
Kyllä loppukesä kilpailee parhaan vuodenajan tittelistä kevättalven kanssa, kun sille päälle sattuu.
Takana ovat keskikesän kuumat päivät, jolloin tasalämpöinen joutui lojumaan toimettomana varjossa ja paahteeseen uskaltautuminen tiesi läkähtymisen ja palamisen vaaraa. Lämpöä on mukavat viisitoista astetta, länsituulet pitävät kulkijan raikkaana, puhaltavat voimaa raajoihin ja esittelevät alati vaihtelevia pilvimaisemia. Kallion suojanpuolelle istahtamalla saa silti halutessaan nauttia auringon kuumotuksesta.
Illat ovat reilusti hämäriä ja yöt pimeitä. Ollaan kohta puolivälissä menossa pimeyttä kohti, unohtunut on alkukesän huoli siitä, että kohta päivät taas lyhenevät.
Poissa ovat myös hyttyset ja paarmat, jotka saattoivat saada retkeilijän siinä määrin hermostumaan, että tämän teki mieli hypätä päistikkaa mustaan suolampeen. Tämän kuvan rauhallista tunnelmaa tarkastellessa on vaikea kuvitella, että todellisuudessa kuvaajalla oli täysi työ hätistellä hyttysiä naamaltaan ja aikaa kameran tähtäimen läpi sommitteluun käytettiin noin sekunti.
Samalla on tosin sanottava taas kerran näkemiin siivekkäille hyönteissyöjille. Viimeiset mustat sirpit suhahtelevat kuulaalla taivaalla, eivätkä enää hypnoottisesti manaten.
Rastilan rantametsässä lähellä Vartiokylänlahtea seisoo päättäväisinä vuosisataisia kilpikaarnaisia suurmäntyjä.
Syyskuu ja suomaisemat. Enpä ole ennen nähnyt näin pientä suota, jolla on oma nimi. Rastilan neva on kadun ja kerrostalotontin välissä, pitkospuinen polku johtaa luonnonsuojelualueen halki. Luontoretken voi halutessaan pyrähtää kahdessa minuutissa.
Se Vuosaaren osa, joka nykyisin tunnetaan Aurinkolahtena, oli kaksikymmentä vuotta sitten unholaan vaipuva ja rantametsikköön piiloutuva huvilaidylli. Pyöräily Uutelasta Kallvikinniemen juureen kärrytietä pitkin kävi seikkailusta. Olisinpa tuolloin tajunnut dokumentoida aluetta. Nyttemmin osa huviloista on purettu, mutta muutamia vanhoja rakennuksia on säilytetty ja kunnostettu. Yksi on rumannäköisesti verkkoaidan ympäröimä ja toiminee jonkinlaisena venevaraston tukikohtana. Mutta kahvila Villa Ullas on aivan täydellisessä ympäristössä. Sinne pitäisi oikeastaan pyöräillä päivittäin kahville ja korvapuustille.
Kesälomalta palaaville ihmisille näyttää tarmokkuudessa esimerkkiä tämä Vuosaarenalpin sittiäinen.
Katse viivähtää vielä Särkkäniemen kluuvin ruovikon keltaiseen kääntyvissä väreissä.
Lisää sunnuntaipäivän tunnelmia täällä.
Vastaa