Kotikulmien korkeat paikat

Kuten monet kansanmiehet ja -naiset, myös kansanretkeilijä käy säännöllisessä työssä. Työstä on muun muassa se hyöty, että siitä saa palkkaa, ja palkalla taas voi maksaa vuokran, ruokalaskun ja opintovelan lyhennykset. Rahaa jää jopa sen verran yli, että työkausien lomaan jäävinä aikoina voi matkustaa retkeilemään kauaskin asuinseudulta, ja kymmenen vuoden välein voi ostaa joko uuden tuulitakin tai vaelluskengät.

Säännöllisessä työssä on se haittapuoli, että se sitoo harjoittajansa samalle paikkakunnalle yhtämittaisesti jopa useaksi kuukaudeksi. Siitä ei noin vain voi milloin tahansa karata vaikkapa mielilajin pariin, ohittelemaan vertikaalisia kilometritolppia. Korkeilta paikoilta poissaolon aiheuttamaa mielenterveyden kriisiytymistä voi kuitenkin onneksi hidastaa kotoisin konstein. Asuinseudun kerrostalolähiöiden ja loputtomien omakotialueiden katveissa piilevät kalliot, harjanteet ja mäennyppylät tuottavat pienen mutta riittävän illuusion luonnosta, ja pyrähtäminen kymmenen–kaksikymmentä metriä ympäristöstään kohoavalle mäelle antaa muutaman sekunnin ruumiillisen nautinnon sille joka kapuaa ylämäkiä mielikseen. Kansanretkeilijä esittelee nyt näitä oman lähiympäristönsä lohdutusta tuovia paikkoja.

Kierrämme tunnissa ja 27 minuutissa lenkin, jossa on nousua 145 metriä ja laskua 155 metriä. Tämähän vaikuttaa hassulta, lähtöpaikka on nimittäin sama kuin paluupaikka. Voiko paikka vajota puolentoista tunnin aikana 10 metriä? Näin kuitenkin kertoo mittari, kaikkein vanhinta mallia oleva Suunto Vector. Ilmeisesti ilmanpaine on muuttunut matkan aikana sen verran, että tämmöinen virhe on päässyt syntymään.

Peruskartassa kulkee tonttimme alareunassa 12,5 metrin korkeuskäyrä. Jostakin 13 metrin paikkeilta siis lähdemme liikkeelle.

Kirjoituspäivänä maisema näytti tältä.

On kirkas marraskuun alun sunnuntai. Lunta on tullut sen verran, että varvut ja pudonneet lehdet ovat sokerikuorrutuksen peitossa. Vesi on monin paikoin jäätynyt kallion pintaan, joten varovainen on oltava, vaikka kengissä onkin karkeat Vibram-pohjat. Tarkoitukseni on valokuvata retken kohteet, mutta sähkö loppuu kamerasta jo ensimmäisellä kalliolla eikä vara-akkuja tietenkään ole mukana. On käytettävä arkistokuvia ja käytävä täydentämässä kuvitusta ensi viikolla.

Linnanherrantien ja Sormuspolun väliset kalliot

Ensimmäinen kohde on Linnanherrantien ja Sormuspolun välissä sijaitseva kallio, jonne saavutaan seitsemän minuutin kävelyn jälkeen. Huippu yltää juuri 35 metrin korkeuskäyrälle. Täältä on näköala peltojen yli Mellunmäen suuntaan, ja siellä näkyy myös yksi retken seuraavista kohteista, Naulakallio.

Yhtenäinen kallioinen metsikkö ulottuu lähes kuudensadan metrin matkan Linnanherrantien ja Riskutien risteyksestä luoteessa Linnanväenpolulle kaakossa. Ja koko ajan ollaan yli 20 metrissä.

Seuraavaksi joudun kulkemaan katuja pitkin, mutta onneksi vain hetken. Ylitän niityn, jossa vielä muutama vuosi sitten oli hevosia laitumella, ja nousen kohti seuraavaa näköalapaikkaa. Se on kallion reuna Uussillantien talojen yläpuolella. Täältä näkee hyvin Mellunmäen suuntaan, ja kauempana idässä näkyy hyvin Suomen eteläisin tunturi. Paikka ei ole aivan kallion korkeimmalla kohdalla, mutta täältä jyrkänteen reunalta 25 metristä on paras näköala. Edelliseltä huipulta on kävelty tänne noin 12 minuuttia.

Näköala Mellunmäen suuntaan
Uussillantien kallio

Samaa ylänkömaata länteen kuljettaessa käväistään vielä 30 metrissä. Paikka on aivan Rekikujan tonttien reunalla, joten täällä ei viitsi viipyä kauaa.

Sitten kävellään rivakasti katuja ja jalkateitä pitkin 650 metriä pohjoiseen 12 minuutissa. Naulakallio on retken korkein ja jylhin paikka. Se on kolmelta suunnalta äkkijyrkkä, vain luoteisreunalta pääsee ylös leppoisaa polkua pitkin. Etelästä ja idästä nouseminen vaatii kiipeilytaitoja.

Naulakallion lounaiskuru, PD, 20 m

Valitsen lounaisrinteessä olevan noin 40-asteisen kurun. Tässä pääsee jo miltei alppireitin tunnelmaan. Jos lunta olisi hieman enemmän, reitti vaatisi suurta varovaisuutta. Koen nousun hurmaa, mittari näyttää nousunopeudeksi parhaimmillaan 17 metriä minuutissa.

Huipulta 40 metristä on retken parhaat näköalat. Ensimmäinen retkikohde erottuu tänne selvästi, ja toisenkin pystyy paikallistamaan, kun tietää minne katsoa. Myös seuraava kohde Mustikkamäki näkyy hyvin länsilounaassa kilometrin päässä. Tunturi erottuu hieman puiden takana idässä 2,8 kilometrin päässä.

Suomen eteläisin tunturi ja voimalaitosten piiput

Naulakallion tasaisella laella saa sulan maan aikana varoa levottoman katunuorison tuottamaa ruskeaa lasimurskaa. Talvella on varottava toisenlaista lasia, kalliota monin paikoin peittävää sileää jäätä. Huolellisesti askeleni asettaen laskeudun kohti kallion kuusikkoista luoteiskulmaa.

Matkaan tulee ylimääräinen mutka, sillä käyn Mellunmäen K-kaupassa ostamassa levyllisen Pirkka-suklaata. Tämä valkoinen hasselpähkinäsuklaa on valmistettu Belgiassa, joten syyllistyn rekka-autojen ajeluttamiseen pitkin Euroopan moottoriteitä. Suklaa on kuitenkin varsin hyvää, ja sen kilohinta on vain 6,95 euroa. Fazerin muiden kuin sinisen kilohinta K-kaupassa on 9,25 euroa.

Matka Naulakalliolta Mustikkamäelle kulkee pitkin katuja, joten yritän selvitä siitä mahdollisimman nopeasti. Aikaa huipulta huipulle kuluu kuitenkin kaupassakäynteineen 23 minuuttia. Matkan varrella saan onneksi seurata kahden Finnairin A340-koneen lähestymislentoa. Ne lentävät Kontulan yli lounaaseen, joten arvelen niiden laskeutuvan kiitoradalle 04L tai R.

Mustikkamäki on nimestään huolimatta kuivaa kalliota. Mustikkaa saattaa kasvaa alemmilla rinteillä, mutta itse mäellä on monipuolinen kalliokasvillisuus, esimerkiksi runsaasti maksaruohoa. Apolloperhonen ei kuitenkaan asusta tällä kalliolla. Sivuutan Mustikkamäen nyt lyhyellä maininnalla, sillä se ansaitsee aivan oman juttunsa. Kartassa on mäen huipulla kaksi 40 metrin korkeuskäyrän pyörylää.

Mustikkamäen korkein kohta ei ole kalliota, vaan linnoituskaivannoista peräisin oleva soraläjä. Huomaa talot, jotka on jostakin syystä sallittu rakentaa häiritsevän korkealle mäenrinteeseen.

Viimeinen mäki 780 metrin ja 11 minuutin kävelyn päässä länsilounaassa on ihmisen tekemä ja yhtä korkea kuin Mustikkamäki. Kontulan kelkkapuiston paikalla oli ennen suo, mutta ympäristön rakennusmailta vuosien aikana kuljetetut lukemattomat autokuormalliset ovat kasvattaneet ryhmän kukkuloita, joista suurin kohoaa ympäristöään viitisentoista metriä korkeammalle. Luoteistuulella täältä on hyvä seurata kiitotietä 33 lähestyviä lentokoneita.

Kesoilin mäki

Kommentit

7 vastausta artikkeliin “Kotikulmien korkeat paikat”

  1. Petri Sainio

    ”…käyn Mellunmäen K-kaupassa ostamassa levyllisen Pirkka-suklaata. Tämä valkoinen hasselpähkinäsuklaa…”

    Itse suosin Pirkka rusinahasselpähkinämaitosuklaata. Ainekset: sokeri, rusinat (19 %), kaakaovoi,
    hasselpähkinät (12 %),kermajauhe, kaakaomassa,
    maitojauhe, laktoosi, herajauhe,
    emulgointiaine(soijalesitiini E322), aromi
    (vanilliini) Maitosuklaassa vähintään 30 %
    kaakaota. Saattaa sisältää pieniä määriä
    vehnää, kananmunaa ja maapähkinää.

    Ravintosisältö/100 grammaa:

    Energiaa 2100 kJ (500 kcal)
    Proteiinia 6,5 g
    Hiilihydraattia 53,0 g
    Rasvaa 31,0 g

    Pirkka rusinahasselpähkinämaitosuklaan tekniset tiedot on kopioitu suoraan pirkka.fi -sivustolta.

  2. Petri Sainio

    Kirjoittamisessasi on aidon havainnoitsijan ja kuvaajan leima, ja jäänkin innolla odottamaan kuvaustasi kävelyretkestäsi vaikkapa Helsingin – tai minkä tahansa kaupungin – kaduilla, kujilla, puistoissa ja toreilla.

    Tekstissäsi on samaa täsmäkielisyyttä kuin tekniikkatoimittajien (=auto, hifi…) kielenkäytössä. Olikohan se muuten Kari Hotakainen, joka on joskus maininnut ihailevansa moottoritoimittajien kirjoitustapaa – korjatkoon, ken tämän erheeksi tietää…

  3. Kuvitus on ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta sunnuntailta 11.11. Vuodenaika oli vaihtunut alkutalvesta takaisin loppusyksyksi.

  4. Tota noin… jaan kyllä kanssasi pakkomielteen korkeisiin paikkoihin, itse olen joutunut turvautumaan esim. Malminkartanon täyttömäkeen mutta tuo tekstisi oli niin hilpeää luettavaa, että olisi varmaan syytä määrätä sinut pikaisesti jonnekin oikeasti korkeammalle. Täten määrään sinut ensi tilassa esim. Alpeille vähintään kolmeen ja puoleen kilometriin. Mars mars!

    Omalta kohdaltanikin saamattomuus on ollut huipussaan ja hengenpitimiksi piti käydä onneton päiväkävely Col de Balmen lähistöllä kesällä. Surkea reitti ja vain reilut 2500 metriä, mutta huipulta oli Sveitsin puolelle 1500 metrin pudotus. Se vähän helpotti. Kuvia Panoramiossa paikasta.

  5. Otan määräyksen vastaan. Siispä heinäkuussa viimeistään matkaan. Alpeilla on veppikameroiden perusteella huolestuttavan vähän lunta, laaksojen kylissä samannäköistä kuin täällä Helsingin perällä.

    Olet näköjään lisännyt Aconcagua-kuvia Panoramioon. Mahtavia, ne antavat määräyksellesi lisää auktoriteettia.

  6. Kävin kolmisen viikkoa sitten pitkän viikonlopun verran Münchenissä juomassa makkaraa ja syömässä olutta. Yhden päivän kulutin vuokra-autoilemassa mm. Berchtesgadenissa katsomassa – hmm… historiallisia paikkoja Obersalzbergin ja Kehlsteinin suunnalla. Keksit varmaan fiksuna nopsaan mitä tarkoitan. Sää ei oikein suosinut ja jäi Watzmann näkemättä. Pieni mutka myös Itävallan puolella. Pointti tässä se, että mielestäni siellä oli lunta aika lailla, verrattuna esim. jouluiseen Kajaaniin ja koko tämän talviseen etelä-Suomeen. En ole Alpeilla (edes näillä pulkkamäki-Alpeilla) ennen talvella käynyt mutta käsittääkseni myös muualla on lunta ollut ihan reilusti tänä talvena. Muutoin siellä on tietysti paikat sulaneet, kuuma kesä 2003 teki aika loven moneen paikkaan. Yritin syyskuussa 2006 ylittää Midin väliaseman lähistön jäätikön (olikohan se Glacier du Pelerins tai jotain nimeltään) ja se oli kokenut todella suuren muodonmuutoksen edelliseen käyntiin (joskus 1996, 1997 tai 1999)verrattuna. Sillä kertaa ei riittänyt aika kierrellä kioskin kokoisten kivien ylitse ja sivuitse jotta olisin polkua pitkin päässyt Bossons-jäätikön reunalle asti.

    Enemmänkin haluaisin Panoramioon kuvia lisäillä, ainoastaan niiden suunnaton kehnous estää sen. Pitää yrittää ottaa parempia ja hankkiutua eroon lopuistakin suttuzoomeista. Mulla jää ensi kesänä todennäköisesti Alpit väliin, niin monta kesää on mennyt Euroopassa että pitää keksiä jotakin muuta seuraavaksi. Ehkä tutustun väliin San Francisco – Seattle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *