Solidaarinen media, osa 2

Kuinka varmistat Twitterissä ja Google+:ssa, että ohitan viestisi lukematta?

  • Laita viestiin pelkkä linkki, mieluiten vielä jonkin lyhennyspalvelun muokkaamana, ettei osoitteesta voi päätellä aihetta.
  • Käytä #hashtageja ja @replyjä, mieluummin useampia ripoteltuna viestiin niin, että virkettä saa etsimällä etsiä.
  • Kirjoita koko lukijakunnallesi leviävä kryptinen tokaisu, jonka vain kaksi ihmistä ymmärtää. Älä käytä välineen tarjoamia mahdollisuuksia levityksen rajaamiseen.

Kuinka saat minut lukemaan viestisi kokonaan ja ehkä jopa seuraamaan siihen liitettyä linkkiä?

  • Aloita viestisi kokonaisella virkkeellä, josta aihe selviää. Ajattele minuutti tai kaksi, niin keksit kyllä tavan, jolla ilmaiset ajatuksen lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos et keksi, mieti kannattaako viestiä lainkaan lähettää.
  • Jos lähetät linkin omaan blogikirjoitukseesi, huolehdi, että kirjoituksen linkkikuva ja metakuvaus ovat kunnossa ja liittyvät aiheeseen. Sosiaalisen median linkitystoiminnot käyttävät automaattisesti näitä tietoja linkin esittämiseen.

Metakuvausteksti (meta description) on tarkoitettu lyhyeksi yhteenvedoksi tekstin aiheesta. Se ei yleensä näy itse veppisivulla, mutta tulee näkyviin linkkien yhteydessä ja syötteenlukimissa, ja mikä tärkeintä, hakupalveluiden tuloslistauksissa. Blogiohjelmissa on yleensä kenttä, johon metakuvaus kirjoitetaan. Esimerkiksi tämän kirjoituksen metakuvausteksti on ”Muutama vihje lukukelpoisten Twitter-, Facebook- ja G+-viestien kirjoittamiseen.”

Kannattaa seurata kommentteja

Useimmat blogien lukijat tietävät, että RSS-syötteet helpottavat tavattomasti blogien ja muiden usein päivittyvien sivustojen seuraamista. Minäkään en jaksaisi avata päivittäin käsin sataa www-osoitetta saadakseni tietää, mihin on tullut uutta sisältöä. Syötteenlukimeni kertoo sen minulle automaattisesti.

Yleensä pihvi on itse blogiartikkeli, mutta on tapauksia, joissa hauskuus alkaa vasta keskustelussa. Totuudessakin on nyt jatkunut tovin Helsinki-aiheinen kuvasarja. Jos katsoo vain artikkelit, moni kuva menee muistijälkiä jättämättä ohi. Mutta jos aiheeseen palaa muutaman päivän päästä, voi huomata, että kuva on synnyttänyt kiinnostavaa ajatustenvaihtoa. Mutta ei siihen muista palata, jos asiaa ei ole automatisoinut. Siksi tuossa oikealla alhaalla on linkit, joista voi tilata sekä artikkelit että kommentit. Klikatkaa niitä, jos ette ole jo niin tehneet.

Jotkin blogialustat eivät anna helppoa mahdollisuutta tilata kommentteja. Silloin auttavat vippaskonstit, joita olen käsitellyt täällä.

Solidaarinen media

Google Plus näyttää aika hyvin täyttävän ne odotukset, joita minulla on sosiaalidemokraattista mediaa kohtaan. Se mahdollistaa helposti sekä yksityisen höpöttelyn että asiallisen keskustelun. Kirjoitusten julkisuusastetta voi säädellä ja höpöttelyn voi halutessaan pitää täysin yksityisenä. Kunnon keskusteluja saa aikaan, kun pitää puheenvuorot riittävän avoimina.

Potentiaalisia viestintäkumppaneita ryhmitellään näkyvyydeltään eriasteisiin piireihin. Piirien rakentelu ei edellytä vastavuoroisuutta. Tämä on noin miljaardi kertaa luontevampi menetelmä kuin vaivaannuttavat ”kaveripyynnöt”.

Minulla esiintyy päässäni useinkin kaikenlaista ajatuksentynkää, jonka haluaisin päästää sieltä ilmoille, mutta jolle blogikirjoitus tuntuu liian järeältä ja vakavalta kulkuneuvolta. Julkinen merkintä sotilaallisessa mediassa on tähän tilanteeseen oiva ratkaisu.

Sitä paitsi julkisiin keskusteluihin voi linkittää. Näin esimerkiksi kirjoitin juuri äsken. Sitten kun tuokin asia on kypsynyt kenties hedelmällisessä keskustelussa, voin ottaa alkuperäisen tekstini, laajentaa sen esseeksi ja julkaista täällä bolgissa.

Tehoa Spotifyn käyttöön

Totuuden vanhaa Spotify-juttua luetaan yhä viikoittain. Tuo mainio ja kiistanalainenkin musiikkipalvelu siis kiinnostaa ja sen käytöstä haetaan jatkuvasti tietoa. Vastikään palvelu laajeni Usaan.

Kuten odottaa saattoi, olen sittemmin myöntynyt maksamaan palvelusta vitosen kuussa päästäkseni eroon mainoksista. Liikkuessani en halua kuunnella musiikkia, joten kympin maksavalla premium-palvelulla ei ole minulle käyttöä.

Löysin ihan äsken mainion avun musiikin löytämiseen Spotifysta: Spotify Classical Playlists. Olisinpa löytänyt aikaisemmin, sillä se on ollut olemassa pian kaksi vuotta. Sinne on koottu hienoja esittäjän, säveltäjän, lajityypin tai muun aiheen mukaan koottuja soittolistoja, jotka saa kuuluville yhdellä klikkauksella. Listoja pohjustavat huolellisesti lisätietoihin linkittävät esseet. Miten olisi kronologinen soittolista Steve Reichin tuotannosta (kesto yksi vuorokausi)? Musiikkia Kubrickin elokuvista? Beethovenin tuotanto aika– tai opusjärjestyksessä?

Valittelin aikaisemmin säveltäjähaun puuttumista. Tässä on kokoelma neuvoja tehokkaaseen musiikin etsimiseen.

Spotifyn premium-palvelu lupaa mobiilikäytön lisäksi, että äänentoiston laatu on hyvä 320 kilobittiä sekunnissa. Mutta tiesitkö, että läheskään kaikki musiikki ei ole saatavissa luvatun korkealaatuisena?

Kerro asiasi, puhuttele

Katleena muistuttaa tämänaamuisessa kirjoituksessaan muutamasta viestinnän välttämättömästä hyvästä tavasta. Lainaan neuvot tähän ja hieman kommentoin:

  1. Jos lähetät mainosspämmiä, ole edes kohtelias. Tervehdi ja kerro, miksi meili kannattaisi lukea.
  2. Kun lähetät liitteen, kirjoita aina saate: mitä liitteessä on ja miksi lukija viitsisi avata sen.
  3. Jos unohdat lähettää liitteen, pahoittele mokaasi, kun spämmäät toistamiseen.
  4. Laita meiliisi aina otsikko.
  5. Käytä meilissä koko nimeäsi, ääkkösineen päivineen. Koko nimen pitää näkyä sekä lähettäjätiedoissa että allekirjoituksessa.
  6. Älä käytä Comic Sansia. Ikinä. Missään.

1. Kävin tervehtimisestä mielenkiintoisen kirjeenvaihdon erään dosentin kanssa noin vuosi sitten. Hän huomautti yhden viestinsä jälkikirjoituksessa, ettei panisi pahakseen, jos häntä jollakin tavalla puhuteltaisiin viestin alussa. Minulla oli taasen aina ollut tapana mennä suoraan asiaan. Olin nimittäin vuosikymmenet pitänyt sähköpostin otsikkotietoja riittävänä tervehdyksen funktion täyttävänä tekstielementtinä ja aloittanut viestini runko-osan aina suoraan asialla.

Pohdiskeltuani asiaa ymmärsin, että tällainen tyyli voi todellakin tuntua jostakusta töksähtävältä, ja opettelin kirjoittamaan  viestin alkuun ”Terve”, ”Morjes”, ”Dear Dario” taikka vain ”Hei”. Viimeksi mainittuun suhtaudun kuitenkin penseähkösti, sillä minulle sen sävy ilmaisee tekotuttavallisuutta, jonka takana on kuitenkin virallisuus. Parempi olisi reilusti vanhanaikainen ”Päivää”, mutta vuorokaudenaikaan sidotut tervehdykset ovat sähköpostissa tietenkin vähän kömpelöitä.

Opettelin siis käyttämään tervehdystä, olinhan oppinut sanomaan oppilaillenikin ”Moi”, vaikka siihen menikin viisitoista vuotta. Vaikka ”Moi” ei mielestäni edelleenkään sovi suuhuni ja luonteelleni, ymmärrän nykyään, että tervehdystä ei tarvitse pitää syvällisenä tuntojen ilmauksena, vaan se on käytännöllinen toimintaa helpottava rituaali.

Epäilen kuitenkin, että jotkut käyttävät viestipohjia, joissa on valmiiksi alussa ”Hei, ” ja lopussa ”Ystävällisin terveisin, ”. Kuinka tällainen automaatio sitten eroaa automaattisesta allekirjoituksesta tai pelkkiin viestin otsakekenttiin pitäytymisestä? Ei mitenkään, sanoisin. Alku- ja lopputervehdys tulisikin aina kirjoittaa itse ja tilanteenmukaisesti. Jos kirjoitan kaverilleni, puhuttelen häntä nimeltä: ”Terve Sami”. Jos kutsun juhliini useita ihmisiä, joista jotkut ovat toisilleen tuntemattomia, kirjoitan esimerkiksi ”Hyvät ystävät, kylännaiset ja -miehet, kollegat, opiskelutoverit ja muut!” ja kirjoitan heidän osoitteensa piilokopiokenttään*. Jos käyn nopeaa viestinvaihtoa päivän tulemisista ja menemisistä, saatan tipauttaa puhuttelut tykkänään pois.

2. Tämä soveltuu nykyisin sotilaalliseen mediaan. Kun laitat Diasporaan, Twitteriin tai Facebookiin linkin johonkin mielenkiintoisena pitämääsi juttuun, kirjoita omin sanoin, mistä asiassa on kysymys. Selityksetön linkki tulee viestien hyöyssä helposti ohitetuksi, etenkin jos urlista eli veppiosoitteestakaan ei irtoa informaatiota. Sitä paitsi houkuttelevan selityksen mahduttaminen Twitterin merkkirajoitukseen on tehokas kirjoittamisharjoitus.

(Ja jos arvelet, että joku linkittää omaan juttuusi, kirjoita muutama ingressimäinen rivi jutusta viestin metatietoihin. Ainakin Facebook ja Googlen hakutulokset käyttävät veppisivun meta description -kentän sisältöä linkkien esityksessään.)

6. Tätä ei voi kyllin jyrkästi korostaa.

* Syrji roskapostittajia äläkä turhaan levitä lähimmäistesi sähköpostiosoitteita. Jos lähetät viestin usealle toisiaan tuntemattomalle ihmiselle, kirjoita osoitteet Bcc:- eli piilokopiokenttään. Käytä meiliohjelmaa, jossa tämä onnistuu helposti.

Blogit helpommin seurattaviksi

Minulla on syötteenlukuohjelmassani (tätä nykyä Vienna) tilattuna 178 blogia, uutissyötettä ja muuta sellaista WWW-sivua, joka tarjoaa sisällöstään RSS-syötteen. En voisi kuvitella, että päivittäin klikkailisin selaimellani auki 178 veppisivua vain tarkistaakseni, onko niihin tullut uutta sisältöä. En, vaikka kaikkien osoitteet olisivat tallennettuina kirjanmerkeiksi selaimen muistiin.

Aivan kaikille eivät syötteet liene vielä tuttu asia. Lyhyesti kysymys on siitä, että WWW-sivusto kokoaa tiedot uudesta sisällöstään erityiseen tiedostoon, joka sisältää uusien sivujen julkaisuajat, otsikot ja osoitteet. Netin käyttäjä kertoo tämän ns. syötetiedoston osoitteen syötteenlukuohjelmalle, joka sitten vastedes käy automaattisesti tarkastamassa, onko uutta sisältöä ilmestynyt, ja hakee sisällön luettavaksi. Koko toimenpide on yleensä automatisoitu niin helpoksi, että käyttäjän tarvitsee vain klikata veppisivulla tai selaimen otsikkorivillä olevaa RSS-tunnusta, ja syötteenlukija muistaa siitä lähtien tarkistaa kyseisen sivun.

Tämä menetelmä on erityisen kätevä sivuilla, joihin tulee jatkuvasti uutta sisältöä, siis vaikkapa uutispalveluissa ja blogeissa.

Monet lukevat syötteitä webissä esim. Google Readerillä tai seuraavat jotakin syötteitä kokoavaa palvelua kuten Blogilistaa.

Blogeissa on lukijoilla yleensä mahdollisuus kommentoida blogikirjoittajan tekstejä. Näin syntyvä keskustelu on usein antoisaa, paitsi keskustelijoille myös hiljaisille lukijoille. Lukija voi jäädä paljosta paitsi, jos hän lukee blogiartikkelin tuoreeltaan, jatkaa muualle eikä enää palaa seuraamaan mahdollista keskustelua. Siksi kommenteistakin pitää olla tarjolla syöte. Mutta kun ei usein ole, ainakaan näkyvissä.

Otetaan esimerkiksi jokunen kirjallisuusblogi. Olen niitä viime aikoina keräillyt katsastettavaksi, ja kenties jään pysyvästi seuraamaan parhaimpia. Tommi Melenderin blogissa käytiin taannoin pitkä keskustelu suomalaisesta proosasta. Blogiteksteistä saa syötteen, samoin kuin yksittäisen artikkelin kommenteista, mutta kommenteista kokonaisuutena ei. Lukijan pitää siis käydä klikkaamassa varmuuden vuoksi erikseen jokaisen kiinnostavan artikkelin kommenttisyötteen linkkiä, ja niitähän sitten kertyy lukuohjelma täyteen (olenkohan jo liian laiska kun tällaisesta jaksan valittaa?).

Keksinpä kuitenkin ruveta kokeilemaan. Melenderin blogi on Bloggerissa, ja Bloggerin syötteiden osoitteet ovat muotoa

http://bloginnimi.blogspot.com/feeds/posts/default?alt=rss

Mitäpä jos posts-sanan korvaisi sanalla comments:

http://bloginnimi.blogspot.com/feeds/comments/default?alt=rss

Kirjoitin tämmöisen osoitteen syötteenlukimeeni ja sain Antiaikalaisen kommenttisyötteen tilatuksi. Blogiohjelmissa eli blogialustoissa onkin yleensä kommenttien syöte valmiiksi ohjelmoituna, mutta riippuu blogin teemasta, näkyykö se lukijalle. Teema on ohjelmiston osa, joka määrää sivuston ulkoasun ja sen, mitä sisältöä – artikkeleita, kommentteja, otsikkoja, linkkejä ym. – kullakin sivulla näytetään. Jokaiselle blogialustalle on saatavissa lukuisia teemoja, ja blogin pitäjä voi valita niistä mieleisensä. Useimmat teemat näyttävät linkin blogitekstien syötteeseen, mutta linkki kommenttisyötteeseen puuttuu monista. Bloggaajat! Valitkaa semmoinen teema, joka näyttää linkin kommenttisyötteeseen.

WordPress.comin syöteosoitteet näyttävät tältä:

http://bloginnimi.wordpress.com/feed/

Kommenttisyötteen saa näkyviin seuraavalla muutoksella:

http://bloginnimi.wordpress.com/comments/feed/

Näin sain esiin Pasi Ilmari Jääskeläisen blogin kommenttien syötteen. Omalla verkkotunnuksella toimivan WordPress-blogin syöte on esimerkiksi:

http://blog.sunell.fi/feed/

ja kommenttisyöte:

http://blog.sunell.fi/comments/feed/

Totuudessa on kyllä linkit asianmukaisesti näkyvissä sivupalstassa. Edellä selostetut esimerkit vaativat siis, että muutettu osoite näpytellään omin sormin syötteenlukuohjelmaan.

Aivan joka paikassa ei tämänkaltainen askartelu tuota tulosta. Esimerkiksi Kotuksen kieliblogin kommenttien syötelinkki on aivan järjetön. (Kotus on muutoinkin pahamaineinen siitä, että sivujen rakenne mullistetaan tämän tästä, mikä aiheuttaa niihin muualta tehtyjen viittausten rikkoutumisen.)

Spotify

Spotify on niin hieno hanke, että sen soisi menestyvän. Ideanahan on tarjota musiikkia kuunneltavaksi tietoverkon kautta tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Yhtäkkiä on käytettävissä valtava määrä musiikkia aivan luvallisesti suoraan kodinkoneelta, ei tarvitse mennä edes kirjastoon hakemaan levyjä.

Musiikki lähetetään virtana (streaming), joten kuuntelija ei periaatteessa pysty tallentamaan sitä laitteeseensa, mutta koko musiikkitarjonta on käytettävissä aina kun laite on verkossa. Musiikin jakelussa käytetään vertaisverkkoa, jolloin jokainen vastaanottaja on samalla lähettäjä. Hajauttamalla tietovirrat verkkoon jakelu on saatu tehokkaaksi ja katkottomaksi. Kuunteluun käytetään Spotifyn omaa ohjelmaa, tekniikka ei siis ole avoin.

Tarjolla on maksuton mainosrahoitteinen versio ja kuukausimaksullinen palvelu. Maksamalla pääsee eroon mainoksista, voi käyttää mobiiliversiota ja tallentaa kappaleita kuunneltavaksi verkkoyhteydettömässä tilassa. Osa musiikista on myös tarjolla ostettavaksi mp3-tiedostoina. Ilmaisversion hankkimiseen taitaa vielä tarvita ”kutsun”, jonka voi saada maksullisen version käyttäjältä tai hyvällä tuurilla netistä.

Onko syytä olla innoissaan? Miten Spotifyn käy?

Kuuntelijan lienee syytä olla innoissaan. Musiikkia on tarjolla paljon ja monenlaista. Musiikkia myös löytää haulla melko hyvin. Olin tosin pitkään sitä mieltä, että en ryhdy maksavaksi asiakkaaksi, ennen kuin on mahdollista hakea säveltäjän mukaan, mutta saatan vielä joskus syödä sanani. Taidemusiikkihan yhdistetään yleensä säveltäjään, mutta poppi ja rokki esittäjään. Spotifyssä hakumääreinä voi käyttää esimerkiksi sanoja ”title”, ”artist”, ”album”, ”genre” ja ”year”, muttei ”composer”. Yllättäen haku taidemusiikkisäveltäjän nimellä kuitenkin usein toimii, sillä säveltäjän nimi sisältyy yleensä äänitteen otsikkoon. Tietävämpi voi myös kirjoittaa hakukenttään vaikkapa ”BWV”, jolloin löytää Bachia. Mutta yritäpä hakea sanoilla ”holland dozier holland” tai ”leiber stoller”: jonkin verran kappaleita löytyy, mutta vain silloin kun nämä säveltäjät sattuvat esiintymään äänitteen otsikossa. Kuitenkin Spotifyssa on runsaasti mainittujen lauluntekijöiden tuotantoa, mutta sitä pitää osata etsiä esittäjien nimillä. Normaalin popinkuuntelijan ei siis oleteta tietävän kappaleiden tekijöitä.

Spotifyn hakua käsittelevä ohjesivu on päivätty tammikuussa 2008. Jos tietokannan rakenne on tehty tuohon mennessä valmiiksi ja sen jälkeen on keskitytty vain musiikin lisäämiseen, lienee turha toivoa, että hakuominaisuuksia enää parannettaisiin. Kukapa sinne syöttäisi jälkikäteen miljoonien kappaleiden tekijätiedot?

Onko musiikin tekijöiden ja esittäjien syytä riemuita? Luultavasti ei. Suuret levy-yhtiöt ovat hankkineet osuuden Spotifyn omistuksesta, mutta taiteilijain työ on luovutettu levitykseen käytännössä ilmaiseksi.

Entä rupeaako firma joskus tuottamaan? Millainen rahamäärä odotetaan saatavan maksavilta kuuntelijoilta ja kuinka paljon mainoksista? Ainakin Suomessa vaikuttaa siltä, että mainostuottoihin ei juuri uskota. Musiikin seassa lähetettävät äänimainokset ovat niin karmeita, ettei niille voi kuvitella muuta tarkoitusta kuin kuuntelijan pelottelemisen maksulliselle puolelle. Kysymys: missä kohtaa tässä ääniaallon kuvaajassa on Beach Boysin musiikkia ja missä kohtaa uhkapelimainos?

Jumalallista musiikkia ja saatanallis-perkeleellinen mainos

Minä ainakin sietäisin sivistyneet mainokset, jotka eivät aiheuttaisi sydänhalvausta. Nykyään tuntuu kerrallaan pyörivän enintään kaksi mainosta, jotka arvotaan sinne tänne musiikin sekaan. Minkäänlaista mainosten kohdistusta kuunnellun musiikin mukaan ei ole havaittavissa.

En tiedä, miten mainonta toimii muualla. Olen kuullut, että brittiläiset mainokset olisivat siedettäviä. Spotifyhan toimii nykyään vasta pohjoismaissa, briteissä, Ranskassa ja Espanjassa. Usaan kuulemma aiotaan levitä tänä vuonna.