Myyrä

Tässä taannoin Tinnitus osallistui metromusiikkikilpailuun kappaleella Myyrä. Kilpailun julistaminen uutisoitiin aikanaan sanomalehdissä, ja otsikoissa puhuttiin sävellyskilpailusta. Nettisivulta sitten selvisi, että kilpailu kuuluukin lähinnä nuorisotoimen alaan. Informaatiokin oli sen mukaisesti epäselvää ja hajanaista, ja kilpailun otsikko oli ”metromusiikkidemokilpailu”. Mutta koska järjestäjät eivät olleet tajuneet laittaa osallistujille ikärajaa, ja koska konkreettinen kulkuvälinemusiikki kuuluu Tinnituksen ydinosaamispainopistealueulottuvuuteen, päätin kuitenkin osallistua.

Kilpailun esittelyssä sanotaan heti kärkeen, että musiikkia on tarkoitus tehdä nimenomaan metron äänistä: ”Kaikilla on varmasti mielikuva miltä metro kuulostaa, mutta millaista musiikkia metron äänistä voisi tehdä?” Niinpä päätin säveltää kappaleen pelkästään niistä ääninäytteistä, jotka järjestäjät tekijöille tarjosivat. Myyrässä ei ole käytetty yhtään synteettistä aaltomuotoa, ja vähäinen säveltasollinen aineskin on suodatettu metroäänitteistä (muistaakseni tunnelissa1- ja tunnelissa2-nimisistä näytteistä, äänitiedostotkin ovat vielä tätä kirjoitettaessa julkisesti kuunneltavissa).

Kävi niin, että Myyrä oli kilpailun ainoa vain metroäänistä laadittu kappale. Useimmissa kappaleissa ääninäytteitä oli käytetty sellaisinaan tai lähes sellaisinaan, tehosteena muuten tavanomaisen musiikin seassa. Tällainen oli myös voittajakappale: folktyylinen akustinen kitara ja efektoitu laulu, taustalla tunnelmaraitana metroääniä peräkkäin. Sinänsä kyllä mukava kappale, jopa hieman neilyoungmainen.

Oma suosikkini oli tämä Kraftwerk-henkinen kappale. Metronäytteistä laadittu rytmisilmukka on erinomainen, ja syntikkatunnelmat ovat 80-luvun Berliinistä.

Tämä kunniamaininnan saanut kappale on myös hyvin laadittu ja tehokkaan aggressiivinen, mutta bassorummulla isketään kuulijaa päähän vähän liian kauan.

Myyrä saattaa jäädä julkaisematta Tinnituksen omilla äänitteillä metronäytteiden tekijänoikeuksien takia, vaikka koetan toki järjestää asian. Varmuuden vuoksi äänitiedosto kannattaa kuitenkin ottaa itselle talteen kun se vielä on julkisesti kuultavissa.


julkaisi

tämän aihepiiriin

kuuluvan jutun.

Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Myyrä”

  1. Iiro Ollila

    Olen vihainen siitä, että hävisit metromusiikkikilpailun. Kiukkuni kohdistuu kilpailun järjestäjiin ja tuomaristoon. Mielestäni heitä pitäisi rangaista ankarimman mukaan. Sinun olisi pitänyt voittaa tai ainakin tulla kunniamainituksi.

  2. Petri Sainio

    Kannattaa toki muistaa, että harvoin voitto musiikkikilpailuissa takaa yhtään mitään – onko muuten kukaan kuullut mitään viimeisimpien Euroviisujen voittajasta, heh-heh?…- ja eikös joissain takavuosien Sibelius -viulukilpailuissakin Jean Jacques Kantorov sijoittunut häntäpäähän, mutta on onnistunut kuitenkin vakiinnuttamaan itsensä sekä viulistina, että kapellimestarina.

    Sinänsä Metromusiikkikilpailun tuomaristo ansaitsisi julkisen nuhtelun ja ojennuksen, kuin myös niitä seuraavan asennekasvatus -koulutuksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *