitus jatkaa matkaa kakkosleiriin, mutta päätettiin hieman odotella. Jos ilma selkenisi, niin että pystyisi tähystämään lumitilannetta ylempänä, ja jos useammasta ryhmästä lähtisi väkeä ylös, että polku vähän aukeaisi, sitten olisi helpompaa. Päätettiin lopulta odottaa seuraavaan päivään.

Kansanretkeilijä huomasi kaksi puutetta varusteissaan. Mukaan oli jäänyt ottamatta kirja ja vasta (vihta). Ykkösessä ei ollut kerrassaan mitään tekemistä, kun maisemiakaan ei näkynyt. Ei ollut telttakaveria, jonka kanssa jutella tyhjänpäiväisyyksiä, kun Max oli jäänyt alas. Kirjan olisi voinut lukea.

Keskipäivällä tuli perhanallis-saakelillisen kuuma. Ilma seisoi, aurinko lämmitti pilvipeittoa, joka lepäsi liikkumattomana vuorenharjanteessa kiinni. Kävellä ei jaksanut, hyvä että jaksoi läkähtymättä istua paikallaan. Siinä olisi voinut saunoa, kun löyly oli valmiina ilmassa, ja lumeen olisi päässyt välillä vilvoittelemaan.

Iltapäivemmällä Raj päätti, ettei kakkoseen yritetä tällä kertaa. Ylhäällä reitillä oli vyöryjä. Sinniteltäisiin vielä yö ykkösessä ja mentäisiin sitten alas.

Illansuussa selkeni pikkuisen. Useimmat retkikunnat olivat saaneet telttansa pudisteltua. Auringon laskiessa pakasti.

Maxin tämän päivän raportti Summitclimbin sivulla.

Seuraava jakso: Alas – taas

Edellinen jakso: Ykköseen kolmannen kerran

21. syyskuuta: ykköseen kolmannen kerran

Yöllä oli tullut lunta, ja jäätornit olivat saaneet uuden valkaisevan peitteen vanhan jään päälle. Jäätikölläkin oli reitin löytäminen helppoa, kun monet kymmenet kulkijat olivat tehneet polun näkyväksi. Tosin sinne oli syntynyt myös vääriä polkuja, mutta vaaraan ne eivät johtaneet. Lievään ärsytykseen kylläkin: kulkiessaan jonkin matkaa väärällä polulla likellä jäätorneja parin japanilaisen kiipeilijän perässä kansanretkeilijä sai kuunnella Deep Purplen Highway Staria, jota nämä huudattivat soittimestaan. Kappalehan on mitä hienoin, mutta ei se jotenkin sopinut ympäristöön.

Tarkoitus oli saattaa akklimatisoitumisohjelma päätökseen: ensin yhdeksi yöksi ykköseen ja seuraavana päivänä kakkoseen (runsaat 7000 m), jossa oltaisiin peräti kaksi yötä. Kuinkas sitten kävikään, siitä seuraavissa jaksoissa.

Max jäi potemaan hammassärkyä, ja yllättäen Mark tuli huonovointiseksi. Hän kääntyi alkumatkasta takaisin, ja Dean jäi hänen seurakseen. Ylös lähti vajennut retkikunta Rajin johdolla. Ykköseen päästyä lunta tuli loppupäivän lähes herkeämättä. Telttakankaat paukkuivat, kun teltoissa sisällä olevat nyrkkeilivät lunta alas kankaan päältä.

Seuraava jakso: Saunassa

Edellinen jakso: Perusleirin maisemia

20. syyskuuta: perusleirin maisemia

Toinen peräkkäinen lepopäivä perusleirissä. Ilma on kirkas, joten ympäröiviä maisemia tulee kuvattua reippaasti. Kuvaan muun muassa perusleiripanoraaman, joka päätyi jo Kainuun Sanomiinkin. Vasta illalla, kuutamokuvan oton jälkeen, alkaa pilvistyä ja vuori peittyy harsoon.

Perusleirissä Max ”viihdyttää” väkeä valmistautumalla vetämään suustaan tongeilla lohjenneen ja kipeän hampaan. Onneksi hän luopui aikeestaan, ja kipu saatiin lievemmäksi särkylääkkeellä.

Seuraava jakso: Ykköseen kolmannen kerran

Edellinen jakso: Suihku ja pyykki

19. syyskuuta: suihku ja pyykki

Kun perusleirissä on aurinkoista ja lämmintä, on hyvä pitää huoltopäivä. Keittiöpoikia pyydetään täyttämään letkulla ja suihkusuuttimella varustettu muovisäkki lämpimällä vedellä. Säkki ripustetaan suihkuteltan kattoon ja sitten suihkutellaan. Vaihdetaan puhtaat alusvaatteet ja seuraavaksi haetaan keittiöstä vadillinen vettä. Pestään pyykkiä ja ripustetaan vaatteet narulle. Sitten voi höylätä vielä leuan. Kylläpäs tulee mukava olo. Eipä paljon haittaa, vaikka iltapäivällä alkaisi tuulla ja tulisi vähän luntakin. Silloin voi kiskaista untuvatakin niskaan, istuskella keittiöteltassa juomassa teetä tai vetäytyä omaan telttaan lukemaan.

Seuraava jakso: Perusleirin maisemia

Edellinen jakso: Ykkösestä ylöspäin

18. syyskuuta: ykkösestä ylöspäin

Ykkösleirissä nukutun yön jälkeen lähdettiin koettamaan kiinteissä köysissä kiipeilyä. Ykkösen yläpuolella reitti seuraa hienoa länsiharjannetta, josta on hyvä näköala molemmille puolille. Kiinteät köydet alkavat parin loivemman rinteen jälkeen, kun mäki jyrkkenee liki 40 asteeseen. Nousukahva kiinni köyteen, sulkurengas toisen narun päässä sen taakse, kahva oikeaan ja hakku tahi sauva vasempaan käteen ja menoksi: kahvan liu’utus, vasen jalka eteenpäin, sitten oikea jalka. Tämä toistetaan, hyvä jos jaksaa viisi kertaa, sitten pysähdytään läähättämään. Matka edistyy, kun jaksaa toistaa liikesarjaa kärsivällisesti. Muutaman kymmenen metrin välein pitää ohittaa ankkuri: irrottaa kahva köydestä ja kiinnittää se ankkurin yläpuolelle, sitten tehdä sama sulkurenkaalle.

Tässä vaiheessa retkeä ryhmä oli ruvennut luulemaan kansanretkeilijää porukan kovakuntoisimmaksi, joten piti tarttua köyteen ensimmäisenä. Tästä oli se ilo, että parin seuraavan kumpareen huipulta ehti kuvaamaan perässä kiipeäviä tovereita. Ensimmäisessä kuvassa Max on juuri saanut itsensä irti köydestä ja tasaa hengitystään. Alhaalla ykkösleiri ja taustalla Nupche Kang. Jos katsoo oikein tarkkaan kuvan oikeaan laitaan lumiharjanteen yli (ja tarvittaessa hieman kuvittelee), voi tästä pienennetystä kuvastakin havaita perusleirin telttoja värikkäinä pisteinä jäätikön reunassa.

Harjoittelu riitti puolelle ryhmän jäsenistä, ja he laskeutuivat takaisin ykköseen ja jatkoivat sitten kohti perusleiriä. Toinen puolikas halusi vähän enemmän kuntoilua ja kiipesi noin 6700 metriin tarkastelemaan jääjyrkännettä hieman lähempää. Oikeanpuoleinen linja on nousureitti ja siitä vasemmalle on kaksi laskeutumisköyttä. Keskellä oleva laskeutumisköysi risteää nousuköyden kanssa, joten tässä kohdassa on hyvä hallita sujuvasti köydestä irrottautuminen ja uudelleen kiinnittyminen, niin kuin aiemmassa jutussa oli puhe.

Tällä kertaa ei jääseinämää lähdetty kiipeämään, vaan tästä kohdasta käännyttiin takaisin. Paluu ykköseen kävi nopeasti, jyrkemmät paikat mentin köydellä laskeutuen. Ykkösessä vaihdettiin kenkiä ja jätettiin kiipeilyvälineet telttaan odottamaan seuraavaa nousua. Sitten lähdettiin alas sorarinnettä kohti perusleiriä. Kansanretkeilijä oli melko väsyksissä aamupäivän kiipeilystä ja keksi mielestään voimia säästävän tavan laskeutumiseen: mitä lyhyemmän ajan paino on polvien ja reisien varassa, sitä vähemmän jalat väsyvät. Kun polkukin oli sula ja monin paikoin pehmeä hiekka otti askelen mukavasti vaimentaen vastaan, laskeutumisesta tuli vauhdikas. Aivan mäen alaosassa tuli aiemmin lähtenyt ryhmä selkä edellä vastaan, ja loppukiri otettiin Maxin kanssa juosten.

Maxin raportti 18.9.

Seuraava jakso: Suihku ja pyykki

Edellinen jakso: Ykköseen yöksi

17. syyskuuta: ykköseen yöksi

Perusleirissä vietetyn lepopäivän jälkeen lähdettiin taas ykkösleiriin 6400 metriin, ja tällä kertaa siellä oli tarkoitus yöpyä. Liikkeellelähdössä ei pidetty kiirettä, sillä matkaan kuluisi nelisen tuntia, ja ykköseen ei haluttu saapua liian aikaisin värjöttelemään. Mikäpä aurinkoisessa leirissä olisi päivää paistatellessa ja maisemia ihaillessa, mutta tämä päivä oli pilvinen ja ylhäällä harjanteella todennäköisesti myös tuulinen ja viileä.

Reppu oli tällä kertaa kevyempi, elimistö tottuneempi ja reittikin tulossa tutuksi. Niinpä kävely sekä tuntui sujuvan nopeammin että myös todellisuudessa vei vähemmän aikaa. Ison sorarinteen nousu vei tunnin ja kolme neljännestä toisin kuin pari juttua sitten väitettiin.

Ensimmäisessä kuvassa kiipeilijät levähtävät ennen kuin käyvät nousemaan hirmuista sorarinnettä. Taustalla olevat vuoret ovat Cho Oyua lännen puolelta reunustavat Dzasampa Kang (6734 m) ja Nupche Kang (6592 m), jonka pohjoishuippu hallitsee perusleirin maisemaa. Toisessa kuvassa Dean levähtää päästyään rinteen huipulle. Jotkin ykkösleirin teltat ovat aika ilmavassa paikassa jyrkänteen reunalla.

Päivä oli loppuun saakka vaihtelevan pilvinen, maisemat lähinnä vilahtelivat kiitävien pilvenriekaleiden välistä. Kansanretkeilijää alkoi vaivata Khumbu-yskä ja yö Maxin telttakaverina tuli nukutuksi huonosti.

Seuraava jakso: Ykkösestä ylöspäin

Edellinen jakso: Harmautta

16. syyskuuta: harmautta

Ykkösessä käynnin jälkeen oli lepopäivä. Leirin hiljensi yöllä satanut lumi, ja lunta putoili taivaalta myös pitkin päivää. Tältä näytti maisema, kun kansanretkeilijä kömpi ulos teltastaan. Iltapäivällä pakasti, joten lumi jäi maahan.

Kansanretkeilijä arvasi oikein, missä päin leiriä olisi vuorella henkensä menettäneiden kiipeilijöiden muistomerkkejä. Ne sijaitsevat mäen rinteessä vähän matkaa leiristä vuorelle päin. Lähempänä polkua on kreikkalaisen kiipeilijän lautasesta tai kattilankannesta naputeltu kilpi, jota korppi vartioi. Siitä muutaman kymmenen metrin päähän, hieman polusta sivuun, on kiveen ruuvattu ammattimaisesti kaiverrettu laatta sen suomalaisen kiipeilijän muistoksi, joka piti vuoresta niin paljon, että on siellä vieläkin.

Maxin raportti Summitclimbin sivulla.

Seuraava jakso: Ykköseen yöksi

Edellinen jakso: Päiväretki ykköseen

15. syyskuuta: päiväretki ykköseen

Kun henkimaailman asiat oli saatu kuntoon, oli aika ryhtyä siihen puuhaan, jota varten tänne asti oli hankkiuduttu, eli vuorelle kiipeämiseen. Ohjelmassa oli käynti ykkösleirissä, huolellisen akklimatisoitumissuunnitelman mukaisesti kuitenkin ilman yöpymistä. Samalla ykköseen kuljetettaisiin sellaisia varusteita, joita tarvittaisiin vasta ylempänä vuorella.

Steve oli ollut koko alkuretken väsynyt ja viipynyt kävelytaipaleilla kovin kauan. Hän kävi tapaamassa toiseen retkikuntaan kuuluvaa lääkäriä, ja yhdessä he tulivat siihen johtopäätökseen, ettei kannata vaarantaa terveyttä enempää vaan on paras palata paksumpaan ilmaan. Valitettavasti Steven nousuyritys päättyi siihen, että kun muut aloittivat varsinaisen kiipeämisen, hän kääntyi kotimatkalle.

Suuri joukko tiibetiläisiä jakinajajia viettää perusleirissä saman ajan kuin kiipeilijätkin eikä palaa välillä kotikyliinsä. He tekevät kaikenlaisia avustavia töitä: kantavat vettä, auttavat keittiössä ja vapaa-aikanaan kaupustelevat kiipeilijöille koruja, kiviä, jakinkelloja ja käsitöitä. He myös kantavat kiipeilijöiden tavaroita perusleirin ja ykkösen välillä. Reitti on nimittäin moreenia, kiven peittämää jäätikköä ja sorarinnettä, joten siitä selviytyy hyvin ilman kiipeilyvarusteita. Kiipeilijät kulkevat tämän välin vaelluskengissä ja vaihtavat ylävuoristokenkiin ja jäärautoihin vasta ykkösessä. Kantajilla on jalassaan ohuet lenkkitossut tai tennarit.

Useimmat kiipeilijät antavat ylävuoristokenkänsä, rautansa, hakkunsa sekä untuvavaatteensa ja makuupussinsa kantajien kuljetettavaksi. Maksu on länsimaalaiselle halpa, mutta tiibetiläiselle tienesti on runsas. Taakan keventyminen helpottaa kiipeilijää, joka on vasta totuttelemassa ohueen ilmaan ja jyrkkiin nousuihin. Mutta kansanretkeilijäpä ainoana retkikunnastaan tahtoi koetella kuntoaan ja pakkasi mainitut varusteet omaan reppuunsa. Reppu tuli tupaten täyteen, tavaraa jäi ulkopuolellekin kiinnitettäväksi ja painoa tuli ehkä viitisentoista kiloa. Urakka oli kova, ykkösleirissä kansanretkeilijä oli melkoisen poikki eikä vielä tänä päivänä juoksennellut joukkonsa etunenässä.

Reitti perusleiristä ykköseen kulkee ensin ylös alas moreenikumpuja, välillä on helpompaa, melkein sileää liuskekivien peittämää jäätikköä. Nelisen kilometriä kuljetaan jäätikköä tai sen reunaa, ohitetaan Cho Oyun luoteisharjanteen alarinteet ja kierretään harjanteen eteläpuolelle. Vasta siellä alkaa kova nouseminen. Ensin noustaan pienemmän, vuoren länsirinteiltä valuvan jäätikön reunamoreenia, sitten tullaan kohtaan jossa polku kääntyy ankaraan nousuun kohti jyrkällä mäenharjalla olevaa ykkösleiriä. Tähän kiipeilijät yleensä pysähtyvät lepäämään, sillä edessä on satoja metrejä jatkuvaa nousua ykköseen.

Kuva on otettu noin kahden kolmanneksen korkeudesta, missä mäki hetkeksi loivenee. Pari kiipeilijää näkyy pisteinä lähellä sitä paikkaa, josta jyrkkä nousu alkaa. Loppumatkasta rinne taas jyrkkenee ja on muutamien kymmenien viimeisten metrien matkalta luminen. Sitten nousu äkkiä loppuu, harjanteen takaa avautuu luminen maisema ja kylmä tuuli tarttuu väsyneeseen nousijaan, mutta silloin ollaankin jo ykkösleirissä, joka on hienolla näköalapaikalla kapean vuorenharjan päällä.

Sorarinteen nousemiseen taisi kansanretkeilijältä mennä toisella kerralla ja kevyemmällä repulla kaksi ja puoli tuntia, ensimmäisellä kerralla varmasti enemmän. Alas sen juoksee, jos polku ei ole jäässä, hyväkuntoisena ja -polvisena puolessa tunnissa.

Maxin raportti Summitclimbin uutissivulla.

Seuraava jakso: Harmautta

Edellinen jakso: Puja

14. syyskuuta: puja

Jotta retki onnistuisi hyvin ja onnettomuuksilta vältyttäisiin, retkikunnalle täytyy hankkia korkeampien voimien siunaus. Siksi ennen vuorelle kiipeämistä järjestetään puja.

Juhlaa aletaan valmistella heti aamusta. Valmiina olevaan kivijalustaan kiinnitetään puinen salko, josta rukouslippujen narut viritetään kaikkiin ilmansuuntiin. Retkikunnan sherpat vetävät rullalta uusia kirkkaita viirejä ja vetävät narut niin, että viirit sulkevat piiriinsä koko leirin. Tuuli sieppaa lippuihin painetut rukoukset mukaansa ja kuljettaa ne maailman ääriin (En tarkalleen tiedä missä ne on tarkoitus havaita. Periaate on samantapainen kuin pyöritettävissä rukousmyllyissä, eräänlainen rukoilemisen rationalisointi ja tehostaminen. Ilmeisesti on hyvä, että ilmassa on mahdollisimman paljon rukouksia menossa jonnekin.)

Kivistä ladotun korokkeen kylkeen rakennetaan eräänlainen alttari. Siinä on hedelmiä, ruokaa, riisiä, jauhoja, jonkinlaisesta taikinasta muotoiltu vuoren pienoismalli, olutta, virvokkeita, alkoholia. Kiipeilijät tuovat kiipeilyvälineensä korokkeen viereen, jossa ne seremonian aikana siunaantuvat. Korokkeen toisella reunalla palaa jostakin katajan tai tuijan sukuisesta puusta tehty tuli, jonka tarkoitus on tuottaa runsaasti hyväntuoksuista savua.

Tiibetiläinen kokkimme Samdien on myös pyhä mies, joka ruuanlaiton lisäksi taitaa pyhien kirjoitusten resitoinnin ja juhlamenojen johtamisen. Hän istuutuu avustajansa kanssa alttarin ääreen, avaa kirjansa ja alkaa hymistä pyhiä tekstejä. Välillä hän kaataa tölkistä olutta maljaan, välillä ojentaa osanottajille riisiä, joka heitetään ilmaan. Resitoinnin loppuvaiheessa osallistujien keskuudessa kiertää jauhoastia, josta kukin ottaa kourallisen. Menot huipentuvat siihen, että jauhot heitetään ilmaan ja huudetaan. Retkikunta peittyy jauhopölyyn.

Sitten alkaa juhlan vapaamuotoinen osuus. Makeisia jaetaan, nautitaan virvokkeita, viskipullosta tarjoillaan korkillisia. Tiibetiläiset ja sherpat koettavat, josko kansanlaulu ja perinteinen tanssi onnistuisivat. Juhlan kulujen kattamiseksi kerätään kolehti.

Tunnelma ei ole koko aikana mitenkään harras tai turhan vakava, ja vaikuttaa siltä, että menoissa on improvisoinnin varaa. Ihmiset enimmäkseen hymyilevät. Toisaalta on erittäin tärkeää, että puja järjestetään. Sherpat eivät aloita kiipeämistä ennen sitä, ja tuovat hyvin huolellisesti kiipeilyvälineensä saamaan annoksensa hyvää onnea.

Julien raportti Summitclimbin uutissivulla.

Seuraava jakso: Päiväretki ykköseen

Edellinen jakso: Nangpa La aamusumussa

13. syyskuuta: kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Ensimmäinen aamu perusleirissä (5700 m) valkeni aurinkoisena. Retkikunta totutteli oloonsa ympäristössä, joka oli oleva koti ainakin seuraavat kolme viikkoa. Ruokailuteltasta tuli heti oman leirin sosiaalinen keskus. Vieressä olivat keittiö- ja varastoteltta ja parinkymmenen metrin säteellä retkeilijöiden omat teltat ja suihkuteltta sekä leirin laidalla vessa.

Aikaisin aamulla havaittiin, että ylhäällä vuorella lähes kaksi kilometriä korkeammalla yksinäinen kiipeilijä avaa polkua kakkosleiristä kolmoseen. Häntä seurattiin vielä aamiaisen jälkeen, tässä mukavasti ruokailuteltan edustalla Nathalie, Rolf, Michael ja Max.

Teltan edustalla näkyy kasvavan ruohoa, ehkä jakinlannan avittamana. Kyllä se siitä viimeistään muutamassa päivässä kului pois.

Iltapäivällä lähdettiin jäätikölle harjoittelemaan jyrkässä maastossa kulkemista. Muutaman sadan metrin matka moreenin poikki vei tovin, sillä louhikko oli saatanallis-perkeleellistä kuljettavaa. Sherpat menivät edeltä ja kiinnittivät jääseinämään köydet koulutusta varten. Kun saatiin valjaat päälle ja raudat kenkiin, taivas meni pilveen ja alkoi pyryttää. Hauskaa oli kuitenkin.

Oikealta puolelta jumaroitiin ylös ja vasemmalta laskeuduttiin köyden varassa. Kansanretkeilijän noustua jääharjanteen päälle ylhäällä tilannetta valvonut Jangbu huomasi, että jääruuvi taisi olla irti. No, sitä ei kerrottu sille kiipeilijälle, joka oli jo puolivälissä rinnettä tulossa ylös. Jangbu piti ruuvia ja köyttä paikallaan kengällä painaen, ja kaikki meni hyvin. Ruuvi kierrettiin takaisin kiinni jäähän, kun kiipeilijä oli päässyt ylös asti.

Max oli laittanut laskeutumisköyteen hankalan tehtävän. Mitä tehdä, kun kesken laskeutumisen huomaa, että köydessä roikkuu irronnut ankkuri tai tajuton kiipeilijä? Tämä oli kansanretkeilijälle uusi tilanne. Piti kiinnittää nousulaite köyteen esteen yläpuolelle ja roikkua sen varassa sillä aikaa, kun laskeutumisväline irrotetaan ja kiinnitetään uudestaan esteen alapuolelle. Hankalinta on painon siirtäminen uudestaan laskeutumisvälineen varaan. Nousulaitteen ja valjaiden välinen naru ei saa olla liian pitkä. Tämä tekniikka tuli tarpeeseen jääseinämällä ykkösen ja kakkosen välillä, missä laskeutumisköysi on ankkuroitu jäähän kesken matkan, ja laskeutumis- ja nousuköydet kaiken lisäksi risteävät.

Seuraava jakso: Nangpa La aamusumussa

Edellinen jakso: Perusleiriin

12. syyskuuta: perusleiriin

Koitti lähestymisretken viimeinen päivä, ja retkikunta pääsi vihdoin ABC:hen (advanced base camp) eli varsinaiseen perusleiriin. Kävely välileiristä kesti nelisen tuntia. Tientapainen vei kiinalaisen tarkkailuaseman ohitse ja Palung-jäätikön laitaan, jossa se viimein häipyi olemattomiin. Jonkinlainen polku vei valtavien moreenikumpujen lomitse ja vihreiden jäätikkölampien sivuitse jäätikön vastakkaiselle reunalle, missä ylitettiin vielä Zhushu-jäätikön sulava alaosa, ennen kuin noustiin Dzapowa Ri -vuoren läntisille alarinteille ja kuljettiin loppumatka vuoren ja Gyabrag-jäätikön välisellä harjulla perusleiriin.

Kuvassa reppujaan esittelevät Jangbu ja Steve. Jäätikön eteläreunaa hallitsee huippu 6497, sen ja Cho Oyun välissä on Palung Ri (7022 m). Cho Oyusta oikealle ovat Dzapowa Rin huiput, joista korkein on 6456-metrinen. Perusleiri on aivan kuvan oikeassa reunassa osittain näkyvän kakkoshuipun (6386 m) takana. 6497:n takana häämöttää Ngozumpa Kang (7916 m) ja Palung-jäätiköstä vasemmalle kohoaa Singuang Ri Nup (6840 m).

Dzapowa Rin juurella louhikko oli melkoisen hankalaa retkeilijälle, ja suorastaan ihmeellisellä tavalla jakit selviytyivät siitä raskaan kuormansa kanssa. Eivät ne selvästikään pitäneet maastosta, ja ajomiehillä oli täysi työ komentaa juhtia pysymään hädin tuskin erottuvalla polulla.

Loppumatka oli onneksi helppo, selvä polku harjun päällä. Jäätikön mutkan takana alkoi tulla vastaan telttoja: perusleirissä oli jo useita retkikuntia ja runsaasti väkeä. Kesti kuitenkin vielä puolisen tuntia, ennen kuin oltiin perillä omassa leirissä, joka oli telttakylän yläpäässä lähinnä Cho Oyua. Sherpamme olivat siellä kovaa vauhtia pystyttämässä telttoja.

Vuorien nimeämisessä ja korkeuksissa on näissä jutuissa verrattomana apuna Jan Kielkowskin perusteellinen opus Cho Oyu Himal. Jukalle kiitos tietopaketin lainasta.

Seuraava jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Edellinen jakso: Välileiri

11. syyskuuta: välileiri

Välileirissä (5100 m) vietettiin taas yksi kokonainen päivä hyvän akklimatisoitumisen varmistamiseksi. Neuvottelut tiibetiläisten ajomiesten kanssa riittävästä määrästä jakkeja seuraavan päivän kuljetukseen ottivat myös aikansa.

Välileiri (interim camp) on pieni tasainen kenttä Gyabrag-jäätikön reunamoreenin juurella. Paikalla on vakituisesti muutama iso teltta, joista ainakin yksi toimii teetupana ja palvelee paikkakunnan kulkijoita sekä tietenkin retkikuntia. Paikkakuntalaisia työllistää vuorikiipeilijöiden lisäksi vähän matkan päässä oleva vartioasema. Kuvan vasemmassa laidassa harjun päällä itse asiassa erottuu vihreä vartiotorni. Torneja on alueella useampiakin, ja niiden katolla pylvään päässä seisovat tehokkaan näköiset suunnattavat valvontakamerat. Todennäköisesti mikään retkeilijöiden liike ei jää militaareilta huomaamatta.

Suosituin kulkupeli töyssyisellä tiellä on moottoripyörä, joka vaikuttaa yleensä olevan omistajansa ylpeyden aihe. Pyörät on varustettu musiikkisoittimilla, joita ei suinkaan kuunnella kuulokkeilla vaan ämyreillä, jotka pauhaavat tiibetiläistä poppia kovalla äänellä ympäristöön.

Kansanretkeilijä nousi päiväretkellä Michaelin ja Rolfin kanssa leirin itäpuolisille kukkuloille viiteen ja puoleen kilometriin. Jobo Rabzangia katseltiin tällä kertaa itäkoillisesta. Vuoriston pienimuotoista mutta hyvin värikästä kasvillisuutta ihailtiin ja valokuvattiin. Se onkin oman tulevan juttunsa arvoinen.

Kansanretkeilijää kiinnostivat näkymät Cho Oyun pohjoisrinteille, jotka näkyisivät läheltä vain näiltä seuduin. Pilvet valitettavasti peittivät maisemat.

Maxin 11.9. kirjoittama raportti.

Seuraava jakso: Perusleiriin

Edellinen jakso: Välileiriin

10. syyskuuta: välileiriin

Kiinalaisessa perusleirissä enimmät varusteet sälytettiin jakkien huoleksi ja retkikunnan jäsenet heittivät selkäänsä kevyen päivärepun, jossa oli evästä, vettä ja lämmintä vaatetta. Tie jatkui ajokelpoisena, mutta tämä päivämatka taitettiin kävellen, jotta elimistöllä olisi aikaa tottua alati ohenevaan ilmaan. Määränpäänä oli ns. välileiri (interim camp), jossa yövytään vain vuorelle päin mennessä, ei enää paluumatkalla.

Edessä valkoisena hohtava vuori on pirullisen korkea (6666 metriä) Jobo Rabzang. Se näkyy komeasti moneen suuntaan: tänne pohjoiseen mahtavan lumisena, Cho Oyun suuntaan ja perusleiriin jyrkkänä monihuippuisena harjanteena.

Tie seuraa Gyabrag-jäätikön sulamisvesien oikeata laitaa, nousee sitten harmaille moreenikummuille ja johtaa lopuksi jäätikön reunamoreenin juurella kulkien vasempaan horisonttiin.

Retkikunnan jäsenet esittelevät tässä reppujaan: lähimpänä Calin ja Julie, keskirivissä Jangbu, Dean ja Mark sekä joukon kärjessä todennäköisesti Michael ja Paul.

Seuraava jakso: Välileiri

Edellinen jakso: Kiinalainen perusleiri