Edistyshurmaisissa iskuripuheissa vaaditaan milloin minkin asian tulevan teknohenkisesti versioksi 2.0 itsestään – viimeksi luin, että kasvatustyöläisen pitäisi pian olla Opettaja 2.0.
Kaikkien ATK-ohjelmia käyttäneiden olisi syytä jo tietää, että uusi suurversio tuo uusien ominaisuuksien muassa aina liudan virheitä ja ongelmia. Nämä sitten vähitellen, toivottavasti, korjaantuvat ns. pistepäivityksissä. Ammattilainen ei koskaan suin päin vaihda työvälinettään uuteen versioon, vaan antaa muiden polkea miinat.
Jos tavoitteena olisi vaikka Opettaja 2.1 tai jopa 2.2.1, se symboloisi mukavasti myös sitä, että uskotaan enemmän jatkuvaan vähittäiseen kehitykseen kuin mahtikäskystä tapahtuviin juhlallisiin loikkiin.
Totuuden julkaisutahti on laskenut yhdessä kirjoitusten laadun kanssa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Katastrofia kuvaavat hyvin nämä puolen vuoden aikana saapuneet kommentit, jotka aforistisuudessaan kiteyttävät blogin surkean tilan:
Älä ota enää
Mistähän tämä tarina kertoo? Ei kyllä mitään selvää saa.
Foliohattu päähän?
Pitäisiköhän sinun joskus syödä muutakin kuin leipää.
Sinulla on siellä kivoja hoitajia, kun ne antaa sinun käyttää nettiä.
Oliks hyvä pulkkaretki?
Lisäys 2.4.2015: Täydennän luetteloa. Jos joku kommentoijista kokee nimettömän siteeraamisen oikeudettomaksi, voin pyynnöstä julkaista hänen meili- ja IP-osoitteensa.
Kun lakkasin kirjoittamasta mysteeriblogia, jätin Zuckerbergin ja aloin julkaista Totuudessa kaikki yli 140 merkin sekoiluni, blogiin tuli useampia häkeltynyttä epätietoisuutta ilmentäviä yhden rivin kommentteja. Rauhoittaisin niitä satunnaisia lukijoita, jotka eivät tiedä mistä tässä on kysymys: ehkä näette unta.
Työpaikoilta lähetellään työläisille tiedotteita usein doc- tai docx-tiedostoina. Kun työläinen klikkaa sähköpostin liitteenä olevan docx-tiedoston auki, kestää vähintään viisi sekuntia, kun Libreoffice tai vastaava ohjelma käynnistyy ja näyttää dokumentin. Viidenkymmenen työläisen työpaikalla yhden dokumentin avaamiseen kuluu siis yhteensä 250 sekuntia eli 4 minuuttia 10 sekuntia. Jos tiedotteita tulee vuodessa vaikka 40, aikaa niiden pelkkään avaamiseen kuluu 10000 sekuntia eli yli kaksi tuntia 46 minuuttia.
Jos tiedotteen kirjoittaja muuttaa ennen lähettämistä dokumentin pdf:ksi, siihen kuluu noin sekunti. Sähköpostin liitteenä oleva pdf-tiedosto myös aukeaa yleensä noin sekunnissa. Viidenkymmenen työläisen työpaikalla 40 tiedotteen avaamiseen vuodessa kuluu siis 2000 sekuntia eli runsaat 33 minuuttia.
Jos tiedotteet lähetetään pdf:nä docx:n sijaan, työajan säästö vuodessa on 10000–2000–40=7960 sekuntia eli 2 tuntia 12 minuuttia, työläistä kohti runsaat kaksi ja puoli minuuttia. Tänä aikana ehtisi hyvinkin käydä wc:ssä tai juoda yhden kahvikupillisen.
Tulin taannoin julistaneeksi, että modernin veppisivun pitää olla selkeä, pelkistetty ja mukautuva. Ei palstoja, minimimäärä valikoita, ei harhauttavia yksityiskohtia. Sisällön pitää näkyä pienellä ruudulla heti, ilman että tarvitsee vierittää epäolennaisia irto-osia pois tieltä. Toisaalta olisi mukavaa, jos isoa ruutua voisi hyödyntää näyttävään kuvien esittelemiseen.
Tämä Ryu tuntuu täyttävän vaatimukset aika hyvin. Törmäsin tähän sattumalta jossakin WordPress.comin blogissa ja huomasinpa sitten teeman olevan saatavissa vapaalla lisenssillä myös itse isännöityyn blogiin.
Tältä se näyttää ihan hallintapaneelin asetuksilla, en ole vielä puuttunut CSS:ään. Iso tekstikoko ja otsikkofontti ehkä kaipaavat säätämistä, suomentamattomia sanojakin näkyy siellä täällä. Jostakin syystä kirjasinkoot on määrätty absoluuttisesti pikseleinä ja rivinväli määrätty peräti kymmenen desimaalin tarkkuudella, lieneekö tämä tekijän huumoria? Koetan siis tutkia vaikutukset tarkasti, ennen kuin rupean tekemään radikaalimpia muutoksia.
Kuvagallerian asettelu ja kuvaesitys toimivat lisäosilla. Onneksi reippaat ohjelmoitsijat ovat tehneet niistä WP.comin Jetpackistä riippumattomat versiot. WP.com on hyvä palvelu, mutta viheliäisimpiä tuntemiani nettitakiaisia. Sinne kun annat jonkin meiliosoitteesi, niin et saa koskaan pois. Ja jos käytät samaa osoitetta jossakin päin veppiä, niin heti on WP.com paikalla ja tyrkyttämässä gravatar-kuvaasi.
No miltä tämä näyttää? Pitääkö tekstiä lukea metrin päästä, vai onko hyvä? Entä kuvat, värit? Minuun tekee vaikutuksen se, että kuva-artikkelityyppi (post format) laskee valokuvan keskimääräisen värin ja tekee siitä taustavärin. Aika hyvältä mielestäni näyttää.
Yritin Twitterissä provosoida keskustelua sanan tweet suomennoksesta, mutta eihän siitä mitään tullut. Niukasta tilasta ja viestien viuhuvasta virrasta seuraa vain vaillinaisia perusteluja ja väärinkäsityksiä.
Nykyään ”kaikki ovat” Twitterissä, niin myös virallinen kielenhuoltomme tunnuksella @Kotus_tiedotus. Olen useammin kuin kerran nähnyt Kotukselta kysyttävän tweetin oikeaa ja virallista suomennosta.
Usalaisperäinen viestipalvelu Twitter käyttää nimessään, tunnuksessaan ja sanastossaan linnun viserrykseen liittyviä mieli- ja kielikuvia. Aihepiirin sanat ovat sekä englanniksi että suomeksi onomatopoieettisia, tarkoitettaan äänteellisesti jäljitteleviä.
Yhden viestin nimitys on englanniksi tweet. Vanha sanakirjani antaa suomennokseksi ’piipitys, tirskutus’ ja ääntämisohjeeksi [twi:t]. w tarkoittaa painotonta u:n kaltaista vokaalia, pääpaino on seuraavalla vokaalilla. Kaksoispiste merkitsee pitkää vokaalia.
Twitterin alkuaikoina onkin puhuttu leikilliseen sävyyn visertämisestä ja viserryksestä. Mikäs siinä, mutta tämä suomennos ilman asiayhteyttä kertoo vain vanhan ja yleisen merkityksen. Mutta meillä on keino luoda sana, joka tarkoittaa vain ja nimen omaan Twitterissä päästettävää viserrystä: lainataan sana englannista ja mukautetaan se suomeen.
Näin olemme tehneet ennenkin, ja käytän tästä aina esimerkkinä teippiä: olemme kaapanneet sen tarkoittamaan tarranauhaa. Englannissa tape tarkoittaa nauhaa yleensä, ja teippi pitää ilmaista pidemmin: adhesive tape.
Nyt (vasta) päästään tämän jutun ytimeen: miten tweet mukautetaan suomen kieleen, substantiivina ja verbinä?
Virallinen suositus on ’tviitti’ tai ’twiitti’, verbi ’tviitata’ tai ’twiitata’. En ole tähän tyytyväinen, vaan ehdotan sanoja tuitti ja tuitata. Keksintö ei ole minun: syyllinen intoiluuni on Katleena, ja jäljet johtavat lopulta Jussiin.
Kotus viittaa kysyttäessä Kielikellon uutiseen, joka taas on suora lainaus termitalkoiden suosituksesta (ei anna linkittää suoraan, hae sanalla ”tviitti”). Mitään varsinaisia perusteluja mukautuksen kieliasulle tämä teksti ei anna. Termitalkoiden suositusten yleiset perusteet toki ovat tolkulliset.
Mitä vikaa sitten on ’tviitissä’? Oikeastaan rinnakkaismuoto ’twiitti’ sen paljastaa: suomalainen ei hahmota, että w merkitsee englannissa vokaalia, jota suomessa vastaa lähinnä u. Suomessahan vee on vee, kirjoitetaan se sitten yksittäin tai tuplana.
Sanan mukauttaminen on siis jäänyt puolitiehen: ensimmäinen vokaali on korvattu konsonantilla, koska on tuijotettu kirjoitusasua eikä äännetty sanaa suussa tai mielessä. Toinen vokaali on mukautettu oikein, muutettu kirjoitustapa äännearvoa vastaavaksi i:ksi.
Termitalkoissa on siis joko
a) tehty tietoinen päätös (”Eivät suomalaiset kuitenkaan tajua w:tä vokaaliksi, pannaan siihen v ja sallitaan w paremmalle väelle”) tai
b) haksahdettu itse edellä kuvaamaani vokaalin ja konsonantin sekoittamiseen.
Johdonmukaisin mukautus suomeen olisi ”tuiitti” ja ”tuiitata”. Tuitti ja tuitata ovat kuitenkin helpommat lausua. Sitä paitsi pitkä-i:llinen muoto saattaisi johdattaa jonkun tavoittelemaan englannin painotusta. Suomessahan ei koskaan painoteta kahdesta peräkkäisestä vokaalista jälkimmäistä. Tuitti sopii suomalaiseen suuhun parhaiten ja säilyttää muiston sanan alkuperästä.
Varmuuden vuoksi varoitan vielä väärinkäsityksestä, jonka tuittailuni tämän asian tiimoilta on saattanut aiheuttaa: suomessa ei koskaan äännetä kaksoisveetä u:na. Älä siis lausu ”Wanhan Willen wiinakioskia” ”uanhan uillen uiinakioskiksi” edes piloillasi: joku kuitenkin ottaa sen tosissaan. Kieli on vaarallinen leikki.
Tiedätkö, kuka seuraa liikkumistasi vepissä (world wide web, se osa internetiä, jota kansankielessä sanotaan ”netiksi”)? Aika moni seuraa. Useimmat veppisivut sisältävät koodia, jonka tarkoituksena on kerätä tietoja lukijoista: tilastointiin, mainostajille ja ties mihin muuhun tarkoitukseen.
Asennapa selaimeesi lisäosa nimeltä Ghostery. Se on saatavissa kaikkiin yleisimpiin selaimiin ja löytyy ja asentuu helposti selaimen lisäosa-asetusten kautta.
Kun Ghostery on käynnissä, se näyttää jokaisella vierailemallasi veppisivulla vaanivat seurantaohjelmat pienessä violetissa ikkunassa selainikkunan alanurkassa. Ja niitä tosiaan on melkein kaikkialla, usein jopa kymmenkunta.
Kokeilin Ghosteryä joskus vuosia sitten, mutta se näytti sotkevan sivuja ja oli muutenkin käytöltään epäselvän oloinen. Asensin sen nyt uudestaan ja havaitsi helpoksi. Klikkailin asennusvaiheet nopeasti läpi ja panin lähtöasetukseksi kaikkien seuraajien torjunnan:
Ghosteryn estoasetukset
Jos Ghostery estää jonkin tarpeellisen palvelun, sen voi helposti sallia yhden kerran tai pysyvästi klikkaamalla selainikkunassa. Soundcloud on minulla tähän mennessä ainoa palvelu, joka on täytynyt sallia erikseen.
Huomasin Ghosteryn hoitavan myös Adblockin ja Disconnectin tehtävät, joten tarvittavien lisäosien määrä väheni.
Totuus-blogi ja seuranta
Taannoin tämän blogin ulkoasua remontoidessani otin useimmat WordPressin lisäosista pois päältä. Kytkiessäni niitä uudelleen käyttöön jätin kuitenkin Shareaholicin pois. Tämä lisäke tuottaa ns. sosiaalisen median jakonappulat: jos lukija haluaa välittää blogijutun osoitteen seuraajilleen Facebookissa, Twitterissä tai tusinassa muussa yhteisömediassa, hän klikkaa täällä asianmukaista nappia, mikä tuottaa automaattisesti hänen käyttäjätunnuksellaan linkin blogiartikkeliin kyseisessä palvelussa.
Jakonappuloiden käyttö sisältää kuitenkin joitakin epämiellyttävyyksiä:
Bloginpitäjä olettaa lukijan niin avuttomaksi, että tämä ei osaa kopioida sivun osoitetta selaimen osoiteriviltä haluamaansa sosiaaliseen mediaan.
Jakonappulat tuottavat tietoa käyttäjän liikkeistä niiden takana oleville kaupallisille tahoille.
Jakonappulat toimivat kätevimmin silloin, kun käyttäjä selaa veppiä ollen koko ajan kirjautuneena johonkin sosiaaliseen mediaan. Tällöin esim. Facebook kerää kaiken tiedon käyttäjän liikkeistä.
Ensimmäinen kohta arveluttaa minua, ja haluaisinkin tietää mitä sinä, arvoisa lukijani, siitä arvelet. Jääkö hyvä juttu jakamatta, jos jakonappuloita ei ole? Mielestäni Totuuden jutut ovat niin loistavia, että kaikkien pitäisi lukea niitä, ja olen ehkä tässä asiassa valmis tulemaan hieman vastaan laiskaa tai kömpelöä lukijaa.
(Hieman toisenlainen on jakonappuloiden toiminta palveluissa, jotka tuottavat maksullista sisältöä. Esimerkiksi Hesarin tai Suomen Kuvalehden juttuja jakaessa nappeja kannattaa käyttää, sillä niiden tuottaman linkin välityksellä muut pääsevät lukemaan ilmaiseksi muutoin maksullisen artikkelin.)
Jotta Totuus olisi täysin seurantavapaa, myös Gravatar sai mennä. Et siis kommentoidessasi enää näe hienoa muotokuvaasi kommentin vieressä.
Jo muinoin kokeilin Google Analyticsia ja luovuin siitä. Jonkin aikaa pidin käynnissä Piwikiä, joka on täysin bloginpitäjän omassa hallussa oleva kävijäseuranta, mutta poistinpa nyt senkin. En jaksa tutkia lukijatilastoja.
Minulle paras palaute ovat lukijain kommentit, jotka toivotan tervetulleiksi, kunhan pysyvät jotakuinkin asiassa. Ajoittain olen pitänyt kommentoinnin täysin vapaana, mutta parin valopään takia nyt on taas käytössä ensimmäisen kommentin hyväksyntä. Kokonaista oikeaa nimeä tietenkin suosin, mutta etunimen tai nimikirjainten käytön olen hyväksynyt, kun olen tiennyt kirjoittajan asialliseksi.
Kommenteista tallentuu IP- ja meiliosoite, mutta ne jäävät vain minun tietooni.
Jos huomaat Totuuden seuraavan sinua vielä jollakin tavalla, jonka olen tässä unohtanut, ilmoita siitä kommenteissa tai meilillä.
Virikkeitä tähän kirjoitukseen antoi tämä Pekka Pekkalan juttu.
Jos joku olisi viime päivinä tullut useammin kuin kerran vilkaisseeksi Totuus-blogia, hän olisi huomannut holtitonta ulkoasun vaihtelua. Olen kokeillut eri teemoja ja päätynyt toistaiseksi hieman ehostettuun oletusteemaan. Ehkä siinä on tullut jotakin opittuakin.
Keskusteluun piti taas panna päälle ensimmäisen kommentin hyväksyntä. Olen sen välillä ottanut vaivihkaa poiskin, mutta äskettäin tänne on tullut pari tosi fiksua puheenvuoroa, jotka yllyttivät lisäämään tarkkailua.
Kun uutis- ja blogisyötteiden lukemiseen ja Twitterin seuraamiseen alkaa mennä kolmatta tuntia vuorokaudessa, rupeaa vähitellen miettimään karsintaa. Tylsät jaarittelijat ja liian pitkiä juttuja kirjoittavat lähtevät silloin ensimmäisinä, jos ei aiheen ainutlaatuisuus pakota pitämään heitä seurannassa. Mutta myös teknis-käytännölliset syyt saattavat vapauttaa bloggaajan lukijoistaan.
Blogista ja muusta taajaan karttuvasta sisällöstä pitää olla saatavissa RSS-syöte. Siitä lisää seuraavassa jutussa.
Joskus blogitekstistä tai uutisesta tulee syötteeseen pelkkä otsikko tai muutama rivi jutun alusta. Jos lukija haluaa nähdä koko jutun, hänen on avattava veppisivu, kansankielellä mentävä nettisivulle. Informaatiohyöyn alla elävälle tämä on ylimääräinen vaiva, ja tällainen syöte lentääkin siivouksessa pihalle ensimmäisten joukossa.
WordPressin asetuksissa säädetään kohdassa Lukeminen, näkyykö syötteessä koko juttu vai pelkästään alku:
Joskus kirjoittaja ei kumminkaan halua näyttää syötteessä koko juttua – hän ehkä haluaa altistaa lukijansa veppisivullaan oleville mainoksille (jotka tämä torjuu adblockilla). Hän voi kuitenkin välttää tökerön vaikutelman, joka tulee sattumanvaraisesti jopa kesken lauseen katkeavasta poiminnasta. Kohtelias kirjoittaja laatii minuutin vaivannäöllä tyylikkään ingressimäisen tekstin, joka ei näy itse artikkelissa. Sen sijaan se näkyy syötteessä ja sellaisissa yhteyksissä, joissa tekstistä näytetään vain pala, kuten hakutuloksissa ja joissakin some-linkeissä. WordPressissä sen nimi on Ote ja sen voi tehdä artikkelin kirjoitussivulla:
Pekka Heikkisen leipomon web-sivujen toteutuksesta olisi saman korttelin pojalla tarjota useampikin rakentava kommentti, mutta katsotaan sitä joskus toiste. Tällä kertaa tahdon kiinnittää lukijain huomion siihen, kuinka leipomo kertoo itsestään runomuodossa.
Katsokaa vaikka: teksti on ladottu kahdelle palstalle lyhyiksi kappaleiksi, siis säkeiksi ja säkeistöiksi. Teksti ei tietenkään mukaudu selainikkunaan – jos se niin tekisi, säerakenne menisi sekaisin.
Tarkastellaan esimerkkinä puu-uunileipäsivua (tässä on suora linkki, mutta lukija siitä huolimatta joutuu etusivulle ja klikkaamaan sieltä ruisleipäsivulle). Teksti ryhmittyy yleensä neljän säkeen mittaisiksi säkeistöiksi. On myös yksi kuuden ja yksi viiden rivin säkeistö, ja sivun loppuhuipennuksessa, herkullisen kahvileivän jälkeen, säkeistö lyhenee kahteen ja lopulta yhteen riviin.
Säkeen pituus on yleensä 5–10 tavua, kymmentavuinen säe on hyvin yleinen. On pari lyhyttä nelitavuista, ja runo Puu-uunileivän tarina jysähtää käyntiin järeällä kolmentoista tavun säkeellä. Kotimaisen kirjallisuuden perusopinnoistani on sen verran aikaa, etten tunnista runomittaa. Kuka osaisi auttaa? Miten näitä runoja lausuttaisiin?
En tiedä, onko runoja esitetty julkisesti lausuttuina tai lauluiksi sävellettyinä. Runoviikon tilaisuuksia ajatellen niiden viesti on ehkä hieman yksipuolinen. Mutta kenties Pekka Heikkinen voisi järjestää runojuhlien aikana oheistapahtuman, jossa runoja esitettäisiin myymälässä ja yleisö saisi samalla nauttia leivoskahveista. Tämä sopisi hyvin satavuotisjuhliin.
