Dogmaattisten sääntöjen keksiminen on kivaa.
Jos vaikka lukisi koko Tammen Keltaisen kirjaston. Siihen kuuluu huhtikuussa 2014 450 kirjaa. Kirjat pitäisi lukea siinä järjestyksessä kuin ne ovat ilmestyneet sarjassa, alkuteosten ilmestymisjärjestys ei kävisi, saati sitten mikään vapaavalintainen järjestys.
Kirjat pitäisi ostaa itselle kovakantisina. Ensipainos ei ehkä olisi aivan välttämätön vaatimus, mutta hyvä lisä kunnon haasteita kaipaavalle lukijalle. Kirjat pitäisi paitsi lukea, myös ostaa numerojärjestyksessä. Seuraavaa kirjaa ei saisi ostaa, ennen kuin edellinen on luettu.
Meneillään oleva kirja olisi siten hyvä pitää aina mukana. Ajattelepa, että sinulla on menossa numero 11, joka on John Steinbeckin Vihan hedelmät. Ja kuinka ollakaan, työmatkalla vieraassa kaupungissa huomaat aamupäivällä divarissa numeron 12, Goffredo Parisen Kauniin papin! Jos olet jo Vihan hedelmien loppupuolella, voit mennä kahvilaan tai läheiseen puistoon – jos on lämmin vuodenaika – ja lukea kirjan nopeasti loppuun. Keinotekoisen nopea lukeminen ei kuitenkaan ole sallittua, vaan on luettava sellaisella itselle sopivalla romaaninlukunopeudella, että ehtii tajuta lukemansa. Mutta voi että, jos sinulla on paljon velvollisuuksia hoidettavana ja junasi lähtee illansuussa! Tapaamiset on koetettava pitää mahdollisimman lyhyinä, on luettava lounaallakin. Kirjaa ei saa varata, joten sopii vain toivoa, että se on vielä myymättä, kun matkalla asemalle ryntäät divariin ja luet viimeisen sivun tuulikaapissa.
Mutta Vihan hedelmissä on 443 sivua. Jos olet aamulla vasta sivulla sata, toivoa ei ole ja saat hoidella päivän työt kaikessa rauhassa. Entäpä jos kaupassa olisi tarjolla myös numero 13, Nikos Kazantzakisin Viimeinen kiusaus? Sitä et saa ostaa, ennen kuin Kaunis pappi on ostettu ja luettu.
Vastaa