Monet musiikinystävät ovat ihmetelleet, miksi Abban kapellimestari Brightonin euroviisuissa 6.4.1974 oli niin tutun näköinen. Voisiko se olla… Kyllä: Eksaktin estetiikan laboratorion musiikinhistorialliset tutkimukset ovat vahvistaneet, että orkesteria todella johti tuona iltana Neil Young. Tässä hän juhlii Waterloo-kappaleen voittoa Abban ja Stikkanin kanssa.
Neil Youngin keikkakalenteri osoittaa, että Youngilla oli tuolloin tauko omista esiintymisistään: edellinen konsertti oli 26.3. ja seuraava vasta 16.5. Fridalla oli oman soololevynsä äänityksiä 27.3. ja Agnethalla 28.3. Abba matkusti Englantiin 1.4. On todennäköistä, että Young saapui samoihin aikoihin ja orkesteriharjoitukset pidettiin huhtikuun ensimmäisinä päivinä.
Abban ja Neil Youngin yhteistyön juuret ovat ehkä jo vuoden 1972 lopulla. Tuolloin Stikkan tilasi Ring Ringin englanninkielisen sanoituksen Neil Sedakalta. On esitetty vahvoja epäilyjä, että Young käytti röyhkeästi Sedakan nimeä pseudonyyminä ja hän itse asiassa kirjoitti Ring Ringin sanat.
Maan tuntia saattoi Itä-Helsingissä viettää lähes päivänvalossa. Koko päivän jatkunut lumisade oli valkaissut maan, ja matalalla roikkuvat märät pilvet yhdessä lumipeitteen kanssa muodostivat tehokkaan heijastimen kaupungin katu- ja ulkovalaistukselle. Periaatteessa valottomillakin paikoilla pystyi liikkumaan kuin kesäyön hämyssä.
Ulkovalaistusta on viime vuosina määrätietoisesti lisätty, ja se on saavuttanut täällä päin jo perkeleellis-saatanalliset mittasuhteet. Yhä uusia kävelyteitä valaistaan, koulujen ja päiväkotien pihat ja koirapuistot loistavat yöt läpeensä kirkkaina, säkkipysäkkien mainostaulut ovat kuin kaamosmasentuneiden kirkasvalolamppuja ja katuvaloja vaihdetaan yhä kirkkaampiin. Omaan makuuhuoneeseeni paistaa möllöttää pihalta pylvään nokasta jatkuva täysikuu. Lisäksi kaupunki on harventanut puustoa rajusti koko Itä-Helsingissä, joten valot pääsevät aina vain esteettömämmin loistamaan.
Pimeys on hiljaisuuden tavoin nykykaupunkilaiselle tuntematon asia. Sitä kokeakseen on matkustettava kauas asutuskeskusten ulkopuolelle.
Ehkäpä monessa kodissa oli sammutettu valot tunniksi. Pientaloalueella ei ainakaan näkynyt ylenpalttista loistetta kotien ikkunoista. Mutta ulkona oli valoisaa. Kaikkialle ulottuva sähkövalo sulki piiriinsä harvat koirankävelyttäjät ja pysäkeiltä kotiin palaajat.
Kuva on otettu Naulakalliolta Mellunkylän pientaloalueen suuntaan. Etualan tyhjä koirapuisto on seudun kirkkaimmin valaistu alue. Oikeastihan maisema on natriumlamppujen ansiosta oranssinhohtoinen, mutta valkotasapainon korjauksen neutraalipiste on otettu etualan lumihangesta, ja katuvaloista on yllättäen tullut sinertäviä. (Kyllä, nousin kalliolle kuvan suunnasta PD-kurua pitkin. Hämäryyden ja runsaan lumen vuoksi en kuitenkaan käyttänyt direttissima-linjaa, vaan siirryin oikealle, jossa oli kosolti hyviä otteita.)
Paitsi että olen ollut parikymmentä viime vuotta huonosti perillä populaarikulttuurin ajankohtaistapahtumista, olen myös tietoisesti vältellyt viime aikojen Abba-aiheisia tuotteita. Olenhan sentään Abban musiikin alkuperäinen ystävä (vuodesta 1974), jolle oikeata Abbaa ovat lähinnä Abban viralliset levyt vuosilta 1973–1982.
Tässä taannoin (1999) tehtiin Abban laulujen pohjalta musikaali, ja kun näyttämömusikaali on osoittautunut melkoisen suosituksi, on nyttemmin kuulemma tehty elokuvaversio samasta aiheesta. Elokuvankin sanotaan menestyneen mukavasti. No, enhän lopulta voinut välttyä siltä tiedolta, että Björn ja Benny osallistuivat aktiivisesti elokuvan tekoon ja filmimusiikki tehtiin kokonaan Bennyn johdolla. Koska elokuvamusiikki leviää laajalle ja jää pysyvästi olemaan, sitä ei voinut antaa kenen tahansa esitettäväksi, ja Benny halusi, että musiikissa on oikea Abba-sointi. Asiaa käsittelevä Dagens Nyheterin artikkeli on englannettuna täällä.
Elokuvassa soivat Abba-sävelmät on julkaistu levyllä Mamma Mia! The Movie Soundtrack (Polydor 1774184). Linkitän tuonnempana laulujen kohdalla Spotifyhin (Spotifyn ilmaisversioon tarvittavia kutsuja on kirjoitushetkellä jaossa ainakin täällä).
Äänite osoittautui mitä myönteisimmäksi yllätykseksi: ilman Abban laulajia ei musiikki voi kuulostaa tämän enempää Abbalta. Ja ihmekös tuo, Benny nimittäin äänitti kappaleet omassa Mono-studiossaan ja entisessä Metronome-studiossa (nykyisin Atlantis) vanhojen Abba-soittajien kanssa. Mukana olivat basson nero Rutger Gunnarsson, kitaristi Lasse Wellander ja Abban loppuaikojen rumpali Per Lindvall. Lyömäsoittajana oli Jörgen Stenberg ja akustista kitaraa soitti Lasse Johnsson. Mainitussa artikkelissa Benny väittää, että Björn kävi myös soittamassa kitaraa, mutta levyn soittajatiedoissa häntä ei mainita. Mukana on myös puhallinryhmä ja kuoro (parikymmentä Tukholman Mamma Mia! -esityksen laulajaa). Äänittäjänä ei sentään ollut Michael B. Tretow, vaan Bernard Löhr. Laulusoolot ja orkesteri on äänitetty Englannissa (Air-, Angel- ja Abbey Road -studioissa). Äänitykset on tehty kaksi vuotta sitten, helmi- ja huhtikuussa 2007. (Polar-studiotahan ei enää ole. On tosin olemassa Polar-niminen studio, mutta se ei toimi samassa paikassa kuin Abban studio aikoinaan.)
Kappaleiden sovitukset ovat usein täysin uskollisia alkuperäisille. Esimerkiksi Mamma Mia (alkuperäinen) ja Super Trouper (alkuperäinen) menevät havaintoni mukaan täsmälleen samalla tavalla, samassa tempossa ja sävellajissa. Kappaleethan nuotinsi Anders Neglin musikaalia varten alkuperäisiltä moniraitanauhoilta, ja uudet versiot on selvästi tehty partituurin mukaan. Eri soitin- ja lauluosuudet erottuvat uusissa äänityksissä paremmin, mikä saattaa ilahduttaa jotakuta, joka nuotintaa teoksia esim. tieteellisen tutkimuksen tarpeisiin.
Orkesteria on käytetty runsaammin kuin Abban levyillä. Hyvä idea on esimerkiksi laittaa viulut ja huilut soittamaan Gimme! Gimme! Gimme!n arp(odyssey)eggiota (alkuperäinen). Honey, Honeyssa kuulostaa olevan oboesoolo. Sähkökitarat ovat ehkä enemmän esillä, mikä lienee myönteinen asia. Soinnin rokkaavuutta voi arvioida vaikkapa Gimmen alussa. Voi olla, että Rutger käyttää viisikielistä bassoa, sillä jossakin tuntui vilahtavan matala d. Yleissointi on bassovoittoisempi ja nykymuodin mukaisesti levy on hyvin äänekäs, esimerkkinä kuvaaja Mamma Miasta (yllä vuoden 1994 remaster, alla Mamma Mia!n versio):
Mamma Mian amplitudikuvaajat
Rohkenin kaapata elokuva-DVD:n lisämateriaalista kuvan Rutgerista, ja viisikielisellähän siinä soitellaan.
Sävellajeja on toisinaan muutettu, lauletaanhan osa sooloista miesäänin. Lay All Your Love On Me alkaa ja loppuu f-mollissa ja käy välillä myös c-mollissa. Alkuperäinen sävellaji on d-molli.
Laulajien suorituksia en tässä erittele sen kummemmin, mutta yleensä he suoriutuvat tehtävistään kunnialla. Voisin jopa hieman kehua Meryl Streepin ja Amanda Seyfriedin laulamista, tuntematta kummankaan musikaalista taustaa. Kun ei odota kuulevansa Abbaa, tätä levyä voi vallan hyvin kuunnella. Ja kuorohan osaa hommansa.
Ajan salliessa voisi tehdä tarkempaakin kappalekohtaista vertailua. Tässä kuitenkin ensivaikutelmia. Lopuksi vielä koko levy Spotify-soittolistana.
Joskus kappaleen varsinainen asia tuntuu kulkevan alimmassa äänessä, ja kuuntelija saattaa unohtaa, että onhan tässä kertosäkeessä lauluosuuskin. Näin käy minulle kappaleessa One Of Us, joka on Abban viimeinen iso hitti vuodelta 1981. Rutgerin melodinen lahjakkuus kuuluu toki läpi koko Abban tuotannon, mutta huipentuu tähän kappaleeseen. Michael Tretowkin innostuu eräässä haastattelussa hyräilemään kappaletta ja sanoo seuraavansa aina tässä kohdassa bassostemmaa. Teostot kilisevät Bennyn ja Björnin tilille, mutta bändin soittajien ansiot sovitusten teossa ovat huomattavat. Joskus he ovat käytännössä osasäveltäjiä.
Tässä kertosäkeessä Lassen stratocaster ja Bennyn syntikat soittavat kuudestoistaosapitoista säestystä niin kuin bassokin, joten jotkin nuotinnoksessa olevat äänet saattavat kuulua muihin stemmoihin ja jotakin saattaa puuttua. Korjauksia saa esittää.
Musikaalisten basistien kärjessä Rutger Gunnarsson on samoilla sijoilla Paul McCartneyn kanssa. Pekka Pohjolakin on ehkä lähituntumassa.
(Otsikkokuvassa One Of Us, säveltäneet Benny Andersson ja Björn Ulvaeus)
