Huippuyritys

Summitclimbin porukka on kiivennyt Cho Oyun kakkosleiriin, tänään on tarkoitus nousta kolmoseen ja yrittää sieltä huipulle huomenna 21. päivänä. Näin on, jos Maxin satelliiteitse puhelema viesti on oikein päivätty (aikaisemman suunnitelman mukaan porukan piti yrittää huipulle 20. päivä eli nyt). Violetta on mukana, samoin Grace, jonka kanssa Violetta lienee vuorella paljolti liikkunut.

Pari päivää sitten kaksi retkikunnan jäsentä joutui lähtemään vuorelta. He vetivät itsensä liian piippuun ensimmäisessä nousussa kakkoseen ja menivät huonoon kuntoon.

Tämä on jännittävää. Toivotaan että tyyntä riittää, ja kuntoa.

Kuva esittää näkymää kakkosleiristä huipun ja kolmosen suuntaan. Kolmonen on vasemmalla olevan harjanteen takana seitsemässä ja puolessa tonnissa. Kansanretkeilijän korkeusennätys on parikymmentä metriä tätä polkua ylöspäin keskivaiheilla häämöttävän punaisen lipun suuntaan.

Retkikunta liikkeellä

Nyt on Summitclimbin tämän kevään Cho Oyu -retkikunnan uutissivu saatu perustetuksi ja Max on kirjoittanut ensimmäisen raportin. Se on päivätty huhtikuun 21:nnelle eli torstaille. Ryhmä oli lähdössä matkaan perjantaina, joten jos kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, tämä lauantaipäivä on vietetty Nyalamissa totutellen Tiibetin ohueen ilmaan.

Retkikunnassa näkyy olevan johtajan lisäksi yhdeksän jäsentä. Romaniasta on peräti nelihenkinen joukko, nimet näyttävät unkarilaisilta. Kanadan Gracen ehdinkin tavata syksyllä Kathmandussa, kun hän oli lähdössä harjoitteluretkelle. Valokuvissa ollaan ostoksilla tutussa untuvakaupassa ja syödään aamiaista. Naisista kumpikaan ei tosin näytä olevan Violetta.

Kuvituksena video Nepalin puoleiselta kuratieltä viime syksyltä (Tiibetin puolella on hyvä päällyste). Maanvyöry on ehditty raivata, mutta autot jäävät liejuun kiinni. Toyotaa heiluteltiin aikansa, kunnes retkikuntamme voimamies Mark tuli ja tarttui takapuskuriin.

Lisää yrittäjiä Cho Oyulle

Kansanretkeilijä ei päässyt viime syksynä Cho Oyulla kakkosleiriä korkeammalle, mutta miten käy kiipeilytoveri Violettan? Hän lähtee tänään matkalle kohti Kathmandua. Siellä hän liittyy Summitclimbin retkikuntaan, joka yrittää Cho Oyulle Tiibetin puoleista perusreittiä pitkin. Kansainvälisessä retkikunnassa on tällä tietoa seitsemän jäsentä ja johtajana on jälleen Max.

Periaatteessa mahdollisuudet päästä huipulle ovat hyvät. Syksyllä lunta tuli niin paljon, että huipulle yrittäminen olisi ollut vaarallista. Tavallisesti talven tuulet puhaltavat lunta pois sen verran, että keväisellä reitillä on paikoin paljasta kalliota. Nyt on siis hyvinkin mahdollista, että lunta on juuri sopivasti.

Kansanretkeilijä toivottaa turvallista matkaa. Mahdollisimman vähän kommelluksia matkalla ja riittävästi terveyttä ja hyvää kuntoa vuorella. Perässä tullaan mitä todennäköisimmin.

Seitsemässä tonnissa

Kuvaaja Nathalie Virag

Kansanretkeilijällä ei ole juuri kuvia itsestään, mutta Nathalie lähetti yhden. Kuva on melkein kakkosleiristä, toisen jääjyrkänteen päältä. Seitsemän tonnia on juuri mennyt rikki, kansanretkeilijä on siis korkeammalla kuin koskaan ennen. Tähän loppuvat kiinteät köydet, ja ennen irrottautumista pitää vähän vetää henkeä. Tässä on jo loivaa, mutta kakkoseen on vielä jonkin verran kömpimistä.

Kuvassa näkyy hyvin jääjyrkänteiden välisellä jalkapallokentällä oleva 1,5-leiri, jossa onkin useampia telttoja kuin muistin. Ykkönen on harjanteella ruskean rinteen päällä ja perusleiri kaukana jäätikön mutkassa.

Seuraava jakso: Panoraama kakkosleiristä

Edellinen jakso: Matkalla kakkoseen

4. lokakuuta: Kathmanduun

Hirveästä hotellista oli ilo päästä pois. Aamiaispöydän ympärille ryntäsivät rahanvaihtajat, joten Kiinan valuutan sai pois taskuista kummittelemasta vaivattomasti. Eilisillä maastoautoilla ajettiin vielä hieman lähemmäksi rajaa, sitten odoteltiin, jonotettiin, odoteltiin, käveltiin ystävällisten rynnäkkökiväärimiesten ohi Nepalin puolelle siltaa, mentiin ravintolaan odottelemaan tavaroita ja uutta kuljetusta.

Nepalin puoleisen kylän nimi on Kodari. Jätehuolto toimii täällä siten, että tavarat heitetään kätevästi rotkoon. Yllä näkymä ravintolan terassilta.

Taloudellista matkustamista

Joku oli ilmeisesti säästänyt kuljetuskustannuksissa (ehkä omaan taskuunsa?) ja tilannut pikkubussin ja kuorma-auton sijasta pelkän pikkubussin. Perällä olivat retkikunnan isot tavarat ja retkeilijöiden isot kassit, retkeilijät ja sherpat mahduttautuivat istuimiin, ja heidän päälleen ja keskikäytävälle kasattiin lisää reppuja. Sitten matkaan.

Sirkka

Tiet olivat paremmassa kunnossa kuin menomatkalla. Maanvyörymät oli saatu raivattua eikä teillä tulvinut. Matkan varrella pusikossa kävijää tervehtivät värikkäät sirkat. Kathmandussa oltiin meluisan ja pölyisän matkan jälkeen myöhään iltapäivällä. Retkikunnan tavarat vietiin varastoon, sitten mutkiteltiin vielä jonkin aikaa kaupungin sokkeloisia katuja, kunnes päästiin hotelliin. Seurasi ennen pitkää suihku, ruokailu ja rentoa oleskelua. Tässä Maxin raportti ja kuva. Paikka on muistaakseni Everest Steakhouse.

Everest-olutta

Seuraava jakso: Paluu

Edellinen jakso: Dzapova-jäätikkö

3. lokakuuta: lähtö

Viimeinen päivä koitti tuulisena ja aurinkoisena. Lumi pölisi Cho Oyun huipulla aivan kuin eilenkin. Jakit ajajineen tulivat leiriin, ja alkoi kauhea tohina. Tavaroita pakattiin ja lajiteltiin, telttoja purettiin, jakinajajat kävivät viime hetken kiivasta kauppaa retkeilijöiden kanssa: vaihda juomapullo rannekoruun, makuualusta kilisevään kelloon, anna ylimääräinen ruokapussi ilmaiseksi. No, mitäs sitä turhaa painoa enää Eurooppaan asti kuljettamaan.

Jakkikaravaanin mukana ylös oli tullut nyt myös naisia ja lapsia, ja kaikki puuhasivat tai ainakin olivat puuhaavinaan jotakin. Sherpat pakkasivat käyttämättä jääneet happipullot tynnyreihin, laskivat keittimet, lajittelivat säkit ja tynnyrit ja pinosivat ne ruokailuteltan eteen, ja pian itse ruokailutelttakin oli maan tasalla ja rullalla. Keltainen keittiöteltta lysähtää kasaan, ylempänä Amicalin ryhmän tavarat ovat jo siististi tynnyreissä.

Jakit odottavat.

Kolmosleirin tasolla 7400 metrissä käyneet Nathalie ja Rolf palasivat väsyneinä leiriin purkutöiden jo alettua. Saivat he sentään ruokaa, ja heidän omat telttansa olivat vielä pystyssä. Kylmää ja tuulista oli ylhäällä ollut, lumikin vaikuttanut irtonaiselta.

Retkeilijät pakkasivat reppuihinsa paluumatkalla tarvittavat vaatteet ja eväät ja jättivät isot säkkinsä jakkien selkään lastattaviksi. Sitten alkoi kotimatka. Leiri oli kovasti harventunut ja alakuloisen hiljainen. Jalka heilahti toisen eteen rivakasti, ja pian jäi tuttu kotipihan maisema jäätikön mutkan taakse. Alkumatkasta piti vielä pysähtyä kuvaamaan Dzapowa-jäätikön panoraama.

Koko matka ei suinkaan ollut alamäkeä. Nousuissa Dzapowa Rin alarinteen louhikossa sai tosissaan ponnistella, ja Palung-jäätikön moreeniröykkiöillä kävi vuorelta päin hirmuisesti pölisevä hiekkamyrsky.

Välileirissä pysähdyttiin odottamaan, että joukko ehtii koolle. Sitten odotettiin autokyytiä. Kansanretkeilijä oli pannut Pringlesinsä jakoon jo perusleirissä, mutta nyt ne olisivat maittaneet. Onneksi toverit tarjosivat. Leiriin saapui kaksi maastoautoa ja kuorma-auto, joihin retkeilijät ja heidän tavaransa lastattiin. Alkoi hurja kyyti moreenikumpujen lomassa mutkittelevaa kivistä tietä pitkin. Kiinalaisessa perusleirissä pysähdyttiin vielä hetkeksi, ja sitten jatkettiin suoraa paahtoa Tingriin. Kiinalainen perusleirikin oli autio. Kukaan ei yövy siellä enää paluumatkalla, kun on kiire kyliin lihapatojen ääreen.

Kiinalainen perusleiri on autio.

Tingrissä pysähdyttiin syömään ja ostamaan kaupasta evästä ja juotavaa automatkalle. Sitten hypättiin samoihin maastoautoihin ja suunnattiin keula erinomaisesti asfaltoidulla Tiibetin valtatiellä kohti Nepalia. Tielle näkyivät Everestin ja Cho Oyun lumiset pohjoisrinteet. Kuinka ne saattoivatkaan hallita maisemaa kymmenien kilometrien päähän. Iltapäivä kääntyi illaksi, ja aurinko ehti laskea ennen kuin Shishapangma ilmestyi maisemaan. Vuori seurasi kulkijoita tummenevana varjona monen kymmenen kilometrin matkan.

Loppumatka ajettiin pimeässä. Loputon laskeutuminen pitkin pohjattomien kuilujen partaalla kiemurtelevia kilometristen vesiputousten kastelemia serpentiiniteitä kohti rajakaupunkia oli huolestuttavaa. Nopeasti lisääntyvä ilmanpaine tukki korvat.

Lopulta oltiin rajakaupunki Zhangmussa. Hotellisänkyä ja suihkua oli odotettu. Ja saatiin odottaa vielä seuraavaan päivään. Hotelli oli ankea ja likainen, suihkuja ei edes ollut. Kuulemma hotellissa oli (ainakin ollut) yksi siisti kerros, mutta se oli ilmeisesti nyt täynnä. Ruokailu, sitten vaatteet päällä nukkumaan. Onneksi väsymys oli niin kova, ettei unta tarvinnut odotella.

Seuraava jakso: Dzapowa-jäätikkö

Edellinen jakso: Hiljaiseloa perusleirissä

2. lokakuuta: hiljaiseloa perusleirissä

Tuuli hulmutti lumihuivia Cho Oyun huipulla. Kuvassa näkyy kakkosesta kolmoseen johtava polku, ja jos oikein tarkkaan katsoo, voi kuvitella Nathalien ja Rolfin nousemassa jonkin matkaa kakkosen yläpuolella, alaosassa rinnettä.

Leiri oli hiljainen, ylöspäin menijöitä oli enää joku hassu (no ei tämä leirissämme usein vieraillut ecuadorilainen pieni mies hullulta vaikuttanut, pikemmin tinkimättömältä ja sinnikkäältä).

Innostuin kuvaamaan monivalotuksia, kolme kuvaa kahden aukon välein nopeasti sarjatulella rätkäistynä. Kun valotukset yhdistetään, saadaan kuva, jossa sekä pimeät että valoisat kohdat erottuvat: jälkimmäinen telttakuva on tyypillinen esimerkki, sillä vuori ei ole palanut puhki eikä sisälläkään ole umpimustaa. Myös vuorikuvassa on käytetty samaa tekniikkaa, mutta lopputulos ei ole niin radikaali.

Max on koneen ääressä, mutta tältä päivältä ei ole raporttia, joten hän tekee jotakin muuta. Michael juo teetä ja oleskelee.

Ruokailuteltassa oleskellaan

Seuraava jakso: Lähtö

Edellinen jakso: Viimeisen kerran alas

Video: läksiäisjuhlintaa

Tämä lienee Totuuden ensimmäinen video ja siten hieman kokellinen tapahtuma: kaivoin vihdoin pokkarikamerasta kansanretkellä ottamani elävät kuvat. Tässä juhlintaa kiinalaisten leirissä. Tapauksesta kerrottiin pari päivää sitten. Videosta ei näköjään tule automaattisesti esikatselukuvaa, enkä sellaista osaa käsin tehdä.

Muutettu 20.6.2011: video on nyt Youtubessa, ja esikatselukuvankin pitäisi olla kunnossa.

Seuraava jakso: Vielä kerran ylös

Edellinen jakso: Päättäjäisjuhlat

1. lokakuuta: viimeisen kerran alas

Paikoin polku perusleirin ja ykkösen välillä oli helppoa, liuskekivillä laatoitettua jalkakäytävää. Välillä näkyi vieressä muistutus siitä, että koko ajan liikuttiin jäätikön päällä.

Michael ja kansanretkeilijä laskeutuivat viimeisen kerran alas perusleiriin, ja Nathalie ja Rolf lähtivät tavoittelemaan kolmosleirin korkeutta. Ykkösleirin teltoista oli jo puolet poissa, tilalla lumeen sulaneita kaarevia kuoppia. Nyt ilma näytti jatkuvan hyvänä, ajankohta vain oli pari viikkoa liian myöhään. Vastaan käveli, kumma kyllä, iso ryhmä kiinalaisia. Heillä ilmeisesti oli vielä aikaa ja varusteita myöhäistä huippuyritystä varten.

Perusleirin yläpuolisilla moreenikummuilla oli meitä vastassa tiibetiläinen keittiöapulaisemme termoskannu täynnä teetä. Se oli ilahduttavaa ja jopa hieman hämmentävää: hän oli kävellyt leiristä vuorelle päin melkein puolen tunnin matkan ja istuskeli kivellä kaikessa rauhassa meitä odotellen!

Perusleiristäkin oli parin vuorokauden aikana hävinnyt suuri määrä telttoja ja väkeä. Leirin ylin osa oli jo lähes autio.

Seuraava jakso: Hiljaiseloa perusleirissä

Edellinen jakso: Vielä kerran ylös

30. syyskuuta: vielä kerran ylös

Aamulla Nathalie, Rolf, Michael ja kansanretkeilijä lähtivät vielä kerran perusleiristä jäätikköä pitkin ylöspäin. Tarkoitus oli nousta kahdessa päivässä kakkosleiriin ja yrittää kolmantena päivänä kohti kolmosta niin pitkälle kuin voimat riittävät tai lumiolot sallivat. Kansanretkeilijän korkeusennätys paranisi hieman kakkosleirin korkeudesta (noin 7000 metriä) toisin kuin Nathalien ja Rolfin, jotka olivat nousseet Mustagatalle (Mustag Ata, Mustagh Ata, 7546 metriä). Michaelin ennätys saattaisi myös parantua, sillä hän oli aikaisemmin käynyt Baruntsella (7129 m). Sherpat lähtivät samalla purkamaan ylimääräisiä telttoja yläleireistä.

Gyabrag-jäätikön taivallus olisi sujunut jo vaikka silmät kiinni. Kauhean sorarinteen alla kerättiin taas voimia. Tässä kuvassa näkyy selvästi se sarvi, jota kakkosleirin panoraamassa katseltiin ylhäältäpäin. Myös Panoramiossa oleva panoraama on tältä päivältä, sorarinteen yläosasta. Siinä sveitsiläisemme ovat jo kovaa vauhtia poistumassa kuvasta istuskeltuaan levähdyspaikalla meitä muita odotellen.

Kansanretkeilijä oli tähän asti ollut ryhmän nopeimpia kulkijoita, mutta nyt oli puhti poissa. Sorarinteessä vauhti oli surkea, Nathalie ja Rolf pötkivät leikiten karkuun ja Michaelkin melkein saavutti. Kunto oli ollut hyvä, ruoka maittanut ja pysynyt aina sisällä eikä mitään ruumiinvaivoja ollut ilmennyt. Syy taisikin olla henkimaailman puolella. Kun huipulle pääsystä oli jouduttu luopumaan, oli vire ja into kadonnut. Kun vasiten kokeili, nousi jalka toisen eteen yhtä rivakasti kuin ennen ilman, että kulkija joutui henkihieveriin. Mutta kun tahdonvoima oli kadoksissa, ei tahtia jaksanut pitää kauan yllä.

Jo ennen ykkösleiriin tuloa ajatus kypsyi valmiiksi: yöksi ykköseen ja sitten lopullisesti alas. Kun leirissä uskalsin sanoa asian ääneen, kävi ilmi että Michaelin ajatukset olivat olleet samansuuntaiset. Nathalie ja Rolf saisivat jatkaa ylös kahdestaan. He eivät olleet yllättyneitä, kun kuulivat suunnitelmastamme.

Väsynyt kansanretkeilijä ykkösessä

Maxin tämän päivän raportti Summitclimbin sivulla.

Seuraava jakso: Viimeisen kerran alas

Edellinen jakso: Läksiäisjuhlintaa