Arvottomien jäljillä Suomessa

Kiitos Internetin, Arvottomien tapahtumapaikkoja on mahdollista jäljittää melko pitkälle työpöydän äärestä poistumatta. Hakupalveluita käyttämällä saa vihjeitä paikkakunnista, ja Kansalaisen karttapaikan avulla voi etsiä elokuvan teitä, rakennuksia ja maastonmuotoja. Joitakin vihjeitä saa Mikan haastattelusta, joka on elokuvan oheismateriaalina DVD:llä.

Tampereen Hämeenkatu ja kauppahalli lienevät kaikille itsestään selviä.

Ensimmäinen pienempi paikkakunta on Karvia, jonka Mika mainitsee haastattelussa. Harri on valmistelemassa iltamia Karvian nuorisoseuran talossa, joka näkyy kokonaan kohdassa 9.54. Nykyään se on punainen. Manne saapuu Volgalla (26.01) ja tapaa Juipin lauleskelemassa oikeanpuoleisilla rappusilla.

Iltamien jälkeisessä kohtauksessa on kevät, ja Harri on lähdössä Helsinkiin (34.26). Hän noutaa saattajikseen Anna-Kaarinan ja Juipin lopetetun bensa-aseman baarista, jota nämä ilmeisesti pitävät. Juippi lausuu elokuvan avainsanat ”tärkeintä on lähteminen”, kun pariskunta kävelee Harrin autolle. Juippi sanoo: ”Minä ajan!” (Vertaa kohtaan 33.43, jossa hän iltamista lähdettäessä huudahtaa: ”Missäs auto on? Minä ajan!”) Harrin auto on entinen Postin avolava-Transit (ED-434), jonka Mika lienee ostanut samasta Postin huutokaupasta kuin Volgan (oranssi maali näkyy Volgan ovenpielessä kohdassa 1.05.26).

Ajetaan Parkanon asemalle (35.02), jossa Harri nousee Dm7-lättähattuun numero 4149. Seuraavassa kuvassa juna ajaa sorapohjaista sähköistämätöntä rataa ja Juippi huristaa Fordilla vieressä kulkevaa tietä. Paikka saattaisi olla tämä. Mutta jos Harri oli menossa Helsinkiin, miksi hän hyppäsi Porin junaan? Parkanoon samoin kuin pariin muuhun paikkaan sain vihjeen täältä.

Eldorado-sirkuksessa kaikki kolme päähenkilöä lopulta päätyvät yhteen. Seuraava kylä, jossa käydään ostoksilla (ja kasettivarkaissa) on Karttula (1.04.50). Löysin paikan kunnantalon seinässä olevan vaakunan avulla.

Seuraava kaupunki lienee Jyväskylä. Ainakin Veera kävelee aamulla Jyväskylän vanhalle linja-autoasemalle (1.13.12). Joku saisi tutkia 1.10.59 alkavan kohtauksen maisemat. Itse en tunne Jyväskylää kovin hyvin.

Missähän on se Seura-tupa (1.14.42), jossa Manne ja Harri eroavat? Manne panee levyautomaatista soimaan Per Vers, runoilija -kappaleen, ja sen soidessa nähdään hienoja kuvia katoavasta Suomesta: suljettu lossilaituri, vanha Esson bensa-asema, vielä toimiva lossi, mäkisiä sorateitä uskomattoman kauniissa maisemissa.

Manne ajaa Volgan Siilinjärven apatiittikaivoksen kuonavuoren päälle (1.17.11), nuokahtaa ja herää tööttäykseen. Vuoren juurella on vastassa Paavo Piskonen konepistooleineen. Kartasta tosin on vaikea päätellä, mikä noista kasoista on kysymyksessä. Kaivos on sittemmin laajentunut, ja Piskosen talo on varmaan jo jäänyt vuoren alle.

Manne maalaa Volgan valkoiseksi (Kuka? Juuri me!) ja ajaa Kuopioon (1.23.22). Hän majoittuu Kaupunginhotelliin Maaherrankadulle. Talo purettiin 80-luvulla. Manne ja Veera kävelevät myös satamassa höyrylaivat taustanaan.

Dramaattisten tapahtumien jälkeen Manne ja Veera pakenevat yhä syrjäisemmille seuduille. Maalaistalo, jonka vieressä on palovartiotorni (josta Manne soittaa Villelle Pariisiin) on kaukana Kuhmon perukoilla (1.36.58).

Helikopteritakaa-ajon jälkeen Manne saattaa Veeran junaan Juurikkalahden seisakkeelle Sotkamoon (1.43.47). Veera nousee Dm7 numero 4189:n vetämään liitevaunuun 11642, ja juna lähtee kohti Kontiomäkeä. Sitten Manne lähtee tapaamaan Hagströmiä Sotkamoon.

Manne ajaa kylään jostakin syystä itäkautta (1.46.15). Hän tap(p)aa Hagströmin upouudessa hotelli Tuliketussa, poistuu paikalta kävellen ja saa kyydin lentoasemalle.

Sitten ollaankin jo Pariisissa pohjoisella rautatieasemalla. Mutta kuka etsisi loput Arvottomien tapahtumapaikat: Hagströmin huvila, Eldorado-sirkuksen paikka, vanha tanssilava, moottoripyöräpoliisin ranta, Seura-tupa, katukahvila (jossa Manne juo punaviiniä 1982!), Esso, lossit, baarit? Kauppa, josta Manne soittaa tiedustellakseen Harrin vointia? Poliisin tiesulku (lukeeko tienviitassa Salonen vai Seilonen vai jotain muuta)? Onko Volgan piilolato jo romahtanut? Lukemattomia maantiekilometrejä lienee turha yrittääkään löytää. Pariisia en tunne.

Lisäys 8.6.: Seura-tupa on Rutalahden kylässä, Joutsan kunnassa Päijänteen itäpuolella. Baari mainitaan Suomen kuvalehden artikkelissa (pdf). Se siis toimii yhä, nimi on nykyään Old Lady.

Lisäys 11.2.2018: Esso, jossa Manne yksinäisellä retkellään tankkaa, oli Tervossa. Tässä sijainti Karttapaikalla sadan metrin tarkkuudella. Kansallisfilmografian tieto (Kuhmo) ei siis pidä paikkaansa.

Tieto on Pekka Miettiseltä. Hän oli töissä karttulalaisella huoltoasemalla, kun kauppakohtausta (kasetti, kaljakori, viskitasapainottelu, mankka) kuvattiin Karttulan kirkonkylässä. Filmiryhmä kävi kysymässä lupaa tankkauskohtauksen kuvaamiseen, taisi sen saadakin muttei lopulta kuvannutkaan sitä Karttulassa. Tervosta taisi löytyä elokuvan henkeen paremmin sopiva miljöö.

Kuhmon tiesulku on Seilosen tien risteyksessä. Taitaa olla kartalla tässä, siinä on sopiva suora.


Posted

in

,

by

Comments

23 vastausta artikkeliin “Arvottomien jäljillä Suomessa”

  1. JR

    Pitäisi varman katsoa tuo elokuva joskus noin tarkasti. Voisin jotain tuntea myös Pariisista. Tekstistäsi tuli mieleen oma jossain määrin kaurismäkeläinen kokemukseni kohta parinkymmenen vuoden takaa Pariisin Gare du Nordin aseman viereltä kun halvassa hotellissa neuvoteltiin huoneenvuokrauksesta tupakkaa polttavan laajahkon naisen kanssa, jolla oli keltainen kukkamekko. Omalla kehnolla ranskalla repliikkini olivat aivan kaurismäki-tasoa: ”Est-ce que vous voulez un chambre sur la rue où sur le court?” – Sur le court -vastasin. Pihan puoleltapa tietenkin, kun halusin nukkua yön rauhassa. Pariisin kaduilla on meteliä.

  2. Tietokantani mukaan Parkanon Dm7 numero 4149 rakennettiin vuonna 1959 ja hylättiin 1988. Juurikkalahden 4189 rakennettiin 1961 ja hylättiin niinikään 1988. Kumpainenkin sai siis palvella lättähattukauden loppuun. Liitevaunuista minulla ei ole tilastoja, mutta EFiab 11642 lienee toiminut samalla Joensuu–Kontiomäki-osuudella liikenteen loppumiseen saakka. Vaunut.orgissa on kuva tästä vaunusta Nurmeksessa. Siellä on myös muita kuvia lähinumeroisista lätistä noilta seuduin.

  3. Parkanon jälkeinen ajokohtaus lienee siis kuvattu Käenkosken sillalla. Vertaa tätä kuvaa elokuvan kohtaan 35.48.

  4. Seura-tupa löytyi. Lisään sen tekstiin.

  5. Harri

    Hyviä juttuja Arvottomista. Oli mukava lukea. Kiitos

  6. Markus Itkonen

    Sotkin äsken kaksi lähekkäistä pelikohtausta: flipperinpeluu (Harri) tietysti Rutalahdessa, mutta videopeli (Manne, kohdassa 1:16.54) mitä ilmeisimmin Kuhmossa.

    1. Markus Itkonen

      Yllä oleva irrallisen näköinen lisäykseni liittyy siihen, mitä kirjoitin ”Arvottomien jäljillä – 27 vuotta myöhemmin” -blogin kommentteihin. Joutuivat siis epähuomiossa eri sivuille.

  7. kimmo karila

    Moi.Oon antanut itselleni kertoa että Per verssin kohdalla oleva ESSO olisi ollut Toijalassa.Tiedähäntä pitääkö paikkansa.

  8. Paula Kinnunen

    Moottoripyöräpoliisikohtaus on kuvattu Keski-Suomessa, Rutalahdessa, Oittilantien varressa. (Tarkka osoite taitaa olla Oittilantie 2030, numerosta en ole aivan varma) Rutalahden kylä näkyy vastakkaisella rannalla ja järvi on Päijänne. Tukkien pudotuspaikalla on nykyisin venelaituri.

  9. Mukavaa, että tietoja tulee jatkuvasti lisää. Täydennän näitä Arvottomat-juttuja, kunhan kerkiän, ja laitan karttalinkkejä mukaan.

    1. Juha Rissanen

      Se Siilinjärven kipsivuoren juurella ollut talo, jossa kohtaus tapahtui oli vielä pitkään olemassa. Nyttemmin se on purettu pois, mutta paikka ei ole peittynyt kuonan alle. Kun naama suunnataan Siilinjärven kk:ta kohti, ja katsotaan rautatiesillan kohdalla n. 45 astetta oikealle, nähdään se paikka, jossa talo oli. Ts. vanhimman vuoren juurella; (vanhin tarkoittaa sitä, jonka luonnon kasvillisuus on ottanut eniten haltuun).

      1. Juha, pystyisitkö tekemään karttalinkin talon paikasta? En tästä oikein osaa hahmottaa asiaa. Osoittaako minun linkkini edes oikeaa vuorta? Kasojahan on kartan mukaan viisi.

  10. Juha Rissanen

    63.096596,27.723309 katsopa nämä koordinaatit. Nuo vihreät ovat jätelammikoita, joiden risteyskohdassa oli se talo, muistini mukaan. Paikan vasemmalla puolella on vanhin vuori, jossa on paksua pohjakasvillisuutta ja puustoa. Selvyyden vuoksi kuvan oikeassa reunassa, valtatien toisella puolella on silloisia Kemira Oy:n (nykyisin Yara OY:n) tehdasrakennuksia. Täsmällisempää talon paikkaa en pysty kertomaan.

    1. Tein näillä koordinaateilla Google-karttalinkin. Tuossa altaan reunalla on jokin rakennus, mutta se ei sitten taida olla Piskosen talo.

  11. Tunnen näköjään heikosti Kuopiota. Kaupunginhotellia ei ole purettu, se on vain sisältään mullistettu uusiksi. Kiitos Suonna korjauksesta. Paikan viimeaikaisista kuulumisista kertoo esimerkiksi tämä Yleen juttu.

  12. Ollipekka Särkkä

    Jyväskylässä päähenkilöt majoittuu hotelli Maakuntaan (ehkä). Ainakin siinä oli sen niminen ravintola. Nykyään siinä on Torikeskus niminen ostospaikka eli periaatteessa paikka on jäljellä mutta katettu . Poikasena tuli siinä lampsittua paljonkin…

  13. juha heiskanen

    Tuli Kuopion torilla, Timo E. kysymään, möisinkö takin päältäni? No, että täh? kertoi, vakuuttavan huurun ympäröimänä, tekevänsä filmiä ja takki olisi juuri oikea. Alkoi kuullostaa yhä vakuutavammalta. Ei tehty kauppoja, vaan, sovittiin vuokraamisesta. Vein takin aamupäivällä Renkkuun, jossa portimo totesi, että; jaahas, tais se äsken tulla. Että silleen. Vuokra oli sen aikaista paperirahaa, joka oli silloin, vielä arvossaan. JIIHA

    1. Matti Sunell

      Juha, siirsin kommenttisi tänne Arvottomat-juttuun. Sinunko takkisi se pääsi Arvottomiin?

  14. piepe.jokinen

    arvottomien tivolikohtaus kuvattiin Karvialla .Corona Mc Tampereelta oli mukana ajokohtauksessa ja yleisönä tivoliteltassa. Kuvaus ajankohta oli toukokuun lopulla-82 tampereelta lähtiessä sieltä oli lämpötila +22c ja yöllä takaisin tullessa -2 astetta.
    Näin muisteli mukana ollut Piepe Jokinen

    1. Matti Sunell

      Mahtaavaa saada tällaista mukana olleen tietoa. Kiitos!

  15. Matti Sunell

    Lisäsin pari äskeisen televisioesityksen innoittamana lähetettyä tietoa jutun loppuun. Mahtavaa, että yhdeksän vuotta vanha juttu saa edelleen lukijoita ja tiedot täydennystä. Pitäisiköhän kirjoittaa aivan uusi editio, jossa kaikki kommenttien tiedot olisivat tekstissä mukana?

  16. Niko karttunen

    Arvottomien tanssilava löytyy Karttulan punnonmäen kylästä. Nykyään melkein purettu kyseinen rakennus. Asiasta kukkaruukkuun niin mistähän mahtaisi löytää kyseisen elokuvan kun ei meinaa mistään löytyä enää

    1. Matti Sunell

      DVD-julkaisu on toistakymmentä vuotta vanha. Minulla ei ole havaintoja viime ajoilta kaupoista, mutta kirjastosta voi löytyä. Elokuva-arkisto on tänä vuonna digitoinut alkuperäisen filmin hyvällä resoluutiolla, mutta en tiedä onko uusia julkaisuhankkeita vireillä. Televisiostahan se silloin tällöin tulee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *