Sipoonkorpi 2: hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys

Kansanpyöräilijä suunnitteli ajoa Sipoonkorven halki ja poikki: Kalkkiuunintien päästä maakaasulinjaa pohjoiseen alueen poikki kulkevalle metsätielle, joka idempänä on nimeltään Martiksentie, itään ja sitten etelään Knutersintietä aina moottoritien eteläpuolelle. Vähänpä tiesin.

Maakaasulinjaa seuraa talvella leveä kansanhiihtolatu, ja maastosta voi päätellä, että sulan maan aikaan paikalla on maastopyörällä ajettava polku. Onhan siinä. Runsaat puolitoista kilometriä on hyvää polkua, joskin pohjoisempana kivistä ja tärisyttävää. Sateisen syksyn jäljiltä lammikoita on koko matkalla. Kulku on nopeaa, mutta ajaminen vaatii keskittymistä eikä maisemia paljon ehdi vilkuilla. Ajo menee urheilun puolelle, enkä suosittele sitä niille, joita kansanretkeily miellyttää enemmän.

Kun vanha Viirilän suuntaan menevä polku kääntyy luoteeseen ja maakaasulinja jatkuu pohjoiseen, maasto muuttuu heinikkoiseksi ja vetiseksi. On parasta muuttaa suunnitelmaa ja ruveta jalkamieheksi. Nyt loppuu tärinä ja alkaa leppoisa kansanretkeily. Pyörä saa odotella kuusen alla.

Mutta oikealla kuusikossa kohoaakin sopivasti jyrkkä kallio yli kaksikymmentä metriä polkua korkeammalle. Sen idän puoleisessa rinteessä on kaksi hiidenkirnua, kuin pesualtaat kallioseinämässä aivan vierekkäin. Tässä isompi.

Kapean notkon toisella reunalla idässä on vielä hieman korkeampia kallioita. Brännbergen yltää kuudenkymmenviiden metrin korkeuskäyrän paremmalle puolelle. Länsireunaan saisi jokusen matalan kiipeilyreitin, mutta kansankiipeilijä ei aio yrittää ensimmäisenä. Ylhäältä on avarat näkymät etelään ja länteen, niin kuin tämän jutun ensimmäisestä kuvasta näkee.

Kallion huipulla kuuluu harvakseltaan koputtelua. Palokärkikö siellä veistelee? Sitten hieman kauempaa kuuluu kirkaisu: oliko se koputtelija vai sen kaveri?  Yritän hiippailla ääneti kopinan suuntaan, mutta taidan kuitenkin onnistua pelottamaan puutyöläisen tiehensä, sillä mitään ei kuulu, näy. Hetken päästä korkeasta notkosta pyrähtää vielä lentoon musta kanalintu. Voisiko Sipoonkorvessa olla metsoja?

Alhaalla notkossa pohjoiseen vievä polku näyttää sen verran hyvältä, että täytyy vielä käydä vilkaisemassa vähän matkan päässä olevaa suota. Taikka miksikäs ei saman tien kävelisi Katronträskille, eihän sinne ole linnuntietä kuin runsaat puolitoista kilometriä. Sieltä voisi sitten mennä länteen ja tulla maakaasu- eli kansanhiihtolinjaa takaisin.

Lindamorsmossenin halki vievä polku on todellakin helppokulkuinen. Katronträsk ei sen sijaan ole kummoinen eikä siellä oikein pääse tunnelmaan, sillä pohjoisrannalla on talo taikka huvila. Ei muuta kuin kiireen vilkkaa suota pitkin länteen. Sitten tuleekin jo avosuota, ja kulkija joutuu äkkiarvaamatta 1970-luvulle:

Lähellä kansanhiihtoristeystä vaanii retkeilijää omituinen näky: keskellä avointa suota on puoliksi uponnut henkilöauto. Onko kysymys vedonlyönnistä tai ennätysyrityksestä: joku on yrittänyt ajaa keväthankia pitkin autolla korven poikki? Vai ovatko kaasuputken rakentajat tehneet piruuden ja jättäneet maastoon muistomerkin itsestään?

Kansanretkeilijä porskuttaa lähemmäs ihmettelemään ja kauhoo samalla kaksin käsin karpaloita suuhunsa.

Nyt viimeistään on selvää, että pyöräily-yritys kaasulinjaa pitkin tänne asti olisi ollut järjetön ja mahdoton. Täällä eivät pysy pinnalla autot eivätkä polkupyörät, kävelijäkin silloin tällöin humpsahtelee, ja retkikengän rikkinäisestä saumasta menee vettä sisään.

Kovalle maalle päästyä matkanteko on taas rivakkaa, vaikkakin viimeiset puolitoista kilometriä pitkin putkilinjaa yksitoikkoisehkoa.

Tämän sarjan kaikki osat:

1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
10. Talven yritystä