Kansanretkeilijä pitää korkeista paikoista ja on vähän yllytyshullu. Tällä kerralla ei tarvittu edes varsinaista yllyttämistä, riitti pieni vihje tämän mainion jutun muodossa. Retkikohde päätetty siis saman tien, entä aika? No vaikka… miten olisi auringonnousu? Toukokuun kolmantena sunnuntaina aurinko nousee puoli viiden maissa Itä-Euroopan kesäaikaa. Siispä Herttoniemen hyppyrimäen nuppiin hyvissä ajoin! Ja jos se on kovin kiellettyä, niin taas saa sakottaa näiden kuvien perusteella.
Auringonnoususta on mystinen arvoituskuva Helsinki-sarjassa. Seuraavat kuvat ovat oma näkemykseni linkittämäni jutun maisemista. Mutta ensiksi ufoihin.
Ufon jälkiä hyppyrimäen juurella
Tornin juurella hiekkakentällä oli tuoreita ufon laskeutumisjälkiä: kuin olympiarenkaat, joista yksi puuttuu. Puuttuva rengas on irronnut ketjusta, sinkoutunut sivummalle ja muuttanut muotoaan. Merkitseekö tämä, että ufot aikovat vierailla Lontoon olympiakisoissa?
Yksinäinen harmaahaikara lentää kohti auringonnousua
Tämä ei noita jälkiä ole voinut tehdä. Yksinäinen haikara tulee Vanhankaupunginlahdelta ja suuntaa kohti päivänkoittoa. Olisiko menossa Porvarinlahdelle?
Hermannin valot heijastuvat veteen
Sörnäinen, Kallio ja Hermanni nukkuvat vielä. Taidetaan nukkua myös Kivinokan mökeissä. Valot heijastuvat sinisessä hämärässä lepäävän Vanhankaupunginselän vedestä.
Valomainokset ovat sammuneet, sataman hirmulot oikovat kaulojaan
Itä-Helsingin ostohelvetit piiloutuvat metsien taakse. Valomainokset loistivat vielä hetki sitten, mutta nyt ne ovat sammuneet. Maamerkit ovat valmiit ottamaan vastaan ensi säteet. Vuosaaren sataman hirmulot alkavat heräillä unestaan ja ojentelevat kylmän meri-ilman kangistamia kaulojaan. Natinan voi melkein kuulla.
Latokartanon uusi kaupunginosa Viikin pelloilla ja metsissä
Missäs välissä Viikin pelloille ja metsiin nousi kokonainen kaupunginosa? Lähempänä olevilla pelloilla ja laitumilla viipyilee vielä kevyt usva.
Lammassaari odottelee vierailijaa
Aurinko on ylhäällä, maisema saa keltaista sävyä. Lammassaari odottaa jo kansanretkeilijää. Hetki vielä!
Etsipä semmoinen Helsingin kartta, jossa näkyvät kunnanrajat – taannoista Sipoon osien kaappausta edeltävä kartta toimii paremmin – ja tökkää sormesi arviolta Helsingin alueen keskikohtaan. Se saattaa hyvinkin osua Helsingin niemimaan itäpuoliselle laajalle merenlahdelle tai sen reunojen vesijättömaille. Täällä on Vanhankaupunginlahti, jonka avointa vesialuetta sanotaan Vanhankaupunginseläksi. Länsirannat ovat kauan olleet satamana ja outoina teollisuus- ja varastoalueina, ja Arabianrannassa on uusi asuinalue. Pohjois- ja itäpuoli sen sijaan ovat säästyneet kaupunkirakentamiselta. Jokainen näkevä metromatkustaja tuntee Kulosaaren sillalla pakottavaa tarvetta nostaa silmänsä lehdestä ja tarkastaa maisemassa vallitsevat valaistussuhteet, jotka elävät ihmeellisellä tavalla vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan.
Viikki
Sillalta lahden pohjukkaan on nelisen kilometriä, ja leveyttäkin vesialueella on itä–länsisuunnassa kaksi ja puoli kilometriä. Alueen laajuus ja monimuotoisuus paljastuu kuitenkin toden teolla vasta silloin, kun kulkija ottaa polkupyörän, veneen tai jalat alleen ja lähtee koluamaan rantoja, niittyjä ja saaria. Kansanretkeilijä ei tietenkään voinut jättää tutkimusta Kivinokalla käyntiin ja ylimalkaiseen ympäripyöräilyyn, vaan oli lähdettävä käymään saarissa ja rantaniityillä. Varsinkin kun kevätkin oli kiivaimmillaan ja kuuluisat lintukosteikot täynnä liikettä.
Viikin laitumia
Kun on ensin seurannut auringonnousun korkealta paikalta, ehtii kiivaasti pyöräillen kokemaan uusinnan merenpinnan tasolla. Viikin rantaniityillä lainehti viileä usva vielä hetkisen, ennen kuin auringon säteet hajottaisivat sen näkymättömiin. Karja loikoili kaikessa rauhassa, laitumella yötään viettäneet linnut alkoivat suunnata vesille.
Viikin karjaa
Lujaa ajavan kansanpyöräilijän säikäyttämä kauris loikki tieltä ruovikkoon, muttei päässyt piiloon, sillä viimekesäinen järviruoko on mattona maassa ja uusi viheriöivä vasta nousemassa matonraoista. Vantaan suulla kalastajat aloittelivat ongintaansa.
LammassaareenMelkein Lammassaaressa
Lammassaari on siitä kätevä saari, että sinne pääsee kävellen. Lahden pohjoisosa on yllättävän matala ja varmaankin suurimman osan aikaa kuivilla. Kartoissa on näillä kohdin mittakaavasta riippuen vettä tai kosteikkoa.
Pitkospuilla on pysyttävä, pyörä on jätettävä Pornaistenniemeen. Matkalla on käkkyräistä lepikkoa, jota on ehdottomasti tultava katsomaan aamuyön sumussa ja myöhäissyksyn harmaudessa. Täällä on erilainen satakieli kuin rantametsässä.
Aurinko osuu jo rakennuksiin ja puunlatvoihin, maisema saa kellertävää väriä ja sumu häviää vähitellen kokonaan.
Sumu hälvenee
Lahden rannoilla on lukuisia lintutorneja, Lammassaaren pohjoisreunallakin yksi. Kierros käy sen kautta saaren itärannan venesatamaan, ja laiturilta avautuu nyt aivan kunnon selkä. Voimalaitoksen piippu saa esiintyä taas uudessa valaistuksessa.
Sumu on haihtunut
Keskellä Lammassaarta kohoaa komea Pohjolan pirtti, jota isännöi Raittiusyhdistys Koitto. Saaressa on myös kymmeniä pikku kesämajoja, samanlaisia kuin Kivinokalla.
Pohjolan pirtti
Lammassaaresta pääsee pienemmälle Kuusiluodolle taas pitkospuita myöten. Kyhmyjoutsen on rakentanut pesänsä aivan lähelle saaren sisääntuloporttia. Kulkiessaan katse joutsenenpesään kiinnittyneenä kansanretkeilijä tulee säikäyttäneeksi harmaahaikaran lentoon aivan pesän läheltä.
Rentukka ja Vanhankaupunginselkä
Kuusiluodon eteläkärjessä ollaankin sitten Vanhankaupunginselän suurimman yhtenäisen vesialueen reunalla.
Kokkoluoto ja Arabia
Puolivälissä Kuusiluotoa ja Arabianrantaa on pikkuinen Kokkoluoto. Se on ollut pitkään saman kalastajasuvun hallussa. Nykyään sieltä ei enää lähdetä ammattimaisesti kalaan, vaan paikka on kesämökkinä.
Kaste kimaltaa
Rentukan on kukittava toukokuussa, sillä pian järviruoko kasvaa parimetriseksi ja peittää matalat kasvit hämärään. Myllypuron sieni ja Siilitien kerrostalot vaanivat horisontissa.
Aamukahvit vedetään Pornaistenniemen lintutornissa. Lähellä, avoveden reunassa, on piilokoju, josta voi vakoilla arempia kaislikon asukkaita.
Loppi ja sen takana Lammassaari
Lopuksi kierretään vielä itärannalle katselemaan maisemaa myötävalossa. Loppi on pieni lehtevä saari Lammassaaren ja itärannan puolivälissä. Oikeastaan se näyttää niemeltä, sillä ruovikko yhdistää sen pysyvästi lahden pohjoispäähän. Kyhmyjoutsenet liikkuvat asioillaan, ja sinisorsalla näkyy olevan jo poikaset. Aamun mittaan stratocumulusmatto on vaivihkaa leijunut maiseman ylle.
Ufon laskeutumispaikka Mölylän edustalla
Mölylän kalliolta pääsee katselemaan lahtea vähän korkeammalta, ja silloin paljastuu erikoinen pyöreä kaislikkomuodostelma. Epäilemättä kysymyksessä on ufojen laskeutumispaikka.
Kalliolta löytyy myös kolmen sodassa henkensä heittäneen miehen muistoksi tehdyt kaiverrukset. Pauli, Eugen ja Tauno ovat edesmenneet vuosina 1944, 1940 ja 1941.
Vielä pistäytyminen Fastholman lintutornissa ja hieman erilainen näkökulma tähän maisemaan. Aurinko on jo korkealla ja valo kovaa, kun otan retken päätteeksi panoraaman Herttoniemen Majavakalliolta.
Viime elokuulta on samoilta seuduilta parikuvaa Helsinki-arvuuttelusarjassa.
Toukokuun toinen sunnuntai oli metsän suojassa lämmin, vaikka aukeilla puhalteli kylmä viima. Metsä oli täynnä vaaleanvihreää valoa. Puiden oksistossa oli vielä tilaa, sillä lehtipuissa oli vasta hiirenkorvat. Metsän pohjalla kuului kohina: maasta työntyi valtavalla voimalla ihmeellisiä kasveja.
Tulvii
Soiden reunoilla, notkoissa ja syvemmillä polku-urilla pääsi porskuttamaan. Mutta ei tulvavesiä ainakaan enempää ollut kuin marraskuun sateilla. Kansanretkeilijä päätti kulkea mahdollisimman paljon ilman karttaa, eikä sitä sitten tarvittukaan kuin yhden harhaanmenon korjauksessa. Simpanssi oli salaa unohtunut kotiin. Vapaamuotoisesta suunnistamisesta aiheutuikin pari yllättävää väärinkulkemista. On häkellyttävää tunnistaa äkkiä tuttu paikka, joka ei kuitenkaan ole se johon kuvitteli olevansa tulossa. Mutta tuttuun vihreään purolaaksoon osaisi nyt jo vaikka unessa.
Toukka eli katepillari
Tämän sananjalkoja lukevan perhostoukan on täytynyt talvehtia toukkana, niin iso se jo on. Jotain seittiä on tarttunut sen karvoihin.
Siemenpuuasentoon hakattu punapuumetsä
Tähän aikaan vuodesta puissa on joka päivä erilainen vihreän sävy. Laaksossa ei sävyjen määrä vielä ylittänyt syksyn kahdeksaasataa, oli ehkä vielä hieman liian aikaista. Kun kaikki kuusikon hämyssä kasvavat pensaat saavat lehtensä, päästäneen sävyissä yli tuhannen.
Eilieneiden kevätkokous
Aleneva maasto ja tasainen sammalmatto houkuttelevat ryntäämään eteenpäin. Mutta kun malttaa kulkea hitaammin ja katsella jalkojensa juureen, huomaa, että on käynnissä joukkojen nousu. Suosittu tapa on kasvaa ensin sammalen suojassa spiraaliksi ja ponnahtaa sitten vieterin tapaan lähes silminnähtävällä vauhdilla ylös valoon.
Korkeat seudut, joilla lehtipuita on vähemmän, ovat yllättävän hiljaisia. Vain peippo ja rastaat lauleskelevat ja tiaiset huutelevat varoituksiaan. Mutta lehtevämpiin laaksoihin laskeuduttaessa tulee kuoroon lisää ääniä. Olisi kansanretkeilijällä taas linnunlaulujen kertauksen paikka. Punatulkku näyttäytyy yllättäen – tavallisestihan sitä näkee vain talvella asutuksen liepeillä, mutta kesät se piilottelee tiheissä metsissä.
Päiväperhosista olivat liikkeellä ainakin sitruuna-, neito- ja kangasperhonen sekä keltaperhonen, joka tosin oli niin haalistunut, että oli käytännössä valkoperhonen. Valkovuokot aiheuttivat tilapäisen lumisokeuden, minkä takia valokuvia piti alivalottaa 2/3 aukkoa.
Esterata
Polun poikki kaatuneet puut ovat viime talven jälkeen tuttu näky Sipoonkorvessa ja muualla eteläisen Suomen metsissä. Ängesbölen kämpän lähellä on erikoisen hankala rytö: lienee selvää, miksi kansanhiihtäjä katsoi tässä maaliskuussa parhaaksi ottaa sukset jalastaan.
Vaikka kansallispuistossa ollaan, lienee parasta, että moottorisaha saa laulaa näissä paikoissa tänä kesänä. Ainakin tärkeimmät, viralliset ja puoliviralliset polut on hyvä pitää auki, ettei kulutus leviä tolkuttomasti ympäristöön. Liikenne on täällä niin kovaa, että uusi kaatuneen rungon kiertävä polku syntyy päivissä.
OH-LTS
Kokemuksesta kansanretkeilijä tietää, ettei Gillermossarna-suo ole hiljaisimpia leiripaikkoja. Tietyllä tuulella Helsinki–Vantaan laskeutuva liikenne kulkee suoraan ylitse, ja ruuhka-aikana kohisee jatkuvasti. Tässä Finnairin A330.
Louhi
Jöusjärven länsipuolella on siirtolohkare, jonka päällä kasvaa kuusentaimi. Kuinkahan kauan kuusi pysyy kasvaessaan kiven päällä? Kuinka monta kertaa tuhansien vuosien aikana kiven päälle on kasvanut uusi kuusi, pysytellyt siellä pari- kolmekymmentä vuotta ja rysähtänyt sitten alas? Jos nämä kalliot ovat olleet kuivilla viisikin tuhatta vuotta ja joka kolmaskymmenes vuosi on tullut uusi näre, tämä nykyinen on sadaskuudeskymmenesseitsemäs.
Louhesta löytyy netistä useita kuvavariaatioita.
Sammakonkutua savisen metsätien lammikossa. Nyt on nuijapäillä kiire kuoriutua, sillä jos aurinkoisia päiviä riittää, tie kuivuu tuota pikaa.
