Kun Sipoonkorpea on nyt maisteltu pala sieltä, toinen täältä, oli aika tehdä eräänlainen yhteenvedonomainen pidempi kierros. Kansanretkeilijä päätti kiertää korven lounaiset seudut yhdellä kertaa. Pyörä jäi mahdollisimman lähelle lounaisnurkkaa, peltotien päähän Sotungin laakson eteläosaan.
Kävely alkoi jyrkän kallion nousulla (olisiko tarvinnut mainita), sitten poikki kallioiden ja suopainanteiden kohti tuttua Storträskiä, välillä polulla pysyen ja välillä siltä eksyen. Lampi oli ensimmäisen kunnon pakkasyön jäljiltä puoliksi millinohuen jään peitossa. Kalamiehiä näytti olevan vain yksi, lisäksi oli sunnuntain aamukävelijöitä koirineen ja sauvajuoksija. Viimeksi mainittu aiheutti kansanretkeilijässä ihmetystä: metsästä alkoi kuulua omituista tasaista pauketta, ikään kuin lammen rannalla leiriytyvän nuorisojoukon ensiksi herännyt yrittäisi herättää muut hakkaamalla karahkalla männyn runkoa. Mutta ei leiripaikalla ollut ketään. Pian kuitenkin ilmestyi etelästä tulevaa huoltotietä pitkin juoksija, jonka sauvat paukkuivat rytmikkäästi tien sepeliä vasten.
Gumböle träsk on pieni ja vaatimaton suorantainen metsälampi huutomatkan päässä koillisessa. Melkein mitäänsanomaton, mutta ei pidä nimitellä loukkaavasti. Sinne johtaa Storträskiltä pikapolku.
Seuraavaksi piti päästä jollakin konstilla Nybyggetin asutuksen pohjoispuolisille astetta erämaisemmille seuduille. Saattoi kaartaa idästä, jolloin pääsisi suoraan Brännbergetin kallioille käpytikkaa morjestamaan. Matka näytti kartasta katsoen kuitenkin ikävän tasaiselta pellolta ja pusikolta, joten päätin kävellä polkua pitkin suoraan pohjoiseen ja pienen pakollisen tiekävelyn jälkeen pujahtaa metsään kylän luoteispuolella.
Nämä asuttujen alueiden ympäristöt eivät kuulu kansallispuistoon, joten matkalla on hakkuuaukkoja ja risukkoa. Kylän liepeille ja tien varteen on noussut ja rakenteilla uskomattoman mahtavia taloja, jollaisia ei hankita retkeilyblogin kirjoittamisesta saatavilla (negatiivisilla) tuloilla.
Kuvaan kalliolla sieniä, sitten uskomaton suuntavaistoni alkaa kuljettaa minua polkuja pitkin kohti pohjoista ja jopa luodetta. Tarkoitus on kuitenkin kävellä Hyppjaskärrille, joten havahduttuani kaivan nöyrästi simpanssin taskusta ja käännyn 90 astetta oikealle. Saavunkin suolle tuota pikaa.
Pakastustoive on siis viime yönä toteutunut, joten suon heinät ovat vaaleassa kuurassa ja sammal rohisee saappaan alla. Otan vastakuvan muutaman viikon takaiselle panoraamalle ja käyn myös kuvaamassa panoraaman maiseman myöhäissyksyn asussaan. Käpytikka on paikalla.
Tämä sama suokaistale jatkuu pohjoiseen melkein kaksi ja puoli kilometriä, ja etenkin itäpuolelta sitä reunustavat monin paikoin jyrkät kalliot. Erityisen lupaavalta näyttää Kurberget. Sinne pääsee nopeasti itäreunan kallioharjanteita pitkin. Useimmiten löytyy polku, milloin pika-, milloin sala-.
Jyrkänne ei ole täälläkään alhaalta päin ihailtavissa, sillä sankka korpi on aivan kiinni kalliossa. Pudotus on kuitenkin vaikuttava, ja kallion reunalla keikkuessa saa katsoa tarkkaan, ettei jäkälän alla ole mustaa jäätä. Onneksi nämä yläosat ovat sen verran kuivia, ettei maisemakuvaaminen kallion reunalla ole kohtuuttoman vaarallista. Käpytikka koputtelee lähellä, mutten onnistu näkemään sitä tällä kertaa.
Kurbergetin (ulkoilukartassa nimi on yksikössä, karttapaikassa monikossa) päällä loikkien pääsee nopeasti pohjoiseen. Sitten, kun maasto ja polut alkavat viettää liikaa kohti Helgträskiä ja maantietä, on aika tehdä loikkaus länteen. Siis jyrkkää mäkeä alas suojuonteelle, jossa tietenkin on polku, polkua pitkin pohjoiseen, kunnes maasto muuttuu liian alavaksi ja soiseksi. Uusi loikkaus länteen, Grytbergetin itärinteitä vähitellen luoteeseen pyrkien. Pian tulee vastaan sammalpatjainen purolaakso, tuttu viiden viikon takaa.
Tämä saa luvan olla kääntöpaikka, jotta päivänvalolla vielä ehtii kotiin – pyörälle on linnuntietä tuollaiset viisi ja puoli kilometriä. Polku vie etelään ja sitten länteen, kiipeilymuurin juurella on yksi retkeilijä syömässä eväitään. Pikamarssi jatkuu tuttua polkua pitkin Kalkkiruukin kokoontumisajoihin, luontopolkua Högbergetille, sitten tielle. Sitten pitää ratkaista, kulkeeko loppumatka metsäpolkuja Stroträskin kautta vai Sotungin peltoja pitkin. Koska alkumatkan polut vaikuttivat hieman epäselviltä, päätän valita varmasti mutta tylsästi ja kävellä peltoja ja maanteitä pitkin. Pellolla tulee tietysti pari umpikujaa ojien takia. Tunnelma lipsuu kansanretkeilystä urheilun puolelle.
Tällä retkellä tuli kävelyä enemmän kuin pyöräilyä: 19 vastaan 14. Metsässä oli selvästi hiljaisempaa kuin edellisinä viikkoina, vaikka toki luontopolun pysäköintipaikalla oli parisenkymmentä autoa. Luoteessa Kur- ja Grytbergetin kallioilla ei ollut ainoatakaan vastaantulijaa, vaikka Bakunkärrin pysäköintipaikka on melkein vieressä.
Aurinko on keskipäivälläkin niin matalalla, ettei se sulata varjopaikkojen huurretta. Sammal rohisee, jäätyneet lehdet rahisevat retkeilijän askelen alla. Lunta tulee kohta.
Kansalaisen karttapaikka on saanut uutta sisältöä, niin kuin varmasti huomasit, jos seurasit linkkejä. Sipoonkorven kansallispuiston rajat on nyt piirretty karttaan vihreällä.
Tämän sarjan kaikki osat:
- Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
- Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
- Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
- Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
- Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
- Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
- Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
- Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
- Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
- Talven yritystä
Vastaa