Totuus

Matti Sunellin blogi

Osasivatko ne rokata?

Voiko sanat Abba ja rokki kirjoittaa samaan lauseeseen ja silti välttää hullun paperit? Kannattaa ainakin unohtaa heti kaikki ne laulut (2), joiden nimessä on sana rock, samoin sellaiset nolot hetket kuin Does Your Mother Know ja Watch Out. Mutta huhtikuussa 1981 bändi oli hyvässä iskussa ja sähkökitaroihin (Wellander ja Ronander) väännettiin lisää säröä. Tuolloin nauhoitettiin Dick Cavett meets Abba, jossa lörpöttelyn jälkeen päästiin asiaan ja esitettiin studioyleisön edessä yhdeksän kappaletta. Viisi niistä on julkaistu laatikossa The complete studio recordings, ja loput saa aktiivinen kuulija kaivaa maanpäällisistä ja -alaisista lähteistä. Virallisesta julkaisusta puuttuu Summer Night City, mutta Eksaktin estetiikan laboratorion hallussa olevasta Suojelupoliisin toimittamasta tallenteesta käy selvästi ilmi, että siinä soitetaan rokkia.

Tässä kuitenkin Gimme, Gimme, Gimmen intro. Anders Eljasin vasen käsi on CP-70:n ja oikea käsi Arp Odysseyn koskettimilla.

Matti Sunell

julkaisi

tämän aihepiiriin

kuuluvan jutun.

Asiasanat:

, , ,

Kommentit

13 vastausta artikkeliin “Osasivatko ne rokata?”

  1. Antti

    Särön (gain) lisääminen ei sinänsä saa bändiä yhtään rokimmaksi. Esimerkiksi erityisen hyvin rokkaavat bändit Led Zeppelin ja AC/DC käyttävät yllättävän pienisäröytyneitä kitaraklangeja (itse asiassa monet em. yhtyeiden coveroijat pilaavat alkuperäisesitysten rokkaavuuden mm. liian yliohjatuilla kitarasoundeilla ja liian kovalla ja tasapaksulla soittotyylillä).
    Särön lisääntyminen ABBAssa johtunee 80-luvun kitarasoundiestetiikasta: alettiin käyttämään ns. ”american high-gain”-soundeja (teknisesti tämä tapahtuu käsittääkseni jotenkin putkivahvistimen etuasteputkien 12AX7 vahvasta yliohjautumisesta, joka alunperin saavutettiin modifoimalla vahvistimia), joiden syntyyn vaikutti tuolloin amerikkalaisten studiokitaristien äärimmäiseen tasaisuuteen pyrkivä soundimaailma. Eräinä ”syyllisinä” voidaantähän trendiin pitää sinänsä rokkaavia amerikkalaisia kitaristeja, mm. Steve Lukatheria ja Edward Van Halenia.
    Sen sijaan todellinen rokkaavuus mielestäni piilee rokin ja blues-musiikin traditiotietoisuudessa. ABBA pohjasi enemmän poppiin.

    Vastaa
  2. Petri Sainio

    Antin mainitsemien AC/DCn ja Led Zeppelinin lisäksi tuli mieleen Ritchie Blackmore; jotain Rainbow’n Rising-levyä pidetään yleisesti yhtenä sankari-/powermetallin tyylillisenä esi-isänä, mutta levyn kitaraklangit ovat tämän päivän standardeihin verrattuna lähes rautalankamaisen kuulaat ja kirkkaat.

    Vastaa
  3. Antti Sunell

    Ritchie! Aivan, herran klangithan olivat hyvin stratomaisen kirkkaat ja dynaamiset. RB käsittääkseni käytti studio-olosuhteissa englantilaista VOX AC-30 vahvistinta, joka on myös rautalankamestari Hank Marvinin valinta. Deep Purplen levyllä Machine Head kitaraklangit ovat kaikkea muuta kuin nykyisen metalliestetiikan mukaiset: hyvin vähäsäröiset ja dynaamiseen soittotuntumaan reagoivat. Tuolloin RB käytti vielä stratoa monipuolisemmin mitä jatkossa, kuuluu mm. ns. väliasentoja (Lazy) – myöhemminhän RB alkoi käyttämään vain kaula-ja tallamikkiä, enkä oikein ymmärrä miksi moinen ratkaisu.
    Nykyäänhän RB soittaa lähinnä akustisia instrumentteja ja Blackmores Night-yhtyeen volyymit ovat myös akustiset. Ehkä siksi RB käyttää myös ”modernimpaa” vahvistinta volyymin aisoissa pitämiseksi ja ehkä siksi sähkökitaraklangit ovat ”modernia” high-gainia. Pitäisiköhän meilata Blackmorelle ja kertoa että keinokuormat on keksitty, että ei muuta kuin vanhat VOXit taas kehiin.

    Vastaa
  4. Matti Sunell

    Tuubissa on materiaalia mainitsemastani konsertista, joka siis on kuulemistani Abban live-esityksistä paras. Näistä voi yrittää kuunnella klangeja ja katsoa kitaravahvistinten merkkejä. Äänenlaatu on mitä on, mutta kyllä tästä suuntaa-antavia päätelmiä voi tehdä.

    Lisää jytinää tuo rumpusetin tuplaus (toisena rumpalina Åke Sundqvist), keino, jota Abba käytti myös levyllä (joskus tuplattiin pelkkä virveli). Wellander revittää välillä aivan perinteiseen rokkityyliin. Rokkiaspektin pohdintaan ehdotan kappaleita ”Summer Night City” ja ”On And On And On”.

    Mielenkiintoinen yksityiskohta on ainakin yhdessä pätkässä kuuluva ”Summer Night Cityn” hidas intro. Se oli editoitu pois jo kaksi vuotta aikaisemmin ilmestyneelta singleltä, mutta jostakin syystä Abba otti sen taas mukaan konserttiesitykseen. Virallisesta videojulkaisusta se kuitenkin editoitiin jälleen poies.

    Vastaa
  5. Petri Sainio

    Kuuntelin juuri tuon ”OAOAO”n, ja havaitsin ajattelevani Abba-rokkien perusongelmaa; kuulostaa siltä, kuin studioammattilaiset olisi kutsuttu hoitamaan keikka, ja ”nyt olisi sitten vuorossa se rokki-numero”. Puuttuu kaikki riskeeraaminen, yllättävät sattumanvaraisuudet ja natisevat liitokset. Ikävintä on se, kun Abban laulajatkin ovat kuin studioammattilaiset Tina Turnerin stadionkeikalla…

    Ilmeisesti käsitykseni rokista perustuu mystifiointiin ja mediassakin viljeltyihin mielikuviin, mutta niin tai näin; minulle nk. ”rokissa” pitäisi olla jokin sellainen elementti, että hyväkin rokkaus pitäisi sisällään jonkin määrittelemättömissä olevan amatörismiin viittaavan notkahduksen.

    Abba-sävelmät ovat suurenmoista popmusiikkia, mutta ”rock” ja Abba jäänevät minulle yhteensovittamattomiksi käsitteiksi.

    Vastaa
    1. Matti Sunell

      Kirjoitan edelleen rokista musiikkitieteellisesti määrittelemättömänä, ainoastaan intuitiivisesti koettuna ominaisuutena:

      Näissä Abban ”rokkaavissa” kappaleissa on usein ihan rokkiuskottava intro, mutta laulun alkaessa palataan maan pinnalle. Abban laulajat ovat iskelmälaulajia, Björn on folktrubaduuri ja Benny ruotsalainen pelimanni. Otollisissa oloissa yhdistelmästä syntyi maailman toiseksi paras poppiyhtye, mutta että rokkia…?

      Klangeista: voisiko sellosta saada Blackmoreen tai Youngeihin verrattavan särösoinnin putkivahvistimella tai simuloiden. Illan Musica Nova -konsertissa Mikko Ivars soitti särösellosoolon, jossa minua hieman häiritsi digitaalisella efektilaitteella saadun särön diskanttinen surinaisuus.

      Vastaa
  6. Petri Sainio

    Nythän on muuten liikkunut huhuja siitä, että Deep Purplen ”Burn-kokoonpano” tekisi comebackin – tosin Ian Paice soittaa myös tässä nykyisessäkin…

    Mutta mitä Blackmore’s Nightiin tulee, niin näin bändin sen ekalla Suomen visiitillä Kultsalla joskus 90-luvulla. Homma toimi kokonaisuutena varsin hyvin, ja Blackmore oli elämänsä kunnossa, mutta minusta mies olisi ehdottoman oikea kitaristi Jethro Tulliin; yllättävän suvereeni ote ”akustiseen” (no; akustinen se on mikitettykin akustinen…) yhdistettynä hardrockin kantaisyyteen olisi oivallinen yhdistelmä Ian Anderssonin käyttötarpeisiin.

    Vastaa
  7. Petri Sainio

    Sellon särösoinnittaminen on mielestäni vähän yhtä turhaa kuin sokerin makeuttaminen tai pakastekaappikauppa napajäätiköllä, sillä sellossa (ja kaikissa jousisoittimissa) on se ”särö” jo itsessään. Nykyisten sankarimetallikitaravirtuoosien sointi-ihannehan on jossain viulun ja sellon välimaastossa.

    Vain, jos halutaan erityisen räkäistä selloklangia, voi jostain söröboxista olla ehkä apua, mutta taitava sellisti osaa ilman apuvälineitäkin synnyttää soittimestaan todella ”ruman” äänen.

    Vastaa
  8. Petri Sainio

    …sellossa (ja kaikissa jousisoittimissa) on se ”särö” jo itsessään.

    Tarkoitan nyt ”säröllä” lähinnä ”sustainia”. Aika harvoin särökitarankaan soinnissa yksittäisten äänien osalta haetaan varsinaista ”säröytymistä”, vaan funktio on sustaniaaninen.

    On kyllä totta, että jousisoittimilla soitettuna monet kaksoisotteet soivat todella särökitaramaisesti – varsinkin matalammassa rekisterissä.

    Vastaa
  9. Matti Sunell

    Tässä on äänenlaadultaan melko hyvä tallenne ’Summer Night Citystä’ hitaine introineen. Jos yrittäisi sellaista ajatuskoetta, että kuuntelisi kappaleen loppupuolta lujaa ja ajattelisi, että tämä on jokin tuntematon bändi. Onko mitään yhteistä samana vuonna (1981) ilmestyneen hevi-abba-levyn (ns. kirurgilevy) kanssa?

    Vastaa
    1. Petri Sainio

      Kyllä tuossa esityksessä on hyvin selkeä, aikakaudelle ominainen hardrock-sointi, mutta itse en ehkä vetäisi suoraa ”Kirurgi”-yhteyttä (paitsi soinnin osalta), enemmänkin jokin ajan yhdysvaltalainen AOR-tyyppinen hardrockyhtye tulee musiikillisesti mieleen (jos nyt siitä lopusta puhutaan – kappale sinänsä olisi voinut olla yksi Kirurgin huippukohdista). Mitäs niitä nyt olikaan; Foreigner, Reo Speedwagon, etc… Tämä tosin on mielikuvallinen heitto, sillä tunnen melko huonosti noita yhtyeitä, mutta voisin kuvitella niiden innostuessa keikalla rokkaukseen kuulostavan hieman esimerkin ABBAlta.

      Vastaa
  10. Matti Sunell

    Youtubeen tulla pasahti juuri äsken tässä televisiokonsertissa esitetty Knowing me, knowing you. Sähkökitarat soivat aika mureasti. Lisäksi sovituksesta paljastuu uusia yksityiskohtia: Bennyn pianofilli kahden minuutin kohdalla ja kellopelin mukava kilkatus kitaravingutuskohdan taustalla.

    Vastaa
    1. Petri Sainio

      On se vaan jännää kuinka tuotakin kuunnellessa voisi ihan hyvin mielikuvitella laulajiksi Graham Bonnetin tai Joe Lynn Turnerin ja säestäväksi ryhmäksi Rainbow’n lopputuloksen ollessa toki erilaisen, mutta ei välttämättä huonomman.

      Toisaalta on huomion arvoista, että ABBAn kappaleista on tehty runsaatikin heavyversioita, mutta yleensä ne ovat huonoja; joko laulaja rahkeet eivät riitä tai muutoin homma pilataan yliyrittämisellä, ja säestyksen latistaminen tasapaksuksi hevimössöksi muistuttaa kuinka hyvin alkuperäisesitykset olivatkaan sovitetut.

      Elättelen kuitenkin sellaista fantasiaa, että Down to Earth – Difficult to Cure kauden Rainbow olisi kyennyt esittämään ABBA-piisejä ilman kuulijassa syntyviä myötähäpeän tunteita.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat jutut

Uusimmat kommentit

Aiheet

Asiasanat

1982 Abba Andit arkkitehtuuri Arvottomat Berliini blogit Cho Oyu Chopicalqui Cordillera Blanca Ecuador elokuvat Everest Helsinki Himalaja internet Itä-Helsinki Kainuu Kajaani kansanhiihtäjä kansanretkeilijä Kansanretki 6000 Kansanretki 8000 Kansanretki 8201 Kansanretki 8516 Kathmandu Kaurismäki Kiina kirjallisuus konsertit Kontula Lhotse liikenne luonto Mellunkylä Mitä äijärähjä siellä pakisee? Mustikkamäki Myllypuro Nepal paholaisen keksintöä panoraama Peru pikaistukset ja sattumukset podcast radio satama Sipoo Sipoonkorpi Suomenlahti taide tekotaide Tiibet Uutela valokuvaus Vantaa Vuoreija vuoret Vuosaari Wordpress yleisradio