Kontiomäki

Olen ottanut kuvan Kontiomäen asemalla kesällä 1982 ilmeisesti odotellessani työtoverieni kyytiä metsänmittaushommiin. Mitä saattaa päätellä ajankohdasta, paikasta ja kuvan keskellä häämöttävästä kulkuneuvosta? Paljonkin!

Tuona kesänä kuvattiin Kainuussa Arvottomat-elokuvaa, ja tämä kuva saattaa kytkeä minut sensaatiomaisella tavalla elokuvan tapahtumiin. Olen aikaisemmin kirjoittanut Arvottomien junista ja erään tärkeän seisakkeen nykytilasta. Melkein elokuvan lopussa Manne hyvästelee Veeran tuolla seisakkeella lähtiessään viimeisen kerran tapaamaan Hagströmiä.

Tässä kuvassa on  aamupäivä, ja etelän suunnasta saapuu asemalle lättähattu, joka on matkallaan Pohjois-Karjalasta Kainuuseen pysähtynyt Juurikkalahdessa. Ja erittäin mahdollisesti ottanut sieltä kyytiinsä Veeran.

12 kilometriä

Helsingin asemalta on rautateitse 12 kilometrin matka Viilarin- ja Viikintien risteykseen

Tuli puhetta Herttoniemen satamaradan jäljellä olevista raiteista. Naapuri väitti, että Viilarintieltäkin on nyt kiskot purettu. Piti kesällä oikein lähteä tarkistamaan asia, ja totta se oli: metron yhdysraide on purettu, kiskot on nostettu maasta Viilarintien ja Viikintien risteykseen asti, mihin on tänä sulan maan aikana rakennettu uusi liikenneympyrä. Uusi metron yhdysrata on tehty Vuosaaren satamaan.

Varsinaisesti tämänkertaiselle retkelle antoi (taas) innoituksen Esoteerisen maantieteen juttu satamaradan Viikin osuuden marraskuisesta tunnelmasta. Tuli luettua uudestaan myös Seisakkeen satamarata-artikkeli, ja yllätyksekseni huomasin, että vielä viime äitienpäivänä järjestettiin rautatiehistoriallinen lättäajelu lähes Myllypuron vesitornin juurelle saakka. Rautatieharrastukseni on hiipunut vuosien takaisesta, enkä äkännyt tuotakaan retkeä ajoissa. Nyt on myöhäistä, rata on hitsattu poikki jo Viikissä.

Mutta halusin omin silmin varmistaa, että kävelysillan alla kallioleikkauksessa oleva 12 kilometrin pyykki on tallessa. Ja on se, vieressä myllertävästä risteystyömaasta huolimatta. Toivomme lujasti, että tämä ja muut rautatien liikennemerkit säästetään tulevien lasten ihmeteltäviksi.

Tässä oma versioni peltopenkereen vihellysmerkistä. Kävelysilta ja työmaan puomit häämöttävät kaukaisuudessa:

Vihellysmerkki

Haavat ja koivut ovat tältä vuodelta menettäneet lehtensä, joten näkymät kynnetyille pelloille ovat avarat. Kesäisin rata kätkeytyy lehvästön suojaan, ja viereisellä pyörätiellä ajellaan loppukesän hämyisinä iltoina tummanvihreässä tunnelissa.

Ufon sieppaamasta kaljoittelijasta ei paljon merkkejä jäänyt

Merkeistä päätellen alkusyksystä on joku mieltään kirkastaakseen istuutunut kiskolle, antanut katseensa levätä usvaisessa peltomaisemassa ja tyhjentänyt pari pulloa keskiolutta. Meditatiiviseen tilaan päästyään hän on ollut otollinen saalis yli – 1930-luvun Graf Zeppelinin tyyliin – purjehtineelle ufolle. Vain hanskat ovat jääneet tämän planeetan pinnalle.

Rata piiloutuu tien vasemmalle puolelle lehtipuiden taakse

Myllypuron puoleiselta korkealta kalliolta on hyvät näkymät Viikin pelloille. Yritin hakea Vaunut.orgista kuvia, joissa tavarajuna olisi kuvattu tällä rataosuudella, mutta enpä löytänyt. Näky taisi olla niin arkipäiväinen, ettei kellekään tullut mieleen dokumentoida.

Ovi on auki, tervetuloa!

Kallion alla olevassa luolassa on muuten avoimien ovien päivät. Sinne!

Vuosaaren satama

Aina silloin tällöin pyöräilen Suomen eteläisimmän tunturin eli Vuosaaren täyttömäen päälle ja katselen ympärilleni. On pakko päästä välillä näkemään kauas, ettei aivan hulluksi tule. Viime vuosina mäen ja meren väliin on rakennettu uutta satamaa. Nyt se on valmis ja toiminut täydellä teholla jo monta kuukautta. Tämä juttu on myös vastaus aikaisempien satamaartikkelien aiheuttamaan kysymykseen: minne kaikki oikein häipyivät?

Tänne.

Olen rätkinyt kuvia tunturin päältä satamatyömaan suuntaan siitä alkaen, kun hankin ensimmäisen digitaalikamerani. Suurin osa näistä kuvista on otettu tuolla A70-pokkarilla, mutta viimeinen superpanoraama on kuvattu uudella 50D-järjestelmäkameralla. Tein panoraamat nyt Photoshopilla, joka näköjään osaa koostaa kuvat melkein omin päin.

Lokakuun 12. päivänä 2003 metsä oli kaadettu ja maansiirtotyöt aloitettu, mutta Käärmeniemeä ja Lehdessaarta ei vielä ollut alettu louhia. Niinisaaressa oli vielä pystyssä talo ulkorakennuksineen:

satama-2003-10-12

Viikon kuluttua 19.10. otetussa panoraamassa näkyy jo pitkälle louhittu ratakuilu:

satama-2003-10-19

Seuraava kuva on marraskuun 23. päivältä. Lumi oli valkaissut maiseman:

satama-2003-11-23

Vuoden 2004 toukokuun 20. päivänä kallioita oli jo louhittu ja louheella täytetty keskiosan pehmeää vesijättömaata:

satama-2004-05-20

Syyskuun 12. päivän tilanne näyttää samantapaiselta. Ratapiha oli tasoitettu sepelillä:

satama-2004-09-12

Vuoden päästä syyskuun 18. päivänä 2005 sataman muodot olivat hahmottuneet pidemmälle. Kallioita vielä louhittiin, Niinilahtea täytettiin ja melumuuria pystytettiin:

satama-2005-09-18

Vuodelta 2006 ei jostakin syystä ole kuvia. Lokakuun 14. päivänä 2007 kalliot oli louhittu, merenlahti täytetty ja maaliikenneväylät valmiit. Rakennukset nousivat tohisten:

satama-2007-10-14

Edellisestä vuoden päästä satamaa otettiin jo käyttöön. Ja seuraavana keväänä, toukokuun 3. päivänä 2009 satama oli täydessä toiminnassa. Kävikö niin, että tuo pieni Niinilahden venesataman rannassa seissyt metsäsaareke sai jäädä paikalleen keskelle satamaa?

satama-2009-05-03

Juurikkalahti

Pohjoiseen

Käytöstä poistetut rautatieseisakkeet eivät ole juuri minkään näköisiä. Viitat ja nimikilvet on viety pois ja laiturit kaivettu kaivinkoneella ylös, niin että niiden muinaista sijaintia saa arvailla. Koivikko peittää maisemaa, ja itse ratapenkkakin työntää heinää ja männyntaimia. Täällä tosin tienreunat on niitetty: entisen seisakkeen kautta kuljetaan rannassa oleville mökeille ja laitureille. Toinen raide on purettu, joten puutavaran lastaus lienee päättynyt lopullisesti. Sisääntuloteiden haarassa on jätekeräilypiste, jota valvoo videokamera.

Ilma on lattean pilvinen, joten valokuvaajan on yritettävä taikoa kuviin eloa värikylläisyys- ja kontrastinappuloilla. Paikan oma taika on näkymättömissä, mutta asiantunteva kulkija tietää, miten sitä voi yrittää manata esiin. Niinpä resitoin ulkomuistista ääneen: ”Juna tulee aivan kohta. Onko sinulla rahaa?” ”On riittävästi. Mikset sä voi ottaa mua mukaan?” ”Tämä on sellainen asia, joka minun täytyy hoitaa yksin. Mutta odotan sinua Pariisissa, pohjoisella rautatieasemalla, kesäkuun viimeisenä päivänä kello 18. Tuletko?” ”Yritän.”

Resitointi näyttää onnistuvan, sillä pilvet rakoilevat ja aurinko valaisee maisemaa synnyttäen varjoja ja kirkastaen värejä. Popliinitakkinen ja huivikaulainen Matti Pellonpään haamu ilmestyy radan reunaan ja tähyää ääneti pohjoiseen kaartuvaa rataa. Olen kuulevinani kiskobussin moottorin äänen ja taidan myös haistaa dieselin katkun. Tuntuu sopimattomalta jatkaa kuvaamista, joten pakkaan kameran reppuun ja lähden polkemaan kohti pohjoista.

Etelään
Etelään

Tässä vielä paikan sijainti Kansalaisen karttapaikassa ja Googlen kartoissa.

Pohjoinen vasemmalla, etelä oikealla
Pohjoinen vasemmalla, etelä oikealla

Palloilua

Sunnuntai-iltaista ilmapalloilua Töölönlahden yllä. Valitettavasti junat lakkasivat kulkemasta juuri, kun kolme palloa tuli yhtä aikaa näkyviin.

Pallot, Linnunlaulu ja Kallio.