Totuus

Matti Sunellin blogi

Avainsana: Itä-Helsinki

  • Pähkinöitä ja sinivuokkoja

    Pähkinöitä ja sinivuokkoja

    Kansanretkeilijän pikaviestimeen tuli aamulla erittäin tärkeäksi merkitty sanoma:

    Ystävällisesti pyydämme huomaamaan, että huhtikuu 2012 loppuu tänään eikä uusintaa tule. Luvassa on kaunista säätä, lämpöä kymmenkunta astetta. Vuokot kukkivat parhaillaan, pähkinäpensaatkin vielä, mutta loppua kohti mennään. Nymphalidae-suku ja G. rhamni ovat hereillä jo. Lehdet tulevat kohta, joten avoimet maisemakuvat on otettava nyt. Muuttolintujakin on tarjolla, jos ymmärtää katsoa.

    Kun odotettavissa olevat elinvuodet nuljahtavat yli puolenvälin, rupeaa entistä enemmän arvostamaan tilaisuuksia osallistua planeettamme vuodenkierron nopeasti ohikiitäviin taitekohtiin. Tuollaisia viestejä ei siis ihan kevytmielisesti poista ja unohda saman tien. Niinpä vastasin:

    Selvä. Tullaan.

    Coryllus avellana
    Heteet ja emi

    Olin onneksi saanut valmennusta pähkinäpensaan kukintojen tunnistamisessa ja hyvän vihjeen kasvupaikasta, joten löysin pensaat etsimättä Mustavuoren länsireunasta. Tällä kertaa pokkari voitti järkkärin lähikuvauksessa.

    Hiekkakakut ja jäätelökioski

    Katse Vuosaarenalpilta Porvarinlahden rantakosteikkojen ja Mustavuoren yli Kontulan ja Mellunmäen suuntaan. Koivikot punertavat pakahtumaisillaan ennen lehtien räjähtämistä. Mäen juurella lajitellaan likaisia maita, työntekijöitä palvelee jäätelökioski.

    Alppia rakennetaan jatkuvasti, ja työpäivien aikana siellä ei saa liikkua. Tulin paikalle juuri parahiksi, kun viimeinen työntekijä laittoi paikkoja lukkoon ja lähti vapun viettoon. Nyt huipulle johtava polku on rakennettu mutkaiseksi metrin levyiseksi kävelytieksi, ja tarvitaan kosolti taitoa maastopyöräilijältä, joka aikoo lasketella sen alas juoksuvauhtia nopeammin.

    Pari erillistä tuulihaukkaa lekutteli alpin rinteillä. Vihje: pian sisäänkäynnin jälkeen vasemmalla olevan pylvään nokasta voi hyvällä onnella saada kuvattua tähystävän haukan. Minä en tällä kertaa ehtinyt.

    Paikoin metsän pohja oli sinisenään sinivuokoista, tekisi mieli sanoa. Ei se aivan pidä paikkaansa, sininen väri peittää loppujen lopuksi aika pienen osuuden pinta-alasta, ja sinisyys syntyy varsinaisesti katsojan silmässä tai aivossa. Siksi sinivuokot ovat mahdottomia valokuvattavia – tietenkin myös erikoisen violetinsinisen värin takia, jota ei oikein saa toistumaan valokuvassa.

    Kuvaisiko laajalla kulmalla puolen aarin vuokkoalan:

    Vuokot: yleiskatsaus

    Vai lisäisikö polttoväliä ja poimisi siitä vain osan:

    Vuokko-osajoukko

    Entä jos menisi maahan ja ottaisi siitä laajan kulman:

    Laaja lähivuokkojoukko

    Tai jos sittenkin sekä kumartuisi että tsuumaisi mahdollisimman lähelle? Realistisesti, risujen ja kuivien lehtien kera (huomaa pirkko):

    Risut ja vuokot

    Tai tyylitellen, ottaen sumenevaan taustaan lisää vuokkoja, loputtomiin:

    Kaunovuokot

    Saahan sitä yrittää.

    Porvarinlahden onkimiehet

    Porvarinlahti on siirtotyöläisten kala-aitta. Lintutornin parkkipaikalla enimmissä autoissa on virolaiset kilvet, kaislikossa suhisee venäjä.

    Kuten kaikki hyvin tietävät, Itä-Helsingin suosituimpia harrastuksia on ajoneuvojen polttaminen ja hajottaminen. Alpille johtavan tien varressa oli tämä Saab, kuntopolun pysäköintipaikalla taas Hyundai.

    Ojaan, turpaan ja onnea
    Tällähän melkein ajaisi
  • Autolla ajoa öiseen aikaan

    Autolla ajoa öiseen aikaan

    Kansankuvaaja pakkasi aamulla reppuunsa urheiluvälineet, ja reppu tuli kovin täyteen. Ehkä tänään voisi jättää kameran pois, ettei sisältö vallan pullistelisi ulos. Jos nyt jotakin on pakko kuvata, niin aipädin kamera välttää hätätilanteessa.

    Yöllisiltä kulkureiteiltä palatessaan kansankuvaaja sitten näkikin Mustikkamäen juurella polun varrella siististi kivien päälle asetellun valkean henkilöauton. Perä oli kauniisti koholla, koko paketti oli solmittu poliisin lahjanyöreillä.

    Oli ajettu Saarikosken mukaisesti hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin (tosin keltavästäräkki ei ollut vielä saapunut eikä kävellyt mustan oksan päästä päähän). Oli lähestytty Ritvalantien suunnasta Rintinpolun kouluja, mutta kuljettajalta oli jäänyt huomaamatta, että kävelytien linjaa on muutama vuosi sitten muutettu siten, että tie kääntyy jyrkästi kohti Kontulan kirkonkylää juuri ennen liittymistään Rintinpolkuun, ja vanha melkein Rintinpolun suuntainen linja on ollut tukittuna lohkarein jo tovin.

    Tömähdys lienee ollut kuulemisen arvoinen. Yksi louhi on siirtynyt tienvarren rivistä auton mukana ja jäänyt lopulta kannattelemaan Honda Civiciä taiteellisessa asetelmassa.

  • Naulakallio

    Naulakallio

    Huomasin, että mainiossa Esoteerisen maantieteen blogissa on taannoin ilmestynyt juttu Naulakalliosta. Koska tuo hieno mäki on vain muutaman reippaan polkaisun tai luistelupotkun päässä Mellunkylän savimaiden vastakkaisella reunalla, oli toisen pääsiäispäivän kävelyretken kohde saman tien päätetty. Miltä kalliolla näyttää kolme vuotta tuon jutun  kirjoittamisen jälkeen?

    Mäen lounaisrinteen kuru oli täysin sula, mutta tällä kertaa en nousisi siitä. Kiersin eteläpuolelta tarkastaen jyrkänteitä, joihin on puhkottu ja sitten betonilla peitetty luolien suuaukot. Kesällä kalliota on vaikea nähdä tiheän lehvästön takaa, mutta nyt lehdettömänä aikana sen muodosta saa hyvän käsityksen.  Yllä on panoraamakuva korkeimmasta seinämästä. Tarkasti katsoen maisemassa huomaa uuden, huolestuttavan merkin: kallion reunalla kiiltelee verkkoaita. Myös lenkkarit kannattaa panna merkille.

    Tässä olen joskus nähnyt kiipeilijöitä, ja ylhäällä on muutama yläköysiankkuri. Mitenkään virallinen köysikiipeilypaikka Naulakallio ei kuitenkaan liene, ainakaan sitä ei mainita kanonisessa kiipeilyliiton reittioppaassa. Pohjoisrinteen kuusikossa matalilla sileillä seinillä on ainakin joskus boulderoitu eli lohkaroitu.

    Mäen kaakkoisreuna nousee mukavina hyllyinä, ja reitin voi valita halutessaan siten, että pääsee tekemään muutaman helpon kiipeilyliikkeen. Siitä ylös tällä kertaa.

    Ohutta yläpilveä Vuosaaren suunnalla

    Idän ja kaakon puolelta näkee hyvin Vuosaaren suuntaan. Alppi jää juuri ja juuri Mellunmäen mäntyjen taakse, mutta sataman nosturit näkyvät ja etelämpänä korkeat kerrostalot. Lumien lähdöstä lehtien puhkeamiseen on otollinen aika maisemakuvaukseen: monet sellaiset kohteet ovat näkyvissä, jotka kesällä jäävät lehtimetsien peittoon.

    Linnanpellon aluetta on pohjustettu kuukausitolkulla.

    Mellunkylän Linnanpellon aluetta on pohjustettu rakentamista varten toista vuotta. Kun kivennäismaat on rakennettu täyteen, otetaan käyttöön saviset entiset merenpohjat. Hirmulot ovat pumpanneet peltoon valtavat määrät kovetusainetta, ja parhaillaan rakennetaan katuja. Horisontissa vasemmalla Roihuvuoren sieni, keskellä Myllypuron sieni, piippu ja kerrostalot ja oikealla vilaus Kontulaa.

    Kallion juurelta koirapuistosta, varmaankin pienten koirien puolelta, kuuluu ”koirien” räksytystä, johon tuulenpuuskat tuottavat hauskan flanger-efektin. Ääni-ilmiö synnyttää mielikuvan mekaanisesta robottikoirasta ja muistuttaa, kuinka älytöntä koiran jalostaminen pehmoleluiksi on. Koirapuistollakin on lähtölaskenta käynnissä, sillä Länsimäentien ja Naulakalliontien väliin suunnitellaan uutta asuinaluetta.

    Naulakallion kiipeilyankkurit on teljetty verkkoaidan taakse

    Jyrkimpien seinämien reunoilta löytyvät sitten uudet, pahaenteiset keskustamisen merkit: karmean rumat verkkoaidat, joita en aiemmin muista panneeni merkille. Kysynpä huvikseni: kuinka moni ihminen on tähän mennessä pudonnut Naulakalliolta? Tässä kuvassa on kolme kiipeilyankkuria, joista kaksi on jäänyt aidan ulkopuolelle. Aidan tekijät ovat varmaan itsensä varmistaneet näihin kettinkeihin, jotka ovat samalla tehneet lähes käyttökelvottomiksi.

    Parvekkeella voi nyt turvallisesti kaljoitella

    Nyt ovat tulleet aidat, seuraavaksi ilmeisesti portaat ja penkit ”näköalasektoreille” sekä lehtipuiden kaato. Alueen suunnittelua selostetaan tässä PDF-dokumentissa. Suunnitelmassa hätkähdyttää muun muassa se, ettei alueella sallita puuportaita, vaan mahdolliset porrasaskelmat hakattaisiin kiveen. Kivipora laulaa Naulakalliolla! Portaiden ansiosta liikenne lisääntyy ja maasto kuluu entisestään. Lisäksi jyrkänteiltä putoilee parissa vuodessa enemmän ihmisiä kuin viidenkymmenen edeltävän vuoden aikana yhteensä. Kallion vaikeakulkuisuus on tähän asti varmistanut sen, että siellä liikkujat osaavat itse pitää huolta itsestään.

    Naulakallion taidemännyt
    Muinaisrakennelman suunta osoittaa auringon sijainnin keskipäivällä

    Tässä vielä taidemäntyjä. Toivottavasti maaperää ja kosteutta riittää sen verran, ettei niille käy niin kuin Mustikkamäen männyille. Kivistä muinaisrakennelmaa on käytetty auringon paikallistamiseen keskipäivällä. Samalla paadet ovat toimineet käräjäkivinä.

    Polttopuuhuolto toimii Naulakalliolla

    Nuotioiden polttopuuhuolto näyttää toimivan. Mutta onko nämä kannettu muualta vai onko joku tosiaan pilkkonut Naulakallion omia puita? Koivua näyttävät olevan.

  • Aurinko laskee Mustikkamäellä

    Aurinko laskee Mustikkamäellä

    Viimeisen Mustikkamäen talven muistoksi Totuus julkaisee vuoden 2010 toisen auringonlaskun. Lunta on riittänyt nyt kolmeksi talveksi, toivotaan vielä muutamaksi kymmeneksi.

  • Kovaa peliä Kontulassa

    Ryypiskeltyään, tupakoituaan, luettuaan itähelsinkiläisen runoilijan kolumnin ilmaisjakelulehdestä ja hukattuaan toisen lapasensa päähenkilömme riisui saappaansa, joi pullon mustetta ja katosi metroaseman ja ostolan alaisiin salakäytäviin, joissa täytyy liikkua hiiren hiljaa.

    Sanomalehdellä paikattu korko
  • Kansanhiihtoa suksitta

    Kansanhiihtoa suksitta

    Kansanhiihtäjä käyttäytyi hieman vastoin luontoaan jättäessään sukset kotiin. Kieltämättä tuntui kummalta kävellä ohi vastahöylättyjen latujen, kun ilma oli mitä mainioin – pakkastakaan ei ollut kovin paljon kymmentä astetta enempää – ja sepeliosasto vietti lepopäivää. Mutta tämänpäiväinen tehtävä vaati liikkumista reiteillä, joilla retkikenkä toimi paremmin kuin suksi.

    Reitti vei Vuosaaren poikki Uutelan rannoille ja Särkkäniemen kallioiseen kärkeen, jonka nimi on oikeasti Skatanluoto. Siitä paluumatkalle metsän halki, sataman reunoitse ja vielä Vuosaarenalpin huipun kautta. Statiivi oli repussa painona, mutta niin hämärää ei ehtinyt tulla, että sitä olisi tarvittu sekuntien mittaisiin tunnelmointivalotuksiin. Sataman keinovalomeren kuvaaminen muurin kärjestä jäi johonkin tulevaan arki-iltaan.

    Meri on jo umpijäässä ja lumen kattama, mutta pysyttelin kuitenkin rannoilla. Jäällä oli kyllä liikkujia. Tuntenevat sitten varmaan turvalliset reitit. Meri jäätyi tosin vasta viikko sitten, ja silloin olisi pitänyt olla paikalla, jos olisi halunnut saada talteen mosaiikkigrafiikat. Tänäänkään en sattunut vastatusten tutun kuvaajan kanssa, vaikka näköjään yhtä aikaa oltiin liikkeellä.

  • Talvenkiistäjät

    Kuten kaikki hyvin tietävät, ikävin, liukkain ja vaarallisin talvikeli on kuiva ja nihkeä pakkaslumi. Tai ehkä ne eivät tiedä, jotka kulkevat töihin, kouluun ja urheilemaan omin jaloin, polkupyörällä tai potkukelkalla. Mutta näin se vain on, ja siksi teille on pakkaskelillä kylvettävä paljon pieniä teräviä kiviä. Esimerkiksi iljanne eli kaljama on paljon turvallisempi keli, ainakin jos levitettävän sepelin määristä voi jotakin päätellä.

    On myös todettu, että mummut ja papat hakeutuvat mielellään tien pehmeille laidoille kaatuilemaan. Siksi ensinnäkin penkat työnnetään mahdollisimman kauas, mielellään ainakin puolitoista metriä varsinaisen väylän reunojen ulkopuolelle, ja toiseksi myös lumipenkat sepelöidään huolellisesti. Tähän tarkoitukseen kaupunki on hankkinut huipputehokkaita sepelilinkoja.

    Linkomiehet vihaavat paitsi pulkan ja potkukelkan käyttäjiä, myös kansanhiihtäjiä. Ajaessaan kohdasta, jossa latu risteää kävelytien kanssa, he lisäävät sepelin syöttöä ja vääntävät lingon kierrokset täysille.

    Täällä Helsingin perällä, Suomen syrjäseudulla, talvea pidetään onnettomuutena tai ainakin häiriönä, jolla ei voi olla minkäänlaisia myönteisiä vaikutuksia. Ei ole olemassa esimerkiksi mitään lumen ja jään mahdollistamia reippaita ja hauskoja liikkumiskeinoja, ei ainakaan saisi olla. Joka tapauksessa sellaiset pitää pyrkiä estämään tai ainakin eristämään aidatuille alueille, mieluimmin sisähalleihin.

    Haluaisin muistuttaa, että Suomeen sattuu talvi lähes joka vuosi. Liittyminen Euroopan unioniin 1995 ei lopettanut talvea, vaikka jotkut tuntuvatkin luulevan, että ”Eurooppaan meneminen” tarkoittaa maan siirtymistä alemmille leveysasteille.

    Kyllähän tänne ennen pitkää saadaan lumettomat talvet ja neljän kuukauden pimeä marraskuu, muttei toivottavasti niin pian, että minun pitäisi olla sitä todistamassa.

    Täällä mennään jukuripäisesti läpi harmaan kiven, murskataan se ja sirotellaan lumelle. Suosisin ehkä kuitenkin vähemmän totalitaristista elämäntapaa, jossa oloja myötäillen vaikeudet käännetään voitoksi ja vastuksissa nähdään erilaisen toiminnan mahdollisuus.

  • Tulituksen ääniä

    Uunnavuonna viisi vuotta sitten pystytin mikrofoniparin kuistille ja otin talteen rätinää ja pauketta. Se on materiaaliarkistossa turvassa, ehkä sitä on jo käytettykin (jonkin kappaleen rytminä?), vaikka kukaan ei ole huomannut (tullut valittamaan).

    Silloinkaan ei ollut lunta. Tuli kyllä myöhemmin, vaikka kuvallisia todisteita on vasta tammikuun lopulta.

    Tätä on siedetty nyt tarpeeksi. Nykyään hankkiudun vuodenvaihteessa neljän seinän sisään (tai tajuttomaksi, tai molempia) hyvissä ajoin ennen keskiyötä ja panen Richard Straussin sävelrunot soimaan täysillä, kunnes pahimmasta on päästy yli.

  • Kännissä olet ääliö

    Yhtenä päivänä vuodessa on kuulemma luvallista kaataa roskat puistoihin, kävelyteiden varsiin ja oman pihan portille. Roskia voi singota myös toisten pihoihin ja ihmisten päälle. Päivä on joulukuun 31. Sen sijaan esimerkiksi tammikuun neljäntenä tai toukokuun 27. päivänä ei jostakin syystä katsota hyvällä sitä, joka ripottelee jätesäkkinsä sisältöä julkisille paikoille.

    Tässä on Itä-Helsingin roskanäyttely.

    Kuka viitsii valittaa moisesta pikkuasiasta? Saahan sitä kerran vuodessa vähän riehaantua. Kerran vuodessa saa kakata leipurin pöydälle ja pätkiä lapsiaan turpaan. Saa ajaa sataa jalkakäytävällä ja solvata ihmisiä metrossa. Ei se kerran vuodessa mitään haittaa.

  • Ruohovarkaat

    Ruohovarkaat

    Kontulan Mustikkamäellä kasvaa paljon komeaa isomaksaruohoa, ja olenkin aina toivonut apolloperhosen toukkien asettuvan mäellemme sitä syömään. Lumeton talvi on paljastanut, että maksaruohon maanpäällinen osa jää kuoltuaan törröttämään ruskeana, kunnes keväällä maasta nousee uusi varsi ja siihen lehdet ja kukat.

    Ruskeita törröttimiä

    Jokunen vuosi sitten, muistaakseni loppukesästä, mäen etelänurkasta Mustikkarinteen ja Suonlaidan kujien päästä katosivat maksaruohot monen aarin alalta. Kasvit oli revitty juurineen maasta, ja jäljellä oli vain palasina nurin niskoin lojuvaa sammalta. Oli tapahtunut ilmiselvä suunniteltu ja järjestelmällinen varkaus.

    Kasvattiko joku salaa jossakin rauhoitetun apolloperhosen toukkia? Ehkei sentään, vaan arvelen, että maksaruohoa halutaan pihoihin koristekasviksi. Joku kävi kaappaamassa kaupunkilaisten yhteisestä puistosta kasveja omaan pihaansa, tai ryöstön laajuudesta päätellen myyntiin. Tuliko ostettua syksyllä torilta maksaruohoja omaan pihaan? Entä tuliko kysyttyä, mistä ne mahtavat olla peräisin?

    Muutamassa vuodessa kasvusto on elpynyt, kuten kaksi ensimmäistä kuvaa osoittavat.

    Kuvaillessani tässä päivänä muutamana keskitalven vehreyttä tutulla mäellä huomasin huolestuttavaa sammalen rikkonaisuutta toisaalla, lähellä niitä Mustikkasuontien taloja, jotka jostain käsittämättömästä syystä on sallittu rakentaa lähes kallion päälle. Jäljet näyttivät samoilta kuin taannoin: kallion päällä rikkoutunutta sammalta laajalla alueella, maksaruohoja ei missään.

    Sammal riekaleina

    Tämä ei näytä siltä, että koirat olisivat riehuessaan rikkoneet sammalpeitteen tai lähitalon poika olisi hurjastellut mönkijällä. On vaikea sanoa, milloin riisto on tapahtunut, sillä paikka sijaitsee sivussa polusta ja lähellä tontteja, joiden lähelle ulkoilijat eivät välttämättä ilkeä kävellä. Todennäköisesti jo alkusyksystä, jolloin kasvin maanpäällinen osa on vielä hengissä. Toimiiko Itä-Helsingissä ammattimainen liiga, joka käy järjestelmällisesti vuorovuosin korjaamassa satonsa kaupungin puistoista?