Toukokuun toinen sunnuntai oli metsän suojassa lämmin, vaikka aukeilla puhalteli kylmä viima. Metsä oli täynnä vaaleanvihreää valoa. Puiden oksistossa oli vielä tilaa, sillä lehtipuissa oli vasta hiirenkorvat. Metsän pohjalla kuului kohina: maasta työntyi valtavalla voimalla ihmeellisiä kasveja.
Soiden reunoilla, notkoissa ja syvemmillä polku-urilla pääsi porskuttamaan. Mutta ei tulvavesiä ainakaan enempää ollut kuin marraskuun sateilla. Kansanretkeilijä päätti kulkea mahdollisimman paljon ilman karttaa, eikä sitä sitten tarvittukaan kuin yhden harhaanmenon korjauksessa. Simpanssi oli salaa unohtunut kotiin. Vapaamuotoisesta suunnistamisesta aiheutuikin pari yllättävää väärinkulkemista. On häkellyttävää tunnistaa äkkiä tuttu paikka, joka ei kuitenkaan ole se johon kuvitteli olevansa tulossa. Mutta tuttuun vihreään purolaaksoon osaisi nyt jo vaikka unessa.
Tämän sananjalkoja lukevan perhostoukan on täytynyt talvehtia toukkana, niin iso se jo on. Jotain seittiä on tarttunut sen karvoihin.
Tähän aikaan vuodesta puissa on joka päivä erilainen vihreän sävy. Laaksossa ei sävyjen määrä vielä ylittänyt syksyn kahdeksaasataa, oli ehkä vielä hieman liian aikaista. Kun kaikki kuusikon hämyssä kasvavat pensaat saavat lehtensä, päästäneen sävyissä yli tuhannen.
Aleneva maasto ja tasainen sammalmatto houkuttelevat ryntäämään eteenpäin. Mutta kun malttaa kulkea hitaammin ja katsella jalkojensa juureen, huomaa, että on käynnissä joukkojen nousu. Suosittu tapa on kasvaa ensin sammalen suojassa spiraaliksi ja ponnahtaa sitten vieterin tapaan lähes silminnähtävällä vauhdilla ylös valoon.
Korkeat seudut, joilla lehtipuita on vähemmän, ovat yllättävän hiljaisia. Vain peippo ja rastaat lauleskelevat ja tiaiset huutelevat varoituksiaan. Mutta lehtevämpiin laaksoihin laskeuduttaessa tulee kuoroon lisää ääniä. Olisi kansanretkeilijällä taas linnunlaulujen kertauksen paikka. Punatulkku näyttäytyy yllättäen – tavallisestihan sitä näkee vain talvella asutuksen liepeillä, mutta kesät se piilottelee tiheissä metsissä.
Sarjassamme maisema vuodenaikojen vaihtelussa: 13. toukokuuta.
Päiväperhosista olivat liikkeellä ainakin sitruuna-, neito- ja kangasperhonen sekä keltaperhonen, joka tosin oli niin haalistunut, että oli käytännössä valkoperhonen. Valkovuokot aiheuttivat tilapäisen lumisokeuden, minkä takia valokuvia piti alivalottaa 2/3 aukkoa.
Polun poikki kaatuneet puut ovat viime talven jälkeen tuttu näky Sipoonkorvessa ja muualla eteläisen Suomen metsissä. Ängesbölen kämpän lähellä on erikoisen hankala rytö: lienee selvää, miksi kansanhiihtäjä katsoi tässä maaliskuussa parhaaksi ottaa sukset jalastaan.
Vaikka kansallispuistossa ollaan, lienee parasta, että moottorisaha saa laulaa näissä paikoissa tänä kesänä. Ainakin tärkeimmät, viralliset ja puoliviralliset polut on hyvä pitää auki, ettei kulutus leviä tolkuttomasti ympäristöön. Liikenne on täällä niin kovaa, että uusi kaatuneen rungon kiertävä polku syntyy päivissä.
Kokemuksesta kansanretkeilijä tietää, ettei Gillermossarna-suo ole hiljaisimpia leiripaikkoja. Tietyllä tuulella Helsinki–Vantaan laskeutuva liikenne kulkee suoraan ylitse, ja ruuhka-aikana kohisee jatkuvasti. Tässä Finnairin A330.
Jöusjärven länsipuolella on siirtolohkare, jonka päällä kasvaa kuusentaimi. Kuinkahan kauan kuusi pysyy kasvaessaan kiven päällä? Kuinka monta kertaa tuhansien vuosien aikana kiven päälle on kasvanut uusi kuusi, pysytellyt siellä pari- kolmekymmentä vuotta ja rysähtänyt sitten alas? Jos nämä kalliot ovat olleet kuivilla viisikin tuhatta vuotta ja joka kolmaskymmenes vuosi on tullut uusi näre, tämä nykyinen on sadaskuudeskymmenesseitsemäs.
Louhesta löytyy netistä useita kuvavariaatioita.
Sammakonkutua savisen metsätien lammikossa. Nyt on nuijapäillä kiire kuoriutua, sillä jos aurinkoisia päiviä riittää, tie kuivuu tuota pikaa.
Vastaa