Talviuneeni tunkeutui jollakin oudolla tavalla aavistus, että taivas on kirkastunut myräkän jälkeen. Havahduin, heräsin ja kurkistin ulos. Aavistus ei ollut unta: raitis pohjoistuuli puhalteli, pakkasta oli sopivasti ja aurinkokin oli jaksanut nousta eteläisen taivaanrannan yläpuolelle.
Myräkkä ei ollut tuonut sanottavasti lunta eikä suksilla kannattanut liikkua. Päätin kävellä meren rantaan ja tarkistaa jäätilanteen. Tulin lopulta siihen niemenkärkeen, josta taannoin nousin neuvostoliittolaisen sammakkoveneen kyytiin.
Mitä mahtoi kuulua sammakkoveneelle ja sen omalaatuiselle kapteenille? Yhteydenpitomme oli jäänyt vähiin sen jälkeen, kun edellisen kerran olimme matkustaneet yhdessä meritse Varangin niemimaan kärkeen. En ollut paljon kysellyt kipparin salaperäisistä liiketoimista. Toivottavasti hän ei sentään ollut Puttimen hommissa.
Meri jäätyi napsuen ja rasahdellen. Vielä nyt jaksaisi pieni sammakkovene ehkä juuri ja juuri puskea pintaan jään läpi, mutta ei enää päivän parin päästä, jos pakkanen jatkuisi. Voisivat verkonuittajatkin häkeltyä, jos avannosta nousisi sammakkoveneen hylkeen muotoinen tähystin.
Mutta enpä tänä vuonna tarvitsekaan kyytiä tutka-asemalle, sillä moniaat kiireet pakottavat minut pysymään etelän perällä, sitten kun kunnolla heräilen talviuniltani.
Vastaa