
Selittävä kuva:
Matti Sunellin blogi
Tämä on varmasti Totuuden Helsinkiin liittyvän kuva-arvoitussarjahistorian vaikein tehtävä. Jostain syystä näen kuitenkin intuitioni silmillä Senaatintorin ympäristön, mutta tarkempi paikallistaminen onkin jo vaikeampi työ.
Tuli kyllä mieleen myös Ratakatu ja SUPO.
Jos nyt kuitenkin pitäisi antaa yksi selkeä vastaus, niin sanon: Helsingin Yliopiston päärakennus Aleksanterin- ja Unioninkadun kulmassa kuvattuna.
Täysin väärin. Mutta kesäöisten Helsinki-kierrosten perusteella voisit periaatteessa vastata oikeinkin.
Lisäsin selittävän kuvan, joka ei tietenkään anna mitään vihjettä paikasta.
Vaikeaksi menee. Tässä on nyt hieman samanlainen tunne kuin mietittäessä ”missäs niitä postilaatikoita nyt taas olikaan”; muistellaan, että ”ai siellä ja siellä kyllä on”, mutta eihän siellä(kään) mitään ollut…
Siis jotenkin tuo alkuperäisnäkymä herättelee vahvoja mielleyhtymiä, mutta paikallistaminen on itselleni nyt mahdotonta. Valvontakamera itsessään ei nykyään kerro paikasta mitään, mutta tuo roikkuva valaisin saattaisi olla avain johonkin – pitänee pitää silmät auki kaupungilla ja luoda ne ylös taivaaseen.
Jotenkin kuitenkin oletan, että ollaan kantakaupungin alueella. Tosin tämäkin veikkaus voi mennä pieleen.
Nykyäänhän ihmisiä vakoillaan kameroin joka paikassa, koska kameratekniikka on kehittynyt ja halventunut ja valvontatoimi ja ihmisten turvattomuudentunteen hyväksikäyttö on hyvä bisnes. Mutta kun, tuota, värikkäälle ja eloisalle seudulle Vaasankadun ja Harjukadun kulmaan ripustettiin vuosia sitten julkinen valvontakamera reipasta menoa hillitsemään, se oli uutisen arvoinen tapahtuma. Kemiallisesti vaikuttunut kulkija ei välttämättä huomaa ylhäällä leijuvaa ufoa, joten pelotevaikutusta vahvistetaan alemmaksi seinään kiinnitetyllä selitystekstillä.
Vastaa