Sipoonkorpi 8: Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken

Tänään kansanretkeilijän piti joutua siviilitoimeensa illansuuksi, joten päivän retkeily oli hoidettava alppityylillä: matkaanlähtö pimeällä, reitille päivän valjettua, paluumatkalle vielä aamupäivän puolella ja kotiin kellon lyödessä keskipäivää. Pyöräilymatkaa yhteen suuntaan 20 kilometriä ja tunti, kävelyä kymmenen kilometriä ja kolme tuntia.

Länsitien eteläpuolisen Sipoonkorven koilliskulma oli vielä tutkimatta. Helpoimmin maastoon pääsee Länsitieltä tai pohjoisesta pistävältä sotatieltä, mutta en nyt halunnut polkea sinne asti. Ajoin siis samaan paikkaan kuin viimeksi. Metsän poikki vie muutama hyvä polku, joita on osin tullut jo tallattuakin.

Fallträskin koillisreunalta löytyi korkea näköalakallio, jota en ollut huomannut muutama viikko sitten hyllyessäni lammen länsireunalla. Ylhäällä viisitoista–kaksikymmentä metriä lammen pintaa korkeammalla on virallinen tulentekopaikka.

Ängesbölen kämppä

Lammesta ja nuotiopaikasta pienen kävelyn päässä idässä on kämppä, jota ei löydy Metsähallituksen tiedoista. Lieneekö se siis yksityinen tai jonkin seuran maja? Paikan nimi on Ängesböle, ja kämpästä vielä jonkin matkaa itään on taas virallinen nuotio- ja leiriytymispaikka, jossa on puuvarasto ja huusi.

Informaatiota, informaatiota

Vielä pikkuisen itään jatkettaessa polkuun liittyy Byabäckenin luontopolku, joka kiertää Ängesbölebergetin jylhässä kuusikossa ja purolaakson ihanien laitumien reunoilla. Polun varrella punaisissa puulaatikoissa on laminoiduille korteille painettuja tietoiskuja.

Laitumet ovat autiot, eikä kuukauden takaisesta ruuhkasta ole ilmassa edes muistoa. Nurmessa on vielä heleää vihreyttä, mutta kuuset ovat tummia ja lehtimetsiköt värjöttelevät harmaina. Purolaaksossa on aavistus toukokuisesta kiivaasta linnunlaulusta. Keväällä tänne on tultava ehdottomasti uudestaan.

Byabäckenin laitumia, taustalla Hampus- ja Åkerbacka

Luontopolun reitti kulkee maantietä monen sadan metrin matkan. Voisikohan sen jotenkin sijoittaa laitumen toiselle puolelle, rinteen alle kuusikon reunaan? Maisemassa ei sinänsä ole vikaa, mutta tiellä kävely on puuduttavaa.

Luontopolun pysäköintipaikalta noustaan taas metsään. Ängesbölebergetin huipun ja laakson välille mahtuu kolme paksua korkeuskäyrää, korkeuseroa on viitisenkymmentä metriä. Polku nousee jyrkästi, ympärillä alkaa taas käydä korven ryske. Intoudun arvioimaan, että näiden notkojen rehevimmissä paikoissa kuuset voivat olla kolmikymmenmetrisiä.

Poikkean mäen korkeimmalle kohdalle tarkastamaan, onko näköaloja. Ei ole, tiheä kuusikko peittää näkymät. Palatessani polulle sotken suunnat erinomaisesti ja pyörin ympyrää. Ei auta muu kuin kaivaa kiltisti simpanssi repusta ja ottaa suunta länteen.

Suo liekehtii

Leveä pikapolku vie Bisapottsbergetin eteläreunoja myöten paluumatkalle. Melkein jo kyllästyttää kulkea samaa polkua edestakaisin, joten päätän poiketa Gillermossarna-suon kautta. Idästä sinne johtaakin hyvä polku. Yritän loikkia suon yli mahdollisimman märistä kohdista, mutta en onnistu saamaan vettä saappaaseen tai menettämään jalkinetta turpeeseen.

Ensi sunnuntaina täytyy olla siviilitoimessa jo iltapäivästä, joten alppityylistäkään retkeä ei voi oikein hätäilemättä tehdä. Mutta retkeily jatkunee talveen asti ja talvella varmaankin suksin ja lumikengin. Tuomiosunnuntaiksi voisi toivoa jo pakkasia ja rapisevia sammalia ja adventiksi sitten lunta.

Pitäisiköhän tehdä tästä hankkeesta vuorovaikutteinen? Kun käy kaikki tämän sarjan kahdeksan juttua läpi ja klikkaa jokaista paikkalinkkiä, kaikki merkit jäävät karttalehdelle näkyviin. Siitä saa melko hyvän kuvan siitä, mitkä osat korvesta on suurin piirtein käyty. Kommenteissa voisi sitten ehdottaa kansanretkeilijälle uusia retkikohteita.

Tämän sarjan kaikki osat:

  1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
  2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
  3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
  4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
  5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
  6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
  7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
  8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
  9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
  10. Talven yritystä

julkaisi

tämän aihepiiriin

kuuluvan jutun.

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Sipoonkorpi 8: Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken”

  1. Reijo

    Laidunkuva tosi hieno. Reijo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *