Rikoslaki kieltää Suomessa syntynyttä Suomen kansalaista matkustamasta Suomesta etelään sijaitseville alueille kesäpäivänseisausta edeltävien 28 vuorokauden aikana. Mainittu aikahan on vuoden valoisin, päivä pitenee äärimmilleen ja luonnossa on kiivaimman kasvun aika. Vihreä on vaaleaa, puut kukkivat ja linnut huutavat mielipuolisesti. Kesäpäivänseisauksen jälkeen kesä on käytännössä ohi, kaikki toivo mennyttä ja ihmisen ainoa lohtu on pitenevien päivien odotus. Silloin voi matkustaa minne haluaa, ei sillä mitään väliä ole.
Mainitun lakipykälän rikkomisesta ei ole enää muutamiin vuosiin tuomittu vankeutta, joten kansanretkeilijä uskaltaa nyt rikkoa sitä. Ja kun kerran rikotaan, niin rikotaan kunnolla ja tempaistaan saman tien eteläiselle pallonpuoliskolle (tosin vain kymmenkunta astetta), jossa on periaatteessa pimeä vuodenaika.
Laukut on ahdettu täyteen ja mietitty kiivaasti, mitä voi ottaa mukaan ja mitä ei. Toivotaan lujasti, ettei oma vaaka näytä liian vähän. Isoin reppu jää kotiin, pienempi on koepakattu ja todettu, että sillä selviää Huascaránin retkestä juuri ja juuri, kun pakkaa isot tavarat ulkopuolelle.
Suomalaiset Everest- ja Lhotse-joukkiot (tässä, tässä, tässä, tässä ja tässä) ovat palaamassa Kathmandun kasvispatojen ja Everest-olutmukien ääreen, joten nojatuolikiipeilijät voivat hetkeksi nousta venyttelemään raajojaan. Pian voidaankin istuutua seuraamaan vaikkapa suomalaista Karakorum-kiipeilijää tai vaikkapa kansanretkeilijää!
Kansanretki 6000 starttaa runsaan viikon päästä, maanantaina 7.6., kun Kelmin putte starttaa Helsinki-Vantaalta aamulla kello 7.10. Amsterdamissa vaihdetaan triplaseiskaan, ja 17 tunnin kuluttua lähdöstä ollaankin sitten Limassa. Retkikohteena on Cordillera Blanca, sen viisi- ja kuusitonniset ihan älyttömän hienon näköiset vuoret. Kansanretki 6000 on samalla syyskuussa alkavan Kansanretki 8000:n harjoitus- ja akklimatisoitumisretki.
Kansanretkeilijä on viime päivät hoidellut pakettiin kevään viimeisiä päivätöitään ja juossut ja pyöräillyt ympäri kaupunkia saamassa piikkejä olkavarteensa, sovittamassa piilolinssejä ja täydentämässä varusteitaan. Puntari on kaivettu esiin ja kamat ovat ruvenneet leviämään pitkin makuuhuoneen lattiaa. Varustus pitäisi saada puristettua 20 kiloon. Näön vuoksi tässä on levitettynä kuvausta varten osa varusteista. Huomaa KR 8000:ta varten hankittu untuvatakki ja linnunkakka ikkunassa.
Tiukkaa tekee, kun teltta ja ehkä vielä köysikin pitää pakata mukaan. Lentoyhtiöt syrjivät reippaita vuoristokiipeilijöitä vakavasti: 90-kiloinen kanssamatkustaja kuljettaa mahassaan sen minkä 70-kiloinen kansanretkeilijä joutuu panemaan vaa’an kautta koneen ruumaan.
Täytyy myöntää, että ulkoiluvälinevalmistajat auttavat retkeilijää painonpudotuksessa – tietysti rahaa vastaan. On olemassa ihan uskomattoman kevyitä vaatteita. Kansanretkeilijä hankki tänään höyhenenkeveät softshell-housut ja hypisteli heliuminkeveitä villa-aluspaitoja. Pakko ne on kai huomenissa mennä ostamaan. Ei kehdannut samalla kertaa, nuuka mies. Toisaalta untuvamakuupussia tai jäähakkua tahi -rautoja ei paljoa kevyemmäksi saa käytettävyyden kärsimättä.
Jos zoom-objektiivi vaihdetaan 195 grammaa painavampaan, pitää paino varmaan ottaa takaisin kengissä.
Kansanretki 6000:n kohteet helpoimmasta vaikeimpaan ja yritysjärjestyksessä: Urus, Ishinca, Tocllaraju, Huascaran Sur. Sitten jos kaikki menee hyvin, ehkä vielä Chopicalqui. Ja jos oikein kilttejä olemme, pääsemme katsomaan maailman kauneinta vuorta Alpamayoa.
Totuus kertoo Kansanretki 6000:sta aina tilaisuuden tullen. Reaaliaikaista satelliittilähetystä tai Spot-seurantaa ei ole luvassa, koskaan.
Talviurheilua suosivat ilmat jatkuvat, ja lopputalvi tuo vielä ylimääräisiä iloisia yllätyksiä. Alkutalven pakkasethan olivat niin kovia ja äkillisiä, että monet jääputoukset eivät ennättäneet kunnolla muodostua, kun vesi jäätyi maaperään kalliojyrkänteiden yläpuolelle. Mutta nyt maaliskuussa aurinko sulattelee noita vesiä päivisin, ja öisin pakkanen jäädyttää vedestä puikkoja jyrkänteisiin.
Kansanretkeilijän kotijääboulderikin on muodostunut pitkästä aikaa Mustikkamäen varjoisalle reunalle, joten vaihtelua päivittäiseen kansanhiihtoon tuo rimpuilu pystysuoralla jääpinnalla. Kolmen metrin seinällä saa juuri jalat irti maasta ja hakut vielä kiinni puikkojen yläpäähän, ja sitten mennään vasemmalle ja oikealle edestakaisin viiden metrin radalla. Poikittain liikkuminen on muuten vaikeampaa kuin suoraan ylöspäin nouseminen.
Jää kuluu äkkiä puhki, mutta uutta kasvaa tilalle. Täytyy vain toivoa pitkään jatkuvia yöpakkasia. Tänään näytti siltä, että jopa Humikkalantien leikkauksen köysireittikin saisi alas asti yltävän ohuen jääkerroksen, ikään kuin talven joutsenlauluna täällä Suomen äärimmäisellä reunalla.
Spotify on niin hieno hanke, että sen soisi menestyvän. Ideanahan on tarjota musiikkia kuunneltavaksi tietoverkon kautta tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Yhtäkkiä on käytettävissä valtava määrä musiikkia aivan luvallisesti suoraan kodinkoneelta, ei tarvitse mennä edes kirjastoon hakemaan levyjä.
Musiikki lähetetään virtana (streaming), joten kuuntelija ei periaatteessa pysty tallentamaan sitä laitteeseensa, mutta koko musiikkitarjonta on käytettävissä aina kun laite on verkossa. Musiikin jakelussa käytetään vertaisverkkoa, jolloin jokainen vastaanottaja on samalla lähettäjä. Hajauttamalla tietovirrat verkkoon jakelu on saatu tehokkaaksi ja katkottomaksi. Kuunteluun käytetään Spotifyn omaa ohjelmaa, tekniikka ei siis ole avoin.
Tarjolla on maksuton mainosrahoitteinen versio ja kuukausimaksullinen palvelu. Maksamalla pääsee eroon mainoksista, voi käyttää mobiiliversiota ja tallentaa kappaleita kuunneltavaksi verkkoyhteydettömässä tilassa. Osa musiikista on myös tarjolla ostettavaksi mp3-tiedostoina. Ilmaisversion hankkimiseen taitaa vielä tarvita ”kutsun”, jonka voi saada maksullisen version käyttäjältä tai hyvällä tuurilla netistä.
Onko syytä olla innoissaan? Miten Spotifyn käy?
Kuuntelijan lienee syytä olla innoissaan. Musiikkia on tarjolla paljon ja monenlaista. Musiikkia myös löytää haulla melko hyvin. Olin tosin pitkään sitä mieltä, että en ryhdy maksavaksi asiakkaaksi, ennen kuin on mahdollista hakea säveltäjän mukaan, mutta saatan vielä joskus syödä sanani. Taidemusiikkihan yhdistetään yleensä säveltäjään, mutta poppi ja rokki esittäjään. Spotifyssä hakumääreinä voi käyttää esimerkiksi sanoja ”title”, ”artist”, ”album”, ”genre” ja ”year”, muttei ”composer”. Yllättäen haku taidemusiikkisäveltäjän nimellä kuitenkin usein toimii, sillä säveltäjän nimi sisältyy yleensä äänitteen otsikkoon. Tietävämpi voi myös kirjoittaa hakukenttään vaikkapa ”BWV”, jolloin löytää Bachia. Mutta yritäpä hakea sanoilla ”holland dozier holland” tai ”leiber stoller”: jonkin verran kappaleita löytyy, mutta vain silloin kun nämä säveltäjät sattuvat esiintymään äänitteen otsikossa. Kuitenkin Spotifyssa on runsaasti mainittujen lauluntekijöiden tuotantoa, mutta sitä pitää osata etsiä esittäjien nimillä. Normaalin popinkuuntelijan ei siis oleteta tietävän kappaleiden tekijöitä.
Spotifyn hakua käsittelevä ohjesivu on päivätty tammikuussa 2008. Jos tietokannan rakenne on tehty tuohon mennessä valmiiksi ja sen jälkeen on keskitytty vain musiikin lisäämiseen, lienee turha toivoa, että hakuominaisuuksia enää parannettaisiin. Kukapa sinne syöttäisi jälkikäteen miljoonien kappaleiden tekijätiedot?
Onko musiikin tekijöiden ja esittäjien syytä riemuita? Luultavasti ei. Suuret levy-yhtiöt ovat hankkineet osuuden Spotifyn omistuksesta, mutta taiteilijain työ on luovutettu levitykseen käytännössä ilmaiseksi.
Entä rupeaako firma joskus tuottamaan? Millainen rahamäärä odotetaan saatavan maksavilta kuuntelijoilta ja kuinka paljon mainoksista? Ainakin Suomessa vaikuttaa siltä, että mainostuottoihin ei juuri uskota. Musiikin seassa lähetettävät äänimainokset ovat niin karmeita, ettei niille voi kuvitella muuta tarkoitusta kuin kuuntelijan pelottelemisen maksulliselle puolelle. Kysymys: missä kohtaa tässä ääniaallon kuvaajassa on Beach Boysin musiikkia ja missä kohtaa uhkapelimainos?
Jumalallista musiikkia ja saatanallis-perkeleellinen mainos
Minä ainakin sietäisin sivistyneet mainokset, jotka eivät aiheuttaisi sydänhalvausta. Nykyään tuntuu kerrallaan pyörivän enintään kaksi mainosta, jotka arvotaan sinne tänne musiikin sekaan. Minkäänlaista mainosten kohdistusta kuunnellun musiikin mukaan ei ole havaittavissa.
En tiedä, miten mainonta toimii muualla. Olen kuullut, että brittiläiset mainokset olisivat siedettäviä. Spotifyhan toimii nykyään vasta pohjoismaissa, briteissä, Ranskassa ja Espanjassa. Usaan kuulemma aiotaan levitä tänä vuonna.
Kokeilin, josko saisin aikaan oman kelvollisen toisinnon talvisesta jokimaisemasta. Tällainen tuli. Parissa kuukaudessa on tullut lisää jäätä, mutta aurinko on kohonnut korkeammalle.
Koivukosken höyryjä lähempää:
Koivukoski savuaa
Varsinaisesti lähdin tapaamaan Ämmäkosken saukkoja. Ne eivät olleet kuitenkaan paikalla, joten otin kuvia Färsaarten näköisistä kivistä:
Värit irtosivat
Lopuksi nousin avaruuteen ja kuvasin eteläisen Suomen marraskuista rannikkoa:
Kansanretkeilijän paluu jääkiipeilyn pariin tapahtui mukavassa ja taitavassa seurassa Valkealan Lintojalla. Voimia ja kestävyyskuntoa tuntuu olevan enemmän kuin aikoihin, rohkeuttakin riittävästi ja eiköhän taidoistakin ruvenne pian ruoste ropisemaan.
Kyllä luminen metsä on hieno paikka.
Hakuniskusta irronnut jääpala kolahti kansanretkeilijän naamaan ja teki silmälasien välityksellä pienen reiän nenänvarteen. Visiirin hankkiminen tuli oitis vakavasti harkittavaksi.
Keskelle valkoisinta talvea välähdys syksyn kirkkaita värejä. Tässä Kruunuvuorenlampi 11.10.2009. Kuvakulma saattaa vaikuttaa äkkiseltään tavanomaiselta, mutta tämä on kuitenkin viidestä otoksesta koottu panoraama, ja kuvakulma on yli 90 astetta. Eräänlaista laajakulman jäljittelyä normaaliobjektiivilla siis.
Palauttelen mieleen Fotarin käyttöä ja testaan iMacin suorituskykyä. Otin samana päivänä rantakalliolta superpanoraaman Suomenlinnasta Herttoniemeen: 30 kuvaa. Koneen yhdistäessä kuvia olisi jo melkein keittänyt kupillisen kahvia, ainakin olisi ehtinyt laittaa tulelle. Miten paljon yksityiskohtia kuvasta löytääkään, kun sitä katsoo täydessä koossa.
Täällä syrjä-Suomen laitimmaisella reunallakin on nyt kunnon talvi, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. On sitä paitsi aina onnekasta, kun lunta tulee kunnolla vapaapäivien aikana, sillä silloin kestää aikansa, ennen kuin auraus- ja hiekoituskalusto pääsee suorittamaan tehtävänsä eli sepelin auraamisen kävelyteiden varrella kulkeville laduille ja risteysten hiekoittamisen. Mutta nyt pysyttäköön myönteisillä mielin. Tämän jutun piti olla alun perin nimeltään Vakava tuhotyö Kontulassa ja kuvituksena nämä:
Näin hiihtäjää karaistaan
Jääköön tämä ikävä välikohtaus kuitenkin nyt vain lyhyelle maininnalle. Uudenvuodenpäivänä kansanhiihtäjä sai nimittäin nauttia sellaisesta ylellisyydestä, että kotiovelta pääsi suksia riisumatta hiihtämään Kivikon ladulle asti, kiertämään sen kolmisen kertaa ja palaamaan samoja jälkiä takaisin. Mainio laduntekijä oli vetänyt Kontulantien ja metroradan ylittävän sillan laitaan vallan hiihtokelpoisen ladun. Mutta vuoden toisena päivänä oli Saatana lähettänyt kätyrinsä tuhoamaan latumiehen hyvän työn, ja sukset piti kantaa sillan yli. Ei mikään suuri vaiva, mutta harmillista on tuollainen piittaamattomuus ja toisten työn saboteeraus.
Katuosastolle lähti kannustava reklamaatio, ja nyt kansanhiihtäjä odottaa toiveikkaana, että hiihtäjää ja häntä hienosti palvelevaa latutyöläistä arvostetaan, kun kävelyteitä pidetään kunnossa.
Tänään ei ollut liikkuvaa Beatles-opintopiiriä, joka tavallisesti kokoontuu Kivikon ladulla, joten kansanhiihtäjä lähti katsomaan, olisiko Mustavuoren–Talosaaren latu jo hiihdettävässä kunnossa. Oli se! Vuoden toinen ylellisyysnautinto oli, että kotiovelta pääsi tällä kertaa hiihtämään koko reitin, myös Mellunmäen hankalat osuudet. Hiekkaa ei ollut roiskittu tolkuttomalla tavalla. Tosin pari tienylitystä joutui tekemään varovasti suksia nostelemalla, mutta kansanhiihtäjä ei jaksa enää enemmälti sääliä vanhoja, Etelä-Suomen vähälumisilla laduilla syvällisesti naarmuuntuneita kansansuksiaan. Uusia luistelusuksiaan hän sen sijaan varjelee ja säästää hyvälumisille laduille.
Porvarinlahden takana latu kulkee paljolti peltoja pitkin, ja monina talvina lunta on niin vähän, että suksi tökkii kynnöksen multaan. Nyt lunta on tullut kerralla riittävästi ja sitä on suksen alla turvallisen paksusti. Perille Talosaaren (Husö) ratsastustilan maille saavuttaessa hiihtäjää tervehtii reipas hevosenlannan tuoksu.
Maisema on talvipäivän viistossa valossa kuvauksellinen. Koska valokuvauskojetta ei rivakalla lenkillä yleensä kuljeteta mukana, kuvattakoon näkymä tässä sanallisesti:
Itä-Uudenmaan rannikolta pistää sisämaahan pitkiä, kapeita merenlahtia. Maankohoamisen ansiosta suuret osat entisistä lahdista ovat nykyään peltona, mutta talvisaikaan lumen peittäessä maiseman voi hyvin nähdä, missä meri on muinoin lainehtinut. Sitä paitsi kovilla talvimyrskyillä meri joskus väliaikaisesti valtaa alueet takaisin itselleen. Valkoinen usva leijuu nyt noiden entisten merenlahtien yllä. Se yltää lumen pinnasta vain muutaman metrin korkeuteen. Juuri ja juuri metsänreunan yläpuolelta loistava aurinko valaisee harson sivulta, ja metsäniemekkeen takaa ilmestyvät kansanhiihtäjät näkyvät pehmeää valoa vasten mustina, epätodellisina siluetteina. Hieman lähemmäksi tultuaan he saavat värejä ja viimein kasvot: huurteisen parran tai hiukset, punaiset posket tai räkää roiskuvan nenän.
Koko lenkki ovelta ovelle noin sadassa minuutissa, ilman uupumusta: kansanhiihtäjä taitaa olla aika hyvässä kunnossa ja päästä vähitellen eroon joulunajan lihan, suklaan ja punaviinin aiheuttamasta vetelyydestä. Kunnon kehitys näyttää hyvältä myös Kansanretki 8000:ta ajatellen.
Läpi talven sulana virtaava ja pieninä pisaroina ilmaan pirskahteleva vesi tarjoaa suotuisan elinympäristön joillekin harvinaisille eliölajeille. Aiemmin oli jo puhetta tammukasta, joka kasvaa otollisissa oloissa jopa kahdeksanmetriseksi (eikä nelimetriseksi, kuten ensin varovaisesti arvioin). Jos Hepokönkään tammukka saavuttaa täydet mitat, allas käy sille ennen pitkää tukalaksi. Tässä tammukan suomuja vähän lähempää. Valitettavasti taiteellisemmat suomukuvani eivät olleet kunnolla fokuksessa.
Harvinainen jääkääpä esiintyy vain virtaavan veden äärellä ja sen itiöemät kasvavat näkyviksi talvella. Yleisin kasvualusta on kuusen alaoksisto.
