Mysteeriä verhoava hämäryys käy yhä tiheämmäksi.
Tekijä: Matti Sunell
-
Lentävä levylautanen
Keväisin vietetään Helsingin perällä kiertävää kansanjuhlaa, kun jätehuollon keräysautot kulkevat riemusaatossa ympäri kaupunkiseutua. Väkijoukko kokoontuu hyvissä ajoin ennen ilmoitettua aikaa pysäköintikentälle, koulun tai ostolan pihaan odottelemaan kuorma-autokulkuetta.
Mukaan on otettu särkyneet kodinkoneet, grillit ja jalkalamput, patterit ja akut, myrkyt ja maalit, jotka ovat lojuneet talven varaston nurkassa. Kuinka tyydyttävää onkaan heittää mikroaaltouuni tai televisio roskalavalle ja nauttia räsähdyksestä ja teräksen kolinasta! Olo kevenee ja huojentuu. On taas tilaa hengittää.
(Toinen juttu on sitten se, että lauantaina mennään ostohelvettiin hakemaan uusi Kiinassa halvalla tuotettu televisio euroviisut ja jääkiekkokisat mielessä.)
Neuvokas tee se itse -henkilö voisi ripeällä toiminnalla kenties pelastaa jotakin korjauskelpoista tästä potlatchista. Olisikohan tästä vinyylisoittimesta saanut vielä kalua?
-
Remonttia
Jos joku olisi viime päivinä tullut useammin kuin kerran vilkaisseeksi Totuus-blogia, hän olisi huomannut holtitonta ulkoasun vaihtelua. Olen kokeillut eri teemoja ja päätynyt toistaiseksi hieman ehostettuun oletusteemaan. Ehkä siinä on tullut jotakin opittuakin.
Keskusteluun piti taas panna päälle ensimmäisen kommentin hyväksyntä. Olen sen välillä ottanut vaivihkaa poiskin, mutta äskettäin tänne on tullut pari tosi fiksua puheenvuoroa, jotka yllyttivät lisäämään tarkkailua.
-
Autiotalo
Palaamme lauantaikävelylle rikoksen maisemiin, valtavan ostohelvetin laidalle ja punatiilisten vuokrakasarmien varjoon. Parin askelen päässä ostoskansalaisten höyryävänä virtaavasta kymestä seisoo tuhansia neliöitä toimitilaa tyhjillään odottamassa purkamista.
Novosibirskiläisen yökerhon sisäänkäyntiä muistuttavan teräksisen ulko-oven lasi on isketty säpäleiksi ja hiljentynyt liikehuoneisto on pantu remonttiin – jota ei koskaan tule. Vielä kuitenkin silloin tällöin illan hämyssä löytävät tupakkamiehet tiensä rauhalliselle sohvalle lastauslaiturin siimekseen
Suunnitelmien mukaan Itäkeskus – nuorekkaan pirteästi Itis – laajenee Itäväylän ylle, Hansasillan ympäristö mullistuu täysin ja osa rakennuksista puretaan pois. Jollakin ilveellä rappion maisema aiotaan korvata kukoistavalla liiketoiminnalla.
1980-luvun röyhkeä kaakeli-, tiilielementti- ja teräsarkkitehtuuri ei näköjään vanhene arvokkaasti. Jokaisen katonreunan takana vaaniva maamerkki saa sentään uuden mahdollisuuden, sillä siihen tulee asuntoja.
Kävelysillan portaikon pleksit potkitaan puhki. Synkkä metro vie ihmiset länteen.
-
Keltainen kirjasto
Dogmaattisten sääntöjen keksiminen on kivaa.
Jos vaikka lukisi koko Tammen Keltaisen kirjaston. Siihen kuuluu huhtikuussa 2014 450 kirjaa. Kirjat pitäisi lukea siinä järjestyksessä kuin ne ovat ilmestyneet sarjassa, alkuteosten ilmestymisjärjestys ei kävisi, saati sitten mikään vapaavalintainen järjestys.
Kirjat pitäisi ostaa itselle kovakantisina. Ensipainos ei ehkä olisi aivan välttämätön vaatimus, mutta hyvä lisä kunnon haasteita kaipaavalle lukijalle. Kirjat pitäisi paitsi lukea, myös ostaa numerojärjestyksessä. Seuraavaa kirjaa ei saisi ostaa, ennen kuin edellinen on luettu.
Meneillään oleva kirja olisi siten hyvä pitää aina mukana. Ajattelepa, että sinulla on menossa numero 11, joka on John Steinbeckin Vihan hedelmät. Ja kuinka ollakaan, työmatkalla vieraassa kaupungissa huomaat aamupäivällä divarissa numeron 12, Goffredo Parisen Kauniin papin! Jos olet jo Vihan hedelmien loppupuolella, voit mennä kahvilaan tai läheiseen puistoon – jos on lämmin vuodenaika – ja lukea kirjan nopeasti loppuun. Keinotekoisen nopea lukeminen ei kuitenkaan ole sallittua, vaan on luettava sellaisella itselle sopivalla romaaninlukunopeudella, että ehtii tajuta lukemansa. Mutta voi että, jos sinulla on paljon velvollisuuksia hoidettavana ja junasi lähtee illansuussa! Tapaamiset on koetettava pitää mahdollisimman lyhyinä, on luettava lounaallakin. Kirjaa ei saa varata, joten sopii vain toivoa, että se on vielä myymättä, kun matkalla asemalle ryntäät divariin ja luet viimeisen sivun tuulikaapissa.
Mutta Vihan hedelmissä on 443 sivua. Jos olet aamulla vasta sivulla sata, toivoa ei ole ja saat hoidella päivän työt kaikessa rauhassa. Entäpä jos kaupassa olisi tarjolla myös numero 13, Nikos Kazantzakisin Viimeinen kiusaus? Sitä et saa ostaa, ennen kuin Kaunis pappi on ostettu ja luettu.
-
Kontiomäki
Olen ottanut kuvan Kontiomäen asemalla kesällä 1982 ilmeisesti odotellessani työtoverieni kyytiä metsänmittaushommiin. Mitä saattaa päätellä ajankohdasta, paikasta ja kuvan keskellä häämöttävästä kulkuneuvosta? Paljonkin!
Tuona kesänä kuvattiin Kainuussa Arvottomat-elokuvaa, ja tämä kuva saattaa kytkeä minut sensaatiomaisella tavalla elokuvan tapahtumiin. Olen aikaisemmin kirjoittanut Arvottomien junista ja erään tärkeän seisakkeen nykytilasta. Melkein elokuvan lopussa Manne hyvästelee Veeran tuolla seisakkeella lähtiessään viimeisen kerran tapaamaan Hagströmiä.
Tässä kuvassa on aamupäivä, ja etelän suunnasta saapuu asemalle lättähattu, joka on matkallaan Pohjois-Karjalasta Kainuuseen pysähtynyt Juurikkalahdessa. Ja erittäin mahdollisesti ottanut sieltä kyytiinsä Veeran.
-
Auta lukijaa: älä piilota tekstiäsi
Kun uutis- ja blogisyötteiden lukemiseen ja Twitterin seuraamiseen alkaa mennä kolmatta tuntia vuorokaudessa, rupeaa vähitellen miettimään karsintaa. Tylsät jaarittelijat ja liian pitkiä juttuja kirjoittavat lähtevät silloin ensimmäisinä, jos ei aiheen ainutlaatuisuus pakota pitämään heitä seurannassa. Mutta myös teknis-käytännölliset syyt saattavat vapauttaa bloggaajan lukijoistaan.
Blogista ja muusta taajaan karttuvasta sisällöstä pitää olla saatavissa RSS-syöte. Siitä lisää seuraavassa jutussa.
Joskus blogitekstistä tai uutisesta tulee syötteeseen pelkkä otsikko tai muutama rivi jutun alusta. Jos lukija haluaa nähdä koko jutun, hänen on avattava veppisivu, kansankielellä mentävä nettisivulle. Informaatiohyöyn alla elävälle tämä on ylimääräinen vaiva, ja tällainen syöte lentääkin siivouksessa pihalle ensimmäisten joukossa.
WordPressin asetuksissa säädetään kohdassa Lukeminen, näkyykö syötteessä koko juttu vai pelkästään alku:
Joskus kirjoittaja ei kumminkaan halua näyttää syötteessä koko juttua – hän ehkä haluaa altistaa lukijansa veppisivullaan oleville mainoksille (jotka tämä torjuu adblockilla). Hän voi kuitenkin välttää tökerön vaikutelman, joka tulee sattumanvaraisesti jopa kesken lauseen katkeavasta poiminnasta. Kohtelias kirjoittaja laatii minuutin vaivannäöllä tyylikkään ingressimäisen tekstin, joka ei näy itse artikkelissa. Sen sijaan se näkyy syötteessä ja sellaisissa yhteyksissä, joissa tekstistä näytetään vain pala, kuten hakutuloksissa ja joissakin some-linkeissä. WordPressissä sen nimi on Ote ja sen voi tehdä artikkelin kirjoitussivulla:
-
Puolikasleiriin
14.9.2013
Korkeille vuorille pyrittäessä tehdään ennen varsinaista huippuyritystä akklimatisoitumisnousuja, joiden tarkoitus on totuttaa elimistö ohueen ilmaan ja siten ehkäistä vuoristotautia ja vieläkin vakavampia keuhko- ja aivoödeemaa. Tämä merkitsee perinteisesti paria kolmea, jopa useampaa nousua perusleiristä ylempiin leireihin: Ensin varusteiden kantoa päiväretkellä ykkösleiriin. Sitten ykköseen yöpymään ja kanto kakkoseen ja alas perusleiriin. Seuraavalla kerralla kakkosleiriin yöpymään. Ja niin edelleen. Ylimmässä leirissä ei välttämättä käydä enää erikseen yöpymässä, vaan siellä nukutaan vain huipulle nousua edeltävä yö.
Jos totuttelunousujen lisäksi tulee sään aiheuttamia nousuyritysten keskeytyksiä, kiipeilijä helposti väsyttää itsensä ravaamalla vuorta ylös ja alas. Näin kävi edellisellä kansanretkellä, jolloin ykköseen noustiin peräti viisi kertaa ja korkeusennätykseksi jäi kylmä yö kakkosleirissä 7100 metrissä.
Tällä kertaa Danillä oli parempi idea: yksi kapselityylinen useita päiviä kestävä totuttelunousu ja sitten levon jälkeen heti sään salliessa huippuyritys. Jos kaikki menisi nappiin, vuorelle tarvitsisi nousta vain kaksi kertaa ja huippuyritykseen olisi runsaasti voimia. Lisäksi otettaisiin käyttöön puolikasleirit: Cho Oyun perusreitin varrella on sekä perusleirin ja ykkösen että ykkösen ja kakkosen puolivälissä hyviä telttailupaikkoja, joissa voitaisiin yöpyä.
Puolileirin teltat pystyssä, lunta saa tulla. Siispä riittävästi evästä ja vaatetta reppuihin ja kävelemään pitkin jäätikköä kohti vuorta. Alun moreeniröykkiöiden jälkeen on mukavan tasaista kivien peittämää jäätikköä, kunnes vuoren länsiharjanteen juurella joudutaan taas kauheaan irtonaiseen louhikkoon. Sitten on vielä jyrkkä nousu pääjäätiköltä parisataa metriä ylös pitkin sivujäätikön reunamoreenia.
Kiipeilijät luistelevat alas kauheata sorarinnettä. Saavutaan hevosenkenkälaaksoon, jonka jäätikköä ruokkivat vuoren läntisiltä harjanteilta valuvat vyöryt. Jäätä ei tosin juuri näy, paikka muistuttaa ennemminkin jättimäistä sorakuoppaa. Vasemmalla nousee irtokiviä ja soraa valuva horrible hill kolmisensataa metriä ylös ykkösleiriin. Tähän yleensä istuudutaan levähtämään matkalla ykköseen tai sieltä alas, ja sorakekojen päällä on myös muutamia tasaisia teltanpaikkoja. Tänne pystytetään retkikunnan 1/2-leiri yhdeksi yöksi.
Maha täynnä ja nojatuoli rakennettu, aurinkokin näyttäytyy! Iltapäivää on jäljellä, pilviä vyöryy päälle ja pois, luntakin yrittelee välillä. Aurinko ehtii hieman lämmittää, mutta kun se häviää Nupche Kangin huipun taakse, kylmä tulee äkkiä ja makuupussi tuntuu hyvältä ajatukselta.
-
Lepoa ja huoltoa
20.9.2013
Akklimatisaationousulta palattua on ohjelmassa suihkussa käyntiä, pyykinpesua ja makuupussin kuivattelua. Kuvia siirretään koneeseen lähettäväksi maailmalle, raportteja kirjoitellaan. Sitten koneen kanssa kävellään leirin toiseen päähän jäätikön mutkaan, jossa on sen verran matkapuhelinkenttää, että tieto saadaan lähtemään.
Summitclimbin päiväkirjassa James kertoilee runsassanaisesti huoltopäivän puuhista.
-
Välipäivä
21.9.2013
Tavallinen aamupäivänäkymä perusleirissä: sää on aurinkoinen, kevyt tuuli heiluttaa rukouslippuja, ihmiset puuhailevat mitä puuhailevat tai sitten ovat puuhailematta yhtään mitään, seisoskelevat, istuskelevat. Akklimatisoitumisnoususta on levätty, pyykit on pesty ja suihkussa käyty, ja nyt ei varsinaisesti ole mitään sen kummempaa tekemistä. Joutilaan retkeläisen katse kääntyy itsestään kohti vuorta.
Laske tästä kuvasta kiipeilijät (klikkaa se kuitenkin ensin suuremmaksi). Ja vuorella tosiaan tapahtuu: Ykkösleiristä (joka on oikean alareunan jäämassan takana) nousee harjannetta pitkin yksittäisiä kiipeilijöitä. Jääseinämässä on nelisen henkeä menossa ylös ja pari laskeutumassa alas. Sitten on vielä yksi ryhmä, joka on juuri selviytynyt toisesta jääjyrkänteestä ja jatkaa matkaa kohti kakkosleiriä (joka on kuvan keskellä näkyvän jäämuodostelman takana, tasaisen rinteen alla). Huipulla näyttää tuulevan jonkin verran, lunta pöllyää sinistä taivasta vasten.
Kaiken maailman kotkotuksia Leirin louhien lomasta kuuluu vaimeaa kotkotusta. Teeren kokoiset fasaaninsukuiset linnut kiertelevät pienissä porukoissa etsien syötävää.
Kun aurinko alenee, illansuuta ja iltaa vietetään ruokailuteltassa rupatellen, kirjoittaen tai elokuvia katsellen. Seitsemän jälkeen on jo pimeää ja kylmyys tunkeutuu telttaan. Siinä vaiheessa kutsuu leirin lämpimin paikka, oma makuupussi.
Tähdet ja kuu loistavat, ja kun kiinalaisten generaattoreilla tuottama sähkövalokaan ei kohtuuttomasti häiritse, päätän ottaa yökuvia. Nepalin puoleisista laaksoista nousevat pilvet tulevat kuitenkin nopeasti Nangpa Lan yli ja peittävät maiseman niiden kahden minuutin aikana, jotka minulta menevät kameran esille ottamiseen ja valotussäätöjen tekemiseen. En saa edes dramaattisia pilvikuutamokuvia, kun koko taivas peittyy. Yökuvat jäävät seuraavaan iltaan.
Iltapäivän pilvet ympäröivät Lunag Rin.