Kansanretkeilijä päättää sunnuntaikävelyn kohteen yleensä viime tingassa tai vasta matkalla. Ratkaisu syntyy holtittomasti ja mielivaltaisesti ja saattaa aiheuttaa reippaassa vauhdissa kiperiä äkkikäännöksiä ja syöksyjä. Näennäisen älyttömiin päätöksiin löytyy usein selitys henkimaailmasta. Tällä kertaa tapahtui heittäytyminen rutiininomaiselta kävelytieltä vilkkaan valtatien yli hyvin tuttuun mutta vuosikausia käymättä olleeseen metsään, ja retken mielekkyyttä voisi luonnehtia psyko- ja urheiluhistorialliseksi.
Virallisen kameran ollessa Jas-tekniikan (jakt, attack och spaning) kynsissä oli luontokuvauksessa yritettävä repiä kaikki irti taskussa alinomaa mukana kulkevasta pokkarista. Sehän toki oli jo aiemmin osoittautunut etevämmäksi kukkien lähikuvauksessa. Nyt kesäkuun alkupäivinä saattoikin sitten odottaa jo monenlaisia liikkuvia hyönteisiä.
Kangasperhonen yrittää siipiensä vihreän alapinnan avulla naamioitua mustikanlehdeksi, mutta katajan oksalla temppu ei ole kovin uskottava.
Päiväperhosen kuvaus pikkukameralla tapahtuu seuraavasti: Kun perhonen laskeutuu lähettyville, kuvaaja jähmettyy heti paikalleen ja tsuumaa polttovälin suurimmilleen. Sitten hän kääntyy kohti perhosta hitaammin kuin tuulessa huojuva varvikko ja alkaa ottaa kuvia. Puolen metrin päähän päästyä kuvausohjelma vaihdetaan supermakroksi, jolla voi tarkentaa senttien päähän. Sitten taas lähestytään varoen heiluttamasta kasveja ja jatkuvasti laukoen. Jos kuvaajalla on malttia ja tuuria, hän saattaa päästä parin sentin päähän perhosesta, jolloin siivet voivat täyttää puolet kuva-alasta. Tällä etäisyydellä syväterävyyttäkin voi jo käyttää hyväksi.
Tänään kangasperhoset ovat aika kesyjä. Kuumana ukkostavana päivänä ne saattavat lennellä polulla kulkijan edellä varoittamassa lähestyvästä ukonilmasta: ne laskeutuvat ja hankaavat siipiään vastakkain esittäen näin symbolisesti staattista sähköä.
Kovakuoriaiset eivät yleensä lennä karkuun, mutta ne kiepahtavat helposti lehden taakse hankalaan asentoon.
Puolukoita on tulossa, kuten mustikoita ja alempana lakkojakin.
Sotakoneet ovat kuluttaneet kankaan tasaisen lakiselänteen paikoin velliksi. Rouvankangas, aikaisemmin suosittu ulkoilu- ja marjastuspaikka on jostakin syystä annettu militäärien harjoittelualueeksi. Korkeimmalla kohdalla on masto, ja räikeä moottorikelkkaura halkaisee kankaan.
Sivummalla riittää kuitenkin ehyttä kangasta. Kävelen mäen eteläiselle rinteelle, josta avautuu jopa hieman näkymiä kaukaisille vaaroille. Alhaalla on yhä vuosikymmeniä vanha epämääräinen varastoalue, jota kai on viimeksi käytetty puutavaran varastointiin ja haketukseen. Etsin alueelle johtavan tien varresta paikkaa, jossa talvella 1983 Erkki Virtasen (nimi muutettu) kanssa räjäytin nuotiossa retkikeittimen butaanisäiliön. Tuo kummallinen episodi on vuosien saatossa elänyt mietteissäni vaihtelevina kaunokirjallisina kehitelminä, enkä nykyään ole edes varma siitä, tapahtuiko se todella vai kuvittelinko kaiken. Komea tulipatsas siitä joka tapauksessa syntyi.
Ei löytynyt Camping gaz -säiliön riekaleita, vaan tämmöinen lieriö. Pesukoneiden, televisioiden ja sohvien heittäminen metsäteiden varteen on kauneinta suomalaista kansanperinnettä.
On täällä lemmikkien hautausmaakin. Kai. Nimet eivät ainakaan kuulosta sankarivainajilta.
Kukkia heille, sitten kotia päin kankaan länsilaitoja pitkin.
Silloin tapahtuu se, mikä on tähän asti leijunut vain aavistuksena ilmassa: tämän retken kenties varsinainen tarkoitus tulee näkyväksi, tuulenpuuska käy läpi männikön ja aikasiirtymä yrittää heittää minut takaisin 1970-luvulle. Puunrungoissa on tutunoloisia merkkejä:
Vastaa