Totuus

Matti Sunellin blogi

Tekijä: Matti Sunell

  • Koko kansan hiihto

    Koko kansan hiihto

    Täällä Suomen laitimmaisella syrjällä on kosolti lunta, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. Vuoden ensimmäisen sunnuntain hiihtolenkki tarjosi riemastuttavan yllätyksen: ladulle oli lähtenyt koko Suomen kansa! Ehkä siis myös Helsinki on reippaiden ihmisten kaupunki, niin kuin Espoon väitetään olevan – nimitys, jonka puolestaan uhkaavat menettää jotkin luonnonoloiltaan loistavat mutta henkisesti sinnittelevät entiset paperitehdaspaikkakunnat.

    Länsimäentien silta

    Kansanhiihtäjä vuorottelee Talosaaren ja Kivikon lenkkejä. Kummallekin pääsee yhdyslatuja pitkin kotipihasta, ja hyvällä onnella suksia riisumatta. Hyvä onni tarkoittaa sitä, että viikonlopuksi sataa vain sen verran lunta, etteivät aurat lähde liikkeelle. Näin voi hiihtää kävelyteiden reunoja siellä, missä latu katkeaa. Jos tulee oikein kunnolla lunta, voi suksilla päästä jopa isompien katujen yli, mutta silloin on vaarana, että aurauskalusto lähtee töihin sunnuntainakin. Helsingissä ei valitettavasti vieläkään toimi katu- ja latukunnossapidon yhteistyö.

    Telaketjut rouhivat sepelin esiin

    Tällä kertaa Mellunmäen ylittäminen sukset jalassa onnistui. Länsimäentien kävelysillalla pystyi hiihtämään varovasti. Sillan jälkeen latukoneen telaketjut olivat nostaneet lumen pinnalle sepeliä: paradoksaalisesti kansanhiihtäjän paras ystävä teki katuosaston aiheuttaman haitan uudelleen näkyväksi. Onko latuosasto lannistunut katuosaston ylivallan edessä: ennen tällekin kohdalle tehtiin latu tien sivuun?

    Mustavuoren ladun alku

    Rikkumaton hiihto alkaa Mustavuoren juurelta Itäväylän eteläpuolelta. Tällä kertaa kaikki hiihtäjät olivat muistaneet ottaa suksensa mukaan. Tavallisesti näillä seuduilla tulee vastaan joitakin suksensa unhoittaneita, vain sauvoilla liikkuvia hiihtäjiä.

    Mustavuoren lenkki on vain 2,125 kilometriä pitkä. Vaikka siinä on yksi ylä- ja yksi alamäki, näin lyhyen lenkin kiertäminen useaan kertaan kyllästyttää. Siksi kansanhiihtäjä yleensä hiihtää Talosaareen ja takaisin ja lopuksi yhden kerran Mustavuoren lenkin. Yksi ainoa vika Talosaaren ladussa on: siinä ei ole varsinaisia mäkiä.

    Porvarinlahden rantakaislikko,
    hiihto-
    ja rautatiesilta

    Porvarinlahden rantaniitty on kesällä oiva perhospaikka ja talvellakin viihtyisä. Kansanhiihtäjä ei ole vielä onnistunut näkemään junia satamaradan sillalla, mutta vaunut.orgissa on kuvia esimerkiksi tässä ja tässä.

    Vuosaaren piiput

    Suomen turhimman lintutornin juurella on venesatama, ja sinne näkyvät Vuosaaren voimalaitosten piiput.

    Husö

    Ladun kääntöpaikka on Talosaaressa eli Husössä, kartanon talousrakennuksen nurkalla. Kartanon mailla harjoitetaan hevosratsastustointa.

    Tässä jutussa ei ole karttalinkkejä, mutta kuvissa on paikkatieto. Kuvat saa kartalle vanhan ohjeen mukaan.

  • 24. syyskuuta: lepoa perusleirissä – taas

    24. syyskuuta: lepoa perusleirissä – taas

    Taas levättiin perusleirissä, käytiin suihkussa, maleksittiin auringossa ruokailuteltan edessä, ihailtiin maisemia ja kuvattiin uusia pilvivariaatioita ympäröivistä huipuista. Tällä kertaa pilvet olivat irrottaneet Cho Oyun huipun läntisistä alarinteistä.

    Nangpa Lassa näkyi ihmisiä. Aamulla neljä kulkijaa kävi kiertämässä solan keskellä olevan luodon, ja myöhemmin päivällä solassa liikkui isompi joukko. Tapahtumahetkellä oli vaikea havaita, keitä liikkujat olivat, mutta valokuvia tutkiessa selvisi, että jäljet tulivat perusleiristä päin, jostain lähempänä jäätikköä olevasta leiristä. Mahtoivatko olla kiinalaisia? En tiedä millaisia lupia rajalla pyörähtäminen vaatii, mutta ulkopaikkakuntalaisena en ehkä paikan maineen tuntien uskaltaisi ihan rajalle asti kävellä.

    Nangpa Lan takana Nepalin puolella seisovalle jyrkälle vuoriryhmälle löytyi lopulta nimi: se on Lunag-massiivi, jonka korkein huippu Lunag Ri yltää 6907 metriin. Koko ryhmä näkyy esimerkiksi tässä panoraamassa. Yllä olevassa kuvassa taustana on huippu 6477. Korkeudet ovat kartasta Khumbu Himal 1:50000 (Nepal-Kartenwerk der Arbeitsgemeinschaft für vergleichende Hochgebirgsforschung Nr. 2, 1988). Kiitos Juhalle pitkäaikaisesta lainasta.

    Säätiedotukset kuulostivat suotuisilta: tiedossa ei enää ollut lunta, ainoastaan tuulta. Lepo jäisi päivän mittaiseksi, sillä huomenna lähdettäisiin yrittämään viimeistä akklimatisoitumisnousua kakkoseen, yli seitsemään kilometriin. Sitten tultaisiin vielä kerran alas, sillä lokakuun 3. päivän tienoille ennustettiin sääikkunaa, josta voisi pujahtaa huipulle.

    Seuraava jakso: Jäätiköllä

    Edellinen jakso: Alas – taas

  • Kolme euroa seitsemänkymmentäkuusi senttiä

    Kokeilin Totuudessa puolisen vuotta Google-mainoksia. Totuuden lukijamittarit näyttivät vähintään muutamia kymmeniä kävijöitä päivää kohti, joten kuvittelin, että siitä joukosta jokunen innostuisi klikkaamaan – vaikka vain uteliaisuuttaan – sivun reunaan ja pohjalle arvottuja mainoksia. Ehkäpä saisin kerättyä edes Kapsin jäsenmaksun verran rahaa, niin että blogi kustantaisi itsensä.

    Olihan se hauskaa, kun perunkirjoitusten sarja tuotti asianajotoimistojen ilmoituksia ja perusleirin pyykkipäivän kuvaus veti sivulle pesuainemainoksen. Aikansa nauratti, mutta mainosten tuotto ei naurattanut. Mainoksia on näytetty Totuuden sivuilla 2966 kertaa ja niitä on klikattu 16 kertaa. Arvioidut tulot blogin pitäjälle ovat 3,76 euroa. Google alkaa tilittää rahoja vasta, kun summa ylittää kymmenen euroa. En jaksa odottaa vielä puoltatoista vuotta, vaan mainokset saavat uuden vuoden kunniaksi luvan häipyä. Google taisi olla ainoa, joka tästä kokeilusta jotakin tienasi.

    Totuutta on kyllä luettu ilahduttavan paljon. Parhaina päivinä on ollut satoja lukijoita. Suosituimmat jutut kautta aikain ovat Chimborazo, Spotify, Arvottomien jäljillä – 27 vuotta myöhemmin, Kruunuvuori ja Itä-Helsingin kansanhiihto-olojen kehitys 2010-luvulla. Chimborazo tosin on kärjessä lähinnä roskakommenttirobottien ansiosta, mutta noita muita on oikeastikin luettu ja kommentoitukin.

    Viime aikoina on blogissa ollut hiljaista, kun olen toiminut lähinnä musiikkianalyytikkona. Tästä aiheesta seuraa uutisia piakkoin. Kansanretkeilijä jatkaa Cho Oyun kertomusta syyskuun 24. päivästä aivan tuota pikaa, ja eiköhän kansanhiihtäjälläkin liene jotain sanottavaa näin kansanhiihtokauden ollessa – ainakin täällä Suomen perimmäisellä laidalla – parhaimmillaan. Seuraavaa kansanretkeilijän juttua odotellessa suosittelen retkitoverin Avaraa maata.

  • Dzapowa-jäätikkö

    Dzapowa-jäätikkö

    Panoraama Dzapowa-jäätiköstä, jota ympäröivät Dzapowa Ri 3, 1 ja 2. Paluumatka perusleiristä sujuu rivakasti, ilma on kirkas, vain korkeimmilla huipuilla käy raikas tuuli (Cho Oyun huipun pilvi pilkistää Dzapova Rin kakkoshuipun takaa). Kohta tämän kuvan ottamisen jälkeen retkikunta joutui tosin kunnon hiekkapuhallukseen kuvan vasemman reunan kukkuloiden tienoilla.

    Jäätikön reuna näyttää hienolta paikalta harjoitella jääkiipeilyä. Tai ei ehkä sittenkään, kun katsoo paria etummaista tornia…

    Seuraava jakso: Kathmanduun

    Edellinen jakso: Lähtö

  • Nangpa La aamusumussa

    Nangpa La aamusumussa

    Sitten maltillisempi panoraama. Nangpa Lan Nepalin puoleiset terävät huiput tuottivat kansanretkeilijälle paljon iloa esiintyessään mitä vaihtelevimmissa valaistuksissa ja pilviverhoiluissa. Aiheesta tulee tänne aikanaan aivan oma juttunsa.

    Tämä kuva on koottu vain seitsemästä valotuksesta. Hugin suoriutuu tehtävästä leikiten, eikä ohjelman työskennellessä ehdi edes teetä laittaa kiehumaan, niin kuin fotarin kanssa (no joo, muisti on sittemmin tuplattu 8 gigaan).

    Kuvaa käsitellessä piti kuunnella hyvin pitkästä aikaa tämä kappale. Hyräilin sitä levyhyllyä kaivaessani ja huomasi muistavani sävellajin. Sen verran taajaan tämä taisi tuolloin neljännesvuosisata sitten soida.

    Seuraava jakso: Puja

    Edellinen jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

  • Jäätiköllä

    Jäätiköllä

    Tämä yltiöpanoraama on jo niin epärealistinen, etten kehdannut laittaa sitä Panoramioon, nimestä huolimatta. Kuvan laajuus on jotakuinkin 270 astetta: vasemmalla on suurin piirtein etelä, keskivaiheilla länsi ja oikeassa reunassa itä. Se on koottu 18 eri otoksesta, jotka Hugin yhdisti automaattitoiminnolla, käsin koskematta, enkä minä ole löytänyt kompositiosta virheitä.

    Kuva on otettu jäätikön mutkasta, puolivälistä matkaa perusleiristä (ABC) kauhean sorarinteen alkuun. Perusleiri on istuvien retkeilijöiden suunnassa soraharjujen takana, kauhea sorarinne alkaa kävelevien retkeilijöiden suunnassa laskeutuvan harjanteen takaa. Kuvan kummassakin laidassa näkyy itse Cho Oyun rinteen alaosaa. Olisihan sen täydestä ympyrästä puuttuvan neljänneksenkin voinut kuvata. Vuoren huippu ei olisi ollut näkyvissä, vaan maisema olisi näyttänyt suunnilleen tältä.

    Kuva on neljännen nousun alkutaipaleelta (25.9.). Tällä kertaa matka ylsi jo kakkosleiriin.

    Vuorenhuiput vasemmalta lukien: Nangpai Gosumin keski– ja länsihuippu, Dzasampa Kang, Nupche Kang, Nangpa La -solan toisella puolella olevat huiput 6470 ja 6186, Jobo Rabzang, perusleiriä sylissään pitävä Dzapowa Ri 2, Dzapowa Ri 1 ja Palung Ri. Viimeksi mainitun editse jäätikön haara johtaa Palung La -solaan (6517 m) Cho Oyun pohjoispuolelle.

    Seuraava jakso: Ykköseen ja sitten ylemmäs

    Edellinen jakso: Lepoa perusleirissä – taas

  • 23. syyskuuta: alas – taas

    23. syyskuuta: alas – taas

    Lumisateisen päivän jälkeen tuli pakkasyö, ja maisema pysyi valkaistuna seuraavankin päivän. Oli siis päätetty laskeutua ykkösestä perusleiriin odottelemaan. Nyt suunnitelmaksi tuli se, että jos on pari kolme poutapäivää, voidaan yrittää akklimatisoitumisnousua kakkoseen. Puhuttiin myös lokakuun 3:nnen päivän kohdalle osuvasta sääikkunasta, jolloin olisi mahdollista yrittää huipulle.

    Kansanretkeilijä lähti kohti perusleiriä Paldenin kanssa. Sorarinne oli lumisena sen verran liukas, ettei sitä aivan juosten uskaltanut laskeutua. Askel tahtoi yltyä kuitenkin sen verran rivakaksi, että Palden jarrutteli: slowly, carefully… Oikeassahan hän oli, miksi katkaista jalkansa tässä vaiheessa retkeä, kun huipulle pääsystäkään ei ollut vielä mitään tietoa. Ehtiihän sitä sitten vaikka paluumarssilla. Kahdessa ja puolessa tunnissa päästiin kuitenkin perusleiriin – viettämään pitkää ja lumisateista päivää.

    Matkalla tuli kuvattua Cho Oyun länsiharjanteen alarinteitä. Näiltäkin seuduin menee jokin reitti ykköseen.

    Maxin raportti tältä päivältä Summitclimbin sivuilla.

    Seuraava jakso: Lepoa perusleirissä – taas

    Edellinen jakso: Saunassa

  • Blogit helpommin seurattaviksi

    Minulla on syötteenlukuohjelmassani (tätä nykyä Vienna) tilattuna 178 blogia, uutissyötettä ja muuta sellaista WWW-sivua, joka tarjoaa sisällöstään RSS-syötteen. En voisi kuvitella, että päivittäin klikkailisin selaimellani auki 178 veppisivua vain tarkistaakseni, onko niihin tullut uutta sisältöä. En, vaikka kaikkien osoitteet olisivat tallennettuina kirjanmerkeiksi selaimen muistiin.

    Aivan kaikille eivät syötteet liene vielä tuttu asia. Lyhyesti kysymys on siitä, että WWW-sivusto kokoaa tiedot uudesta sisällöstään erityiseen tiedostoon, joka sisältää uusien sivujen julkaisuajat, otsikot ja osoitteet. Netin käyttäjä kertoo tämän ns. syötetiedoston osoitteen syötteenlukuohjelmalle, joka sitten vastedes käy automaattisesti tarkastamassa, onko uutta sisältöä ilmestynyt, ja hakee sisällön luettavaksi. Koko toimenpide on yleensä automatisoitu niin helpoksi, että käyttäjän tarvitsee vain klikata veppisivulla tai selaimen otsikkorivillä olevaa RSS-tunnusta, ja syötteenlukija muistaa siitä lähtien tarkistaa kyseisen sivun.

    Tämä menetelmä on erityisen kätevä sivuilla, joihin tulee jatkuvasti uutta sisältöä, siis vaikkapa uutispalveluissa ja blogeissa.

    Monet lukevat syötteitä webissä esim. Google Readerillä tai seuraavat jotakin syötteitä kokoavaa palvelua kuten Blogilistaa.

    Blogeissa on lukijoilla yleensä mahdollisuus kommentoida blogikirjoittajan tekstejä. Näin syntyvä keskustelu on usein antoisaa, paitsi keskustelijoille myös hiljaisille lukijoille. Lukija voi jäädä paljosta paitsi, jos hän lukee blogiartikkelin tuoreeltaan, jatkaa muualle eikä enää palaa seuraamaan mahdollista keskustelua. Siksi kommenteistakin pitää olla tarjolla syöte. Mutta kun ei usein ole, ainakaan näkyvissä.

    Otetaan esimerkiksi jokunen kirjallisuusblogi. Olen niitä viime aikoina keräillyt katsastettavaksi, ja kenties jään pysyvästi seuraamaan parhaimpia. Tommi Melenderin blogissa käytiin taannoin pitkä keskustelu suomalaisesta proosasta. Blogiteksteistä saa syötteen, samoin kuin yksittäisen artikkelin kommenteista, mutta kommenteista kokonaisuutena ei. Lukijan pitää siis käydä klikkaamassa varmuuden vuoksi erikseen jokaisen kiinnostavan artikkelin kommenttisyötteen linkkiä, ja niitähän sitten kertyy lukuohjelma täyteen (olenkohan jo liian laiska kun tällaisesta jaksan valittaa?).

    Keksinpä kuitenkin ruveta kokeilemaan. Melenderin blogi on Bloggerissa, ja Bloggerin syötteiden osoitteet ovat muotoa

    http://bloginnimi.blogspot.com/feeds/posts/default?alt=rss

    Mitäpä jos posts-sanan korvaisi sanalla comments:

    http://bloginnimi.blogspot.com/feeds/comments/default?alt=rss

    Kirjoitin tämmöisen osoitteen syötteenlukimeeni ja sain Antiaikalaisen kommenttisyötteen tilatuksi. Blogiohjelmissa eli blogialustoissa onkin yleensä kommenttien syöte valmiiksi ohjelmoituna, mutta riippuu blogin teemasta, näkyykö se lukijalle. Teema on ohjelmiston osa, joka määrää sivuston ulkoasun ja sen, mitä sisältöä – artikkeleita, kommentteja, otsikkoja, linkkejä ym. – kullakin sivulla näytetään. Jokaiselle blogialustalle on saatavissa lukuisia teemoja, ja blogin pitäjä voi valita niistä mieleisensä. Useimmat teemat näyttävät linkin blogitekstien syötteeseen, mutta linkki kommenttisyötteeseen puuttuu monista. Bloggaajat! Valitkaa semmoinen teema, joka näyttää linkin kommenttisyötteeseen.

    WordPress.comin syöteosoitteet näyttävät tältä:

    http://bloginnimi.wordpress.com/feed/

    Kommenttisyötteen saa näkyviin seuraavalla muutoksella:

    http://bloginnimi.wordpress.com/comments/feed/

    Näin sain esiin Pasi Ilmari Jääskeläisen blogin kommenttien syötteen. Omalla verkkotunnuksella toimivan WordPress-blogin syöte on esimerkiksi:

    https://blog.sunell.fi/feed/

    ja kommenttisyöte:

    https://blog.sunell.fi/comments/feed/

    Totuudessa on kyllä linkit asianmukaisesti näkyvissä sivupalstassa. Edellä selostetut esimerkit vaativat siis, että muutettu osoite näpytellään omin sormin syötteenlukuohjelmaan.

    Aivan joka paikassa ei tämänkaltainen askartelu tuota tulosta. Esimerkiksi Kotuksen kieliblogin kommenttien syötelinkki on aivan järjetön. (Kotus on muutoinkin pahamaineinen siitä, että sivujen rakenne mullistetaan tämän tästä, mikä aiheuttaa niihin muualta tehtyjen viittausten rikkoutumisen.)

  • 22. syyskuuta: saunassa

    22. syyskuuta: saunassa

    Lumentulo jatkui yöllä ykkösleirissä. Aamun valjetessa kiipeilijät alkavat kömpiä teltoistaan ja pudotella lumia. Kiirettä ei tunnu olevan, sillä taivas on pilvessä, näkyvyys kehno ja lunta saattaa hyvinkin tulla lisää. Kukapa sitä väkisin tyrkyttäytyisi matkaan ensimmäisenä polkua avaamaan, kenties vyöryjä uhmaamaan.

    Tänään oli tarkoitus jatkaa matkaa kakkosleiriin, mutta päätettiin hieman odotella. Jos ilma selkenisi, niin että pystyisi tähystämään lumitilannetta ylempänä, ja jos useammasta ryhmästä lähtisi väkeä ylös, että polku vähän aukeaisi, sitten olisi helpompaa. Päätettiin lopulta odottaa seuraavaan päivään.

    Kansanretkeilijä huomasi kaksi puutetta varusteissaan. Mukaan oli jäänyt ottamatta kirja ja vasta (vihta). Ykkösessä ei ollut kerrassaan mitään tekemistä, kun maisemiakaan ei näkynyt. Ei ollut telttakaveria, jonka kanssa jutella tyhjänpäiväisyyksiä, kun Max oli jäänyt alas. Kirjan olisi voinut lukea.

    Keskipäivällä tuli perhanallis-saakelillisen kuuma. Ilma seisoi, aurinko lämmitti pilvipeittoa, joka lepäsi liikkumattomana vuorenharjanteessa kiinni. Kävellä ei jaksanut, hyvä että jaksoi läkähtymättä istua paikallaan. Siinä olisi voinut saunoa, kun löyly oli valmiina ilmassa, ja lumeen olisi päässyt välillä vilvoittelemaan.

    Iltapäivemmällä Raj päätti, ettei kakkoseen yritetä tällä kertaa. Ylhäällä reitillä oli vyöryjä. Sinniteltäisiin vielä yö ykkösessä ja mentäisiin sitten alas.

    Illansuussa selkeni pikkuisen. Useimmat retkikunnat olivat saaneet telttansa pudisteltua. Auringon laskiessa pakasti.

    Maxin tämän päivän raportti Summitclimbin sivulla.

    Seuraava jakso: Alas – taas

    Edellinen jakso: Ykköseen kolmannen kerran

  • 21. syyskuuta: ykköseen kolmannen kerran

    21. syyskuuta: ykköseen kolmannen kerran

    Yöllä oli tullut lunta, ja jäätornit olivat saaneet uuden valkaisevan peitteen vanhan jään päälle. Jäätikölläkin oli reitin löytäminen helppoa, kun monet kymmenet kulkijat olivat tehneet polun näkyväksi. Tosin sinne oli syntynyt myös vääriä polkuja, mutta vaaraan ne eivät johtaneet. Lievään ärsytykseen kylläkin: kulkiessaan jonkin matkaa väärällä polulla likellä jäätorneja parin japanilaisen kiipeilijän perässä kansanretkeilijä sai kuunnella Deep Purplen Highway Staria, jota nämä huudattivat soittimestaan. Kappalehan on mitä hienoin, mutta ei se jotenkin sopinut ympäristöön.

    Tarkoitus oli saattaa akklimatisoitumisohjelma päätökseen: ensin yhdeksi yöksi ykköseen ja seuraavana päivänä kakkoseen (runsaat 7000 m), jossa oltaisiin peräti kaksi yötä. Kuinkas sitten kävikään, siitä seuraavissa jaksoissa.

    Max jäi potemaan hammassärkyä, ja yllättäen Mark tuli huonovointiseksi. Hän kääntyi alkumatkasta takaisin, ja Dean jäi hänen seurakseen. Ylös lähti vajennut retkikunta Rajin johdolla. Ykköseen päästyä lunta tuli loppupäivän lähes herkeämättä. Telttakankaat paukkuivat, kun teltoissa sisällä olevat nyrkkeilivät lunta alas kankaan päältä.

    Seuraava jakso: Saunassa

    Edellinen jakso: Perusleirin maisemia