Tekijä: Matti Sunell

  • Välähdys yössä

    Välähdys yössä

    Välillä käy niin onnekkaasti, että luja kansalaismielipide ja lainsäätäjien tahto kohtaavat ja tuottavat päätöksiä, jotka parantavat kertaheitolla kaikkien elämää. Näin tapahtui tänä keväänä, kun vanha eduskunta viime töikseen sääti lain sähkölautojen aiheuttaman riesan vähentämisestä.

    Kansalaisaloite haitallisen sähkölautailun torjunnasta keräsi äkkiä yli kaksisataatuhatta kannattajaa ja toimitettiin eduskunnalle vain kuukautta ennen vaaleja. Kansanedustajat ymmärsivät ongelman vakavuuden ja panivat töpinäksi. Laki saatiin aikaan rivakasti ja voimaan heti lumien sulettua etelän isoista kaupungeista.

    Kansalaisaloitteen tärkein vaatimus toteutui: nyt kuka tahansa saa tarpeellista varovaisuutta noudattaen räjäyttää sähkölaudan, joka on jätetty sellaiseen paikkaan, että se aiheuttaa vaaraa tai estää liikenteen sujumista. Radikaalimpi ehdotus, että jalkakäytävällä hurjastelevan sähkölautailijan saisi ampua, ei kuitenkaan mennyt läpi perustuslakivaliokunnasta.

    Kesää on nyt eletty yli juhannuksen ja havaintoja lain vaikutuksista on kertynyt. Ampumisesta käyty keskustelu on luultavasti saanut aikaan sen, että jalkakäytävillä saa kävellä melko turvallisesti pelkäämättä päälleajoa. Törkeätä pysäköintiä näkee vielä, mutta sen torjunta on tuottanut uutta harrastustoimintaa ja lisännyt yhteisöllisyyttä.

    Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vastuuttomien kulkuneuvonkäyttäjien aiheuttamia haittoja torjutaan räjäyttämällä. Helsingin kaupunkihan otti jo liki kymmenen vuotta sitten käyttöön järeät keinot raitiokiskojen tukkeeksi jätettyjen autojen poistamisessa. Autojen poishinaamisen ohella alettiin kokeilla niiden räjäyttämistä.

    Tienraivaukseen lähdettiin hinausautolla kuten ennenkin. Mutta jos työntekijät havaitsivat tietokannastaan, että tien tukkiva auto on jouduttu hinaamaan pois ennenkin, heillä oli nyt lupa räjäyttää se. Ensi alkuun räjäytystekniikka oli karkeaa, panokset isoja ja syntyvä romu niin suurikokoista, että sen siirtämiseen tarvittiin konevoimaa.

    Tekniikka kuitenkin kehittyi nopeasti. Saatiin käyttöön pieniä panoksia, joita pysäköinninvalvojat ja poliisit pystyivät kantamaan mukanaan. Strategisesti sijoitetut räjähteet hajottivat auton niin pieniin osiin, että ne voitiin nostaa ja lakaista sivuun lihasvoimin. Hinausautoa ei tarvinnut enää odotella paikalle, ja katkokset raitiovaunuliikenteessä jäivät hyvin lyhyiksi ja vähenivät lähes olemattomiin.

    Räjäyttäminen todettiin niin tepsiväksi keinoksi, että sitä alettiin käyttää kaikkiin kiskoja tukkiviin autoihin eikä vain rötöksenuusijoihin.

    Väärinpysäköinnistä aiheutuva jopa satojen eurojen sakko ja siirtomaksu ei pelota varakasta autonomistajaa. Mutta jos palatessaan paikkaan, johon muisteli jättäneensä 90000 euron katumaasturinsa, löytääkin vain pölyä ja pieniä pellin- ja muovinkappaleita, joita puhtaanapidon mies parhaillaan kokoilee lehtipuhaltimella, harkitsee paikkaa seuraavalla kerralla vähän tarkemmin.

    Kun sähkölaudat oli taas toukokuussa tuotu ulos varastoistaan ja levitelty ympäri kaupunkia, näkymä muistutti monin paikoin viimevuotista. Lähes päivittäin tapasi poikittain keskelle jalkakäytävää tai risteykseen jätettyjä lautoja, joskus jopa röykkiöitä tai huolellisesti rakennettuja sokkeloita. Ne eivät kuitenkaan saaneet olla paikoillaan viimekesäiseen tapaan päiväkausia. Lämpenevinä iltoina torien kulmilta, silloilta ja tienristeyksistä alkoi kuulua uusi ääni, joka tuli äkkiä tutuksi kaupunkilaisille: napakka poksahdus ja sitä seuraava lyhyt ropina, kun sirpaleet satavat katukiveykseen.

    Kerrottiin, että kauppiaat varautuivat uuteen lakiin tilaamalla varastonsa täyteen lautapanoksia. Kuitenkin jo ennen vappua ne myytiin loppuun useimmista verkkokaupoista.

    Eräänä toukokuun lopun iltana kävelin tuttavani seurassa kaupungilla. Hän oli luvannut näyttää minulle, miten räjäyttäminen toimii käytännössä. Taskutieturissaan hänellä oli sovellus, joka etsii sähkölautafirmojen palveluista vapaita lautoja ja näyttää ne kartalla. Karttaa suurentamalla voi koettaa nähdä laudan tarkan sijainnin ja päätellä, olisiko se mahdollisesti pysäköity väärään paikkaan.

    Löysimme aika pian vihreän sähkölaudan, joka oli jätetty kahden kävely- ja pyörätien risteykseen niin, että se tukki puolet väylästä ja pakotti kulkijat väistämään vastaantulijoiden puolelle. Ensin tilanteesta otettiin todisteeksi kuva. Sitten tuttavani kaivoi taskustaan pienen lieriömäisen panoksen, joka mahtui melkein nyrkkiin. Hän työnsi sen johonkin koloon etupyörän yläpuolelle, kohtaan jossa ohjaimen pystytanko
    liittyy lautaosaan.

    Seuraavaksi tuttavani vei kännykkänsä lähelle panosta, jolloin sovellus tunnisti panoksen RFID-sirun ja aktivoi räjähteen. Nyt kukaan muu ei voisi räjäyttää panosta eikä panos voisi räjähtää silloin, kun räjäyttäjä itse on vielä liian lähellä. Hän jakoi räjäytyksen Instagramissa, niin että seuraajat pystyisivät katsomaan sitä suorana lähetyksenä tai tulemaan vaikka paikalle, jos sattuisivat olemaan lähistöllä.

    Kävelimme laudan luota poispäin parikymmentä metriä, kunnes sovelluksen räjäytyspainike muuttui harmaasta punaiseksi. Tarkastimme vielä huolellisesti, ettei ketään ollut lähellä. Sitten tuttavani kohdisti taskutieturinsa kameran kohti lautaa, varmisti että videolähetys on päällä ja hipaisi punaista nappia.

    Räjähdys oli erikoisen siisti. Laudan etuosa ikään kuin suli ja painui kasaan. Joitakin sirpaleita osui hauskasti ropisten pyörätien liikennemerkkiin. Pamahdus oli hiljaisempi kuin olin pelännyt. Suosittelen kuitenkin korvatulppien käyttöä varmuuden vuoksi ainakin silloin, kun räjäytetään useita lautoja kerralla. Valonvälähdys oli kirkas. Parhaalta räjäytykset näyttävätkin pimeällä, ja otollisinta räjäytysaikaa Suomen kesässä on siten keskiyön tienoo.

    Räjäytys sai heti neljätoista tykkäystä ja illan mittaan niitä kertyi toista sataa.

    Nostelimme laudan jäännökset tien sivuun ja keräsimme pienimmän silpun roskapönttöön. Yli puolen metrin mittaisia paloja ei ollut.

    Kävelymme jatkui, ilta hämärtyi – toukokuun lopullahan eteläisessä Suomessa on vielä lyhyt pimeä aika keskiyön molemmin puolin. Kuljimme lahden rannan kävelytietä, kun jonkin matkaa edessämme sillan korvassa räjähti.

    Ensin tuli valkoinen välähdys ja pamahdus ja heti perään ihmeellisen kaunis loimotus, kun sähkölauta paloi bariumin värisellä liekillä.

    –Väripanos! tuttavani innostui.

    Aivan äskettäin on tullut markkinoille panoksia, jotka sisältävät ilotulitteista tuttuja väriaineita. Niitä on kuitenkin kovin vaikea saada, sillä valmistus on päässyt hädin tuskin alkamaan. Tuttavanikaan ei vielä ollut onnistunut hankkimaan väripanoksia.

    Räjäyttäjä, tyylikkäisiin urheiluvaatteisiin pukeutunut nuorehko nainen, paljastui oikeaksi edelläkävijäksi. Hän johtaa räjäytyssovelluksen pistekisaa ylivoimaisesti ja on onnistunut suhteillaan saamaan väripanoksia ensimmäisten joukossa. Hänestä on tullut jo jonkinlainen johtohahmo räjäyttäjien nopeasti kasvavassa yhteisössä. Hänen räjäytyksiään seuraa suorana videolähetyksenä aina vähintään satoja sosiaalisen median käyttäjiä.

    Kuulimme, millaista yhteisötoimintaa on ehtinyt syntyä näinä muutamana viikkona, kun laki on ollut voimassa. Nainen harrastaa muutaman toverinsa kanssa iltaisin tunteja kestäviä räjäytysjuoksuja eri puolille kaupunkia. Panoksia he kantavat juomaliiveissään. Alkuillasta tavattuihin sähkölautoihin käytetään tavallisia panoksia ja väripanokset säästetään iltayöhön, jolloin ne parhaiten pääsevät oikeuksiinsa.

    Jos valoisaan aikaan tavataan erityisen kuvaukselliseen paikkaan väärin pysäköity lauta, se saatetaan säästää myöhemmäksi ja toivoa, ettei kukaan ehdi tuhota sitä sillä välin. Räjäytyssovelluksella voi tietysti lukita lautaan asennetun panoksen omaan taskutieturiinsa, mutta tätä ei pidetä hyvien tapojen mukaisena. Sosiaalisessa mediassa voi kuitenkin pyytää, että lautaa ei räjäytettäisi ennen pimeää.

    Räjäyttäjät ovat tällä tavoin vähitellen ovat löytäneet toisensa, ja räjäytyslenkkeilyn lisäksi on syntynyt muutakin yhteistoimintaa. Muutamia yhteisräjäytyksiä on jo ollut: kun jossain on tavattu oikea sähkölautojen suma, on pikaviestillä hälytetty paikalle useita räjäyttäjiä. Räjäytyssovellukseen on vastikään saatu synkronointiominaisuus, jolla monta panosta voi laukaista yhtä aikaa. Jos vaikka viisikin lautaa sattuu pimeällä hyvään paikkaan ja käytetään väripanoksia, saadaan aikaan kunnon spektaakkeli.

    Toivonpa totisesti pääseväni vielä seuraamaan tällaista ilotulitusta! Mutta kun laki alkaa vähitellen tehota, tulee uusi huoli: tilaisuudet kunnon räjäytyksiin vähenevät nopeasti. Tottahan sähkölautafirmat tarpeeksi menetyksiä kärsittyään ottavat opikseen ja alkavat kerätä ympäriinsä jätettyjä lautoja entistä ripeämmin talteen ja saattavat jopa ruveta perimään väärään paikkaan jätetyistä laudoista jonkinlaista sakkomaksua.

    Ehkä fanaattisimmat räjäyttäjät alkavatkin tehdä vilunkia: vuokraavat itse sähkölautoja ja jättävät ne laittomiin paikkoihin. Tai pestaavat tilapäistä työtä vailla olevia tekemään sen puolestaan. Minkälainen kohu syntyisikään, jos jonakin yönä tärkeälle sillalle ajettaisiin tien tukkeeksi parikymmentä sähkölautaa, sillan alta ja puiston pensaista ilmestyisi kurinalaisen haamuarmeijan lailla joukko panostajia ja jo minuutin, parin kuluttua välähtäisi loistelias monivärinen yhteislaukaus? Ilotulitus näkyisi suorana nettilähetyksenä ja leviäisi pian viraalina ympäri sosiaalista mediaa.

    Saapa nähdä. Nykyisellään sekä räjäytysten fyysisen että tietoturvan sanotaan olevan hyvä. Laukaisevalle kännykälle ja panokselle on säädetty paitsi minimi- myös maksimietäisyys. Laudat eivät siis voi posahdella näennäisen itsekseen, vaan räjäyttäjä on aina näköetäisyydellä. Panoksen liikesensorit estävät myös liikkuvan laudan räjäyttämisen.

    Tosin jututtamamme räjäytysaktivistin puheista saattoi päätellä, että äskettäisen traagisen sähkölaudan ulosajo-onnettomuuden syynä voisikin olla räjäytys. Joku olisi siis onnistunut estämään liikesensorien toiminnan ja pidentämään radioyhteyden kantomatkaa esimerkiksi asentamalla panokseen vahvistimen. Koska tällaisia hämäräpuuhia harrastava ei varmaankaan halua paljastua, hänen olisi hakkeroitava myös räjäytyssovellusta, niin ettei se lähetä laittoman räjäytyksen tietoja internetiin tai ainakin väärentää tiedot.

    Kysyin aktivistilta, voisivatko tällaisten ihmistä vahingoittavien tekojen takana olla ne radikaalit tahot, jotka vaativat ja saivat ampumaoikeuden mukaan kansalaisaloitteeseen. Hän kuitenkin vaikutti haluttomalta puhumaan asiasta enempää. Enemmän häntä olisi innostanut keskustelu tuotekehityksestä: panoksiin kehitteillä olevista uusista kuvauksellisista väreistä ja räjähdyslämpötilan nostamisesta niin korkeaksi, että koko lauta sulaisi.

  • Erillismietteitä

    Kotitarve-esseisti paljastuu myös teepussiaforistikoksi. Erillismietteet ovat tähän asti olleet yhdellä sivulla, mutta päätin tehdä kustakin itsenäisen artikkelin. Kootusti niitä voi tarkastella hakemalla Erillismietteitä-kategorian.

  • Ei hätää

    Ei hätää. Kaikki menee loppujen lopuksi melko hyvin.

  • Loppuelämä

    Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä!

  • Makuasiat

    Vain makuasioista kannattaa kiistellä. Faktat voi aina tarkistaa.

  • Pidä hauskaa

    ”Pidä hauskaa!”

    Ei hauskaa voi pitää. Sitä joko on tai ei ole – yleensä ei ole.

  • Sijamuodot

    Sijamuodot

    Täällä ovat paikallissijat. Sisäpaikallissijat ovat kivessä, menevät kiveen ja lähtevät kivestä, ulkopaikallissijat ovat kivellä, tulevat kivelle tai ovat juuri lähdössä kiveltä, tuolta pehmeältä sammalpeitteeltä.

    Kivi piilee hämärässä kuusikossa, jokusen kymmenen metrin päässä metsänreunasta. Rajalta alkaa nuorempi metsä, ja rajaa pitkin menee polku, talvella latu.

    Vähän matkaa asutukseen päin, Palokankaan ja Vimpelinvaaran välisessä notkossa, on sijamuotojen alku. Siellä ovat nominatiivi, genetiivi ja partitiivi järjestyksessä, kun kuljetaan notkon pohjan polkua ja käännytään vasemmalle Vimpeliin päin. Essiivi leijuu vähän epämääräisesti näiden vaiheilla. Akkusatiivi liikkuu nominatiivin ja genetiivin välillä eikä tiedä mihin jäisi. Translatiivi on jo selvästi mutkasta eteenpäin, kuusimetsän reunassa.

    Sitten kuljetaankin läheltä paikallissijakiveä, mutta ei poiketa sen luo enää. Jatketaan vanhan metsän reunaa loivasti ylämäkeen, kunnes metsänraja kääntyy vasemmalle ja puusto tihenee. Siellä ovat abessiivi, komitatiivi ja instruktiivi, kymmenmetristen haapojen luona. Maasto on jo vähän oudompaa, ollaan melko kaukana kotoa.

    Kuusimetsä on yhä suunnilleen samanlainen kuin vuosikymmeniä sitten, kun sijamuodot sieltä löysin. Nykyisen nuoren metsän kohdalla oli avoimempaa, se oli juuri umpeenkasvunsa aloittanutta vanhaa peltoa tai hakkuuaukkoa. Mutta sijamuodot ovat siellä yhä, tosin mielikuvissani muinaisen puuston mukaisesti.

    Jotkin muutkin kielioppiasiat sijaitsevat tietyissä paikoissa. Persoona- ja demonstraviivipronominit ovat hajallaan aukealla alueella, joka on Kasarminkadun ja Keskuskadun risteyksen ympärillä. Ne häilyvät siellä epämääräisesti eivätkä ole kiinni missään tarkassa kohdassa.

    On tunnettu muistitekniikka sijoittaa opeteltavia asioita kuljettavan reitin varrelle, josta ne voi tarvittaessa poimia mukaansa mielessään polkua pitkin kulkien. Mutta sijamuotoja ja pronomineja en ole noihin paikkoihinsa tietoisesti vienyt, vaan ne ovat menneet sinne aivan itsestään. Sijamuodot on helppo ymmärtää. Kuljin tuolloin pienenä koululaisena Palokankaan ja Vimpelin metsiä koko ajan, kävellen tai hiihdellen. Samoihin aikoihin koulussa opetellut sijamuodot sijoittuivat luontevasti tuttuun maastoon.

    Pronominien paikka lienee myöhäisempää perua ja syntynyt sattumanvaraisemmin – siitä ehkä sijaintien epämääräisyys. Olen tuolloin asunut jo toisessa paikassa, mutta mainittu risteys ei ollut silloinkaan vakituisten kulkureittieni varrella.

    Ehkä olen vain sattunut ajattelemaan kielioppiasioita, kun olen kulkenut paikan ohi, tai pronominit ja risteys ovat liikkuneet ajatuksissani samoihin aikoihin. Tai sitten niiden muistipaikat aivoissa ovat vierekkäin ja tietoa vuotaa solujen välillä.

    Seuraavissa tapauksissa näin on pakko olla, sillä en mitenkään ole voinut liikkua paikoissa silloin, kun niihin liittyvä asia on tallentunut muistiini.

    Esimerkiksi Emacs-tekstieditorin komentoja löytyy Sotkamontien ja Rinnekadun risteyksen seudulta, risteyksestä vähän Sotkamon suuntaan ja Rouvankankaan viereiseltä entiseltä pellolta. En oikein tiedä, onko Prikaatintien alku näissä mielikuvissa jo siirretty nykyiseen paikkaansa samaan risteykseen. Voi olla, että tien siirto ja mielikuvien synty ovat tapahtuneet samoihin aikoihin, kun olen asunut jo muualla.

    Nykyisin Emacs-komentoja tahtoo kuitenkin olla vaikea erottaa maastosta, sillä päädyin loppujen lopuksi opettelemaan Vimin. Mutta jostakin syystä aina kun ajattelen AWKia, olen tuolla tien viereisellä pellolla. Siinä on tosin nykyisin pyörätie, jota pitkin kesäaamuisin poljetaan Hoikanlammelle uimaan.

    Kun matkaa jatketaan prikaatille, tullaan paikoille, joihin liittyy Zappa. Tämä on kummallista, sillä niistä ajoista, kun viimeisiä kertoja liikuin prikaatin maastossa, tuli kulumaan vielä ainakin viisi vuotta siihen, kun ensi kerran kuulin Zappasta. Prikaatin uimahallissa käytiin uimassa, kun kaupungilla ei vielä ollut omaa uimahallia, ja pikkupoikina pyöräilimme usein prikaatin alueen läpi sen takaisiin metsiin. Nykyisinhän alue on paljon tiukemmin vartioitu ja aidattu.

    Mutta siinä risteyksessä, jossa tie haarautuu suoraan sotilasalueelle ja vasemmalle asuinalueelle, puomista ja vartiokopista vähän asuinalueelle päin, ovat levyt Over-Nite Sensation ja Apostrophe (‘). Itse Apostrophe (’) -kappale soi tien reunassa tai männikössä ennen ensimmäisiä asuintaloja, lähellä tuolloista upseerikerhoa.

    One Size Fits All -levy on matkalla uimahalliin ja sotilaskotiin, kun tie nousee loivasti juuri ennen kuin käännytään vasemmalle uimahallin parkkipaikalle. Inca Roads on jossain uimahallin ja lähimmän kasarmirakennuksen välillä ilmassa. King Kongin teema on jostakin syystä samoilla seuduin, ehkä männikössä, kun katsotaan kaupungin suuntaan. Uncle Meat on kasarmin kohdalla.

    Näillä paikoilla liikkumisen ja Zappaan tutustumisen välillä ehti siis kulua monta vuotta. Mutta merkillistä on, että mainitut levyt tehtiin suunnilleen silloin, kun siellä liikuin. Vanhemmat ja uudemmat Zappan levyt eivät sijaitse prikaatilla eivätkä oikeastaan missään tietyssä paikassa. Paitsi kappale Brown Shoes Don’t Make It, joka on jostakin syystä Vuokatissa, entisessä VR:n lomakylässä.

    Varmaankin jokin edellä mainituista Zappan levyistä on ensimmäisenä kiinnittynyt prikaatin maastoon ja vetänyt myöhemmin muita mukaansa. Ihan varmasti YCDTOSA-sarjan ensimmäinen, keltainen levy on sijoittunut lähimmän kasarmin tienoille Sofan vetämänä – Sofahan on One Size Fits Allilla ja keltaisella levyllä ja sijoittuu maastossa uimahallilta urheilukentälle laskevaan rinteeseen – ja sarjan muut osat myöhemmin epämääräisesti kasarmien taakse, jonnekin sinne, mistä kuljettiin pienen lammen takana olleelle kuntoilupaikalle ja esteradalle.

    Ja siellä, lähellä Valkeajärvi-nimistä lampea on jopa otteita Zappan postuumeista levyistä ja Nicolas Slonimskyn sävellystekniikoista – ja ihmeellisellä tavalla myös Ruth Underwoodin marimba.

  • Asumiskokeilu

    Asumiskokeilu

    Olen kaikessa hiljaisuudessa osallistunut erikoiseen kokeiluun, jossa sataman melumuurin sisään rakennettiin opiskelija-asuntoja. Nyt, kun koehenkilöt ovat asuneet muurissa kokonaisen vuoden, minulla on lupa kertoa asiasta.

    En kyllä oikein tiedä, miksi minut hyväksyttiin kokeiluun mukaan – enhän ole enää vuosikymmeniin ollut opiskelija. Ehkä muinainen ikiopiskelijuuteni vaikutti, ja ehkä sekin, että minulla on varsin laajat tiedot Berliinin muurista.

    Opiskelija-asuntojen tarve on huutava, ja uudistuotannon lisäksi mietitään jatkuvasti myös keinoja, joilla olemassa olevia rakenteita saadaan tehokkaampaan käyttöön. Helsingin uuden sataman laidalla seisova valtava betonimuuri valittiin erikoisen muutoskokeilun kohteeksi.

    Kilometrin pituinen muuri koostuu neliskulmaisista torneista ja niitä yhdistävästä yhtenäisestä muuripinnasta. Rakennusvaiheessa tornit täytettiin hiilivoimalaitosten pohjatuhkalla ja päälle istutettiin kasvillisuutta. Nyt muutama näistä torneista tyhjennettiin ja kunkin sisälle rakennettiin yksiö.

    Nelikulmaisista torneista muodostuva betonimuuri, edessä pensaikkoa, soratie ja lupiineja, muurin päällä köynnöskasvillisuutta
    Bunkkereissa on tilaa sadalle uudelle asunnolle

    Tilaa on mukavasti, sillä huonekorkeus on neljä metriä ja makuutilat mahtuvat hyvin parvelle. Äänieristys on myös mainio. Huoneistot ovat toisistaan erillään, joten esimerkiksi musiikinopiskelija voi harjoitella vuorokaudet läpeensä naapuria häiritsemättä. Sataman melu kuuluu vain hyvin vaimeana matalana äänenä, johon tottuu äkkiä. Alkuvaiheessa havahduin joskus siihen, kun tavarajuna ajaa seinän takana metrin päässä, mutta opin pitämään tätäkin ääntä lopulta rauhoittavana.

    Ainoa hieman harmillinen asia on ikkunoiden puute. Siksi lämpimänä vuodenaikana tuli oleskeltua aika paljon ulkona, ja kuluneena pitkänä talvena oli onneksi mahdollista hiihdellä merenjäällä. Työvuoden aikanahan kotona ei edes paljon ehdi olla, joten tähänkin asiaintilaan tottui.

    Sijainti kirjaimellisesti kaupungin laidalla ei ehkä houkuttele kaikkia, vaikka vuokra onkin vain satasen. Bussipysäkille kävelee kyllä vartissa, mutta lähimpään ostolaan ja metrolle menee ainakin puoli tuntia rauhallisesti kävellen. Lyypekkiin tosin on suora yhteys ihan ulko-ovelta.

    Itse en valitettavasti voi saada muurista pysyvää asuntoa, mutta toivon, että kokeilu arvioidaan onnistuneeksi ja loput sata betonibunkkeria muutetaan asunnoiksi. Tuonne voi syntyä ainutlaatuinen asuinyhteisö.

    Risa puinen penkki, takana pensaikkoa, edessä hiekalla kahden nuotion hiilet
    Kokeiluvaiheessa piha-alueiden varustus jäi vaatimattomaksi
  • Haistathan

    Joka väittää, että ennen kaikki oli paremmin, on väärässä. Nykyään on paremmin: maailma on ihmiselle lempeämpi paikka, kun se ennen oli tyly ja raaka.

    Ajatellaanpa vaikka puhetapoja, kun toiselta ihmiseltä pyydetään tai hänen toivotaan tekevän jotakin. Ennen vanhaan murjaistiin töykeästi: Lue läksysi! Pese kädet! Aja oikealla!

    Nykyään osataan ottaa kuulijan tunteet huomioon ja järjestää kieleen turvallisia tiloja. Ymmärretään, että voi pyytää pehmeämmin: Käytäthän naamaria koko matkan ajan. Varothan ohi pyyhältävää junaa. Ethän kiusaa pienempiäsi välitunnilla.

    Paljon hyvää on saavutettu, mutta vähintään yhtä paljon on vielä tehtävää. Vanhat, jyräävät puhetavat ahdistelevat ihmisiä moniaalla.

    Avaapa – anteeksi, avaathan – vaikka keittokirjan. Siellä hyökätään joka sivulla ruoanlaittajan itsemääräämisoikeutta vastaan: paloittele sipuli, kuumenna öljy rätiseväksi, heitä potaatit kiehuvaan veteen. Kuka kirjan tekijä oikein luulee olevansa? Hänelläkö on oikeus kylmästi sanella, miten ruokaa laitetaan? Missä on kotikokin valinnanvapaus?

    Uusi keittokirja on lempeä: otathan pakastevihannekset ajoissa sulamaan, ethän polta puuroa pohjaan. Ystävällisesti valmistettu ruoka maistuukin paremmalta.

    Entäs hengellinen elämä? Yhtä röyhkeää vaatimista: anna meille meidän jokapäiväinen leipämme, anna meille meidän syntimme anteeksi, äläkä saata meitä kiusaukseen. Eihän Jumalaa sentään voi käskeä! Ei häntä voi ajaa selkä seinää vasten, ei saa olla ehdoton, vaan aina on oltava mahdollisuus valita: päästäthän meidät pahasta.

    Ja kymmenen käskyä: muinaisen paimentolaiskansan karmeaa patriarkaalista julmuutta. Pyhitä lepopäivä! Kunnioita isääsi ja äitiäsi! Sivistyneeseen nykyaikaan sopii paremmin kymmenen pyyntöä: Ethän tapa. Ethän tee aviorikosta. Ethän varasta.

  • Yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa talvella

    Tunnettu mielipidevaikuttaja, luonnonsuojelija ja ilmastoaktivisti kirjoittaa kirjan tehokkaista elintavoistaan. Toimittaja kirjoittaa tästä jutun lehteen. Jutussa kerrotaan esimerkkejä tehokkuusrutiineista.

    Sosiaalisessa mediassa niin sanottu kansa kuulemma pahoittaa jutusta mielensä. Kuka tämä tyyppi oikein luulee olevansa? Millä oikeudella hän tulee opettamaan, miten meidän pitäisi elää?

    En viitsi tarkistaa, mutta uskon kyllä. Matalamielisyys, kollektiivinen uhmaikä, herraviha ja erilaisuuden pelko ovat alati riesanamme.

    Eikä tehokkuusmies luule eikä tule. Kunhan kertoo, kun kysytään. Tämä elämäntapa sopii hänelle, muut saavat tehdä aivan niin kuin parhaaksi katsovat.

    Sitten radion kulttuurikeskustelun juontaja kysyy, mistä yleisön ärtymys mahtaa johtua. Keskustelijat onnistuvat ohittamaan kysymyksen melko lyhyesti, ja loppuaika tehdäänkin samaa kuin ”kansa”, epäillään ja kummastellaan tehokkuusmiehen toimia.

    Syvällä nietoksen alla uinuvat raikkaat ajatukset. Viimeiset viisaat sanat härmistyvät jääkiteiksi avaruuden lohduttomaan kylmyyteen ehtimättä yhdenkään kuulijan korvaan asti.

    Tehokkuuden taika
    Enemmän elämää (€)
    Kulttuuriykkönen