Kuukausi: tammikuu 2011

Tässä lisää näkymiä matkalta ykkösleiristä kakkoseen. Ensimmäisessä kuvassa ovat Nathalie ja Max ensimmäisen jääjyrkänteen päällä. Ykkösen teltat näkyvät alhaalla harjanteella, ja myös perusleirin telttojen väriläiskiä voi erottaa Nathalien takaraivon ja makuualustan puolivälissä. Perusleiriin on linnuntietä melkein neljä kilometriä. Oletamme siis että lintu lentää suoraan, mutta käytännössä linnut taitavat jonkin verran seurailla kiipeilijöiden reittejä ruuan toivossa. Täällä ylhäällä viihtyvät isot korpit, alhaalla on myös paljon naakan tapaisia lintuja. Nämä pienemmät linnut muistuttavat väriltään meikäläistä varista, mutta kooltaan ja muodoltaan enemmän naakkaa. Niiden ääni on kimeä kiljahdus, melkeinpä piipitys, joka tapauksessa ei kovinkaan arvovaltainen ääni verrattuna suomalaiseen varikseen tai edes naakkaan.

Toinen kuva on otettu jääjyrkänteiden väliseltä tasangolta, jossa siis oli jonkin retkikunnan 1,5-leiri. Rinteen alla on kuusi kiipeilijää, joista erottuvat keltatakkiset Nathalie ja Rolf. Jäärinnettä on nousemassa kolme kiipeilijää. Rinne alkaa loivana, mutta jyrkkenee pian, ja reitti kääntyy oikealle. Jyrkin kohta taitaa olla siinä, missä keskimmäinen kiipeilijä on menossa. Ylin kiipeilijä on jo selviytynyt pahimmasta noususta, mutta hänellä on edessään vielä pitkä loiva kaarros kakkosleiriin. Kakkonen on jokseenkin huipun suunnassa jyrkän jääseinämän päällä.

Rinteessä on pienten vyöryjen jälkiä. Vasemmassa reunassa on lumi lohjennut aika siististi. Fabrizio, joka vieraili usein meidän leirissämme, kävi katsomassa tällaista leikkausta vähän lähempää.

Seuraava jakso: Seitsemässä tonnissa

Edellinen jakso: Vihdoinkin kakkoseen

Nousu ykkösestä kakkoseen lienee Cho Oyun perusreitin leirien väleistä raskain. Ykkösen yläpuolella kapeahkolla harjanteella on aika jyrkkiä paikkoja, joissa kiipeilijät ovat kiinni kiinteissä köysissä. Suunnilleen puolimatkassa on hyvin jyrkkä jääseinämä, sen yläpuolella jonkin matkaa tasaista ja sitten uusi, loivempi mutta korkeampi jäärinne. Loppumatka on loivempaa, mutta toisen jäärinteen päältä on vielä uuvuttavan pitkä nousu kakkosleiriin.

Ykkösen ja ensimmäisen jääseinämän välillä kävi melkoinen viima. Tämä etelätuuli ei ollut lämmin, vaan piiskasi naamaa terävillä lumikiteillä, jäädytti sormet ja heitti kiipeilijän kumoon, jos tämä ei osannut ennakoida puuskaa ja kyykistyä ajoissa. Retkikunta lähti matkaan yhtenä joukkona, mutta jääseinämän juurelta kääntyivät takaisin Julie, Calin ja Dean.

Jääseinämän alla hieman jonotettiin ja sitten kömmittiin ylös toisella kädellä kiinteästä köydestä kiskoen ja lyömällä hakkua jäähän toisella kädellä. Kansanretkeilijä auttoi edessään nousevaa Paulia asettelemalla tämän saappaita sopiviin koloihin ja työntämällä perästä. Seinämän päällä istahdettiin levähtämään ja odotettiin, että koko ryhmä selviytyi tästä reitin vaikeimmasta teknisestä esteestä. Tuulikin rauhoittui, ja kansanretkeilijä otti kameran esiin.

Länsiluoteessa 88 kilometrin päässä kohosi Shishapangma (8013 metriä), matalin kahdeksatuhantinen ja ainoa, joka on kokonaan Tiibetin puolella. Kuinka paljon ruskeita kukkuloita, laaksoja ja matalampia vuoria tähänkin väliin mahtuu!

Seurasi laakea jalkapallokenttä, jonka keskelle jokin ryhmä oli pystyttänyt pari telttaa puolitoista-leiriksi. Tässä kansanretkeilijä oli jo melko puhki ja harkitsi vakavasti takaisin kääntymistä. Michael tuli perässä ja yhdessä syötiin eväitä ja juotiin teetä melkoinen tovi. Michael jäi paikalle vielä kansanretkeilijän jatkaessa matkaa ja päätti lopulta palata alas.

Toinen jäärinne oli hyvässä kunnossa, sillä siinä oli nyt paljon lunta. Joinakin kausina se saattaa olla huomattavasti hankalampi, jäinen ja jyrkkä. Köysien kiinnittämiseen käytetyt jääruuvit eivät näyttäneet pomminvarmoilta, joten kansanretkeilijä pyrki pitämään painonsa jäärautojensa ja hakkunsa varassa. Jyrkänteen päältä kakkoseen asti kuljettiin yhtä matkaa Rolfin ja Nathalien kanssa. Ennen kakkosleiriä vastaan kävelivät retkikunnan sherpat, jotka olivat käyneet pystyttämässä teltat ja varustaneet ne keittimin ja nuudelipussein.

Kakkosleirin maasto on tasainen. Alla on jyrkkä jäälouhos, yläpuolella rinne kohoaa tasaisena kohti kolmosleiriä ja huippua. Kakkoseen saavuttua kömmittiin nopeasti telttaan lämmittelemään ja pantiin keittimet tohisemaan. Tuuli yltyi, mutta siitä huolimatta piti käydä ulkona ihailemassa auringonlaskua. Laaksot olivat jääneet pilvien peittoon, mutta Shishapangman siluetti kohosi yhä niiden yläpuolelle.

Kakkoseen pääsivät kaikki neljä hapetonta kiipeilijää, ja ne, joiden tarkoitus oli käyttää happea kolmosesta huipulle, kääntyivät kaikki takaisin. Mistähän tämä kertoo, vai kertooko? Henkisestä voimasta kenties?

Seuraava jakso: Matkalla kakkoseen

Edellinen jakso: Ykköseen ja sitten ylemmäs

Noustiin hyvässä säässä ykköseen, aikoen seuraavana päivänä kakkoseen. Jäätiköllä kuvattu järjetön panoraama on tältä päivältä. Kauhean sorarinteen nousu oli raskaampi kuin edellisillä kerroilla, vaikka polku oli hyvässä kunnossa. Kuvassa Michael ja Paul elpyvät teltassaan nousun jälkeen.

Ympäröivät huiput kylpivät kultaisessa auringonlaskussa. Pääsköön tällä kertaa esiin Nangpai Gosumin keskihuippu, onhan se sentään 7296 metriä korkea. (Eilen mainitun kartan mukaan. Kielkowskin mukaan korkeudet ovat länsi- 7351 ja keskihuippu 7350 metriä, kartassa vastaavasti 7352 ja 7296 metriä. Silmillä katsomalla jälkimmäinen korkeusero näyttää todellisemmalta.)

Deanin raportti tältä päivältä Summitclimbin sivulla.

Seuraava jakso: Vihdoinkin kakkoseen

Edellinen jakso: Jäätiköllä